Mikko Pellinen on monitoiminen musiikin ammattilainen.
Hän säveltää ja sovittaa, soittaa bassoa, toimii kapellimestarina, sekä opettaa musiikin ammattiopiskelijoita konservatoriolla.
Muusikon uran Pellinen aloitti 10-vuotiaana sähköbassolla. Kävi klassisesti: kaveri pyysi mukaan bändiin, jossa muut soittimet oli jo varattu.
– 1993 menin Alf Myllärin luotsaamaan Kokkolan Rokkikouluun, jossa sain laadukasta basson, bändisoiton ja rytmimusiikin opetusta. Rokkikoulun toiminta oli tavoitteellista ja systemaattista, ja siellä tehtiin opintoja Oulunkylän pop-/jazzkonservatorion tutkintovaatimusten mukaan. Tuohon aikaan Suomessa ei ollut paljon vastaavanlaista koulutusta tarjolla.
– Kontrabassoa aloin soittaa noin 15–16-vuotiaana satunnaisilla lainabassoilla. Hankin oman kontran vasta muutettuani Helsinkiin ammattiopintojen vuoksi. Jo ennen muuttoa kävin Helsingissä yksityistunneilla Hannu Rantasella: aamulla matkustin junalla Kokkolasta Helsingin Malmille, ja palasin samana iltana takaisin. Stadiaan pääsyn jälkeen jatkoin siellä Hannun oppilaana. Hannun lisäksi mulla on ollut myös muita bassonsoitonopettajia.
Helsinkiin muutettuaan Pellinen keikkaili aktiivisesti monenlaisissa erityylistä musaa esittävissä soittoprojekteissa. Nuorena oli suuri halu soittaa kaikki mahdolliset keikat, oli tyyli mikä tahansa. Kaikki soittokokemus on arvokasta, mutta erityisesti yleisön edessä soittaminen on kehittävää, sanoo Pellinen. Vanhempana on aikataulusyistä kuitenkin joutunut sanomaan joillekin keikkatarjouksille ei.
– Nykyään omaa harjoitteluaikaa pitää jakaa sähkö- ja kontrabasson välillä. Joitain keikkoja on tullut vain sen takia, että soitan molempia. Treeniaikaa molemmille soittimille on kuitenkin kaiken muun arjen ja työn ohessa vaikea löytää.
Pellinen on esiintynyt erilaisissa tilaisuuksissa monenlaisten ryhmien kanssa sekä Suomessa että ulkomailla. Esiintymiskokemusta on suurilta jazzfestivaaleilta ja pienemmiltä klubeilta muun muassa Pohjoismaista, Saksasta, Itävallasta, Espanjasta, Hollannista, Kosovosta, Meksikosta ja Venäjältä.
Bassot ja niiden ulosannit
Kontrabassoina Pellinen käyttää saksalaista Otto Rubneria ja tsekkiläistä Cremonaa. Jazzbasistina Pelliselle kontrabassoissa on soundillisesti oleellista voimakas ja napakan attackin pizzicato, sekä hyvä soundi myös vahvistettuna.
– Kun tarvitaan vahvistusta, mulla on käytössä Headway EDB-1 esivahvistin, Aguilar Tone Hammer 500 -vahvistin ja Barefaced Super Midget -kaiutin. Kontran mikitys hoituu David Gagen The Realist tai The Realist Lifeline -piezomikrofoneilla. Lisäksi käytössä on usein DPA 4099 -mikki, josta signaali ajetaan suoraan FOH-miksaajalle.
Kontrabasson vahvistaminen on kompromissin hakemista tilan ja bändin tarpeiden suhteen. Tässä yhdistelmässä Headwayn esivahvistin on Pelliselle tärkeässä roolissa. Usein on tarve myös hyvälle ekvalisaattorille, jossa on notch-filtteri.
– Aguilarin Tone Hammer -vahvistin on pienikokoinen, mutta tehokas ja hyväsoundinen. Barefacedin Super Midget -kaiutin on uusi tuttavuus, mutta olen pitänyt siitä kovasti. Se toimii hyvin kontrabassolle: siinä on täyteläinen botne ja se on kevyt kantaa.
