Mad Professor – vienti vetää maailmalle

Tällä alalla ei ole tungokseksi asti kotimaisia yrityksiä, joiden tuotteet pärjäävät kansainvälisillä markkinoilla. Mad Professor on sellainen.

Tapasin haastattelun yhteydessä firman primus moottorin, tj. Harri Kosken sekä tuote-expertti Marko Karhun, jotka olivat juuri valmistautumassa NAMM 2017 -messuille. Sinne oli vietävänä kaksi uutuustuotetta, Simble- ja Simble Pre Driver -pedaalit yhdistävä Twimble sekä Fenderin vuoden ’59 vahvistimen äänimaailmaa tavoitteleva Big Tweedy Drive. Harri Koski kertoo jälkimmäisestä:

– Tweed-soundi on sellaista, jota normaali-ihmisen ei ole mahdollista hankkia. Fenderin High Power Tweed Twinin hinta taitaa olla noin 25 000, jos sellaisen sattuu löytämään. Mutta tweed-soundi on ollut suosittua juuri nyt, Bonamassa on sitä hehkuttanut ja Keith Richards tietysti on tweediä käyttänyt paljon. Pedaali tuo mahdollisuuden päästä siihen äänimaailmaan lähelle ja aivan toisen hintaluokan laitteella. Koska tässä tehdään liiketoimintaa, nyt nähtiin markkinoita tällaiselle soundille.

– Eikä nykysoittajalle High Power Twin ole käytännöllinen, koska demollakin kuultavan soundin saamiseksi laitteen pitää olla niin kovalla, ettei keikalla voi sellaisella soittaa. Pedaalilla samaan lopputulokseen pääsee pienemmälläkin volyymilla, vaikka makuuhuonetasolla, Karhu täydentää.

Tuotteen vienti ideasta maaliin asti käy yllättävän nopsaan.
– Pedaalin kehittely sujui aika nopeasti. Homma alkoi viime kesänä. Asiasta tuli puhe meidän uuden suunnittelijan Jyrki Rahkolan kanssa, joka teki ensimmäisiä prototyyppejä aiheesta. Tästä lähdettiin porukalla hieromaan soundeja ja mietittiin niitä toimintoja, joita pedaalissa tarvitaan. Alkuperäisessä vahvistimessa on enemmän potikoita ja kytkimiä, mutta karsittiin turhat pois ja pyrittiin löytämään soundin ydin. Hyvän soundin pitää olla instant, heti saatavilla.

– Hienosäädöllä vielä haettiin tonepotikan alue, volyymiboostin määrä, särön luonne sekä minimi ja maksimi. Alkuperäisessä Twinissä on Presence-säätö, joka tuo miedosti yläharmoniaa ja se piti saada mukaan.

Yhteispelillä onkin oleellinen osuus kaikkien Mad Professorin laitteiden kehitystyössä.
– Meidän firmassa kaikki soittavat kitaraa ja ryhmätyössä sekä jonkin verran ulkopuolisten suomalaisten pitkän linjan soittajien kanssa vertaillaan pedaaleja keskenään ja mietitään, tuoko jokin uutuus lisää valikoimaan. Meillä on aika paljon erilaisia kitaroita ja vahvistimia ja toimivuutta ja halutun soundin saamista voidaan testata monenlaisilla yhdistelmillä. Lopuksi voidaan vielä esittää toivomuksia suunnittelijalle: enemmän tätä, vähemmän tuota… Tehdään lisää protytyyppejä, mutta jonakin päivänä päästään päättämään, että nyt se on valmis. Sen jälkeen tehdään tuotantoproto lopullisilla komponenteilla, kytkennöillä ja layoutilla ja arvioidaan esisarja. Valmiin pedaalin tuotannon, pakkauksen ja ohjeiden suunnitteluunkin kuluu aikaa. Kevään aikana Big Tweedy Driven pitäisi olla kaupoissa. Sitä ennen markkinointia on jo tehty nettivideoilla ja lehdistötiedotteilla, jotta kysyntää olisi odottamassa.

