Nayteikkuna

Ibanez JPM100 – värikäs tapaus

 Ibanezin uusi JPM100 on syntynyt tiiviissä yhteistyössä kitaristi John Petruccin kanssa. Ja pitihän se selvittää, kampeaako näin räväkän näköisellä kitaralla muut suohon.

 

Useat kitaranvalmistajat harrastavat tiivistä vuoropuhelua nimekkäiden soittajien kanssa. Täydellistä ihannesoitinta suunnitellaan ja rakennetaan yhteistyössä, ja tuloksena on usein rajoitettu erikoisvalmisteinen satsi soittimia. Useimmiten nimikkomallissa toteutettuja oivalluksia sovelletaan laajassa mittakaavassa edullisempiin sarjatuotantomalleihin, mutta jos kaupallinen imu on riittävä, tuodaan soitin markkinoille sellaisenaan.

Petruccin toiveiden mukaisen JPM100:n runko on lehmusta ja kahden oktaavin vaahterakaula on varustettu reunalistoitetulla ruusupuuotelaudalla.

Edestä katsottuna runko vaikuttaa hieman kulmikkaalta, sillä reunapyöristysten säde on pienehkö. Kannen ja takaosan viistoukset ovat kuitenkin kohdillaan, ja soitin istuu mukavasti syliin. Se on hyvin tasapainoinen sekä hihnan varassa että istualtaan soitettaessa.

Kaulan liitoskohta on nykytapaan muotoiltu helpottamaan pääsyä ylänauhoille ja istutus rungon taskuun on esimerkillinen: väliin mahdu edes tavallisen A4 arkin paksuutta.

Viimeistely on muutenkin kaikin osin moitteetonta ja lähemmin tarkasteltuna kannen grafiikka on ovelan kaunis. Mustat ja kullanväriset alueet ovat läpikuultavia jättäen puun syyt nähtäville. Väritön lakkakerros kruunaa vaikutelman kolmiulotteiseksi.

Kaulan lakkapinta on ohut satiinimatta. Nauhat ovat Dunlopin mallia 6100 ja niiden profiili on sekä leveä että korkea. Istutus otelautaan on mallillaan ja pinta on lähes peilikiillossa. Suomen oloissa puun elävyys korostuu, ja niinpä nauhojen päät pilkistivät aavistuksenomaisesti reunalistan yli. Vaivan aste on kuitenkin niin lievä, että siitä selviää hienohampaisen viilan kertapyyhkäisyllä.

 

 

Metallipuoli omasta valimosta

Musta metallitavara on Ibanezin omaa tuotantoa. Valurunkoiset koneistot ovat suljetut ja viritinnupin tiukkuus on säädettävissä. Varsin reippaasti kielet alasvetävä poikkipiena on lukkosatulan yhteydessä räminöiden kannalta tarpeeton. Palkki helpottaa kuitenkin kielten vaihtoa ja alkuviritystä. Kun kieli painuu tiukasti satulaa vasten, ei lukkopalan tiukkaaminen enää muuta sanottavasti virettä. Itse lukkosatula on viimeistelyltään asiallinen ja kiinnitys on hoidettu tukevasti kahdella kaulan läpi menevällä ruuvilla.

Hihnatapit ovat kookkaat ja sinänsä asialliset, mutta näinkin hinnakkaassa pelissä tapaisi mielellään hihnalukot jo vakiona.
Massiivinen talla on lisenssillä valmistettu Floyd Rose-johdannainen. Tavalliseen tapaan kielten vaihto vaatii mukana seuraavan kuusioavaimen käyttöä sekä kielen päätehelan poisleikkaamisen.

Kampi kiinnittyy paikalleen nykyaikaisesti vain painamalle. Kaksi nylonrengasta kammen akselissa huolehtivat kiinnipysymisestä ja kitkasta. Tallan vääntövara on melkoinen ja se sallii pommitukset täysin löysästä lepatuksesta aina ylä-E:n terssin laajuiseen nostoon saakka.

Tallan muotoilu ja mitoitus on muutoinkin varsin onnistunutta. Profiili on matala eivätkä hienovirittimet nouse liian tyrkylle. Kolmelle jouselle säädettynä paketti sallii kelluvuudestaan ja herkkyydestään huolimatta myös demppauksen tallan päältä ilman vireen notkahdusta.

 

Kunnolliset suojaukset

Kaksi puolittuvaa humbuckeria on valittu Di Marzion arsenaalista ja molemmat on ruuvattu suoraan runkoon ilman asennuskehyksiä. Elektroniikka sisältää tavalliset passiiviset volume- ja tonepotikat. Kolmiasentoinen kytkin on malliltaan kitarakäytössä hieman erikoinen tuoden mieleen lähinnä vahvistimen virtakytkimen. Tukeva ja häiriötön se ainakin on.

