Nayteikkuna

Blackie, Lenny ja Burst Brothers - Frankfurt Vintage Show 2010

Dave Belzer esittelee Blackien julkisivua.  Käytön jäljet näkyvät takaa selvemmin: rungon mustasta maalista kolmannes on kulunut pois, kaulan lakkaus on hioutunut pitkältä matkalta ja lavassa on savukkeen polttamia jälkiä.
Dave Belzer esittelee Blackien julkisivua. Käytön jäljet näkyvät takaa selvemmin: rungon mustasta maalista kolmannes on kulunut pois, kaulan lakkaus on hioutunut pitkältä matkalta ja lavassa on savukkeen polttamia jälkiä.
Tällaiseen kuntoon Lenny jäi Stevie Ray Vaughanilta.  Drew Berlinin pitelemässä kitarassa on vielä vanhat kielet jäljellä.  Samaan aikaan Gibsonin osastolla: täydellisen ’59 Les Paul’in uudelleenrakennushanke on tuottanut useita variaatioita väreissä, kannen kuvioissa ja kaulan mitoissa
 

Kuvittele, miltä tuntuisi omistaa jokin todella arvokas ja haluttu vintagekitara ja päästä soittamaan sillä?  Tai vaikkapa vain kokeilla minkä tahansa merkin parhaita vuosimalleja?  Dave Belzerin ja Drew Berlinin ei tarvitse kuvitella, sillä amerikkalaisen Guitar Center-ketjun pääostajina he hallinnoivat valtavaa arvosoitinten määrää ja heidän päätöksensä on yksi ratkaisevimpia määrääjiä sille, mitä todella kalleimpien kitaroiden kärki markkinoilla maksaa.

 

Parivaljakko tunnetaan nimellä Burst Brothers – kummallakin on erityismieltymys tietyn aikakauden sunburst-värisiin kitaroihin - ja he tulivat Eurooppaan mukanaan kaksi vanhaa ja yksi uusi soitin.  Ne kaksi vanhaa ovat Fender Stratocastereita, jotka molemmat tunnetaan lempinimillään: Blackie ja Lenny.  Kitarat olivat Frankfurtin musiikkimessujen Vintage Show-osiossa lasivitriinissä yleisön nähtävänä ja valtavan katsojien ja ihailijoiden rynnäkön ne saivatkin aikaan.

Nämä Stratot ovat nimittäin aikoinaan kiertäneet maailmaa ja olleet mukana klassikkolevytyksillä entisten omistajiensa Eric Claptonin ja Stevie Ray Vaughanin käsittelyssä.  Guitar Centerin haltuun ne tulivat Belzerin ja Berlinin tarjouksilla historiallisessa Christien huutokaupassa ’04, jossa myytiin iso erä Claptonin kitaravarastoa sekä muiden hänen ystäviensä mukaan lahjoittamia soittimia.  Blackiesta tuli kallein huutokaupasta koskaan ostettu kitara - $ 959.500 -  ja Lennyn myynnissä nuija kolahti viimeisen kerran $ 623.500 tarjouksen jälkeen, se puolestaan toiseksi korkein Stratocasterista maksettu huutokauppahinta siihen mennessä.  Ja näiden lukemien väliin sijoittuu vielä Centerin hankkima Claptonin ’64 Gibson ES-335, jonka hinta $ 847.500 on kallein Gibsonista maksettu summa.  Blackie ja Lenny olivat ensi kertaa Euroopassa huutokaupan jälkeen.

Valtavaa valikoimaa hankkimassa

Otetaanpa aluksi parivaljakon perustiedot.
- Olen Dave Belzer, 50, ja olen soittanut kitaraa 40 vuotta, toinen kaksikosta esittäytyy.  – Minulla oli musiikkiliike New Yorkissa 1980-88, jonka jälkeen muutin Kaliforniaan Guitar Centerin palvelukseen.  Liike avasi Hollywood Vintage Room’in ’95 ja tapasin Drew Berlinin siellä.  15 vuoden aikana olemme rakentaneet vintagekitaroiden markkinoita.  Guitar Centeriin kuuluu 215 liikettä ja Hollywoodin puoti on niistä suurin vanhojen soittimien käsittelijä.

