Rock-blues-veteraani Walter Troutin ura ja elämä oli muutama vuosi sitten vaakalaudalla vakavan sairauden vuoksi, mutta onneksi hän on siitä selvinnyt. Troutin uusin levy onkin saanut nimen Survivor Blues.
Levyllä hän tulkitsee harvinaisempia blues-kappaleita Robby Kriegerin studiolla Los Angelesissa taltioituna.
Saan Walter Troutin langan päähän Tanskasta hieman ennen joulua. Puhelimessa on aluksi hänen tanskalainen managerinsa ja vaimonsa Marie Trout, joka ojentaa luurin artistille.
Menemme tuota pikaa asiaan. Survivor Blues on rehti voimablues-levy, joka osoittaa kitaristi-laulajan olevan totutun hyvissä voimissa. Levyn kaikki kappaleet ovat kuitenkin muiden kirjoittamia. Kuinka näin?
– Kyse ei ole vain siitä, että kappaleet ovat muiden tekemiä. Ne ovat unohdettuja blues-kappaleita, joita ei ole juurikaan levytetty eikä täten myöskään kuultu, Trout aloittaa pohjustuksen.
– Edellisellä levylläni, We’re All In This Together, vieraili paljon tunnettuja muusikoita, ja tuolloin kirjoitin levyn lähes jokaisen laulun. Nyt taas oli aika esitellä näitä lauluja maailmalle, koska ne ovat sen arvoisia.
Olivatko kappaleiden sanoitukset tärkeässä roolissa, kun valitsit niitä?
– Joissain tapauksissa ne todellakin olivat. Muutaman kappaleen valitsin vain ja ainoastaan sanoituksen perusteella, esimerkkinä Red Sun. Tuon kappaleen teksti muistuttaa minua jopa Bob Dylanin ja Leonard Cohenin lauluista. Myös J.B. Lenoirin God’s Work oli tällainen laulu.
Ilmeisiä blues-klassikoita levyllä ei kuulla.
– Muissa kappaleissa valinnan perusteena oli groove ja fiilis, esimerkiksi Hound Dog Taylorin Sadie. En halunnut levyttää hänen suurta lauluaan Give Me Back My Wig, jonka noin 50 artistia on levyttänyt, jopa minä itse 15 vuotta sitten. Sen sijaan Sadie on hieman erilainen.
Ole tarkka ketä äänestät
Sanoituksista puheen ollen, levyn kappaleista kaksi, Be Careful How You Vote ja Nature’s Disappearing, voidaan tulkita kannanotoiksi ajankohtaisiin asioihin. Ovatko ne sellaisia?
– Ne ovat erittäin tärkeitä kannanottoja. Be Careful How You Vote (Sunnyland Slimin kappale) on laulu, johon voi samaistua on sitten vasemmalla tai oikealla. Itse en tietenkään edusta oikeaa laitaa. Kappaleessa on yksi rivi, mikä on minulle todella tärkeä: ”You can’t do no more, he’s rich, you’re poor”. Se kiteyttää hyvin sen mitä Yhdysvalloissa tänä päivänä tapahtuu. Koko maata johtavat mega-miljardöörit, jotka eivät välitä muusta kuin omista rahoistaan.
Nature’s Disappearing on John Mayallin vajaa 50 vuotta sitten tekemä laulu.
– Halusin levyttää jonkun hänen kappaleistaan, koska John on minulle kuin isä. Soitin hänen bändissään viisi vuotta, jona aikana teimme kolme levyä; edelleen hän on hyvä ystävä. Johnin katalogissa tuo kappale todella koskettaa minua. Hän itse levytti laulun vuonna 1970, mutta nyt se on ajankohtaisempi kuin koskaan aikaisemmin. Trump yrittää päästä eroon kaikista ympäristösäädöksistä, jotta hiiliyhtiöt voivat laskea jätteensä jokiin ja jotta luonnonsuojelualueita voitaisiin valjastaa öljyn tuotantoon. John kirjoitti laulun aikana, jolloin Yhdysvaltain Ympäristönsuojeluvirasto perustettiin ja hallitus yritti tehdä jotain ympäristön suojelemiseksi. Nyt kaikki tuo on mennyttä, Trout lataa.
