”Sakari Kuosmanen – Ihana elämä” – Savolainen ladonovi avautuu

|
Image

”Sakari Kuosmanen – Ihana elämä” on sukellus monipuolisen taiteilijan ja yrittäjän elämään. Kirjassa toimittaja Tommi Saarela käy syvällisesti läpi Helsingissä syntyneen, mutta umpisavolaiseksi kasvaneen Kuosmasen värikkään uran tähänastiset vaiheet, jotka on kudottu yhteen muun muassa Juice Leskisen, Aki Kaurismäen, Jope Ruonansuun ja Leningrad Cowboysin kanssa.

Kirjassa on paljon sukulaisuutta vuonna 2021 julkaistun Mato Valtonen – Hullunrohkea monitoimielämä -teoksen kanssa, eikä ihme, sillä sen verran pienet ovat viihdealan piirit Suomessa. Molemmat herrat ovat toden totta olleet monessa mukana yrityselämän kiemuroita ja jopa historiallisia käänteitä myöten. 

Kirjan koskettavimpiin hetkiin kuuluu Valtosenkin kirjasta tuttu tapaus vuodelta 1988, jolloin Sleepy Sleepersin riveissä musisoinut Kuosmanen esiintyi Viron laulavaan vallankumoukseen laskettavassa Rock Summerissa. Tällöin Kuosmanen lausui yleisölle ehdottomasti neuvostoviranomaisten kieltämän lauseen: ”Eesti vabaks!”. Tämä johti osaltaan virolaisten itsenäistymishalujen nousuun, mutta aivan yhtä hyvin temppu olisi voinut koitua myös tekijänsä kohtaloksi. Saarelan ja Kuosmasen kerronta esittävät tapauksen lukijalle taitavasti kuin pienenä jännityselokuvana, jossa kiikaritähtäin välkehtii Tallinnan laululavan tornissa.

Kuosmasen suorasukainen elämänasenne näkyy myös paikoin terävänä kommentointina, joista osansa saavat niin erilaisissa tuotannoissa kuin bisneksissäkin syystä tai toisesta vastahankaan asettuneet henkilöt. Mistään pahantahtoisesta juoruilusta ei kuitenkaan ole kyse. 

Kuosmasen listaamat saavutukset ja teot voivat muuten avautua hieman eri tavoin printtiversiossa ja äänikirjassa: kirjoitetusta lauseesta voi saada leuhkivan vaikutelman, jota ei kuitenkaan Kuosmasen itsensä leppoisasti lukemassa äänikirjassa ole.

 

Sakari Kuosmanen – Ihana elämä
Kirjoittaja: Tommi Saarela, kustantaja: Otava (2023)


Tämä artikkeli on julkaistu alunperin Riffin printtinumerossa 6/2023. Musiikkiin liittyvien ja sitä käsittelevien kirjojen arvioita julkaistaan hyvin usein Riffin printtinumeroissa.  

 Jos pidät näitä juttuja hyödyllisinä tai viihdyttävinä, voit tukea Riffin tulevaa julkaisutoimintaa kätevästi ostamalla itsellesi vaikka tuoreen printtinumeron tai tilaamalla lehden esimerkiksi kahden numeron tutustumistarjouksena. 

Riffin voi ostaa digitaalisena näköispainoksena Lehtiluukkupalvelusta.  

Printti-Riffiä myyvät hyvin varustetut soitinliikkeet sekä Lehtipisteen myymälät kautta maan. 

Lehteä sekä irtonumeroita voi tilata myös suoraan kustantajalta näillä sivuilla olevan Riffi-kaupan kautta.