Pellisen käyttämät sähköbassot ovat Moollon P Classic, joka on Fender Precision -tyylinen soitin, sekä Lakland Darryl Jones Signature, joka edustaa Fender Jazz Bass -tyyppiä.
– Sähköbasson kanssa käytän EBS HD350 -vahvistinta ja yhtä tai kahta EBS Neo 112 -kaiutinta. Tämä yhdistelmä on ollut käytössä jo pitkään; olen tykästynyt sen moneen taipuvaan soundiin. Lisäksi mulla on käytössä sekalaisia efektejä: usein oktaavereita ja säröjä. Näitä purkkeja ovat valmistaneet muun muassa Dunlop, Boss ja EBS.
– Noi bassot, mikit, efektipurkit ja vahvistimet on riittäneet hyvin omiin tarpeisiin erilaisissa bänditilanteissa. Tosin Herd -yhtyeessä mulla on kyllä käytössä aiemmin mainitsemieni bassojen sijaan nauhaton Kala U-Bass Mahogany -bassoukulele.
Jazzin improvisatoriseen vapauteen
Opiskellessaan Kokkolan Rokkikoulussa Pellinen tutustui jazziin, jota Mylläri siellä esitteli. Jazz kolahti heti.
– Onneksi mulla oli Rokkikoulussa samanikäisiä kavereita, jotka myös innostuivat jazzista ja afroamerikkalaisesta improvisoidusta musiikista. Heidän kanssaan kuunneltiin musaa ja harjoiteltiin soittoa. Näistä tyypeistä moni on nykyään musiikin ammattilainen. Esimerkiksi rumpalit Toni Porthén ja Ville Pynssi sekä kitaristit Matti Oja ja Jussi Turpeinen.
Kokkolan kirjastossa oli jo 1990-luvulla suhteellisen hyvä musiikkiosasto, jossa Pellinen kävi kuuntelemassa kaikenlaista musiikkia edeten levyhyllyjä järjestyksessä levy levyltä ja sieltä löytyi myös Weather Report.
– Se oli mulle musiikillisesti mullistava elämys. Wayne Shorterin soitto innosti, ja edelleen Speak no evil -levy on yksi pitkäaikaisista suosikeistani. Myös Miles Davis kiinnosti, ja vähitellen levyjen seasta alkoi seuloontua muitakin läheiseksi muodostuneita artisteja.
Pellinen kuunteli tuolloin myös suomalaista jazzia. Vuonna 2018 olo onkin kiitollinen, kun nyt on saanut itsekin soittaa joidenkin tuolloin kuuntelemiensa taiteilijoiden kanssa; esimerkiksi saksofonisti Jukka Perkon.
Jazzin ja afroamerikkalaisen improvisoidun musiikin lisäksi Pellinen kuunteli myös rokkia, kuten Guns n’ Roses ja Nirvana, sekä klassista musiikkia. Jazz kuitenkin innosti eniten improvisoinnin vuoksi.
– Improvisoinnissa on vapautta: kussakin hetkessä voi tapahtua mitä vaan. Kävin seuraamassa myös paljon keikkoja. Jazzmusa, jos joku, on elävää musiikkia juuri sen vuoksi, että voi tapahtua mitä vaan.
Jazz ja sen tila Suomessa
Vaikka Pellinen toimii monipuolisesti niin sanotun rytmimusiikin kentällä, en malta olla kysymättä jazzsäveltämisen korkeakoulutetulta ammattilaiselta hieman lapsellistakin kysymystä: mitä on jazz?
– Riippuu tietysti keneltä kysytään, ja ajatellaanko sitä historiallisesta näkökulmasta. Tänä päivänä kattotermi jazz kattaa tyylillisesti hyvin laajan kirjon monenlaista musaa. Tehdään esimerkiksi hyvin perinteistä jazzmusaa ja sen kuuloista uutta musaa, todella moderninkuuloista jazzia ja sähköistä jazzmusaa… sitä on niin monenlaista, eikä yhtä ainutta määritelmää saa rakennettua ainakaan estetiikan perustalta.
