Motion Sound Pro-3T – aidosti lepattaa

|
  Motion Sound on päättänyt liikutella lihasten sijasta suoraan ääntä ja korvata perinteiset leslie-kaapit näppärämmillä laitteilla. No, ideahan ei ole aivan uusi ja erilaisia simulaattoreita on ollut jo pitkään saatavilla. Motion Sound ratkaisee aidon asian ja digitaalitekniikan liiton kuitenkin sangen kekseliäästi, ja vieläpä muodikkaalla putkiasteella höystettynä. Tutkimme kaksi eri vaihtoehtoa.

 

Edullisempi Pro-3T on noin kolmen räkkiyksikön korkuinen laatikko, jonka sisällä on oikea, pyörivä leslien ylätorvi vatkaamassa diskantteja aitoon tapaan. Kopan reunoissa on perinteiset viillokset, joista pyöritetty ääni purkautuu ulos mikitettäväksi. Alakertaa varten on sitten simulaattori, jonka tuottama stereosignaali voidaan kytkeä suoraan mikseriin, PA:han tai keyboard-vahvistimeen. Soundille antaa oman rosoisen luonteensa gain-säädöllä varustettu 12AX7-putkiaste, jonka tuottamaa säröä saa portaattomasti säädeltyä. Soinnin sävyä voi hakea myös Contour- ja Separation-säätimillä, joilla soinnin kirkkautta ja leveyttä saa hallittua

 

Chorusmaisesta tremoloon

Leslie-efektin perustana on doppler-ilmiö, jonka vaikutus aiheuttaa sointiin oman tunnistettavan värittymisensä. Kuulijasta poispäin pyörähtävä torven osa aiheuttaa ääniaaltojen suhteellisen harvenemisen, sillä jokainen uusi aallon sykli lähtee kuulijalle hieman kauempa kuin edellinen. Vastaavasti kuulijaa kohden pyörähtävä torvi tuottaa suhteellisen ääniaaltojen tihentymän. Kun diskantit ohjataan varsinaiselta kaiutinelementiltä kuultavaksi vielä kahden täysin vastakkaisiin suuntiin osoittavan torven kautta, saadaan aikaan melkoinen sekamelska. Aina kun yksi torvi pakenee kuulijaa, toinen pyörähtää samalla lähemmäs. Puolet äänestä lähtee siis liikkeellä tihentyneenä ja puolet harventuneena. Tämä vaikuttaa suoraan kuultavaan vireeseen ja vaihe-erojen kautta myös harmoniseen sisältöön.

Torven pyörimisnopeuksia on kaksi; hidas ja nopea. Hitaalla nopeudella vaikutus on chorusmainen, mutta syvempi. Nopeampi pyörimisvauhti on enemmänkin tremolomainen. Tärkeä ominaisuus on torven nopeuden asteittainen muutos vaihdettaessa nopeasta hitaaseen ja päinvastoin. Pro-3T:n mukana tuleekin jalkakytkin, jolla voidaan sekä vaihtaa nopeuksia että pysäyttää leslie kokonaan. Laite siis morfaa efektistä toiseen aivan nykyajan vaatimusten mukaan. Äärinopeudet ja kiihdytyksen sekä jarrutuksen voimakkuus asetetaan laitteen sisältä trimmereillä. Lisävarusteena on saatavissa erillinen kaasupoljin, jolla voidaan säätää leslien nopeutta portaattomasti. Sen avulla efekti saadaan myös kokonaan pois.

Muunneltavuutta keikkasettiin saa hankkimalla Pro-3T:n alle sopivan Low-Pro:n eli alakerran leslien, jolloin simulaattorin sijasta bassot voi myllyttää oikealla pyörivällä rummulla. Alakerran kaappia ei kuitenkaan testattu tässä yhteydessä.

 

Asiallinen lepatus

Systeemi vaikutti erittäin toimivalta ja studiolla vieraillut urkuri-asiantuntija Leri Leskinen kommentoikin laatikkoa näin: " Ensikuulemalta hidas nopeus ei tunnu tarpeeksi syvältä, mutta siihen tottuu nopeasti. Nopea kuulosti hyvältä heti alusta saakka. Nopean ja hitaan nopeuksia olisi hyvä päästä säätämään suoraan etupaneelista. Sekä puhdas että yliohjaus-soundi ovat erittäin autenttisia. Voisikin olla makeeta kokeilla alapäänä jotain Marshallin stackia. Kiihdytykset ja hidastukset toimivat hyvin. Hyväsoundinen ja roudaus-ystävällinen!"

