Ruotsalaisen jazzpianisti Esbjörn Svenssonin kuolemasta tulee kuluneeksi kymmenen vuotta, mutta hänen ajaton musiikkinsa elää ja voi hyvin. April Jazz 2018 tarjosi ainutlaatuisen tilaisuuden kuulla Esbjörn Svensson Trion musiikkia isolle orkesterille sovitettuna, ensimmäistä kertaa Suomessa.
Tapiolasalin loppuunmyyty tilaisuus oli jo lähtöasetelmaltaan enemmän kuin vain komea avajaiskonsertti. Svenssonin jazztrio nähtiin samaisilla April Jazzeilla, samassa salissa huhtikuun lopussa 2008. Tuolloin hurjaan kansainväliseen nousukiitoon lähtenyt jazztrio vakuutti yleisönsä helposti omaksuttavalla ja jo ensi kuulemalta nautinnollisella musiikillaan, onnistuen kuitenkin samalla säilyttämään jazzissaan kunnianhimon ja vivahteikkuuden.
Vain muutamaa viikkoa konsertin jälkeen saatiin suruviesti Svenssonin traagisesta menehtymisestä sukellusonnettomuudessa kotikaupunkinsa vesissä. Upeaa musiikkia luoneen säveltäjän ja menestysyhtyeen taru katkesi mahdollisimman karusti. Svensson oli tapahtumahetkellä 44-vuotias ja vaikka olikin trioineen saavuttanut jo paljon, ura oli ikään kuin vasta alussa.
Ja nyt, kymmenen vuotta myöhemmin, samoihin asemiin Tapiolasalin lavalle astuvat EST:n rautainen komppipari basisti Dan Berglund ja rumpali Magnus Öström. Pianon taakse istuu Esbjörn Svenssonin suomalainen hengenheimolainen Iiro Rantala.
EST-kaksikon ja Rantalan muodostaman ydinkolmikon lisäksi solisteina Espoossa kuultiin saksofonisti Manuel Dunkelia sekä trumpetisti Verneri Pohjolaa, joista jälkimmäinen soittaa Rantalan tavoin myös toissa syksynä taltioidulla ”E.S.T. Symphony” -albumilla.
Kapellimestari Hans Ekin levyllä johtaman Kungliga Filharmonikernan eli kansainvälisemmin ”Royal Stockholm Philharmonicin” korvasi Espoossa paikkakunnan – ja tietysti koko Suomen – ylpeys Tapiola Sinfonietta.
Kapellimestari Ek tarttui EST:n materiaaliin viitisen vuotta sitten ja sovitti kappaleet orkesterille ja jazzsolisteille. Siitä voidaan jahkata loputtomasti, kummat ovat ”parempia” – EST:n askeettiset trioversiot vai nyt kuullut isot sovitukset, mutta se lienee selvää, että Ekin orkestraatio tuo tiukkaan pianotriosapluunaan värejä ja ulottuvuuksia, jonka kaltaisia harvoin pääsee kokemaan. Sinfoniaprojektin sovitukset tekevät varmasti oikeutta Svenssonille ainakin siinä, että musiikki on kaunista ja romanttista, mutta samalla energistä ja päällekäyvää.
Iiro Rantala on kertonut ihailevansa edesmenneen kollegansa kykyä ladata niin paljon merkitystä vähiin nuotteihin. E.S.T. Symphony -konsertissakin kuullut kappaleet muistuttivat, miksi EST:stä tuli yksi harvoista 2000-luvulla jazzin ikonigalleriaan nousseista nimistä. EST oli musiikkityylin perinnettä uudistava, raikkaan skandinaavinen tuulahdus, joka – Rantalan sanoin – ”puski eurooppalaista jazzia simona eteenpäin”.
Simona puskemisen tunnusmerkit olivat läsnä nytkin niin basisti Berglundin kuin rumpali Öströmin soitossa. Berglund loitontuu välillä kauas siitä, mitä basistilta jazzissa perinteisesti odotettaisiin: efektipedaalien ja jousen avulla Berglundin kontran sisältä kuoriutuu jokin uusi, omanlaisensa instrumentti. Myös Öströmin näkemyksellinen rumputyöskentely pääsi esiin erityisesti sooloissa, joita mies toteutti muun muassa delay-efektin avustamana.
Ja palataan vielä Iiro Rantalaan, joka on Svenssonin musiikkia tulkitsevana pianistina enemmän kuin mies paikallaan. Konsertin väliajalla syntyykin ajatusleikki. EST:hän oli Trio Töykeiden ruotsalainen veljesyhtye – normijazzia karttava, rajoista piittaamaton kapinallinen, joka onnistui maustamaan instrumentaalia rytmimusiikkikeitostaan popin, viihteen ja klassisen aromeilla. Trio Töykeiden lopettamisen jälkeen Rantala ei ole löytänyt rinnalleen tasavertaista komppiparia, ja EST:n kaksikko taas on menettänyt pianistinsa. Voisivatko nämä kolme perustaa uuden skandinaavisen jazzin superbändin? Ainakin Tapiolasalin konsertissa kemiat tuntuivat olevan kohdallaan ja yhteistä säveltä ei tarvinnut hakea.
Ja yhteiseltä kuulosti sävel myös konsertin ison orkesterin muusikoiden tulkinnassa. Tapiola Sinfonietta muovaili Hans Ekin puikon liikkeistä täyteläisiä äänikylpyjä, joita katkoivat Svenssonin sävelkielelle tunnusomaiset pakahduttavan lyyriset teemat, joista kuuluisimpia tietysti ”From Gagarin’s point of view”.
Varmasti yksi EST:n suosion salaisuuksia olikin uskallus, jolla yhtye saattoi yhdistää vahvaan jazziinsa populaareja, kosiskeleviakin aineksia. Samalla tavoin nyt kuullussa sinfonisessa versiossa elokuvalliset sankarivasket ja sadunomaiset kellopelit ja harput nousivat hetkittäin pintaan.
Hans Ek käytti ison orkesterin tarjoamia tehoja muuhunkin kuin selkeiden sävelkulkujen soittamiseen: jousien vyöryvistä glissandoista pasuunoiden ja kontrabassojen junttauksen kautta Ek pani lopulta koko orkesterin taputtamaan takapotkuja ensimmäisen setin päätöskappaleessa. Ekassa setissä nautittiin puolet albumin sävellyksistä, ja hengähdystauon jälkeen loput. Yleisö oli perusoppimäärästä niin haltioissaan, että encorejakin kuultiin lopulta kaksin kappalein.
E.S.T. Symphony Tapiolasalissa 25.4.2018
