Olisiko Jussi Reijosessa ainesta tulevaksi musiikin kosmopoliitiksi? Aika näyttää, mutta ainakin debyyttilevy ”Un” lupaa hyvää tulevaisuutta ajatellen.
•••
Tämä haastattelu tehtiin esikoislevyn julkaisun aikoihin 2013, mutta erittyisen ajankohtaiseksi sen tekee nyt Reijosen kiertue, joka tuo hänet Suomeen konsertoimaan helmikuussa 2023. Tuolloin kuullaan erityisesti musiikkia hänen lokakuussa 2022 julkaisemaltaan uudelta levyltä Three Seconds | Kolme Toista.
Reijonen konsertoi seuraavasti:
• 24.2.2023 Espoo, Espoon Kulttuurikeskus, Louhisali
• 25.2.2023 Tampere, Tampere-talo, Pieni sali
• 26.2.2023 Oulu, Kulttuurikeskus Valve
• 27.2.2023 Rovaniemi, Korundi
•••
Kun kitaristi soittaa tavallisen sähkökitaran ohella sekä nauhatonta kitaraa että arabialaista ud-luuttua, on kättelyssä selvää, ettei aivan valtavirtamusiikista ole kysymys. Jussi Reijosen esikoisalbumia leimaavatkin esimerkiksi Lähi-Itään viittaavat etnosävyt.
Rovaniemellä syntyneen Reijosen asuinpaikka on ollut viimeiset reilut neljä vuotta Yhdysvaltojen itärannikolla, missä häntä ovat pitäneet opinnot Berklee College of Music´issa ja sen päälle vielä jatko Bostonin New England Conservatoryssa. Rapakon taakse hän suuntasi Helsingin Pop-Jazz-konservatorion kautta. Varsinaisesti Reijosen tyylille loi kuitenkin pohjan perheen isän työn perässä ympäri Lähi-Itää ja Afrikkaa vietetty lapsuus.
– Aloitin soittamisen sähkökitaralla, ja pikkuhiljaa Lähi-Itään viittaavia sävyjä alkoi luontevasti hiipiä mukaan, sillä olin jotenkin hyvin viehtynyt esimerkiksi sellaiseen asteikkomaailmaan. Jossain vaiheessa tuli myös kausi, jolloin soitin vain teräskielistä akustista, jolla aloin tutkiskelemaan enemmänkin noita sävyjä.
– Kysymys omasta identiteetistä nousi pintaan, ja aloin miettimään mistä oikeastaan olen kotoisin. Vuonna 2003 olin yksin Marokossa rinkkareissulla, ja sieltä ostin ud-luutun. Aloin sitten sitä ihmetellä, ja huomasin, että sen lämmin sointi jotenkin vetoaa minuun, kertoo Jussi, jonka opettajana Bostonissa on ollut myös yksi ud-luutun mestareista, palestiinalainen Simon Shaheen.
Treenikuurille
Helsingissä opiskellessaan Reijosella oli kitaristina freelance-keikkaa jo sen verran, että se alkoi haitata harjoittelua ja oman musiikin luomista. Kun taas Berkleessä opiskelijaviisumilla maassa olevat eivät saa edes tehdä maksullisia keikkoja, hän löysi sieltä kaipaamansa ajan treenikuuria varten.
– Kitaraa lähdin sinne opiskelemaan, mutta lopulta päädyin soittamaan aika paljon myös ud´ia. Berklee on monikulttuurinen ympäristö, ja siellä on paljon opiskelijoita myös Lähi-Idästä. Tavallaan paikan paletti tuntui aika paljon avoimemmalta kuin mitä Helsingin aikoina.
Reijosen kanssa ”Un”-levyllä soittavat muusikot edustavatkin laajaa etnistä kirjoa. Entä onko nimenomaan ud-luuttuun perehtyminen tuonut jotain uutta soittamiseen ylipäänsä?
– Ehkä eniten se on vaikuttanut omaan korvaan, koska ud´in soitossa ja maqam-asteikkojärjestelmässä tehdään niin valtavia sävyeroja hyvin pienillä intonaation muutoksilla ja fraseerauksella. Se on vaikuttanut ajatukseen vireestä, ja siihen miten esimerkiksi suhtaudun bluesiin, joka on mielestäni enemmänkin mikrotonaalista musiikkia. Itse asiassa tavallinen 12-säveljärjestelmä on alkanut tuntua enemmän ja enemmän epäluonnolliselta omissa korvissani.
– Olen myös alkanut suhtautua pulssiin hieman vapaammin. Esimerkiksi Simon on korostanut minulle, että rubatossa eli vapaassa tempossa hyvin soittavilla on yleensä käsitys musiikin sisäisestä pulssista. Silloin he myös metrisen pulssin päälle soittaessaan pystyvät venyttämään fraasikaaria sopivassa suhteessa tempoon ja kuitenkin laskeutumaan takaisin pulssin päälle, hän kertoo.
Jussi koki Berkleen varsin stimuloivaksi paikaksi, mutta korostaa, että opinnoista saa parhaiten irti valmistautumalla mahdollisimman hyvin.
– Koulu rankkaa uudet opiskelijat ensimmäisellä viikolla pidettävien koesoittojen pohjalta arvoasteikolle 1–8, minkä perusteella heidät sijoitetaan tiettyihin ensembleihin ja tietyille opettajille. Itse sain vinkkejä kaveriltani näitä koesoittoja varten, ja hyvän valmistautumisen avulla pääsin sitten pariksi vuodeksi haluamilleni opettajille. Mick Goodrickin ohella kokeileva slide-kitaristi David Tronzo oli tärkeä hahmo itselleni, samoin kuin David Fiuczynski ja Jon Damian.