Jäikö pedaalista puuttumaan jotain, mitä Twinissä vielä olisi ollut?
– Eipä oikeastaan. Nyt ollaan niin lähellä, että hymyilyttää. Olen lähettänyt muille arvaustehtäviä pedaalilla ja aidolla Twinillä soitettuna, eivätkä arvaukset ole aina menneet oikein, Karhu myhäilee ja Koskikin komppaa tätä kommenttia:
– Siinä vaiheessa voi olla tyytyväinen, kun itsekään ei eroa huomaa.

Twimble

Toinen messu-uutuus pohjautuu aiempiin Simble- ja Simble Pre Driver -pedaaleihin, mutta pienin muutoksin.
– Simbleen verrattuna saa ylintä yläkertaa tarvittaessa vähän lisää, ja Predriver toimii paremmin overdriven kanssa. Suunnittelijan sanoin, kuulokuva on nyt hiukan enemmän kolmiulotteinen ja kompressiota on lisätty. Se tuo soittomukavuutta, kuin autossa olisi pehmeämmät penkit ja leveämmät kumit alla, kertoo Marko Karhu.

– Aiemmin teimme Simble-pedaalin, jolla pääsee Dumblen soundimaailmaan ja se on vielä (Twiniäkin) kalliimpi vahvistin. Meillä on aina ollut rinnalla oikea vahvistin, lähipiirissä [Peter Lerchellä] on Suomen ainoa Dumble ja tuossa seinän takana on Suomen ainoa High Power Twin. Näiden juttujen kehittely ei siis ole vain ajatus takaraivossa. Ja näin pystytään tekemään A/B-vertailu: tässä vahvistin, tässä pedaali, Koski täydentää.

Twimble on Lassi Ukkosen suunnittelema, kuten tuoteperheen aiemmat jäsenet. Ukkonen on mukana vahvistimienkin suunnittelussa ja jokin aika sitten Mad Professor toi markkinoille hänen ideoimansa 1 × 12 -kaiutinkaapin, Porterin.

– Lassi on toiminut helikopterimekaanikkona aikaisemmin ja hän on ottanut inspiraation helikopterin pyrstöstä, joka on hyvin ohut rakenne, mutta sisältä rimoilla lujaksi tuettu. Se tuntuu projisoivan ääntä laajemmalle kuin tavallinen iso kaiutin-kaappi, ja Lassin mittauksien mukaan on saavutettu hyötyjä sekä avo- että umpikaapista. Alakerta on kuin isossa kaapissa ja elementti on 100-wattinen, joten teho riittää hyvin. Tarvittaessa kaiutin soi lujaa, koska tehoa ei tarvita basson tuottoon. Yläbassossa ja alamiddlessä on on avokaappimaista sointia. Hyvin mielenkiintoinen ja toimiva rakenne, Karhu kuvailee Porterin ominaisuuksia.

Harri Koski täydentää tuotekuvausta:
– Kaappi on edestä portattu ja siinä on aukko, josta kaiuttimen takaa kiertävä ääni tulee mukaan ja siinähän on pieni vaihe-ero edestä tulevan kanssa. Äänimaailma on siten hyvin lähellä 4 × 12 -kaappia. Meillä on iso kasa 100-wattisia Marshallin 4 × 12 -kaappeja, ne painavat 40 kiloa ja Porter 11 kiloa: helpompi roudattava eikä ole niin suuntaava.

Monta tulkintaa samasta aihepiiristä

Mad Professorilla on lukuisia overdrivepedaaleja. Kuinka monta erilaista voi soittaja tarvita ja menevätkö soundit päällekkäin?

– Coverbändi, joka soittaa useita eri tyylejä, voi tarvita monenlaisia säröjä: mietoa keskialuevoittoista, bluesahtavaa, hard rockiin kompressoitua ja keskialueelta skuupattua, joihinkin biiseihin reunasäröä… Mutta en kuvittele, että joku ostaisi meidän kaikki pedaalit. Erilaiset käytöt vaativat erilaiset pedaalit. 

– Päällekkäisyyttä on aika vähän. Yksi iso ero on pedaa-lien kompressiot ja ne eivät mene päällekkäin. Joissakin on paksu ja iso kompressio kuten Amber Overdrive tai Sky Blue, toisissa taas vähemmän kompressiota ja dynaamisempi toiminta. Vaikka säröä olisi saman verran, soittotuntuma on aivan erilainen. Tietynlainen perussoundi on pedaalille määritelty. Säädöillä voidaan vaikuttaa kirkkauteen ja tummuuteen tai basson/yläpään määrään, saadaan sointi sovitetuksi kitaraan ja vahvistimeen sekä soittajan omaan soundimieltymykseen, Koski summaa valikoiman eroavaisuuksia.