Mikrofonien kytkentävaihtoehdot poikkeavat tavallisimmasta järjestelystä siten, että 1- ja 3-asennoissa mikrofonit toimivat normaalisti kaksikelaisina, mutta molempien ollessa valittuina vain sisemmät kelat ovat toiminnassa.

Makuasioita voi aina pureskella ja volumepotikan sijoitus on epäilemättä sellainen. Nykyisellään säätimen kääntäminen vaatii käden siirtämistä soittoasemasta. Ainakin allekirjoittanut kokisi luontevammaksi sijainniksi mikrofonikytkimen paikan. Johdotusten pituus ja elektroniikkalokeron tilat näyttäisivät antavan tähän muutokseen mahdollisuuden jopa ilman kolvin käyttöä. Kurkistus kannen alle paljasti samalla, että konehuone on asiallisesti suojattu johtavan maalin ja folion avulla, eikä juotostyön siisteydessä ole huomautettavaa.

 

Kammetaanko

Soitettavuudessa tulevat nimikkomallin suunnittelijan mieltymyset selkeästi esiin. Soitin on selvästi tarkoitettu nopeaan ja tarkkaan soittoon. Kaulan profiili on ohut ja litteä ja fendertyyppisen mitoitukseen verrattuna pieni lisäleveys antaa tilaa hammer-on ja pull-off tekniikoiden hyödyntämiselle. Nauhojen muoto tekee venytyksistä helppoja eikä ylä-E-kielen ulosluiskahtamisen vaaraa ole rankemmassakaan temmellyksessä.

Lukkokampi on rakenteeltaan vankka ja varma eikä anna minkäänlaisia mekaanisia hälyääniä. Oikein säädetty tuplalukko (oli jo suoraan laukusta otettuna) ja kunnolla esivenytetyt kielet ovat edelleenkin se varmin patentti vireen säilyttämiseksi, jos tilanne vaatii raskasta kammen käyttöä.

Myös soundipuoli painottuu soittotuntuman viitoittamaan suuntaan. Piuhaton sointi on tasaisen kuulas koko kaulan mitalta. Sustainia riittää, mutta lukkokitaroille usein ominaiseen tapaan kovin persoonallista runkopuiden klangia äänellä ei ole.

Vahvistettu sointi muuttaa asiaa. Mikrofonien lähtötaso on vahva muttei liiaksi asti. Tallamikin tuhdissa soinnissa on mukana lievä wah-pedaalilla aikaansaatua muistuttava yläkeskialueen piikki. Kaulamikrofoni on sävyltään lämpimän pyöreä, mutta takimmaisen tapaan silti tiukan erotteleva.

Molempien ollessa kytkettynä tulee esille varsin persoonallinen ja kuulas yksikelasointi, josta kuitenkin löytyy jämäkkä alarekisteri keskialueen samalla vaimentuessa. Tämä vaihtoehto on ehkä parhaimmillaan suhteellisen puhtaissa soinneissa ja todellinen herkku choruksen kera nautittuna.

Mikrofonien kiinnitys ilmeisesti vaikuttaa myös lopputulokseen tuoden mukanaan "puuta" kaikkiin sointeihin. Häiriötasoltaan peli on varsin hillitty myös yksikelamuodossa ja hallittu kierrätys onnistuu myös suurilla soittovoimakkuuksilla ilman ulvahduksia.

 

Joltisenkin pätevä malli

Ibanez John Petrucci Model on hienosti rakennettu soitin. Lukko-osasto on viime aikoina jäänyt hieman paitsioon perinteisempien ratkaisujen vallattua alaa. Jos reipas kammen käyttö on kuitenkin olennainen osa soittotekniikkaa, ei talla- ja satulalukkojen käytölle ole oikeastaan vaihtoehtoa. Kielten vaihdon ja alkuvirityksen työläyteen täytyy vain silloin sopeutua.

JPM100 on oivallinen peli fuusio- ja metallipainotteisiin soittotyyleihin, joissa nopean soittotuntuman lisäksi vaaditaan lämmintä ja tiukan fokusoitua soundia.

 

 

Vaikuttiko juttu kiinnostavalta? Samaa aihepiiriä käsitteleviä, laajempia artikkeleita löydät painetusta Riffi-lehdestä.

Riffiä myyvät Lehtipisteet, kirjakaupat ja hyvin varustetut soitinliikkeet kautta maan. Lehteä sekä irtonumeroita voi tilata myös suoraan kustantajalta näillä sivuilla olevan Riffi-kaupan kautta.

Ennen vuotta 2010 julkaistuja numeroita voi tiedustella suoraan toimitukselta s-postilla, taannehtivia lehtiä myydään niin kauan kuin ko. numeroa on varastossa.

Lehden digitaalinen versio vuosikerrasta 2011 alkaen on ostettavissa myös Lehtiluukkupalvelusta

 

 

 

 

 

21.07.2009
|
Antti Sorasalo
Tekninen toteutus: Sitebuilders Finland Oy