North Mississippi Allstars – trion ei tarvitse olla kitara-basso-rummut

Pohjois-Mississippin blues-perinteestä ponnistava North Mississippi Allstars on ehtinyt jo yli 20 vuoden ikään. Luther Dickinsonin mielestä on parempi antaa luovuuden kukkia erilaisissa projekteissa kuin kahlita se vain yhden bändin formaattiin.


Asettauduin Luther Dickinsonin kanssa backstage-tilana toimivan tila-auton etupenkeille Järvenpäässä hieman sen jälkeen, kun North Mississippi Allstars oli soittanut osuutensa Puistobluesin pääkonsertissa. Lutherin ja hänen veljensä Cody Dickinsonin perustamasta triosta on tullut yksi blues-lähtöisen juurimusiikin tärkeistä yhtyeistä 2000-luvulla. Mutta, onko se enää edes trio, sillä ainakin Järvenpäässä kuultiin laulusta, kitarasta sekä rumpujen ja koskentinsoittimien yhdistelmästä ponnistava duo?

– Emme ole juurikaan käyttäneet bassoa viime aikoina, sillä perinteinen trio tuntuu jotenkin liian vanhanaikaiselta. Kun nykyisin soitamme triona, kokoonpanossa on yleensä kitara ja kahdet rummut. Itse asiassa Brady Blade (mm. Emmylou Harrisin Spyboy-yhtye) on nyt tulossa toiseksi rumpaliksi, hän asuu Ruotsissa nykyään. Ja Cody soittaa rumpujen kanssa koskettimia; hänellä on lavalla kaikenlaista laitetta. Ohjelmoituja juttuja Cody käyttää vain parissa biisissä, mikä on hyvä, koska näin voimme improvisoida enemmän ja pääsemme takaisin komppiin, jos jotain tapahtuu. Se on musikaalisempaa kuin vain napin painaminen, Luther vastaa.

North Mississippi Allstarsin uutuus Prayer For Peace on aika monipuolinen levy. Siellähän on jopa psykedeeliseltä tuntuvaa vaikutetta.

– Kiitos. Levyä äänitettiin kiertueen lomassa siellä täällä, pari kappaletta New Yorkissa, pari New Orleansissa, myös Memphisissä ja St. Louisissa. Sillä tavoin onnistuimme vangitsemaan levyn vapaan live-fiiliksen. Ei mitään turhaa pohdintaa, vaan soitetaan. Näin se Bird Without a Featherin Zeppelin/Hendrix-fiiliskin saatiin talteen. Nimikappale oli ihan improvisaatio, jonka äänitimme instrumentaalina. Jälkeenpäin kirjoitin siihen sanat, kun pohdin Buddy Guyta ja Amerikkaa. Lauloin sanoituksen instrumentaalin päälle, ja se tuntui toimivan.


Luovuutta ei kannata kahlita yhteen juttuun

Dickinsonin veljesten luovuus ei ole rajoittunut vain NMAS:aan. Varsinkin Lutherilta on vuosien varrella ollut erilaisia soolo- ja sivuprojekteja jopa siinä määrin, ettei aina meinaa laskuissa pysyä. Lisäksi häntä on nähty kitaristina esimerkiksi Black Crowesissa.

– Minulle oli hyödyllistä oppia laulunkirjoittajana se, että kun olet onnistunut kirjoittamaan kappaleen, sen voi purkaa ja kasata sellaiseksi kuin tarvitsee. Sen voi siis tulkita muillakin tavoin: laulusta voi tehdä folkia, bluesia tai vaikka rockia. Aluksi teen kappaleen kuitenkin sellaiseksi kuin se luonnostaan muotoutuu, oli se sitten vaikka reggaeta.

Luther Dickinsonin viimeisin soololevy, Blues & Ballads (A Folksingers Songbook) koostuu yli kahdestakymmenestä laulusta, jotka ovat kaikki joko kokonaan tai osittain hänen tekemiään. Niitä on kuitenkin innoittanut häntä koko elämän ympäröinyt folk- ja blues-musiikki. Luther kertoo, että tämä levy tehtiin jopa lauluosuuksia myöten studiolivenä.

– Tätäkin levyä tehtiin siellä täällä vuoden ajan. Halusin esimerkiksi äänittää Sun-studioilla Memphisissä, koska en ole siellä koskaan soittanut, vaikka Mississipissä kasvoinkin. Mavis Staplesin kanssa äänitimme Chicagossa, ja Amy LaVeren kera Nashvillessä. Rahoitin kaiken itse ja tein levyä omaksi huvikseni, kerrytin laulujen kokoelmaa. Kun soitin materiaalia levy-yhtiölle, siitä pidettiin. Sitten vein äänitykset päätökseen ja tein myös nuottikirjan. Se olikin oikeastaan varsinainen innoitukseni: halusin levyttää uudestaan joitain suosikkeja omista kappaleistani tavalla, jolla ne sopisivat folk-laulukirjaan.