Suora linkki opinnoilla on ”Un”-levyn kappaleeseen ”Toumani”, jossa Jussi on siirtänyt sähkökitaralle vivahteita malilaisen kora-harppuluutun tekniikasta.
– Mick Goodrickin opetustyyli on aika paljon sitä, että hän antaa oppilaille täkyjä tyyliin: ”tsekatkaa nämä, mitä keksitte näillä?”. Yhdessä hänen kitararyhmässään saimme tehtäväksi kukin säveltää bluesin, jossa yhdistyvät bluesasteikko ja modaalisuus. Olin Suomessa soittanut erään senegalilaisen basistin bändissä teräskielistä akustista ja käyttänyt silloin paljon capoa lyhentämään kitaran skaalaa. Silloin huomasin, että koran soittotyyliä pystyy jotenkin matkimaan, kun käyttää sormia näppäilyyn ja lisäksi heleitä ja vapaita kieliä. Siirsin tuon idean sitten Mickin antamaan tehtävään. Toki hän oli aluksi hieman huvittunut lähtestymistavastani, Jussi naurahtaa.
Kitara laulamaan
”Un”-levyllä ud-luuttu äänitettiin perinteisesti parilla kondensaattorimikrofonilla soittimen edestä. Keikkatilanteessa Jussi suosii konkka- ja pietsomikrofonien yhdistelmää:
– Monet konkkamikrofonit ovat live-tilanteessa liian herkkiä kierron suhteen. Itse käytän joskus kanteen kiinnitettävää Seymour Duncanin SoundSpot-mallia. Ajatukseni on käyttää sitä etupäässä omaan lavamonitorointiin, jolloin soittimen eteen asetettava mikrofoni taas hoitaisi saliäänentoiston 70-prosenttisesti.
Levylle sopivan bändimiksauksen löytäminen oli hieman haasteellista, nimenomaan perkussioiden roolin suhteen:
– Useilla miksaajilla on sellainen tyyli, että perkussioiden rooli on koristeleva, kun taas rumpusetti ajaa musiikkia. Tässä meidän musiikissa tilanne on kuitenkin toisenlainen, sillä kaksi perkussionistia ovat juuri se ”rumpusetti”. Aika monelta kaverilta tulikin levystä sellainen versio, jossa lyömäsoittimet oli miksattu hyvin kohteliaasti taakse.
Reijosen levyllä käyttämät nauhallinen ja nauhaton sähkökitara ovat kotimaisen Flaxwoodin tuotantoa, vaikka mistään endorsement-sopimuksesta ei kysymys olekaan. Mikä komposiittimateriaalissa viehättää?
– Varsinkin nauhattoman kitaran kohdalla se ratkaisee yhden ongelman. Siinä missä perinteinen nauhaton basso värähtelee hienosti kielten ison massan vuoksi, niin nauhattoman kitaran kanssa soivuusongelma tulee aika äkkiä eteen juuri kielten ohuuden vuoksi. Erityisesti tämä on ongelma soittaessa yläkielillä, jolloin sormen liha helposti tukahduttaa soinnin. Flaxwoodin kitaroiden soivuus ja resonanssi on paljon voimakkaampi puukomposiitista johtuen. Nauhattomalla kitaralla voin siis silloin soittaa paljon pidempiä nuotteja, enkä näin ollen sorru soivuuden puutteesta johtuen tietynlaiseen fraseeraukseen. Se puhdistaa omaa soittoa turhista nuoteista.
Vahvistimien suhteen Jussi pärjää hyvin tavallisilla putkikomboilla, eikä mitään varsinaisia erikoisratkaisuja muutenkaan ole laitepuolella käytössä. Enemmän hän korostaa Helsingissä Peter Lercheltä oppimaansa näkökulmaa:
– Peterin kanssa opiskellessani puhuttiin aina paljon siitä, miten kitaran saa ”soimaan”. Varsinkin monta vuotta akustista kitaraa soittaessa tuli luonnollisesti pyrittyä siihen, että instrumentti todella ”soisi” ihan ilman mitään vahvistusta. Tietysti efektipedaalit auttavat ja on toki soundeja, joita ei saa pelkillä sormilla aikaiseksi. Perusajatus on kuitenkin se, että homma luonnistuisi ihan vain kaksinkäsin-otteella, hän kiteyttää lopuksi.
Reijosen Un-levy on arvioitu Riffissä 2013 tuoreeltaan ja vaikutelmat levystä voit palauttaa mieliisi tämän linkin kautta.
Jussi Reijosen nykykuulumiset löytyvät hänen kotisivuiltaan.
•••
Tämä artikkeli on julkaistu alunperin Riffin printtinumerossa 3/2013. Vastaavan tyyppisiä musiikin tekemiseen syvällisesti uppoutuvia juttuja julkaistaan jokaisessa Riffin printtinumerossa. Jos pidit juttua hyödyllisenä tai viihdyttävänä, voit tukea Riffin tulevaa julkaisutoimintaa kätevästi ostamalla itsellesi vaikka tuoreen printtinumeron tai tilaamalla lehden esimerkiksi kahden numeron tutustumistarjouksena.
Riffin voi ostaa digitaalisena näköispainoksena Lehtiluukkupalvelusta, josta löytyvät vuosikerrat 2010 alkaen.
Printti-Riffiä myyvät hyvin varustetut soitinliikkeet sekä Lehtipisteen myymälät kautta maan. Lehteä sekä irtonumeroita voi tilata myös suoraan kustantajalta näillä sivuilla olevan Riffi-kaupan kautta.
Taannehtivia numeroita voi tilata yksittäin tai vuosikertoina Riffin verkkokaupan kautta. Ennen vuotta 2010 julkaistuja numeroita on edelleen pääosin saatavilla, niitä koskevat kyselyt kannattaa tehdä sähköpostilla.