Ja toinen jatkaa:
- Olen Drew Berlin, ja yhdessä Daven kanssa meidät tunnetaan nimellä Burst Brothers.  Näin Elvis Presleyn kotona Tennesseessä kun olin 5-vuotias ja rupesin soittamaan kitaraa.  Olen ollut ammattisoittaja pitkään - vieläkin käyn toisinaan keikoilla - sekä äänittäjä ja minulla on intohimo hienojen kitaroiden soittamiseen ja löytämiseen.  Guitar Center pyysi minut töihin Hollywood Vintage Room’in avautuessa ja Daven kanssa meillä oli samanlainen innostus ’58-’60 Les Pauleihin, joten saimme tehtäväksi saattaa parhaat soittimet parhaiden soittajien käsiin.  Hollywoodin lisäksi valvomme vintagekitaroiden kauppaa kaikissa Centerin liikkeissä.  Meillä on nyt ilo ja kunnia tuoda tänne Musikmesseen kaksi kaikkien tuntemaa kitaraa, jotta muutkin pääsevät kokemaan niiden upeuden.

Toitte vain kaksi vanhaa kitaraa mukananne, joten liikkeeseen jäi vielä muutama.

- Kaikissa Centerin liikkeissä on suunnilleen 3500-4000 vintagesoitinta, Dave Belzer arvioi.   - Hollywoodissa niitä on eniten, noin 1000.  Meidän tulkintamme tästä merkitsee valmistusvuotta ’79 ja sitä vanhempia.  Varastossa on akustisia kitaroita aina 1900-luvun alusta alkaen, osa on mennyt museoihinkin.  Lisäksi valikoimaan kuuluu jazzkitaroita, sähköbassoja, mandoliineja, steelkitaroita ja vahvistimia.  Koko kitaroihin liittyvä aihepiiri on siis katettuna.

Kuten Blackielle ja Lennylle on käynyt, kitaran käyttöhistorialla saattaa olla huomattava osuus arvosta.
- Pyrimme ostamaan kitarat sisään niiden alkuperäiseltä omistajalta tai heidän perheiltään, Drew Berlin määrittelee.  – Näin voidaan parhaiten tietää kitaran historia ja 100 % originaalihan on aina arvokkain ja halutuin.  On hienoa löytää kitara, jossa on tallella kaikki tehtaalla siihen asennettu.
Ostamisen lisäksi tavoitteenanne on tietysti myydä kitaroita.
- Liikkeen valikoimasta 99 % on myytävänä. Markkinat ovat parin vuoden aikana hiljentyneet, mutta nyt on taas merkkejä toipumisesta.  Intohimo vanhoihin soittimiin ei koskaan ole hiipunut, aina niitä on haluttu omistaa ja soittaa.  Hintatasoon täytyi silti tehdä muutos, mutta hinnat ovat taas nousussa.

Millainen tuo hintatason muutos oli?
- Se kosketti melkein kaikkia keräilysoittimia ja hinnat laskivat vaihtelevia määriä. Mitä halutumpi ja harvinaisempi kitara, sen vähemmän muutosta oli. Ja kun katsotaan pitemmällä aikavälillä, vaikkapa 10-15 vuotta, kitaroiden arvonnousu on kuitenkin ollut huima ja osakemarkkinatkin jäävät jälkeen.
- Otetaan esimerkiksi vaikka nuo ’58-’60 Les Paulit, joita tehtiin noin 1800 aikoinaan.  Lisää ei tule, ne ovat haluttuja ja säilyttivätkin arvonsa koko taantuman ajan.  Uusintaversiot ovat erinomaisia soitettavia ja useampien ostettavissa, mutta eivät siltikään niin tavoiteltuja.

Kuinkahan suuri osa noista 1800:sta on teillä liikkeessä tai kulkenut Guitar Centerin kautta?
- Viimeisen 10 vuoden aikana meillä on ollut niitä noin 100.  Lisäksi on ollut semmoiset 100-150 tapausta, joita emme ostaneet.  Meidät tunnetaan alalla niin hyvin, että puoleemme käännytään kun ihmiset haluavat ostaa tai myydä sunburst Les Paulin tai arvion sellaisesta.
Tässä vaiheessa näytin haastateltaville kuvan Scandinavian Guitar Show’ssa myynnissä olleesta ’59 Paulista – sama kuva on nähtävänä Riffin nettispesiaalissakin – ja kerroin 170.000 euron hintapyynnöstä.
- Dollareinahan tuo on sellaiset 230.000.  Aika realistinen markkinahinta, varsinkin jos kaikki on originaalia, miehet nyökyttelivät arvionaan.

