Nayteikkuna

Headrush Pedalboard – värinäyttö ohjaa tehokasta mallinnusteknologiaa

Headrush FX on varsin uusi tulokas laite-valmistajana, mutta sen ensimmäinen tuote on kyllä todella kiinnostava. 
Firman omaa nimeä kantava pedaalilauta perustuu Eleven Rack HD -ohjelmistoon ja sen on määrä tarjota mallinnukset kutakuinkin kaikesta, mitä kitaristin signaalitiehen kuuluu: efekteistä, vahvistimista, kaiutinkaapeista ja lopuksi vielä ulkoisesta mikrofonista.


Ensivaikutelma Headrushista on, että laite on iso. Se ei todellakaan ole tyyppiä ”kaikki vahvistimet ja efektit samassa ja mahtuu vieläpä kitaralaukkuun”. Leveyttä on noin 60 cm ja syvyyttä 30 cm, joten Headrush ei mahdu edes isoon kassiin.



Valmistaja tarjoaa lisävarusteeksi kunnolla pehmustettua ja kantohihnallista pussia, joka onkin melko pakollinen lisähankinta. Tällaisen arvolaitteen kuljetteleminen houkuttelee harkitsemaan myös lujan flight casen hankkimista. Asialla on toinenkin puolensa – seitsemän painokilonsa ansiosta pedaali pysyy taatusti paikoillaan!

Toinen nopea havainto on, että kerrankin ovat laittaneet jämäkän virtajohdon liittimen. Niin monta kertaa on harmittanut lattiaefektien ulkoisen virtalähteen kevyesti paikalleen painettava piikkiliitin – Headrushin virtamuuntaja on sisällä pedaalissa ja virtajohto on vakioitua ja varmasti paikallaan pysyvää tyyppiä.


Tukevan teräskoteloinnin pohjaan on oivaltavasti laitettu poikittainen ura, jotta johtonippu pystyy kätevästi kulkemaan laudan alta, mutta olisikohan ollut mahdollista tehdä vielä toisensuuntainen ura, josta vietäisiin johtoja takaa suoraan alle?

Isosta koosta on monia hyötyjä. Kokonaisuuden selkeys on ainakin tervetullut ominaisuus: poljettavat kytkimet ovat sopivan kaukana toisistaan, jotta tarkka osuminen onnistuu. Joka polkukytkimen yllä on sekä leveä värillinen merkkivalo että vaihtuva-sisältöinen pienempi tekstiruutu, joka nimeää sillä ohjattavan komponentin tai tallennuksen. Mutta aivan erityisesti: kerrankin lattialaitteessa on kunnollinen iso kosketusnäyttö.


Näkymä kertoo kaiken

Näytön koko on seitsemän tuumaa ja sekä sen sisältö että käyttö on suunniteltu onnistuneesti. Signaalitien kulku sekä komponenttien nimet ja niiden parametrit näkyvät seisaaltaan katsoessakin hyvin – paitsi vahvistinmallinnuksen symboli, josta ei juurikaan selvää saa.

 

Perustilassa näyttö esittää ketjun, joka sisältää enimmillään 11 laitetta. Tässä määrässä mukana voi olla vahvistin ja kaiutin-kaappi – tai kaksi kumpaakin, peräkkäin tai rinnakkain miksattuina – sekä efektejä.

Ketjusta on kolme erilaista versiota. Simppelein niistä sijoittaa kaikki efektit yhteen ketjuun peräkkäin. Toinen vaihtoehto on jakaa signaali heti alkuun kahdeksi neljän rinnakkaisen efektin ketjuksi, jotka sitten yhdistetään lopuksi vielä kolmea yhteistä tehostetta varten. Ja kolmantena konfiguraationa on sijoittaa kolme yhteistä efektiä alkuun, jonka jälkeen signaali jaetaan kahdeksi kolmen rinnakkaisen efektin ketjuksi, jotka sitten yhdistetään vielä kahta yhteistä tehostetta varten.

Kahden vahvistimen – ja ne voivat olla keskenään hyvinkin erilaisia – käyttäminen yhdessä antaa lisää jännittäviä mahdollisuuksia.

Laitteeseen on tallennettu melkoinen valikoima tehtaan omia soundikokonaisuuksia otsikolla Rig, mutta useinkaan ne eivät sellaisenaan houkuttele. Tekee mieli kehittää omia Rigejä.