– Mun mielestä jazzissa keskeistä on improvisointi ja asenne soittamiseen. Kun samaa kappaletta saatetaan soittaa illasta toiseen, niin siihen pitää ja kuuluukin löytää jotain uutta sanottavaa. Olennaista on myös soittajien välinen kommunikointi, musiikin luominen yhdessä ja hetkessä. Jazzia on myös tietynlainen asennoituminen musiikin soittamiseen, vaikka soitettaisiin muuta kuin ”jazzmusiikkia”. Monesti jazzmuusikon näkökulmasta tärkeämpää on itse prosessi kuin lopputulos.
Jazzin, ja erityisesti suomalaisen jazzin tilaa Pellinen kuvaa positiivisena ja kasvujohteisena. Porukka on aktiivista, soitta-jien taitotaso on korkealla ja tehdään tyylillisesti monenlaista ja mielenkiintoista musaa. Ilahduttavaa on, että on yhä enemmän naismuusikoita. Jazz kun on perinteisesti ollut varsin miesvoittoinen ala Suomessa ja maailmalla.
– Mun perspektiivistäni Suomessa tilanne on muuttunut niin, että jazz on saanut enemmän jalansijaa. Kenttä on laaja, ja konserteissa käy yleisöä. Suurin haaste on, että koko maan kattavaa erityistä jazzklubiverkostoa ei ole. Tässä mielessä Suomi eroaa muista pohjoismaista. Suomessa on paljon hyviä keikkapaikkoja, mutta pysyvämpi klubien verkosto olis vielä parempi juttu.
Säveltäminen, sovittaminen ja työkalut
Pellisen ”pääaine” on kuitenkin aina oikeastaan ollut säveltäminen ja sovittaminen, ei niinkään instrumentti. Säveltämis- ja sovitustyöhön bassonsoitosta on tosin ollut paljon apua. Basistin tontilta musiikin rakenteen ja kokonaisäänikuvan hahmottaa eri tavalla kuin jos olisi solistisessa roolissa.
– Innostuin säveltämisestä ja sovittamisesta jo hyvin varhaisessa vaiheessa. Sitä kautta tutustuin myös klassiseen musaan, jota myös on tullut kuunneltua pienestä pitäen. Mun vanhemmat on harrastelijanäyttelijöitä, ja harrastin itsekin lapsena teatteria. Musasta mä kiinnostuin teatterinkin kautta. Sittemmin oon säveltänyt ja sovittanut teatterimusiikkia sekä toiminut esityksissä muusikkona ja kapellimestarina. Kapellimestarin hommia teen myös OJO:ssa (Ostrobothnian Jazz Orchestra).
Sävellys- ja sovitustyössä Pellinen käyttää pianoa, joka on hänelle tärkeä sivusoitin. Pianolla nuo hommat tuntuvat luonnistuvan paremmin.
– Piano on mulle sävellysväline. Luonnostelen teokset pianon päällä kynällä meikäläistä A3-kokoa vastaavalle jenkkikoon paperille. Ideointivaiheessa kynällä ja paperilla tekemisessä työskentelyflow on virtaava. Sitä paitsi nämä yksinkertaiset työkalut (kynä ja paperi) ovat hyvin monipuolisia.
– Luonnostelmissa on nuottien lisäksi sanallisia muistiinpanoja, soundikuvailuja ja piirroksia. Suollan kritiikittä mahdollisimman paljon ideoita, joista alan karsimaan ja jäsentämään. Teosten puhtaaksikirjoitusvaiheessa käytän Sibelius-nuotinnusohjelmaa.
– Mulle säveltäminen ja sovittaminen ovat arvoituksellisia prosesseja: joskus syntyy tavaraa nopeasti, joskus ei. Omien prosessien ja rutiinien tunteminen auttaa siinä, että tietää kauanko jonkin asian kirjoittaminen kestää.
Pellinen aloittaa sävellystyön mistä vaan; pääasia on, että aloittaa ja alkaa vaan tehdä. Deadlinet ovat myös tärkeitä työn rytmittäjiä ja kirittäjiä, varsinkin kun on monenlaista muuta työtä koko ajan meneillään.
