Lempääläisen muusikkopariskunnan perustama Retropop on julkaissut kolmannen studioalbuminsa "Vihdoin syytä juhlaan". Tommi Ojala pitää langat tiukasti omissa käsissään, sillä hän soittaa lähes yksin kaikki soittimet, on yksin säveltänyt, sanoittanut (yhtä lukuunottamatta), sovittanut, äänittänyt, miksannut, tuottanut ja suunnitellut levyn kaikki kappaleet. Julkaisusta huolehtivan levy-yhtiönkin ollessa oma voi ainakin olla sitä mieltä, että mies on saanut tehdä juuri sellaisen levyn kuin haluaa.
Levy sisältää elektoropop-tyylisten kappaleiden lisäksi onneksi aika monipuolisen kattauksen erilaista koneilla toteutettua musiikkia. Onneksi siksi, että samanlaista, usein kuultua tanssibiittiä ei hirveän kauaa jaksaisi kuunnella. Toisaalta osa biiseistä on jotenkin niin eri maailmasta, että en ihan päässyt perille, minkälaista kuvaa bändi itsestään haluaa antaa. Sanoitukset kuulemma kertovat yhtyeen omista kokemuksista ja vie kuulijan keskelle parisuhteen pyörteitä. Mitään kovin syvällistä en teksteistä löytänyt, paikoitellen kyllä kiusaannuttavan lapsellista ilmaisua, mikä toisaalta voi olla heijastuma omasta tosikkomaisuudestani. Koska mies on kirjoittanut sanat vaimon suuhun tulee hetkittäin epätodellinen olo, että haluaako hän todella kuulla sellaisia asioita vaimoltaan? Ehkä näitä ei pitäisi ottaa niin tosissaan, mutta samalla tulee mieleeni, miten tosissaan tällaiseen levyyn ylipäätään pitäisi suhtautua?
Levy on kyllä hyväntuulinen, optimistinen ja lopulta aina aurinko paistaa vastoinkäymistenkin jälkeen, joten kyllä sellaista positiivisesta mutta sinänsä harmittomasta meiningistä täytyy jossain määrin kuitenkin pitää.
Pitkän päälle vähän tylsä tehokeino on ainakin kolmessa biisissä käytetty "call-and-response"-tyyppinen delay-"taustalaulu". Yhdessä biisissä se oli vielä hauska muisto 80-luvulta, mutta rajansa kaikella. Äänimaailmasta ei mitään järin omaperäistä löydy (ehkä bändin nimikin viittaa siihen?), levy tarjoaa päivitettyä kasari-ysärisoundia valtaosaltaan, pieniä dubstep-pilkahduksiakin löytyy. Ei siinä sinänsä mitään pahaa ole, mutta vertailun vuoksi akustisessa musiikissa "kulumista" ei vaan tapahdu samalla tavalla vaikka samalla pianosoundilla soitettaisiin satoja vuosia. Elektronisten soundien kanssa tulee ja menee erilaisia muotivirtauksia, jotka vuosien jälkeen saattavat kuulostaa aika menneiltä. Akustisten soittimien kanssa niin ei käy lopulta koskaan, vaikka hetkittäin jokin soundi saattaa olla epätrendikäs.
Pidin kokonaisuudessaan Moraalinvartija ja Vihdoin syytä juhlaan -biiseistä, sekä 15-minuuttia biisin rohkeasta ilmaisusta ja Jätä mut rauhaan -biisin suoran ja kolmimuunteisen taustan vaihtelusta.
Retropop: Vihdoin syytä juhlaan, (Retropop, 2013)