Firman vahvistimet pyritään tekemään vaativan käyttäjän toiveitakin vastaavaksi, joskin suuntaus tuntuu olevan kohti yksinkertaisia laiteratkaisuja.

– Vanhoja Fendereitä ja muita vahvistimia on ollut tapana modata asiakkaiden toivomuksesta, vaikka lisäämällä gainia. Meidän vahvistimissa on gainia jo valmiiksi, eikä ole tarve modata. Lisäksi toiminta-alue on meillä laajempi kuin vanhoissa yhden hyvän soundin laitteissa. Ensimmäisessä vahvistimessa meillä oli kolme erilaista inputia, neliasentoinen focus luonteen säätämiseen sekä tone balance ylä- ja alaäänien suhteelle.

– Mutta nykyajattelussa vahvistin on enemmänkin pedal platform, alusta pedaalien avulla luodulle soundille. Pedaalit tuovat ikään kuin uusia kanavia vahvistimeen. Jos kanava tehdään itse vahvistimeen hyvin, sille pitää rakentaa omat säädöt ja EQ:t. Halvempaa on käyttää erilaisia pedaaleja tekemään vaikka säröjä hyvän perusvahvistimen soundin päälle. Tietysti vahvistimen pitää palvella hyvin niitäkin soittajia, jota eivät pedaaleja käytä ja siitä on löydyttävä hyvä oma soittodynamiikkaan vastaava särö, Koski toteaa.

Hänen mielestään soundin rakentamista mietittäessä ei riitä vanhan vahvistimen sisään katsominen ja samojen tai samantapaisten komponenttien käyttäminen.

– Vahvistin on paljon enemmän kuin komponenttiensa summa, kytkennät ja joka ikinen johdonpätkä tekevät soundin, joka voi olla erilainen toisenlaisella johdotuksella. Vanhoissa laitteissa on sellaisia osia, joita ei enää mistään saa. Jos Leo Fenderillä olisi 50-luvulla ollut käytettävissä kaikkin meidän nykyajan komponentit, hän tuskin olisi päätynyt käyttämään putkia. Silloin se oli pakko.

Numeroilla tarvittaessa

Digitaalitekniikka ei ole kielletty sana Mad Professorin ajattelussa, vaikka toteutus on ollut analogista.
– Digitaalitekniikassa komponentti ei tee kompressoitumista ja säröytymistä, vaan sen tekee ohjelma. Digitaalisten viiveiden, kaikujen ja modulaatioiden kanssa on vaikea erottaa, onko kyseessä  aito vai ei. Vahvistimien soittotuntuma voi olla erilainen. Maukas käden soittotavalla ohjattava reunasärö tuntuu olevan digitaalitekniikalle haastavin. Puhtaat soundit ja rankat metallisärön äänivallit ovat olleet hyviä pitkään.

– Meidän pedaaleissa on aina suora analoginen signaalitie, mutta kaikupedaalissa on hybriditekniikkaa, siinä on digitaalinen piiri viivästämässä signaalia. Mallintavaa tai täysin digitaalista pedaalia ei ole tehty. Analogisessa on meidän osaaminen.

Vakiintumisesta maailmanmarkkinoille kertoo sekin, että Mad Professorin pedaaleista on ilmaantunut jäljitelmiä. Harri Koski ei kuitenkaan ole vielä huolissaan:
– Kiinalaiset ovat kopioineet joko koko pedaalin omalla nimellään tehtäväksi, esim. Sweet Honey Overdrivesta on kopio Sweet Baby Overdrive, jossa on samat toiminnot ja väritys, tai on ihan tuoteväärennöksiä. Ne väärennökset, joita olen nähnyt, on tehty tosi huonosti. Komponentit eivät ole ollenkaan samaa laatua ja sisältö erilainen muutenkin. Huoltoon on tullut Deep Blue ja Little Green Wonder, joista on valitettu, etteivät ne kuulosta ollenkaan hyvältä. Eivätkä ne olleet meidän pedaaleja ollenkaan. Onneksi tilanne ei ole karannut käsistä kuten laukkujen ja kellojen kanssa.