Luther huomauttaa, että alunperin veljesten ideana oli, että kaikki heidän musiikilliset ideansa suodatettaisiin North Mississippi Allstarsille.

– Se tapa ei kuitenkaan toiminut. Sitten kun aloimme tehdä myös omia soolojuttuja ja sivuprojekteja, jokainen idea löysi oman paikkansa ja luovuus alkoi kukkia sen sijaan, että musiikin eri sävyt söisivät toisiaan.

Veljesten isä oli vuonna 2009 kuollut, vaikuttavan uran tehnyt muusikko ja levytuottaja Jim Dickinson. Luther ja Cody kasvoivat Pohjois-Mississippin blues- ja folk-perinteen ympäröimänä; muun muassa R.L. Burnsiden perhe asui lähellä. Tämä antoi innoituksen North Mississippi Allstarsin perustamiselle vuonna 1996. Molempien elämä on siis ollut jo lapsesta saakka musiikintäyteinen. Luther Dickinson sanoo kuitenkin olevansa tarkkana sen suhteen mitä kuuntelee, koska hän omaksuu helposti vaikutteita.

– Esimerkiksi country-musiikkia en kuuntele lainkaan, vaikka pidän muun muassa Hank Williamsin musiikista. En vain halua lähteä sille tielle, sillä täytyy pysyä omalla kartalla. Kuuntelen lähinnä bluesia ja jazzia, jälkimmäistä paljonkin. Lisäksi lasten kanssa kuunnellaan kotona klassista musiikkia, mikä on mukavaa, koska en ymmärrä siitä yhtään mitään. Jos taas kuulen roots-musaa, tiedän heti mitä siinä tapahtuu, Luther perustelee.


R.L. Burnside jätti jäljen

Luther on usein nähty soittavan Gibson ES-335:llä, ja vuonna 2014 Gibson julkistikin Dickinsonin nimikkomallin. Siinä suurin muutos oli se, että 335:n perinteiset humbuckerit on korvattu P-90-mikrofoneilla.

– Viime aikoina olen soittanut enimmäkseen Gibsonin ES Les Paulia, joka on aivan mahtava kitara. Itse asiassa pidän siitä enemmän kuin 335:stä. Siinä kun on parhaat puolet molemmista, Luther toteaa.

Slide-soundi Blues & Ballads -levyllä on todella hieno, varsinkin Up Over Yonderissa. Mitä vahvistimia yleensä käytät äänittäessä?

– Ne ovat yleensä vanhempia Fendereitä, Gibsoneita, siis aika vanhoja vahvistimia. Up Over Yonderissa slidea soittaa kuitenkin Jason Isbell, ja hänellä taisi olla strato. Pyysin aluksi Derek Trucksia, mutta hän ei ehtinyt. Jason ehti ja soittikin todella kauniisti, Luther kertoo.
Marshall taitaa olla keikkavahvistimesi ulkomaan kiertueilla. Ja ilmeisesti siksi, että sellainen on saatavilla kaikkialla?

– Nimenomaan. Olen kuitenkin miettinyt, että keikoilla pitäisi oikeastaan olla sekä Marshall että Fender. Marshalleissa pidän erityisesti niiden suljetusta kaapista, koska käytän usein G-viritystä ja välillä alin kieli on viritetty jopa c:hen asti. Silloin suljetulla kaapilla saa jykevän soundin, kun taas avonainen Fender ei tahdo toimia. Fenderit ovat kuitenkin soivuutensa puolesta tosi hienoja vahvistimia, ja Marshall on ehkä jo vähän liian rupinen. Oikeasti haluaisin vain mennä piuhalla suoraan PA-systeemiin, vaikka jollain hyvällä putkietuasteella, sillä joskus vahvistimen mikityksessä häviää soundista jotain olennaista, Luther pohtii.

Jossain vaiheessa et soittanut lainkaan sähkökitaraa kotona ollessasi. Onko niin yhä?
– Tein peräkkäin neljä soololevyä, jotka olivat kaikki akustisia. Silloin soitin kotona vain akustista. Nykyään olen taas soittanut aika paljonkin sähkökitaraa, koska haluan pitää molemmat kunnolla hallussa. Itse asiassa nyt peukalo on niin huonossa kunnossa, etten voi soittaa lainkaan akustista – sormi­pik­kaus ei onnistu.

Olen huomannut, että plektrakätesi on suuren osan ajasta kitaran kaulan ylänauhojen kohdilla. Teetkö sen soinnin vai soittomukavuuden vuoksi?