– Jonkinlainen työskentelykehikko on mulle tärkeää. Ellei sitä ole, niin sitten luon sen itse, luovuus tarvii rajoitteita. Jos voi tehdä ihan mitä vaan, niin se ei välttämättä ole luovuutta inspiroiva tilanne. Esimerkiksi ellei mulla ole sävellystilausta, niin ”tilaan itseltäni” teoksen, jossa vaikkapa kokeilen jotain mulle uutta asiaa.
Sävellys- ja sovitustöitä on syntynyt tilausteoksina teatteriesityksiin, lyhytelokuviin, tanssiesityksiin ja erikokoisille orkestereille. Viimeisin teos valmistui Sibis Alumni Big Bandille. Pellinen säveltää pääasiassa tarpeeseen eikä pöytälaatikossa olekaan mitään jemmassa, vaan käytännössä kaikki tehty musiikki on esitetty tai levytetty.
Draamallisuus musiikissa on Pelliselle tärkeää. Musiikin pitäisi edetä johdonmukaisesti, jäsentyneesti, ja siten, että kuulijalle tulee matkan tuntu. On oltava joku lähtökohta ja tähtäyspiste, jonne ollaan menossa.
– Teatterimaailmassa sovitettavaksi, sävellettäväksi ja johdettavaksi voi tulla monentyylistä musiikkia. Jotta homman saa toimimaan, pitää tuntea monia musiikkityylejä, ja osata tehdä tyylinmukaista musaa.
Keväällä 2019 Pellisellä on kuuden kuukauden mittainen apurahaprojekti, jossa hän voi keskittyä pelkästään säveltämiseen. Päämääränä on pianisti Joonas Haavistolle sävellettävä noin 20 minuutin pituinen solistinen orkesteriteos. Tilanne on Pelliselle poikkeuksellinen, koska nyt hänellä on aikaa keskittyä vain säveltämiseen.
Kalenterirumbaa kouluttajan saappaissa
Sibelius Akatemiasta valmistumisen jälkeen 2011 Pellinen muutti takaisin Kokkolaan, jossa aloitti työsaran myös koulutuspuolella ottamalla vastaan Keski-Pohjanmaan konservatoriosta rytmimusiikin linjavastaavan lehtorin tehtävät. Pelliselle laajojen työsarkojen välisen balanssin muotoilemisessa on omat haasteensa, mutta monipuolisuus on rikkautta.
– Mulle sopii hyvin, että on monta rautaa tulessa. Kyllästyn helposti, jos teen koko ajan samaan. Haasteeksi muodostuu ajankäyttö ja oman fokuksen suuntaaminen. Mulla on vahva muusikko- ja musiikintekijäidentiteetti. Pedagoginen työ on tullut siihen myöhemmin. Silti lehtorin virka konservatoriolla on mulle tällä hetkellä päätyö.
– Musiikillisesti ajatellen kaikki nuo ovat kuitenkin jollain tavalla sitä samaa. Mun on vaikea nähdä, että vain opettaisin ilman esiintymistä, säveltämistä ja sovittamista. Mulle pedagoginen näkemys tulee sen kautta, että itse toimin kentällä aktiivisesti. Näkemyksellistä annettavaa opiskelijoille syntyy opettajan omien kokemuksien ja opiskeluhistorian kautta.
– Raadollisempi puoli asiassa on, että työelämässä pitääkin näkyä monipuolisesti saadakseen leivän pöytään ja asuntolainan maksettua. Sanonkin usein nuorille muusikoille, että monipuolisuus yleensä edesauttaa työllistymistä. Myös uusissa musiikkiopistojen opetussuunnitelmissa genrerajoja häivytetään: tulevaisuudessa muusikoiden on tärkeä osata monipuolisesti.
– Mulle on ollut valtava hyöty, että pystyn tekemään monenlaista. Mulla se on lähtenyt siitä, että ne kaikki kiinnostaa. Sitten yhtäkkiä vain huomasin, että nythän teen työkseni kaikenlaista kivaa. Mulla ei oo mitään sellaista pistettä, missä oisin päättänyt alkaa muusikoksi. Vähitellen musahommat muuttui työksi harrastamisen kautta.