Nimikkomalli on poikkeus

Signaturelaitteista Mad Professor on pysynyt tietoisesti erossa, koska jokaiselle halutaan antaa mahdollisuus löytää oma soundinsa. Valikoimassa kuitenkin on yksi vanhempi pedaali, Golden Cello, jonka äänimaailma vahvasti viittaa yhteen soittajaan, toki edelleen Mad Professorin yksilöllisyyden ideologialla:

– Guitar Center lähestyi meitä ja kertoi, että heiltä eniten pyydetty laite on sellainen, jolla saisi Eric Johnsonin soundin. Asiaa analysoitiin ja tuote tuntui menevän hyvin maaliin, jopa Eric Johnson on itse ostanut näitä pedaaleja ja käyttänyt niitä klinikoillaan.

– Tämän pedaalin onnistumisessa täytyy kiittää suomalaista osaamista monikerroksisista piirilevyistä.

Jos sarjasta ottaa valikoiman samaa pedaalia, onko niiden kesken mitään kuultavaa eroa?
– Todella pieniä. Komponentteina pyritään käyttämään sellaisia, joiden toleranssi on pari prosenttia. Speksejä ei muuteta, eikä pyritä löytämään halvimpia mahdollisia osia. Piirilevyjen käytössä ei tule eroja johdotuksien takia. Potentiometrien nuppien asennot eivät ole millintarkkoja, joten pienellä siirrolla eri pedaaleista saa saman soundin. Aikoinaan meni pitkään, että löytyi hyvä kytkinvalmistaja ja nyt en enää muista, milloin viimeksi olisi kytkin hajonnut.

Maailmalta Suomeen ja taas maailmalle

Mad Professor on suomalainen merkki, mutta tehdassarjojen valmistus on ulkoistettu Taiwaniin. Tänne on vielä jäänyt käsinjuotettujen pedaalien valmistus, ja näillekin on muodostunut oma vaativa asiakaskuntansa.

– Taiwan oli välttämätön pakko, jotta saatiin hinnat oikeiksi. Suomessa tehdyt sarjat olisivat liian kalliita. Me olemme pieni putiikkimerkki ja vielä pienempänä olisi pysytty, mutta yrityksen kasvu lähti siitä, kun hinta oli kohdallaan. Guitar Centerin kanssa neuvoteltaessa he kertoivat, paljonko tuote saa maksaa heille ja mikä sen ulosmyyntihinta tulee olemaan. Omalla valmistuksella siihen ei pystytty. Ja elektroniikkateollisuus on muutenkin hävinnyt kulurakenteen takia Suomesta

– Kaikki suunnittelu, kehitys ja testaaminen tehdään Suomessa, tänne ne tulevat ja täältä myydään. Lisäarvo jää Suomeen. Koski korostaa.

Firma on taitavasti hyötynyt netin mahdollisuuksista levittää tietoa nopeasti maailmalle ja osannut herättää mielenkiintoa soittajakuntaan vaikkapa Karhun soittamilla demovideoilla.
– Nykyisin markkinointi alkaa jo ennen kuin tuote on kaupoissa. Luodaan kysyntää jo valmiiksi. Ennen ensi viikon NAMMia kilpaillaan sillä, että saadaan ihmiset tulemaan osastolle katsomaan ja kokeilemaan.

Videoita pyritään tekemään yhteen asiaan keskittyen, esitellään käyttökohde lyhyesti yhdellä kitaralla ja vahvistimella per video – vaikkapa Telellä, humbuckereilla ja jazzillisempi pienellä gainilla. Katsojastatistiikan tulkitseminen on osoittanut muutoksen käyttäytymisissä: pitkiä videoita ei jakseta katsoa kuten ennen.

Laitteiden nimilläkin voidaan herättää mielikuvat soundista valmiiksi.
– Jos Simblestä olisi puhuttu vain hyväsoundisena säröpedaalina, se ei ehkä olisi kiinnostanut niin paljon. Myyntiä ja markkinointia helpottaa kun on selkeä referenssi siitä, mitä laite tekee. Useilla on mielikuva Dumblestakin, mutta harva on päässyt sitä soittamaan.

