Nayteikkuna

Nathan East – ammattimies idästä länteen

Nathan East @Pori Jazz /Riffi 1
Nathan East @Pori Jazz /Riffi 1
 

Pori Jazz 2010 todisti kiertuetta, jota ei pitänyt edes olla. Hyväntekeväisyyshengessä kootussa Totossa tuurasi parhaiten Eric Claptonin luottobasistina tunnettu Nathan East (54).

 

Voidaan kai sanoa, että aivan urasi alussa Barry White (1944-2003) oli tavallaan oppi-isäsi?

– Kyllä. Barryllä oli aina vahvoja bassokuvioita, ja muutamat niistä tekivät minuun suuren vaikutuksen. White oli aikanaan suurimpia nimiä r´n´b – sekä pop-kuvioissa, ja minulle, joka olin tuolloin vain 16-vuotias, oli mieleenpainuvaa saada soittaa hänen orkesterissaan niin isoissa saleissa kuin Madison Square Garden tai Apollo Theatre! Tuo oli kuin lähtölaukaus koko omalle uralleni. Barryn tapa luoda kappaleiden eri osioita opetti minulle todella paljon, kertoo East äänessään suuren kunnioituksen sävyä.

Kumpi sinulle on mieluisampaa, soittaminen studiossa vai konsertissa?
– Hyvä kysymys! Nautin molemmista todella paljon, mutta eri syistä. Olen erittäin onnekas saadessani soittaa paljon eri sessioissa sekä myös livenä keikoilla. Näiden tasapaino auttaa minua musiikin kanssa yleensäkin, kiteyttää East.

Olet aina pelkkää hymyä. Mikä on salaisuutesi, mikä pitää sinut menossa noin hienosti?
– Ei minulla sen kummempaa salaisuutta ole. Niin kauan kuin pääsen aamulla ylös vuoteesta, ja saan tehdä sitä, mitä rakastan, niiden ihmisten kanssa, joiden kanssa sitä haluan tehdä... jos se ei hymyillytä, on jokin vialla! Nautin tästä toimintaympäristöstä, enkä ota yhtään ainoata hetkeä itsestäänselvyytenä. En pysty olemaan hymyilemättä saadessani soittaa upeiden kollegojeni kera.

Olet soittanut jo aivan kaikkien kanssa. Mikä saa sinut puurtamaan töitä silti yhä jatkuvasti?
– Musiikissa on se hämmästyttävä piirre, että riippumatta siitä, millä puolella maailmaa on, aina tapahtuu jotakin, aina joku tekee jotakin, joka on loistavaa. Niin kauan kuin olen soittanut, ovat ihmiset aina tulleet sanomaan minulle, että kuuntelepa tätä, tässä on uusi mainio basisti Jaco Pastorius, tai Anthony Jackson, tai se ja se...Tuosta kaikesta itselleni asian jännittäväksi tekee se, että aina jossakin on joku, joka omalla osaamisellaan ja tekemisellään nostaa riman tasoa yhä ylemmäksi, puntaroi Nathan.

 

Pelimannilla se ei ole työkalusta kiinni

Onko laitteiden kehittyminen mielestäsi vaikuttanut omaan soittoosi?
– Laitepuolen kehitys auttaa soundin kehittymisessä, ja siinä, että pysyy mukana niissä äänivaihtoehdoissa, joita kuulijat kulloinkin haluavat  kuulla. Muistan olleeni hyvin ehdoton nelikielisen basson soittaja, kunnes siirryin viisikieliseen, ja nyt kuusikieliseen. Aina tapahtuu jotakin (kehitystä), ja aina joku luo jotakin uutta, joko musiikkia tai instrumenttia. Näe, kuule ja käytä! Samoin tässäkin, nautin laitteiden kehittymisestä. Mihin se meidät johtaa, kuka tietää, naurahtaa ässä.

Kielistä puheenollen, mitä jos sinun pitäisikin soittaa vain nelikielistä?
– Totta kai se kävisi, mutta olisin rajoitettu ääniskaalan suhteen. Viisikielisellä pystyn käyttämään alempaa viritystä, ja pääsen soittamaan matalampia nuotteja, kun kuusikielisellä taas pääsen laajentamaan vielä korkeampien nuottienkin suuntaan.

Sinullahan on tuo viisikielinen Yamahan nimikkomallisi.
– Kyllä. Se on monen vuoden kehittelyn tulos, ja olen siihen erittäin tyytyväinen.