Kun teille tarjotaan ostettavaksi vanhaa kitaraa, teettekö kauppoja nopeasti vai haluatteko tutkia soittimen huolella?
- Meillä on lista kriteereistä, jotka soittimen on täytettävä. Onko pyyntihinta sellainen, että voimme myydä sen eteenpäin järkevällä hinnalla? Lisäksi meidän molempien pitää katsoa, että kitara on hyvä soittaa.  Ovatko osat alkuperäisiä ja onko muutoksia tehty?  Olemme ostaneet kitaroita, joihin on vaihdettu vaikkapa nauhat tai virittimet – ne ovat hyviä soittimia, mutta käsitellään muutettuina ja se vaikuttaa hinnoitteluun. Erikoisuutemme ovat kuitenkin alkuperäisosilla varustetut kitarat.

Molemmat tuomitsevat yhteen ääneen kaikenlaiset vippaskonstit, joilla yritetään tehdä tavallisesta kitarasta arvokkaamman tuntuinen.  Onko ulkopuolisia apuna arvioimassa vanhaa soitinta?
- Ei ole. Päätös on meidän ja olemme hyvin valikoivia. Epäilyttäviä tapauksia emme osta ja  olemme valmiit hyvittämään asiakkaalle jos virheitä on tehty.  Ostamme sellaisia, joita itsekin haluaisimme.

Luuletteko, että ’79 jälkeen tehdyt soittimet rupeavat kiinnostamaan teitäkin?
- Onhan esimerkiksi Paul Reed Smith, jonka 80-luvun kitarat ovat erinomaisia ja haluttuja.  Fenderin ja Gibsonin Custom Shopin varhaistuotanto ei ole valtavan kallista, mutta silti arvokkaampaa kuin uutena.  Sieltä avautuu uusia markkinoita. Nuoremmille asiakkaille jo 70-luvun kitarat ovat todella vanhoja.  Monille ryhmille löytyy oma kiinnostava aikakausi.

 

Parhaat ja kuuluisat

Vaikkeivät miehet Blackieta ja Lennyä soittelekaan – niissä on vielä samat kielet jäljellä, jotka tulivat ostaessa – heillä on työmaallaan mahdollisuus testata mikä vain huippukitara vuosien varrelta.  Niinpä on pakko kysyä, mikä kaikista mahdollisista on heidän suosikkinsa.  Nähtävästi samaa kysytään joka puolella, koska vastaukset tulevat heti ja miettimättä:
- ’59 Les Paul, Dave Belzer ehtii ensin.  – Olen itsekin syntynyt ’59, joten se taisi olla hyvä vuosi.  Ei ole kahta ihan samanlaista ’59 Paulia, kannen kuviointi vaihtelee ja voi vaikuttaa hintaan enemmän kuin osien alkuperäisyys ja kaulan mitoissakin on eroja. Hyviä ovat myös ’59 ES-335 ja varhaisen 60-luvun Stratocasterit
- Olen soittanut 50-luvun Les Pauleilla koko ikäni ja pidän niistä, Drew Berlin jatkaa.  – Fenderit, Martinit, Rickenbackerit, Gretschit ja muut merkit – ne ovat hyviä, mutta Les Paul on suosikki.

Onko Guitar Centerilla muitakin kitaroita, joiden historiaan liittyy keskeisesti tunnettu omistaja?
- Kuuluisuuksien omistamien kitaroiden osto ei oikeastaan ole meidän toimintaamme.  Tietysti myymme kitaroita tunnetuille soittajille ja heiltä tulevat soittimet saattavat kulkea meidän kauttamme.  Blackie, Lenny ja 335 ostettiin, koska ne ovat historiallisesti merkittäviä ja halusimme jakaa niiden näkemisen muille, mutta huutokaupan tuottoahan meni samalla hyväntekeväisyyteen.
- Kuuluisuuksiin liittyvän keräilytavaran markkinoilla on niin paljon esimerkkejä, joissa aitoudesta ei ole näyttöjä, ja meidän tapamme asioida alkuperäisomistajan kanssa on varmempi.  Mutta meillä on useita Mick Ralphsilta tulleita bursteja, monia Eric Johnsonin vanhoja kitaroita, Woody Guthrielta tuli kitara, joka kanssa hän matkusti ympäri maata ja jolla hän sävelsi This Land Is Your Land’in…  Hollywoodissa on niin paljon nimisoittajia ja tuottajia, joiden kanssa teemme kauppaa jatkuvasti kuten Slash ja Carlos Santana, jolta ostimme useita kitaroita.  Kuulumme verkostoon, josta tulee toimeksiantoja jonkin tietyn soitinmallin löytämiseksi ja meillä on kontakteja kaikkialle maailmaan