Soundi tehdään sormilla

Ja sehän käy varsin nopeasti: napsautetaan sormella komponentin paikkaa näytöllä ja avataan valikko, josta napataan mukaan vahvistin, kaiutin tai efektit ja niiden lisätyypit. Samalla voi jo ruveta säätämään arvoja kolmella pyörittimellä näytön vieressä. Useimmilla laitteilla kuitenkin on enemmän kuin kolme säätöä ja lisäkohteet löytyvät näytön reunasta sormella pyyhkäisemällä.

Tämä vaihe antaa hyvän mahdollisuuden kokeiluun ja perinteisten tapojen rikkomiseen. Mikään ei mene rikki, vaikka kytkennät tehtäisiin yllättävässä järjestyksessä. Wahwah on tapana sijoittaa ketjun alkupäähän ja nyt sen voi asettaaa vaikka kaiuttimen jälkeen. Tai miltä kuulostaa tukku modulaatioita ennen muutamaa säröpedaalia? Lopulta kuitenkin alkaa muodostua kokonaisuuksia aika lailla tuttujen järjestyksien malliin. Lopuksi vielä hienosäädöt ja tallennus.

Näytön värejä on todella hyödynnetty. Jokaiselle efektimallinnukselle voi valita oman tunnusvärin yhdeksästä ja sama väritys toistuu alempana kytkimen vieressä leveässä merkkivalossa. Värit erottaa toisistaan riittävän hyvin ja joka värillä on kaksi kirkkautta sen mukaan, onko efekti päällä vai ei.

Kun aikoinaan multiefekteihin tehtiin omia tallennuksia, niille annettiin joko numerokoodi tai hankalasti monitoimisilla painonäppäimillä syötettävä nimi. Headrushin näyttöön saa qwerty-näppäimistön samaan tyyliin kuin älypuhelimessa tai tabletissa ja kerrankin on aihetta kirjoittaa tallennukselle kuvaava nimi. Hyvä ominaisuus on nimittäin omien tallennuksien kerääminen ryhmäksi nimellä Setlist. Tämän toiminnon myöhempi valitseminen tuo tallennuksien nimet näkyviin suoraan kytkimien viereisiin tekstiruutuihin, mikä visualisoi vaihdot biisien välillä tai sisällä tosi helpoksi.

Headrushin sisältämä efektien määrä saattaa aluksi vaikuttaa pienehköltä: kuusi säröä, kahdeksan pyörivän kaiuttimen mallinnusta, kaksi kompressoria, kolme ekvalisaattoria, yksitoista modulaatiota (chorus/phaser/flanger), seitsemän kaikua ja viisi toimintoa ekspressiopedaalille. Jokaisen valinta kuitenkin avaa lisävalikoita, joista löytyy lisää käyttötiloja säätöineen. Valinnanvaraa onkin lopulta runsain mitoin.
Vanhat pedaalit eivät jää toimettomiksi

Ja vaikka laitteen oma efektivalikoima on käyttökelpoinen, siinä soittouran vaiheessa, jolloin tälläisen ison pedaalin hankkiminen tulee ajankohtaiseksi, on joka kitaristille taatusti kertynyt läjäpäin pedaaleja ja luottolaitteet halutaan saada mukaan kokonaissoundiin. Tätä varten Headrushissa on kaksi efektilenkkiä, jotka voidaan ohjelmoida mihin tahansa kohtaan signaalitietä ja suosikkipedaalit otetaan näin tietenkin käyttöön. Lenkki näkyy ketjussa yhtenä miksattavana laitteena.

Vahvistinmallinnuksien valikoima kattaa aika laajan kirjon aikakausia alkaen 50-luvun lopun ja 60-luvun Fendereistä, Voxin ja  Marshallin kautta kohti modernimpaa hi-gain kalustoa. Painotus on melko vanhoissa laitteissa, mikä ei ole huono asia. Näiden alkuperäislaitteiden soundimaailma on erittäin käyttökelpoinen nykyäänkin. Vanhojen putkivahvistimien toisinnot ovat lisäksi erinomaisia alustoja muokattavaksi efekteillä.

Otetaanpa pari pikaesimerkkiä.