– Opin tuon jutun R.L. Burnsidelta. Pidän siitä, että tuolta alueelta kitara soi pehmeämmin. Toisesta suunnasta saa sitten sitä purevuutta, eli siinähän sinulla on hyvä ekvalisaattori. Burnside soitti oikealla kädellään ihan joka puolelta, hän oli todellinen mestari ja lahjakas myös sanallisesti. ’70–80-luvuilla R.L. Burnsiden kitaransoitto oli virtuoottista, ja hän oli suurin vaikuttajani. ’90-luvulla toimin hänelle kuskina ja kitaristina, jolloin näin miehen soittavan joka ilta. Se oli yksi parhaista kokemuksistani ikinä, Luther muistelee mentoriaan.
Neljä raajaa, kaksi soitinta

Tässä vaiheessa jätän Luther Dickinsonin toisen haastattelijan huomaan, ja pyydän Cody Dickinsonia kertomaan tavastaan soittaa koskettimia ja rumpuja samanaikaisesti. Ja tietysti vähän siitäkin minkälaista laitteistoa hän siinä hyödyntää.

– Olen vuosien varrella hionut tätä settiä, jossa on siis rinnakkain akustinen rumpusetti ja sen oikealla puolella elektroninen laitteisto kosketinsoittimen kera. Pidän siitä, että pystyn luomaan kerroksia ja luuppeja. Yleensä käytän koskettimia rumpusetin kanssa silloinkin, kun meillä on basisti matkassa. Kun soitamme kahdestaan, tällaisesta on toki vielä enemmän hyötyä, ja se pääsee isompaan rooliin.

Cody kertoo käyttävänsä yhdistelmäsoitossa kahta erilaista tapaa kappaleista riippuen.
– Joko soitan samaan aikaan rumpujen kanssa oikealla kädellä bassosävelet Nordin pianosta. Oikein hyvänä päivänä pystyn taimaamaan ne bassorummun kanssa tosi tiukasti. Jos taas biisi tarvitsee vain yksinkertaiset bassorumpuiskut, niin soitan jalkapedaalilla trigattuja bassorumpuja. Ne on viritetty kappaleiden sävellajien mukaan C-, E- tai G-säveliin. Ja joskushan ei tarvita bassotaajuutta lainkaan, silloin Luther improvisoi ja minä voin antaa palaa ihan pelkästään rumpusetillä.

Codyn mukaan tällainen soittotapa on kyllä vaikeampaa kuin normaalin rumpusetin soittaminen, mutta vaivan palkintona on uusien sävyjen löytäminen.
– Kyllä tämä on vaikeampaa, mutta mukavaa, sillä nyt olen löytänyt tavan yhdistää modernimpaa soundia bluesiin. Me soitamme esimerkiksi Robert Johnsonin Preachin’ Bluesia usein, minkä perusrytmi suorastaan huutaa drum’n’bass-komppia, samoin kuin (R.L. Burnsiden) Going Down South. Joten aloin kokeilla ihan suoria tanssirytmejä noiden biisien alle, ja mehän innostuimme. Haluan kuitenkin tehdä tämän hyvällä maulla, enkä vetää överiksi – sellainen kiusaushan tässä on.

Tämä siksi, että Cody Dickinson mielestä perinnemusiikin esittäjillä on aina tietty vastuu.
– Itse näen asian niin, että minkä tahansa perinnemusiikin esittäjällä on tehtävänä säilyttää osa tuon musiikin koskemattomuudesta. Toisaalta tässä on mahdollisuus viedä sanaa ihan uudelle sukupolvelle, ja ehkä jopa vähän lisätä jotain uutta tähän perintöön. Ja on se tuonutkin nuorempaa yleisöä keikoille, hän tuumii.

 

•••

Tämä artikkeli on julkaistu alunperin Riffin printtinumerossa 4/2017. Vastaavan tyyppisiä musiikin tekemiseen syvällisesti uppoutuvia juttuja julkaistaan jokaisessa Riffin printtinumerossa.  Jos pidit juttua hyödyllisenä tai viihdyttävänä, voit tukea Riffin tulevaa julkaisutoimintaa kätevästi ostamalla itsellesi vaikka tuoreen printtinumeron tai tilaamalla lehden esimerkiksi kahden numeron tutustumistarjouksena.

Riffin voi ostaa digitaalisena näköispainoksena Lehtiluukkupalvelusta.  

Printti-Riffiä myyvät hyvin varustetut soitinliikkeet sekä Lehtipisteen myymälät kautta maan. Lehteä sekä irtonumeroita voi tilata myös suoraan kustantajalta näillä sivuilla olevan Riffi-kaupan kautta. 


Ennen vuotta 2010 julkaistuja numeroita voi tiedustella suoraan asiakaspalvelusta s-postilla, taannehtivia lehtiä myydään niin kauan kuin ko. numeroa on varastossa.
 

Lehden digitaalinen versio vuosikerrasta 2011 alkaen on ostettavissa myös Lehtiluukkupalvelusta.

 

 

23.09.2018
|
Teksti: Timo Östman | Kuvat: Juha Seila
Tekninen toteutus: Sitebuilders Finland Oy