Kaiken tämän tultua sanotuksi Pellinen kuitenkin ajattelee, että kaikelle on paikkansa: On tärkeää olla muusikoita, jotka syventävät omaa instrumenttiaan. Tai säveltäjiä, joka vain säveltävät sekä pedagogeja, jotka vain opettavat.
Tällä hetkellä Pellinen opettaa vain musiikin ammattiopiskelijoita: muusikoita ja musiinkintekijöitä. Opetuksen oletuksena on, että kaikista heistä tulee ammattilaisia – hehän opiskelevat alaa ammattiopintotasolla.
– Rytmi- ja jazzmusiikin opiskelijan opinnoistaan saamaa ydinosaamista on sen tasoinen instrumentin hallinta, että voi ilmaista itseään halunsa tai sävellyksen vaatimusten mukaisesti. Tai jos itse tekee musaa, niin pitää pystyä kirjoittamaan halutulle kokoonpanolle. Oleellista on musiikillinen yleissivistys: pitää tuntea alaa ja kenttää, missä haluaa työskennellä, sekä pitää korvat auki kaikenlaiselle musiikille.
– Kun opiskelija sitten siirtyy ammattilaiseksi, niin olis hyvä olla jotain annettavaa. Instrumentalistina hyvää soittoa, ja musiikintekijänä kykyä kirjoittaa uusia biisejä. Tarvii olla rakkautta ja intohimoa lajiin. Se kyllä sitten kuuluu läpi kaikessa tekemisessä.
– Mä haluan ajatella, että intohimo ja paneutunut tekeminen on hirveän tärkeetä. Pitää löytää motivaatio itse asiaan, sisältöön ja harjoitteluun. Silloin ollaan kantavalla pohjalla. Sanon aina opiskelijoille, että kyllä lauantai-illan keikka sujuu, mutta ratkaisevaa on, jaksaako lähteä taas heti maanantaiaamuna treenaamaan.
•••
Mikko Pellinen (s. 1983) on säveltäjä, sovittaja, basisti ja pedagogi, joka työskentelee lehtorina ja rytmimusiikin linjanjohtajana
Keski-Pohjanmaan konservatoriossa.
Johtaa Ostrobothnian Jazz Orchestra big bandia (OJO) sekä toimii kapellimestarina Kokkolan kaupungin-teatterissa teat-teriesityksissä.
• Opiskellut sävellystä ja sovitusta Stadia AMK:ssa (nyk. Metropolia AMK) sekä Sibelius-Akatemiassa, josta valmistui 2011 pääaineena jazzsävellys.
• Säveltänyt ja sovittanut musiikkia mm. Aili Ikoselle, Herd-triolle, Mikko Pellinen Mini Big Bandille sekä teatteriesityksiin.
• Pääinstrumentit ovat kontra- ja sähköbasso.
• Herd-trion kanssa voitti EBU:n eurooppalaisen jazz-kilpailun, ja tuli toiseksi Young Nordic Jazz Comets -kisoissa 2009.
• Stadia Big Bandin kanssa Imatra Big Band Festivaalin big band -kilpailun voitto 2006.
• Nokia Young Talent -stipendi 2007.
• Esiintyminen Maratone Quintetin kanssa kansainvälisessä Getxo jazzkilpailun finaalissa Espanjassa 2010.
•••
Haastattelu on julkaistu alunperin Riffin printtinumerossa 1/2019. Vastaavan tyyppisiä musiikin tekemiseen syvällisesti uppoutuvia juttuja julkaistaan jokaisessa Riffin printtinumerossa.
Jos pidit juttua hyödyllisenä tai viihdyttävänä, voit tukea Riffin tulevaa julkaisutoimintaa kätevästi ostamalla itsellesi vaikka tuoreen printtinumeron tai tilaamalla lehden esimerkiksi kahden numeron tutustumistarjouksena.
Riffin voi ostaa digitaalisena näköispainoksena Lehtiluukkupalvelusta.
Printti-Riffiä myyvät hyvin varustetut soitinliikkeet sekä Lehtipisteen myymälät kautta maan. Lehteä sekä irtonumeroita voi tilata myös suoraan kustantajalta näillä sivuilla olevan Riffi-kaupan kautta.
