Nayteikkuna

Jan Akkerman – genret vaihtuvat, soittotyyli pysyy

Hollantilainen proge-yhtye Focus muistetaan hiteistään Hocus Pocus ja Sylvia. Yhtye teki ’70-luvun alussa kovatasoisia levyjä, ja sen jäsenistä tunnetuimmaksi nousi Jan Akkerman, jonka Melody Maker -lehti valitsi aikoinaan maailman parhaaksi kitaristiksi. Aktiivinen sooloura jatkuu yhä ja levyistä tuorein on juuri ilmestynyt. 

 

Tavoitan Jan Akkermanin puhelimitse hänen kotoaan ”kalastajakylä” Volendamista Amsterdamin lähistöltä. Harvinaista kyllä, sää on langan päässä samanlainen kuin Suomessa: Hollannissakin sataa.

Jan Akkermanin uusi albumi, Close Beauty, on instrumentaalilevy, kuten lähes kaikki hänen soololevynsä ovat olleet. Mestarikitaristi ei ole päästänyt yleisöään liian helpolla, sillä hän on tehnyt koko uransa musiikkia, jonka tyyli on poukkoillut jazzin, rockin ja klassisen välillä. Monipuolisuus on Jan Akkermanin polveilevan soolotuotannon punainen lanka, ja hän toteaa ettei käy nykyään juurikaan konserteissa, koska ”kaikki soittavat koko illan samaa juttua, vaikka artisti olisikin hyvä”. Hän onkin ollut hieman vaikeasti markkinoitava muusikko, jonka suosio on rajoittunut etupäässä kotimaahan Hollantiin. 

 

Lähellä kauneutta

Close Beauty -levyn sävellykset olivat Akkermanin mukaan valmiina jo aikaa sitten, mutta ne eivät ”jostain syystä” materialisoituneet levyksi aikaisemmin. Pari vuotta sitten hollantilaisen Mascot Labelin omistaja ilmoitti, että mitä vain Akkermanilla on tarjolla, hän julkaisee sen. Kyseinen levy-yhtiö on nykyään merkittävä kitarapainotteisen musiikin maailmanlaajuinen julkaisija.

– Close Beauty kannatti tehdä, koska siinä on monipuolisuutta ja kauneutta. Kesti kuitenkin noin vuoden verran, että sain järjestettyä materiaalin oikeaan perspektiiviin jotta päästiin studioon. On nimittäin aina vaikeaa löytää monipuoliseen sävelmistöön yhtenäinen linja, hän jatkaa.

Sävellystyönsä Akkerman tekee tietokoneella käyttämällä midi-kitaraa.

– Se on vaivatonta, ja yöllä voin työskennellä kuulokkeilla. Soitimme biisit studiossa kuitenkin live-pohjalta, mutta ensimmäisessä kappaleessa (Spiritual Privacy) käytimme sekvensseriä. Siinä on hieman espanjalaista sävyä, joten kastanjettien soundi piti saada jotenkin mukaan. Lisäksi halusin rakentaa kappaleesta 10–15 minuutin mittaisen. Se eteneekin lähes Miles Davis -tyyppisesti.

Kappaleessa on jatkuvasti virtaava tunnelma. Oliko se vaikea saada pidettyä yllä noin pitkän aikaa?

– Ihme kyllä ei, koska levyn tuottanut Coen Molenaar on kosketinsoittaja. Hän tietää kaiken tietokoneista, ymmärtää mitä haluan ja osaa myös improvisoida.

Levyn nimikappaleessa on kaunis, omaperäinen melodia. Pyydän Jania kertomaan sävellyksen synnystä:

– Sen taustalla oli enemmän tai vähemmän menestyksekäs epäonnistuminen. En nimittäin tiennyt mitä tehdä tuon sävellyksen kanssa, sillä sen rytminen pulssi oli hyvin epäsäännöllinen. Siinä mennään viiteen, seitsemään ja yhteentoista. Sitten annoin sävelmän tuottajalleni, joka löysi tahtilajit, jotka itse olin hukannut, koska soitin melodian koneelleni spontaanisti. Sillä tavoin tapahtuu välillä hyviä asioita.

Kerron Janille, että olen kuunnellut kappaletta vain sävelvirtana, enkä ole miettinyt sitä erilaisina tahtilajeina. Tästä innostuneena hän tekee viittauksen 1900-luvun taidemusiikkiin.

– Olen aina pitänyt Shönbergin Gurrelieder-teoksesta, jonka hän sävelsi ennen ensimmäisen maailmansodan syttymistä (tarkemmin 1911). Rakastan siinä olevaa fantastista harmonista virtausta. Sama juttu pätee Bartokin orkesterikonserton neljänteen osaan.