Christien huutokauppa taisi olla varsinainen jännäri.
- Kaikkien aikojen, Dave Belzer puhahtaa.  – Olen aina ollut Eric Claptonin fani ja punainen 335 on ollut suosikkini.  Siitä tarjoaminen ja lopulta sen ostaminen oli kohokohta minulle.  Menin jopa yli budjetin sitä hankkiessa, mutta se tuntui niin tärkeältä asialta.  Jos joku olisi korottanut huutoani vielä yhtään, se olisi jäänyt saamatta.
- Blackiesta olisimme voineet maksaa ehkä enemmänkin, Drew Berlin jatkaa.  – Huutoja tehtiin sekä puhelimessa että paikalla olijoiden kesken ja muille tuli selväksi, että Guitar Center on tosissaan ja mukana viimeiseen asti.  Puolessa miljoonassa huutaminen rupesi jo hidastumaan ja moni putosi vauhdista. Huutokauppaa ennen meille kerrottiin, että jotkut olisivat valmiit menemään jopa kahteen miljoonaan asti, mutta niin ei käynyt.  Jo samana iltana huutokaupan jälkeen meille tehtiin useita tarjouksia suuremmilla summilla kuin olimme kitaroista huutaneet.  Minusta onnistuimme huudoissa hyvin ja nyt voimme esitellä soittimet yleisölle.

Fender Custom Shop on sittemmin käynyt Guitar Centerissa kuvaamassa ja mittaamassa sekä Blackien että Lennyn ja molemmista tehtiin rajoitettu erä tarkkoja näköisversioita markkinoille.  Nämäkään eivät olleet ihan halpoja, mutta menivät hyvin kaupaksi.  Samalla tavoin jäljennettiin ES-335, josta Gibson puolestaan teki erikoispainoksen.  Myyntituotoista puolet ohjautui Claptonin Crossroads-keskuksen hyväksi.
- Meillä kävi eilen vierailulla herra, joka omistaa kaksi Blackieta, yhden Lennyn ja kaksi 335:a näistä erikoiseristä. Nyt pystyimme näyttämään hänelle alkuperäiset.
Vaativatko nämä kalliit soittimet erikoisolosuhteita säilytyksessä?
- Kotona ne ovat firman ilmastoidussa kassakaapissa, mutta täällä ei tarvita mitään erikoista.  Ovathan ne aikoinaan jo kiertäneet maailmaa, olleet lavalla kuumien valojen alla ja kylmissä lastiruumissa.  Nähtäväksi ne on tarkoitettu.  Fender Stratocaster on tuhoutumaton.

Entäpä se kolmas kaksikon matkassa ollut kitara?  Se oli tuore Gibson Custom Shopin valmistama ’59 Les Paul Guitar Center Edition.  Muutkin kuin Burst Brothers ovat sitä mieltä, että juuri tuon vuoden malleissa kaikki loksahti kohdalleen, ja kun Gibson halusi tarkoin toisintaa 50 vuotta vanhojen soittimien parhaat yksityiskohdat, GC:ssa oli tarjolla enemmän aitoja esimerkkejä kuin ehkä missään.

Lisätietoa:
• www.burstbrothers.com     
• www.vintageguitars.net

Vaikuttiko juttu kiinnostavalta? Samaa aihepiiriä käsitteleviä, laajempia artikkeleita löydät painetusta Riffi-lehdestä.

 

Riffiä myyvät Lehtipisteet, kirjakaupat ja hyvin varustetut soitinliikkeet kautta maan. Lehteä sekä irtonumeroita voi tilata myös suoraan kustantajalta näillä sivuilla olevan Riffi-kaupan kautta.

Ennen vuotta 2010 julkaistuja numeroita voi tiedustella suoraan toimitukselta s-postilla, taannehtivia lehtiä myydään niin kauan kuin ko. numeroa on varastossa.

Lehden digitaalinen versio vuosikerrasta 2011 alkaen on ostettavissa myös Lehtiluukkupalvelusta

 

 

 

 

 

10.06.2010
|
Timo Koskinen
Tekninen toteutus: Sitebuilders Finland Oy