Don Felder (s. 1947), ”The Late Arrival”, liittyi mahtavassa nousukiidossa olleeseen The Eaglesiin On The Border -levyn sessioiden ollessa loppusuoralla 1974. Floridan Gainesvillen kasvatti tunsi nahoissaan heti alkumetreillä, että oli liittymässä hajoavaan yhtyeeseen.
Hyvä ystävä jo entuudestaan, Bernie Leadon, oli jo paljon aikaisemmin kehottanut Felderiä lähtemään Kaliforniaan, mikäli lahjakas kitaristi todella halusi edetä musiikkiurallaan. Kaverit olivatkin nyt lopulta samassa veneessä, ja tästä alkoi Felderin 27 vuoden vuoristoratamaisesti kulkeva ura yhdessä kaikkien aikojen isoimmassa amerikkalaisessa yhtyeessä.
Kvartetista muodostui kvintetti, ja Felder pääsi omalta osaltaan lisäämään lihaa luiden päälle, kun tarvittiin slide-kitaran hienouksia, joita tälle oli opettanut Gregg Allman, tai ryydittämään yhtyeen toisen johtajan, Glenn Freyn, rhythm & blues -kuvioisia ralleja. Syntyi ainutlaatuinen keitos, joka sisälsi oikeastaan kaikkea, mitä americanan maustehyllyltä vain löytyi. Yhdeksi The Eaglesin tavaramerkiksi oli jo muodostunut upeat harmoniset laulustemmat, joihin otti osaa koko bändi.
Felder kirjoittaa tarinaansa aidon nöyrästi, pitäen koko ajan lukijansa mielessä oman vaatimattoman tehdastyöläisen pojan taustansa. Pienestä kodista puuttui Floridan kuumien kesien vilvoittamiseen välttämätön ilmastointilaite, eikä ilman kerosiinilämmitintä olisi selvitty talvista. Isän musiikkiharrastus, ja pojallensa ostama kultainen Fender Musicmaker antoivat potkun uralle, josta ei mainioita sattumia eikä uskomattomia kohtaamisia puutu. Yhden kaikkien aikojen isoimman keikkansa, Kalifornia Jamin, Felder joutui jättämään Jackson Brownen paikattavaksi, kun lähti saamaan esikoispoikaansa Jesseä huhtikuussa 1974!
Ahdistavan alituiseen stressaava, kahden itsepäisen egon johtaman yhtyeen ilmapiiri, levyjen väliset kiertueet, musiikilliset erimielisyydet, huumeet ja irtosuhteet koettelivat aina yhtä diplomaattisesti myrskyissä luovivaa Felderiä toden teolla. Lukija alkaa kirjan edetessä väkisinkin ihmetellä, miten tuosta suosta on kukaan noussut, saati pysynyt hengissä näihin päiviin asti! Leadonin sisu ei antanutkaan periksi, niinpä mies antoi tilaa kielisoittimissa Joe Walshille.
Kirja etenee mukavan kronologisesti, ja kuten tapana on, on mukana myös nimimiehen kotiarkiston valokuvia. Kitaransoiton opettajana Felder antoi vinkkejä muuan Tommy Pettylle, myöskin Gainesvillestä, ja sohvamajoituksessaan piipahti eräs Peter Green. Graham Nash olisi jatkanut kitaristin pestiä yhtyeessään pitempäänkin, mutta Felderillä oli jo muita aivoituksia. Kaiken kaikkiaan kirja on yksi herkullisimmista aikansa rock-sankareista kirjoitettuja.
Eipä voinut Felder tietää, mitä Malibun vuokrakämpässään kitarallaan tapaili, kun Hotel Californian raameja muodosti. Samalla The Eagles sai uransa huippukohtaan kuin varkain teeman levykokonaisuudelle, joka on kestänyt aikaa erittäin hyvin. Jo pelkkä nimikappaleen tuplakitarasoolo Felder vs. Walsh on ikoninen saavutus. Huvittavaa on, että tämänkin kappaleen teksteistä haluttiin ihan väkisinkin hakea kätkettyjä viestejä itse paholaiselta! Riitaisen bändin loppuun syyksi lukija saa kaksikin vaihtoehtoa, kun The Long Run -kiertueen viimeinen keikka oli soitettu 1980.
”Helvetti jäätyi” maailman ja bändin hämmästykseksi 1994, ja yksi kovimmista comebackeista oli fakta, kun herrat Don Henley, Glenn Frey, Don Felder, Timothy B. Schmit sekä Joe Walsh kokoontuivat taas The Eaglesin muodossa. Sirkuksen toinen näytös pyörähti käyntiin.
Aikanaan The Eagles Ltd. -yhtiön tasavertainen omistaja Felder haluttiinkin nyt, selvästikin lainvastaisesti, heivata päätäntävallasta syrjään, kun Frey ja Henley bändin vanhan managerin, Irving Azoffin kanssa alkoi rustailla asioita nykymuotoon. Felder jatkoi yhtyeessä virallisesti vuoteen 2001, kun oli sattuman vertauskuvallisesti soittanut viimeiseksi jääneen keikkansa Kotkissa 31.12.1999.
Monimutkainen oikeudenkäynti saatiin lopulta päätökseen, mutta kun Felder oli lopullisesti pois bändistä, oli hänen miltei 30-vuotinen avioliittonsa ohi, sekin.
Kirja on ehdoton lukunautinto kaikille rock-musiikin ystäville, ja sanomattakin selvästi kitaristien ruisleipää makoisimmasta päästä.
Kriitikkonne makustelee vieläkin The Eaglesin keikkaa Tukholmassa 1996, kitarassa juuri Don Felder…
Don Felder (& Wendy Holden)
Heaven And Hell
My Life In The Eagles (1974-2001)
340 s.
Wiley 2008
ISBN 978-0-470-28906-8
