Nayteikkuna

Ääntä peliin

 

Suomen kansainvälisesti menestynein pelimusiikin säveltäjä Ari Pulkkinen luokittelee videopelien ei-musiikillisen audiosisällön siten, että ”sound design” sisältää ensinnäkin pelillisesti tärkeät informatiiviset äänet, jotka liittyvät siihen pelaaja tekee ja mitä tekeminen aiheuttaa. Kaikki menuäänistä ja tasokorotuksien merkkisignaaleista alkaen pitää yksitellen suunnitella sopimaan pelin äänimaailmaan.

Toisessa kategoriassa ovat pelimaailman tapahtumaäänet. Hahmon liikkuminen tuottaa yleensä elokuvista tuttua foley-ääntä, ja kun ammutaan pitää tietenkin päättää onko laukaus realistisen kuuloinen vai lähtöisin jostakin fantasiapyssystä.
Pelien äänisuunnittelu on pitkälti elokuvista tuttua puuhaa, sillä erotuksella että pelit ovat vuorovaikutteisia. Siinä kun yksi pelaaja valitsee hahmonsa pakoreitiksi ja -tavaksi juoksun kivisessä holvissa, toisella hahmo hiipiikin varovasti nurmikkoa pitkin. Hahmolle voidaan siksi tarvita esimerkiksi kymmenen erilaista kävelyääntä jokaisella mahdollisella alustalla puulattiasta kiveen ja hiekasta nurmeen. Jos hahmo juoksee, ääni on tietysti erilainen. Näin jo yhden hahmon liikkumista varten saattaa kertyä parin sadan äänitiedoston paketti.
Käyttöliittymän, hahmojen ja vihollisten tuottamien äänien lisäksi suuri ja tärkeä luokka on ambienssit, joilla luodaan pelitilanteiden ääniympäristö, paikat ja tunnelmat: ollaanko tihkuvassa viidakossa, kaikuisilla vuorilla vai meluisassa metropolissa?

Soinnit softasta

Pulkkinen käyttää pelimusiikin tekemiseen pc-pohjaista Cubasea, jonka kyljessä hyrrää Acid Pro – miksauksenkin apuvälineenä yllättävän kätevä softa.
– Virtuaalisoittimia pitää olla mieluummin liikaa kuin liian vähän, pyrin löytämään joka projektiin uusia ettei tule käytettyä samaa samplea koko ajan.
Pulkkinen kertoo käyttävänsä paljon ”muutamia orkesteripaketteja”, ja mieluisia ovat myös ”joidenkin pikkufirmojen” etnisistä soittimista tuottamat laadukkaat samplepaketit.

Koskettimistona voi palvella vaikkapa Edirolin midikiippari – soittotuntuma on pääasia, soundithan tulevat yleensä virtuaalisoittimista. Kurzweil PC3x löytyy, samoin Roland D50, joka tuottaa uskottavaa kasarisoundia ilman että sitä tarvitsee kaivaa plugareista.
– En käytä mitään erikoista soitinta, jos peli ei sitä vaadi. En laita mukaan Moogia vain sen takia, että voisin rehvastella foorumeilla!

Pulkkinen soittaa osuudet sisään midiraitoina, ja kun biisi on valmis raidat rendataan audioksi, mistä eteenpäin projektissa käsitellään vain äänitiedostoja.

Ei oikopolkuja

Pulkkisen esimerkin voimalla peliteollisuus näyttäytyy houkuttelevana elinkeinona suomalaiselle musiikkiammattilaiselle. Mies panee kuitenkin tulokkaille jäitä hattuun.
– Pelifirmoihin tulee ylivoimaisesti eniten työhakemuksia soittajilta ja äänisuunnittelijoilta, mutta liikkumatilaa on vähän. Jo mobiilipeleistä alkaen tuottajat vaativat nykyään ääniammattilaisen, jolla on kokemusta peleistä. Isoimmat pelifirmat eivät ota nimekästäkään muun alan äänimiestä tai säveltäjää tekemään ekaa projektiaan.

Pelialalla musiikintekijä ei myöskään saa rojalteja myynnin mukaan, vaan kertakorvauksen. Pulkkinen neuvoo hoitamaan sopimukset niin, että synkronisoinneista (kuten pelin musiikin käytöstä levyllä tai elokuvassa) kilahtaa lantti säveltäjällekin.
– Itse yritän firmani kautta pitää huolta, että minulle jää jonkinlaisia oikeuksia musiikkiin jonka olen tehnyt.

Menestyspelin ulkopuolinen musiikin jatkokäyttö voi tuoda säveltäjälle lisäansioita.
– Trine 2:n soundtrack-albumi on myynyt kolmisen tuhatta kappaletta mikä on ihan hyvin kun ottaa huomioon että Trine on ladattava indie-peli eikä ison maailman boksipeli.

Piratismi ja ”warettaminen” on hankala kysymys peliteollisuudesta leipänsä hankkivalle. Nykyisessä asenneilmastossa ammattilainen joutuu suhtautumaan huumorilla siihen, että iso osa ansioista valuu laittoman latauksen kautta tekijän ulottumattomiin.
– Jos lähtee taistelemaan piraatteja vastaan joutuu huonoon valoon. Toisaalta niinkään ei voi asiaa kuitata, ettei mitään väliä, sillä kyllähän sillä oikeasti on, Pulkkinen pyörittelee. – Tekijän pitää vain miettiä uusia keinoja ja tapoja, joilla voi saada jengin hyväksymään sen että maksaa muutaman euron tai kympin vastineeksi siitä, mitä saa.

 

 

Oheinen teksti on liittyy laajempaan artikkeliin, joka on julkaistu kokonaisuudessaan paperille painetussa Riffi-lehdessä (numero 4/2012).

 

Riffiä myyvät Lehtipisteet, kirjakaupat ja hyvin varustetut soitinliikkeet kautta maan. Lehteä sekä irtonumeroita voi tilata myös suoraan kustantajalta näillä sivuilla olevan Riffi-kaupan kautta.
Ennen vuotta 2010 julkaistuja numeroita voi tiedustella suoraan toimitukselta s-postilla, taannehtivia lehtiä myydään niin kauan kuin ko. numeroa on varastossa.
Lehden digitaalinen versio vuosikerrasta 2011 alkaen on ostettavissa myös Lehtiluukkupalvelusta

 

 

 

11.06.2012
|
Tommi Saarela
Tekninen toteutus: Sitebuilders Finland Oy