Mayallin laulun levyttäminen suorastaan jännitti, koska Trout halusi tehdä siitä mahdollisimman hyvän version.
– Äänitysten jälkeen lähetin versiomme Johnille, ja se jännitti hieman. Mutta John piti siitä, ja kertoi kuunnelleensa sitä uudelleen ja uudelleen. Siitä tuli hyvä olo, Walter paljastaa.
Tuottaja äänittää, miksaa ja sovittaa
Levyn tunnetuin vierailija on Doors-kitaristi Robby Krieger, joka soittaa slide-osuuden Mississippi Fred McDowellin kappaleessa Goin’ To The River. Kuinka tämä yhteistyö kävi toteen?
– Hänellä on Los Angelesissa studio, jossa äänitimme koko levyn. Todella upea paikka, parhaita koko kaupungissa. Aina kun äänitimme, hän tuli hengailemaan. Robby istuskeli tarkkaamossa, ja soitteli mukana akustisella kitaralla, kun kuuntelimme ottoja. Lopulta kysyin, josko hän haluaisi tulla studion puolelle soittamaan kanssamme. Hän teki sen oikein mielellään.
Yhteisesityksessä Krieger soittaa melko tummalla ja mutaisalla slide-soundilla
– Sovitimme tuon laulun hieman Muddy Waters -tyyliseksi, ja Robby soitti siihen Muddyn tapaisen slide-riffin. Tuo kappale tehtiin hyvin pitkälti livenä, soitimme yhtä aikaa isossa ympyrässä, ja se oli siinä.
Varmaankin koko levy on soitettu samaan tapaan?
– Joo, aika pitkälti. Muutamassa kappaleessa soitin jälkeenpäin komppikitaraosuuden. Jos esimerkiksi kuuntelet Otis Rushin kirjoittaman It Takes Time -biisin, niin siinä soolojen taustalla on rytmikitara. Myös Red Sunissa on muutama kitararaita.
Survivor Bluesin tuotti Troutin pitkäaikainen yhteistyökumppani Eric Corne. Mikä on tuottajan rooli Walter Troutin musiikissa?
– No, Eric on erityisesti vastuussa äänittämisestä ja miksaamisesta. Toisaalta hän auttaa myös sovitusten teossa. Esimerkiksi juuri Eric ehdotti komppikitaroiden lisäämistä soolojen alle.
Walter Trout tunnetaan pitkäaikaisena Mesa Boogie -vahvistimien käyttäjänä. Vaikka Robby Kriegerin studiossa on tarjolla erilaisia vahvistimia, niin käytössä olivat soittajan omat Boogiet. Pedaaleja Trout ei käytä.
– Osan kappaleista äänitin Mesa Boogie Mark V -mallilla, joissain taas sen edeltäjällä. Sen kummemmin en vahvistinta säätele, lähinnä vaan laitan päälle, hän toteaa.
Kun olkapää pettää, on aika kevyemmän kitaran
Vuosikaudet Walter Trout soitti vuoden ’73 Fender Stratocasterillaan. Nykyään se on kuitenkin eläkkeellä, ja käytössä on uusi kopio tuosta kitarasta.
– Muutama vuosi sitten vasen olkapääni hajosi ja jouduin kuntouttamaan sitä pitkän aikaa terapiassa. Vanha stratoni oli erittäin painava, ja soitin sillä 38 vuotta. San Diegossa vaikuttava kitaranrakentaja Scott Lentz rakensi minulle rungon erittäin kevyestä puusta, en ihan tarkalleen tiedä mistä puulajista. Kaulan taas otin yhdestä toisesta Stratocasteristani.
Mikrofonit taas rakensi Seymour Duncan.
