No niin! Yksi maamme kovimpia kitaristeja saa julki nyt järjestyksessään toisen soololevynsä kolmen vuoden jälkeen. Ei tarvitse olla mikään itämaantietäjä, kun aika nopsaan ymmärtää, että kysytyllä luottomiehellä on, kuten kenties aika monella muullakin muusikolla, ollut parin viimeisen vuoden aikana keikkarintamalla hiukan hiljaisempaa. Yhtäkkiä kun ei voinutkaan roudata kamojaan tien päälle pitkin poikin Suomea. Mutta eipä se tiikeri niistä raidoistaan kuitenkaan mihinkään pääse, niin… studioon!
Kokonaisuus on kauttaaltaan juuri niin ammattimaista meininkiä kuin osaa odottaa. Tunnelmat vaihtelevat sähköisestä menosta akustisempaankin nautiskeluun, johtoajatuksen pysyessä kuitenkin kirkkaasti instrumentaalimateriaalin värkkäämisessä. Helpolta kuulostava (lue: kuulostava) soitanta ja letkeys ovat levyn pääroolissa.
Suomenleeritenour on kuunnellut ja saanut vaikuttimiaan niin Steely Danin, Little Featin kuin vaikkapa The Allman Brothersin tuotannosta, siinä ei ole mitään epäselvää. Eikä miehen sen enempää tarvitse punastuakaan.
Nikku, jos kuka, kun uisi tuossa seurassa kuin kala vedessä, ja olisi täysin kotonaan. Onkohan hänelle sitä koskaan kukaan ehdottanut, saati kysyä pamauttanut?
Timantinkova bändi on mestarilla nyt tässä sama kuin edelliselläkin julkaisulla, eli toisen kuusikielisen instrumentin äärestä löytyy jälleen Jari Nieminen, bassosta Jari Heino ja rummuista Topi Kurki. Kosketinmies, joka liittyy nyt hänkin ”perusbändiin”, on jo edellisellä levylläkin vieraillut Timo Pratskin.
Heti ensikuuntelun jälkeen mieleen jää levyn kolmas kappale, korvamadon tavoin kuulijansa vangitseva Falls, joka osoittautuu Pratskinin sävellykseksi. Kosketinteema lumoaa varautumattoman uhrinsa kuin huilu sen korista nousevan kobran.
Päähenkilö rotevoittaa mukavasti riffejään puolestaan New Ford -vedossa, ja pitää sanoa, että juuri sitä rouheampaa tavaraa soisi sitten muuten sille seuraavalle platalle kohtuuden nimissä enempikin tulla, jos vaan maestrollemme sopii. Ettei homma mene ihan georgebensoniksi. Raidan kitarastemmat ovat kuin hyvää salmiakkia, tai muuta epäterveellistä.
Muistuupa muuten nyt tässä mieleen ohimenevä episodi vuosien, vuosien takaa legendaarisella MS Audiotronilla, ja sen kitarahuoneen pauhussa, mutta yritän silti pysyä asiassa… Helppoahan se ei meikäläiselle tunnetusti aina ole!
Viipyilevä Lockdown beckismeineen ja sutikomppeineen säväyttää sähköpianon kruunatessa kokonaisuuden pikantisti. Tämän raidan puolestaan on saattanut valmiiksi kappaleeksi kynästään meille Nieminen.
Nimimies itse vastaa kaiken kaikkiaan viidestä levyn yhdeksästä sävellyksestä, ja Speedy Saarinen on sekä äänittänyt että miksannut kolmevarttisen, ollen myös tuottajan roolissa yhdessä Nikun kanssa.
Yksittäiset (ja lukuisat) eri kielisoittimet on lueteltu kappalekohtaisesti, kuten kulloiset eri soolotkin.
Yksilösuoritukset ovat oivallisia, ja kuulostavat riittävän luomuilta. Jo pelkästään esimerkiksi Kurjen muhevat rumpuvyörytykset hauskasti nimetyssä Han The Jammerissa antavat maukkaan pienen maistiaisen ilahduttavan orgaaniselta kuulostavaan levyyn. Kahden keppimiehen vuoropuhelu vaihtuvin akustisin välinein päättää kuuntelutuokion.
Näin ne toiset vain kykenevät kynnelle!
Jarmo Nikku: Landmarks (Emsalö Music, 2022)