Rockabillysoundi. Fenderin vahvistimillahan rockia aikoinaan usein soitettiin, joten listasta poimitaan vaikkapa 59 Tweed Bass tai 64 Black Vib. Keski- ja ylätaajuuksia hiukan ylös. Jousikaikua tilan tuntua luomaan ja nauhakaiulla vähän släppiä. Kompressiota voi lisätä vähän jos siltä tuntuu. Tämä koostettuna alle minuutissa.

Metallinen rocksoundi syntyy yhtä vaivattomasti. Hi-gain-vahvistin, esim M-2 tai SL-100 ja sen perään iso 4 × 12-kaappi tai vaikka pari, eteen säröpurkki, hiukkasen eq:ta ja jousikaikua ja se on siinä. Niin, ja wah-pedaali.

Headrushiin pakattujen mallinnuksien esikuvia ei suoranaisesti piilotella, mutta toisten firmojen rekisteröimiä tavaramerkkejä ei myöskään mainita ihan suoraan, joten jonkun verran täytyy hoksata rivien välistä ja näytölle piirtyvistä vihjeistä.


Lopuksi kuunnellaan

Kaiken käsittelyn jälkeen signaali voidaan ottaa ulos neljällä tavalla. Koska Headrush haluttaessa korvaa kutakuinkin kaiken tavanomaisen kaluston, valmista soundia voidaan siirtää XLR-lähdöistä suoraan aktiivikaiuttimiin tai mikseriin. Jatkoksi voi kuitenkin sijoittaa vahvistinlähdön kautta oman vahvistimen. USB-portti taas kuljettaa digitaalisen signaalin tietokoneen tallennuksiin, ja vastavuoroisesti sieltä voidaan tuoda aiem-pia äänityksiä reamppausta varten. Kuulokelähtökin löytyy Headrushin takaa. 

Neliytimisen signaaliprosessorin ansiosta Headrushissa on laskentatehoa runsaasti, joten Rigin voi muuttaa katkottomasti kesken soiton ja onpa mahdollista ohjelmoida ominaisuus spill-over, joka nappaa uuteen soundiin mukaan edellisestä kaiun tai viiveen lopetukset. Kytkemiseen liittyy kuitenkin ripeyden tarve. Melko nopea polkaisu on paikallaan, koska jos jalka pitää kytkintä pohjassa yli sekunnin, siirrytään hands-free toimintotilaan. Sekin on näppärä ominaisuus: efektien asetuksia voi silloin ruveta ohjaamaan ekspressiopedaalilla ja nyt melkein koko näytön kokoiset numerot kertovat ohjattavan parametrin arvon.

Polkukytkimet eivät ole naksahtavaa tyyppiä, joten kengänpohjan läpi ei painallus tunnu.

Parin viikon tutustumisjakso oli aika lyhyt. Käyttökelpoisia soundeja löytyi itse kehittelemällä heti, mutta silti kokeiltavaa riittäisi varmasti useammaksi kuukaudeksi. Esimerkiksi yhdistelmien perinteisestä poikkeavat järjestykset tuntuivat tuottavan yllätyksiä – eivätkä tietenkään aina hyvällä tavalla.

Pedaalilaudan loopperi jäi aika nyt vähälle huomiolle. Tallennustilaa olisi 20 minuutin verran ja sen voi käyttää jopa 100 kerrokselle. Kerroksista voi poistaa aina viimeisimmän. Looppeja voi toistaa puoli- tai tuplanopeudella tai käännettynä.

Testikäytössä oli aikaa aina pysähtyä yhden Rigin ääreen tutkiskelemaan, mutta livetilannetta varten voisi kuvitella värikoodien hyödyntämisen ja polkukytkimien järjestyksen uudelleenohjelmoinnin vielä nopeuttavan käyttöä.

 

Kenelle

Headrush on kooltaan samaa luokkaa kuin kontrollilaudat, joilla kitaristit ovat tottuneet ohjaamaan erillään olevaa efektipedaalien kokoelmaa. Sellaisista esimerkkinä vaikkapa Skydstrupin tuotteet tai GigRig. Nyt kuitenkin sekä efektit että vahvistin ja kaiutinsouditkin ovat jo samassa kotelossa.