Klassinen musiikki onkin ollut Akkermanille aina innoituksen lähde.

– Kyllä, sillä mehän seisomme esi-isiemme hartioilla. Itse uskon sekä perinteeseen että tulevaisuuteen.

 

Käsistä, sydämestä ja aivoista

Vuonna 1946 Amsterdamissa syntyneen Jan Akkermanin nuoruuteen kuuluivat blues ja rock, mutta myös klassisen kitaran opinnot. Rakkaus nailonkieliseen kitaraan säilyi pitkään.

– Vaihdoin gypsy-kitaraan vasta vanhempana, ja soitin sittemmin Rosenberg Trion kanssa. Pidän sellaisesta kamasta. Nuorenahan sain Pablo Rosenbergilta haitaritunteja Amsterdamin lähistöllä. Edelleen kuuntelen Djangon levytyksiä.

Edellä mainitussa Close Beauty -kappaleessa Jan Akkerman soittaa juuri gypsy-kitaraa.

– San Fransiscossa toimiva Saga Instruments teki minulle Django-perinteen mukaisen akustisen kitaran. He ottivat mitat Djangon Selmer-kitarasta, joka on nyt museossa Pariisissa. Olen hyvin ylpeä tuosta Jan Akkerman signature-kitarasta (Gitane DG-350). 

1950- ja ’60-luvun Amsterdamissa soitettiin paljon jazzia, mutta nuoreen Akkermaniin vaikutti vahvimmin blues ja rhythm’n’blues.

– Pidin Claptonista, B.B. Kingistä sun muista. Alussa soitin myös r’n’b-kappaleita, kuten Fats Dominon ”I Wanna Walk You Homea” ja Connie Francisin ”Lipstick on Your Collaria” (jonka kitarasoolon soitti alunperin George Barnes).

Akkerman on soittanut jo Focus-ajoista Gibson Les Paul Personal -mallia, mutta ei ole kuitenkaan koskaan saanut Gibsonilta nimikkomallia. Muilta valmistajilta niitä on kuitenkin tullut. Tunnetuimman valmisti Framus jo ’70-luvun alussa. Maineikkaan kitaristin nimi soittimessa, joka Framuksen mukaan oli ”maailman paras”, ei kuitenkaan pelastanut firmaa konkurssilta. Sittemmin Warwickin omistukseen siirtynyt Framus elvytti tuon soittimen vuonna 2013.

– He tekivät siitä uuden version ja valmistivat 3000 kitaraa. Ja edelleenkin noita soittimia myydään käytettynä kovaan hintaan, Jan toteaa. 

Mitä tulee vahvistimiin ja tekniikkaan yleisesti, Akkerman ei koe eroa analogisen ja digitaalisen välillä, sillä ”kaikki lähtee käsistä, sydämestä ja aivoista”. Pääasia on, että laitteet palvelevat häntä silloin kun tarvitaan.

– Käytin uuden levyn äänityksissä vahvistimina kahta Voxin AV60-komboa, jotka ovat kevyitä ja kuulostavat hyvältä. Lisäksi käytän Line 6 Helixiä, mikä on aivan erinomainen laite. Kunpa tuollaisia vahvistimia ja laitteita olisi ollut silloin 40 vuotta sitten, kun aloitin, Jan huokaa. 

 

Luuttu, henkilökohtainen vallankumous

Focus-yhtyeen taival ei loppujen lopuksi ollut kovin pitkä, toki reunion-kiertueita on nähty ja bändi on kai nytkin kasassa huilisti-kosketinsoittaja Thijs van Leerin johdolla. Jan Akkermanin sooloura alkoi vuonna 1976, mutta jo Focuksessa ollessaan hän teki levyt Profile (1972) ja Tabernakel (1973), joista jälkimmäinen koostui lähinnä sooloesityksistä luutulla.

Kerron Janille, että pidän kovasti Tabernakelista, johon hän toteaa heti, ettei hän soittanut luuttua ”ortodoksisesti oikealla tekniikalla”. Aprikoin, että mitäs siitä, jos musiikki toimii?

– Näinpä juuri. Itsekin haluan ajatella tuolla tavalla. Soitin luuttua kynsillä, mikä oli tavallaan ”kiellettyä”, Jan toteaa.

Tabernakel-albumiin liittyy sellainenkin anekdootti, että sen äänitti Les Paulin poika Gene Paul. Idea levyn tekoon tuli, kun Akkerman turhautui Focuksen levytyssessioissa Englannissa.