 

Mikit ovat jo paikallaan

Hinnakkaampi R3-147 tarjoaa kolmen räkkiyksikön laatikossaan saman putkietuasteen ja torvimekaniikan, mutta rakenne on umpinainen ja äänieristetty. Ulkopuolista mikitystä ei tarvitakaan, sillä lootan sisällä on kaksi paria mikrofoneja jo valmiiksi. Toinen pari on lähempänä ja toinen etäämpänä pyörijästä. Näiden mikrofoniparien keskinäistä suhdetta saa säädeltyä etulevyn potikoilla. Myös muita säätöjä on sisarmallia enemmän ja esimerkiksi ylä- ja alakerran hitaan ja nopean nopeuden saa asetettua etulevyn säätimillä. Samoin nopeudesta toiseen siirryttäessä voi etulaidan namikoilla määritellä omien mieltymystensä mukaan sen, kuinka nopeasti pyörintä kiihtyy tai hidastuu. Tämä on selkeästi trimmeritoteusta käyttökelpoisempi tapa. Myös bassoalueen simuloinnille voi asettaa äärinopeudet ja muutosvauhdit erikseen, mikä antaa lisää liikkumatilaa soundin tekoon. Balansoitujen lähtöjen luota löytyy lisäksi ylä- ja alakerran keskinäisen tasapainon säätö ja stereokuvan laajuuden asetus sekä monokytkin.

 

Toimii

Valmiiksi mikitettyä R3-147-räkkimallia kokeiltiin sitäkin studio-oloissa ja laite osoittautui kerrassaan mainioksi. Aneemiseen syntetisaattorin urkusoundiin tuli aivan toisenlaista kipinää myllyn avulla ja vanha Wurlitzer-piano heräsi muisteleman kultaisia aikojaan. Myös kitaran sointiin tuli aivan omanlaisensa väre, kun kuiva ääni sijoitettiin stereokuvan keskelle ja leslie-efekti kummallekin laidalle. Yläpillin pyörintä tuottaa aidon soundin, ja mikitys on toteutettu oivallisesti. Alakerran simulaattori ei jää sekään laimeaksi, sillä vaikutelma on erittäin onnistunut. Säröpuoleen pätevät sisarmallin saamat arviot.

Kopan äänieristys toimii yllättävän hyvin, eikä keikkatilanteessa varmaankaan tule ongelmia. Valmiiksi paikoilleen asennetut mikrofonit kuulevat tosin sen verran ulkomaailman ääniä, että kovalyöntisen rumpalin ja räkkileslien sijoittaminen rinnakkain on liian uhkarohkea ajatus, ainakin studiossa. Toisaalta myös laatikon ulkopuolelle kantautuu lujemmilla tehoilla sen verran vuotoääntä, että hiljaisia soittimia kannattaakin äänittää hieman kauempana räkistä. Näillä pienillä varauksilla kyseessä on kerrassaan vakuuttava paketti.

Motion Sound Pro-3T
Kannettavan kokoinen leslie

Lisätiedot: Power Sound

 

 

Vaikuttiko juttu kiinnostavalta? Samaa aihepiiriä käsitteleviä, laajempia artikkeleita löydät painetusta Riffi-lehdestä.

Riffiä myyvät Lehtipisteet, kirjakaupat ja hyvin varustetut soitinliikkeet kautta maan. Lehteä sekä irtonumeroita voi tilata myös suoraan kustantajalta näillä sivuilla olevan Riffi-kaupan kautta.

Ennen vuotta 2010 julkaistuja numeroita voi tiedustella suoraan toimitukselta s-postilla, taannehtivia lehtiä myydään niin kauan kuin ko. numeroa on varastossa.

Lehden digitaalinen versio vuosikerrasta 2011 alkaen on ostettavissa myös Lehtiluukkupalvelusta