Ensimmäiseksi jäi mieleen dynaamisuus. Välillä soitetaan hiljaa, välillä lujaa, välillä agressiivisesti, välillä pehmeästi.
Kitaristi Michael Landau on ollut monta vuosikymmentä Los Angelesin studiosoittajien kermaa. Sen työn ohella hän on tehnyt omaa musiikkia, välillä yhtye-formaatissa, usein omalla nimellä. Joskus soolotuotanto on ollut rankkaa alternate-rockia (esimerkiksi Raging Honkies), joskus taas fuusioksi lokeroitavaa instrumentaalia.
Vaihtelevuutta on myös Rock Bottom -levyllä, mutta nyt tyyli on nimenomaan rock, jossa jazz on enemmän sävyn luoja parissa kappaleessa. Ja kysymys on nimenomaan lauletusta musiikista, pääosin Landaun itsensä kirjoittamista lauluista.
Osan teksteistä tosin on kirjoittanut vanha Burning Water -bänditoveri David Frazee, joka myös laulaa ison osan levyn kappaleista Michael Landaun hoitaessa pari. Veli Teddy Landau on säveltänyt pari biisiä, ja hän myös muodostaa levyn komppiparin rumpali Alan Hertzin kera. Välillä rokataan lähes Nirvanan tyyliin, välillä taas sooloillaan jatsimmassa hengessä.
Rock Bottom vaati auetakseen muutaman kuuntelukerran, eikä sen voi sanoa sisältävän tarttuvia kertosäkeitä perinteisessä mielessä. Monessa kappaleessa sävelkieli on mielenkiintoisella tavalla omintakeista, mielessä käy viitteitä bluesista, alt-rockista, ja usein mieli vaeltaa myös ´60-luvun lopun maisemiin, vaikka levyn soundi ei tietoisen vanhahtava olekaan. Kitarat ovat komeasti säröisen rosoisia, ja särön kirjo on laaja.
Rock Bottom on tallennettu Landaun kotistudiossa ja hän on itse sekä äänittänyt että tuottanut, ja lisäksi myös miksannut levyn. Laadukas näyttö tekijältä, jolla homma on hallussa monella tapaa.
Michael Landaun haastattelu julkaistiin juuri ilmestyneessä Riffin numerossa 2/2018. Lue printistä, mitä mies tuumii levystä itse ja kuinka platta syntyi.
Michael Landau: Rock Bottom (2018, Mascot)