Käsinjuotetut suomalaiset pedaalit ovat tehdastekoisia kalliimpia, mutta sittenkin hintaero on varsin kohtuullinen.
– Mitä isompi pedaali on, sen helpompi se on tehdä. Meidän käsinjuotetut on rakennettu pieneen tilaan, mikä vaatii tarkkaa tekemistä. Meidän pitäisi pyytää niistä enemmän, eivät ne ole niin hyväkatteista kauppaa. Mutta joillekin soittajille tai joidenkin jälleenmyyjien imagolle pitää olla nimenomaan käsinjuotettu. Suoranaista äänellistä etua niillä ei saavuta. Huolto olisi helpompaa, jos joskus 50 vuoden päästä sellaista tarvittaisiin.

Keskeneräisistä projekteista haastateltavat eivät tietenkään paljastaneet liiemmin tietoja, mutta tämän verran kuitenkin Harri Koski vihjaa:
– On tuossa protoja. Meillä on tavoitteena, että koko ajan työn alla olisi useampi tuoteidea. Kaikki eivät mene maaliin asti – villimpiä kokeilujakin tehdään, vaikka jossain vaiheessa saatetaan huomata, että tuote olisi liian kallis tehdä tai markkinat olisivat liian pienet. Meillä on maailmalla aika hyvä maine ja siksi tavoitteena on, että jokainen uusi tuote olisi vähintään yhtä hyvä kuin aikaisemmat tai parempi.

Marko Karhu – asiantuntevia täsmäesittelyjä

Hutaisten tehtyjä tuotedemoja on youtube täynnä, kun taas Mad Professor pyrkii omissa tuotevideoissaan ytimekkäästi havainnollistamaan laitteidensa käyttötarkoituksia. Viime vuosina näillä videoilla on useasti nähty Marko Karhu, jonka taitavasti soittamat demot pitävät mielenkiinnon yllä. Ja onhan Karhu mukana kaikissa kehittelyvaiheissa ja tuntee siten laitteiden toiminnot perusteellisesti.

Image

– Peruslähtökohtana on tuotteen esitteleminen, mutta on hauskaa leikkiä ja astua muiden housuihin imitoimallla soittajaa, jolla on samanlainen soundi. Demoissa voi soitella juttuja, joita ei keikkakentällä pääse tekemään, hän kertoo

– Videoissa käytetään usein vahvistimena Fenderin Hot Rod DeVillea, joka on maailman eniten myytyjä. Sitä on kaikilla backline-firmoilla ja sen on soittajille hyvin tuttu laite. Sopii hyvin referenssikoneeksi.

Karhu oli hiljattain mukana Ben Granfeltin bändissä ja osallisena albumilla Handmade. Kahdella kitaralla pystyttiin toistamaan Granfeltin biisejä Wishbone Ashin vaiheista.
– Kun menin mukaan, ajatuksena oli, että tehdään paljon tuplakitaraharmoniaa ja keikoilla kanssakäymistä. Se oli todella mukavaa ja kehittävää, Euroopassa kierrellessä opin jutun jos toisenkin pitkän linjan konkarilta. Wishbone Ashin aikoina Ben oppi Andylta [Powell] harmonioista paljon, niissä on aina joku perinteisestä poikkeava vänkä.

Nyt Granfelt on palannut trio-formaattiin, eikä Karhulla ole vakituista bändiä. Freelancekeikkoja hän kylläkin tekee jatkuvasti.

Totta kai Karhun kalustoon kuuluu Mad Professorin valikoimaa.
– Minulla on ollut paljonkin Mad Professorin tuotteita keikkakäytössä, aina tilanteen mukaan. Old School 51 oli mukana Saksassa Benin kanssa ja Kirkan muistokiertueella konserttisaleissa se toimi erittäin hyvin, teho ei loppunut kesken ja soi hiljaisissakin kohdissa.

Granfeltin kiertueelta Saksasta kuvattiin DVD Live – 20th Anniversary Tour, jossa Karhu ja hänen Mad Professorinsa pääsevät hienosti kuuluville.