– Olimme äänittämässä Focuksen levyä Englannissa Mike Vernonin studiolla Chipping Nortonissa. Olin todella kyllästynyt odotteluun, ja oli mitä ihanin kesäpäivä. Lähdin ajelemaan kauniissa maalaismaisemassa, avasin auton radion ja BBC:ltä tuli Julian Breamin soittamaa luuttumusiikkia. Se oli minulle vallankumous, sillä tajusin, että Amsterdamin Rijksmuseumissa todella monessa maalauksessa esiintyy luuttu – sehän oli kotisoitin 1600- ja 1700-luvulla. Esimerkiksi Judit Leyster teki aiheesta kuuluisan maalauksen (Young man playing the lute).

Luutun soiton Akkerman opetteli varsin nopeasti. Hän kopioi luuttu-tabulatuureja, jotta sai soittimen virityksen ja alkeet haltuun. Tarvittiin kuitenkin vielä legendaarinen Ahmet Ertegün, että hanke materialisoitui. Oli nimittäin niin, että turkkilaissyntyisen levymogulin muusikkoäiti soitti luuttua.

– Ertugünin levy-yhtiö, Atlantic, jakeli Focuksen levyjä Yhdysvalloissa ja sain kutsun tapaamiseen Los Angelesiin. Hän saapui paikalle Rolls Roycellaan useiden naisystäviensä kanssa. Kun hän astui huoneeseeni soitin juuri luuttua ja hän sanoi, että ”haluan albumillisen tuota”, Jan muistelee. 

Manny’s Musicista New Yorkista Akkerman puolestaan hankki varhaisen Barcus Berry -mikrofonin luuttuunsa. Keinot olivat monenlaiset, jotta treenaus meluisilla keikkapaikoilla onnistui.

– Se oli taivaallinen liitto. Liimasin mikin luuttuuni ja ostin pienen nauhurin. Kun ne yhdisti ja laittoi nauhurin äänitystilaan pystyin kuuntelemaan soittoani kuulokkeilla, kun olimme Focuksen kanssa eri puolilla maailmaa. 

 

Ei ole syytä kieltää menneisyyttään

Jan Akkerman oli mukana Focuksen reunion-kokoonpanossa ’90-luvulla. Mutta vieläkö hän nykyään haluaa soittaa vanhoja Focus-kappaleita keikoilla?

– Olen tuon aikakauden soittaja, ja lähes keksin sen tyylin – en halua kieltää itseäni. Se vasta hullua olisikin, sillä se on minun tyylini. Mutta haluan tehdä monipuolista musiikkia. Minulta julkaistiin juuri 26 CD:n boksi (The Complete Jan Akkerman), jossa on kaikki soolotuotantoni (lukuunottamatta Close Beauty -levyä). Mikä hienointa, mikään noista levyistä ei ole muiden toisinto.

Musiikkityylin sijaan levyt sitoo yhteen Akkermanin tapa soittaa.

– Soittotyylini on se, mikä on ja pysyy samanlaisena. Olin aikoinaan sessiosoittaja, ja tykkäsin siitä, että sai soittaa monipuolista musiikkia. Tällä alalla minua häiritsee se, että menestyäkseen pitäisi tehdä jatkuvasti samaa juttua. Onneksi olen siinä asemassa, että minun ei tarvitse niin tehdä.

 

Jan Akkerman on soittanut uuden levyn tiimoilta konsertteja Hollannissa, mutta muualle Eurooppaan hän ei juurikaan halua mennä. Sitä paitsi, onhan Hollannin sijainti aika keskeinen:

– Voisin tehdä kiertueita Englannissa, mutta en ole kiinnostunut, varsinkaan Brexitin vuoksi. Täällä on hyvä, ja monet ihmiset tulevat kuulemaan minua tänne. 

•••

Tämä artikkeli on julkaistu alunperin Riffin printtinumerossa 6/2019. Vastaavan tyyppisiä musiikin tekemiseen syvällisesti uppoutuvia juttuja julkaistaan jokaisessa Riffin printtinumerossa.  Jos pidit juttua hyödyllisenä tai viihdyttävänä, voit tukea Riffin tulevaa julkaisutoimintaa kätevästi ostamalla itsellesi vaikka tuoreen printtinumeron tai tilaamalla lehden esimerkiksi kahden numeron tutustumistarjouksena.

Riffin voi ostaa digitaalisena näköispainoksena Lehtiluukkupalvelusta.  

Printti-Riffiä myyvät hyvin varustetut soitinliikkeet sekä Lehtipisteen myymälät kautta maan. Lehteä sekä irtonumeroita voi tilata myös suoraan kustantajalta näillä sivuilla olevan Riffi-kaupan kautta. 


 

 

22.11.2020
|
Teksti: Timo Östman | Kuvat: Paul Bergen
Tekninen toteutus: Sitebuilders Finland Oy