– Olemme ystäviä, ja Seymour kuuli, että aion siirtää vanhan kitarani eläkkeelle. Hän lupasi rakentaa uuteen soittimeen mikit, jotka kuulostavat täysin samanlaisilta. Kun ne sitten oli asennettu, kokeilin molempia kitaroita autotallissani edestakaisin keikkakamoillani. Täytyy sanoa, että ne kuulostavat hyvin samanlaisilta, on vaikea tehdä eroa niiden välillä. Ja myös olkapääni kiittää, koska se kestää hyvin tämän uuden kitaran painon.
Miten muuten on, kierrätkö vain yhden kitaran kanssa vai onko sinulla myös varakitara mukana.
– Keikat soitan yhdellä kitaralla, mutta kyllä varakeppi on aina matkassa, jos soitan biisin, joka menee avoimessa G-duurissa. Tai jos katkaisen kielen. Siksi on hyvä olla toinenkin valmiina. En kuitenkaan ole niitä kavereita, jotka vaihtavat kitaraa jokaisen kappaleen välillä. Haluan ylipäänsä muutenkin soittaa vain yhdellä kitaralla, ja luoda siihen hyvän suhteen. Soitin Jeff Beckin kanssa viime kesänä, ja hänelläkin oli vain yksi kitara koko keikan ajan. Minusta se oli hienoa.
Muutama vuosi sitten levytit kappaleen Bottom of The River, jossa soitit akustista ja resonaattorikitaraa. Kuinka paljon soitat noita instrumentteja näinä päivinä?
– Minulla on yksi resonaattorikitara, ja akustista soitan aika paljon, vaikka sellaista ei tällä levyllä kuullakaan. Tuossa laulussa oli yksi raita akustisella ja yksi resonaattorikitaralla. Jos kappaleen säkeistöjä kuuntelee, niin huomaa, että siinä ei ole lainkaan sointuja, vaan molemmilla soittimilla on oma likkinsä, ja ne sitten vuorottelevat keskenään.
Walter Troutilla on kilometrejä ja vuosia takana. Mitä neuvoja hän antaisi aloitteleville blues-kitaristeille?
– Jos olet tästä musiikista nimenomaan kiinnostunut, niin muista, että se tulee sydämestä. Kyse on tunteesta ja fiiliksestä, ei niinkään tekniikasta. B.B King ei shreddaa, mutta jos hän soittaa yhden nuotin, niin se saa itkemään. Sama juttu on esimerkiksi Albert Kingin ja Albert Collinsin kanssa.
Yksinkertaisen ilmaisun puolestapuhuja Trout on itse taitava soittaja, mutta ei painota tekniikan harjoittelemista itsessään.
– Minulle kysymys on aina ollut siitä, että onnistut ilmaisemaan tunteitasi soittamalla. Soittamisen ei tulisi olla soittotekniikan esittelyä. Monet niistä mustista kavereista, jotka tämän musiikin kehittivät, eivät olleet teknisiä soittajia. Harjoitella toki täytyy, ja tekniikka syntyy sen sivutuotteena. Sanottavaa täytyy olla, muuten se ei minua puhuttele, Walter Trout kiteyttää.
•••
Tämä artikkeli on julkaistu alunperin Riffin printtinumerossa 1/2019. Vastaavan tyyppisiä musiikin tekemiseen syvällisesti uppoutuvia juttuja julkaistaan jokaisessa Riffin printtinumerossa. Jos pidit juttua hyödyllisenä tai viihdyttävänä, voit tukea Riffin tulevaa julkaisutoimintaa kätevästi ostamalla itsellesi vaikka tuoreen printtinumeron tai tilaamalla lehden esimerkiksi kahden numeron tutustumistarjouksena.
Riffin voi ostaa digitaalisena näköispainoksena Lehtiluukkupalvelusta.
Printti-Riffiä myyvät hyvin varustetut soitinliikkeet sekä Lehtipisteen myymälät kautta maan. Lehteä sekä irtonumeroita voi tilata myös suoraan kustantajalta näillä sivuilla olevan Riffi-kaupan kautta.