Aina sopii kysyä, kuinka lähelle aitoja asioita digitaalinen mallinnustekniikka pääsee. Vaikkei tässä tehty vertailua siitä, onko Elevenin mallintama ’64 Vibrolux tai ’82 Lead 800 täsmälleen ehdan laitteen kaltainen, on jo muutoinkin sokkotesteissä osoitettu, että korvalla on vaikea kuulla eroa modernin mallinnuksen ja esikuvan välillä.

Oikeampi kysymys onkin, antaako Headrush käyttökelpoisia soundeja riippumatta siitä mikä mallinnuksen nimi on. Ja siihen vastaus on: selvästikin antaa. Sekä mallinnuksen prosessit että suorittimet ovat kehittyneet sen verran laadukkaiksi, että on voitu unohtaa digitaalitekniikan alkuvaiheiden riesat kuten dynamiikan puute. Tai se, että digitaalinen ”on vain kopio jostain”, johon on muutenkin päästy vanhoilla, jo kauan sitten toimiviksi kehitetyillä ratkaisuilla.

Laitteen vähän yli tuhannen euron hinta vastaa yhtä tai kahta sarjavalmisteista keskihintaista combovahvistinta tai nuppiakin. Digitaalinen maailmahan pystyy tarjoamaan runsaasti sisältöä kohtuurahalla. On se kuitenkin sen verran paljon, että ensisijaisena kohderyhmänä ovat runsaasti keikkailevat tai studiotyötä tekevät kitaristit, joilla on käyttöä monille soundeille ja tarvetta nopeille vaihdoille. Headrushin oma efektipaletti on käyttökelpoinen ja kattaa perustarpeet, mutta laitteen erikoisvahvuudet ovat vahvistinsoundeissa sekä kokonaisuuksien luovassa kehittämisessä ja käytön helppoudessa. Ihmeen kauan kesti saada kunnon värillinen kosketusnäyttö tämäntyyppiseen laitteeseen.

 

Headrush Pedalboard

Eleven Rack HD -ohjelmistoon perustuva virtuaalinen kitaralaitteisto

• kokoelma HD-mallinnettuja vahvistimia, kaiutinkaappeja, efektejä ja mikrofoneja pedaalilaudassa
• kaksi efektilenkkiä
• 20 minuuttia loopperiaikaa, jopa 100-kertainen päällekkäisäänitys
• isohko värillinen kosketusnäyttö, 12 ohjelmoitavaa poljettavaa kytkintä, ekspressiopedaali
• valmista soundia suoraan aktiivikaiuttimiin tai mikseriin tai USB:sta äänityksiin, voi käyttää vielä erillisen vahvistimen kanssakin
• lisää kaiutinmallinnuksia ladattavissa netistä
• hintaluokka: 1 000 euroa

Lisätiedot: Into-Luthman

•••

Tämä artikkeli on julkaistu alunperin Riffin printtinumerossa 2/2017. Vastaavan tyyppisiä käyttökokeisiin perustuvia tuotearvioita julkaistaan jokaisessa Riffin printtinumerossa.  Jos pidit juttua hyödyllisenä tai viihdyttävänä, voit tukea Riffin tulevaa julkaisutoimintaa kätevästi ostamalla itsellesi vaikka tuoreen printtinumeron tai tilaamalla lehden esimerkiksi kahden numeron tutustumistarjouksena.

Riffin voi ostaa digitaalisena näköispainoksena Lehtiluukkupalvelusta.  

Printti-Riffiä myyvät hyvin varustetut soitinliikkeet sekä Lehtipisteen myymälät kautta maan. Lehteä sekä irtonumeroita voi tilata myös suoraan kustantajalta näillä sivuilla olevan Riffi-kaupan kautta. 


Ennen vuotta 2010 julkaistuja numeroita voi tiedustella suoraan asiakaspalvelusta s-postilla, taannehtivia lehtiä myydään niin kauan kuin ko. numeroa on varastossa.
 

Lehden digitaalinen versio vuosikerrasta 2011 alkaen on ostettavissa myös Lehtiluukkupalvelusta.

Lisää nettiin avattuja laitetestejä näet alempaa tältä sivulta ja voit selata niitä myös tästä.

 

 

12.05.2018
|
Timo Koskinen
Tekninen toteutus: Sitebuilders Finland Oy