 

Kollegaa auttamassa
Tätä kiertuetta leimaa tietynlainen melankolia, mutta on pakko silti kysyä, miten arvostat, ja mitä mieltä olet Mike Porcaron soitosta?
– Mike Porcaro on upea basisti, ja huomaan koko ajan kuuntelevani hänen kuvioitaan, enkä pelkästään vain tämän kiertueen (ja Toton tuotannon) takia. Kotona olen YouTubea katsoessani joutunut toteamaan, kuinka kova tekijä hän on. Opettelen yhä hänen suorituksiaan.

Onko Mike Porcaron soittotyylissä ja omassasi joitakin merkittäviä eroavaisuuksia?
– Mikella on hyvin vankka, lineaarinen ja melodinen tapa soittaa. Olemme soittajina monella tapaa samankaltaisia. Yksi tärkeimmistä yhtäläisistä näkökulmistamme ovat musiikkimaku sekä -valinnat.

Myös Lee Sklar paikkasi Mikea taannoin. Mitä mieltä olet hänestä?
– Jälleen loistava basisti, jota olen kuunnellut ja ihaillut vuosia. On hienoa pystyä kutsumaan häntä ystäväkseen. Pidän hänen tavastaan valita nuotteja, hänen tunteestaan...yksi vakaimmista, todellisista basisteista.

 

Kiiretöntä opetustyötä

Luotsaat omaa superyhtyettäsi, Fourplayta.

– Fourplayn on tarkoitus olla mukava yhtye. Meillä kaikilla on omat erilliset muusikkouramme, jotka vievät meidät kiertueille ympäri maailman. Mutta kun kasaamme tämän ryhmän sen lisäksi, että soitamme elääksemme, on tarkoitus pitää hauskaa, painottaa East. Ja olla vapaa, jota olemme olleetkin jo parikymmentä vuotta! Saimme juuri valmiiksi 12. levymme, jonka olisi tarkoitus ilmestyä nyt syksyllä. Uusi kitaristimme on Chuck Loeb. Meillä on yhtä hauskaa nyt kuin tehdessämme sitä ensimmäistä levyämme. Olemme täysin vapaita, eikä levy-yhtiö aseta mitään rajoituksia tiellemme. Hauskaa musiikkia, josta nautimme sitä soittaessamme!

Olet maininnut omiksi bassosankareiksesi mm. Larry Grahamin ja Francis ”Rocco” Prestian.
– Kuten kerroin, minulle annetaan tämän tästä vinkkejä soittajista, joita olisi syytä kuunnella. Graham, Pastorius... Abraham Laboriel Sr. (tuuraa Eastia juuri nyt Fourplayssa, kts. tarinan loppu), Anthony Jackson, Verdine White, sessiomies Chuck Rainey, ja tietysti kuningas James Jamerson! On erittäin paljon innovatiivisia basisteja kuten Marcus Miller, Ray Brown, Ron Carter, Scott Lafaro. Kuuntelen heitä kaikkia!

Onko tulevaisuuden ässiä jo näkyvissä?
– Uuden polven kyvyistä kunnioitan esimerkiksi Pino Palladinoa, joka on yksi lyyrisemmistä ja melodisemmista soittajista. Christian McBride tulee yhtenä huippukykynä mieleeni, sekä Esperanza Spalding! Hän on kuin tähdenlento!

Jeff Beckin bändissä oli Tal Wilkenfeld ja nyt Rhonda Smith.
– He ovat myös tätä uutta polvea, jotka pitävät toivoa yllä, hymyilee East.

Opetus-DVD:si, ”The Business of Bass”, julkaistiin ehkä siksikin, ettei sinulla juuri taida olla aikaa klinikoille?
– Osittain juuri siksi! Vastaan julkaisulla niihin kysymyksiin, joita minulle klinikoilla aina eniten esitetään. Halusin tehdä muutakin kuin vain näyttää nopean lickin hidastettuna! Puhuin näistä asioista kovimpien nimien kanssa: Quincy Jones, Eric Clapton, David Foster, Babyface... Halusin näyttää musiikin opiskelijoille, mitä nämä kyvyt oikein etsivät. He eivät tosiaankaan haikaile jonkin nopean riffin perään, vaan peräänkuuluttavat musikaalisuutta, hyviä vaistoja, kykyä kuunnella kaikkea, mitä ympärillä tapahtuu. Sitä, että osaa vastata siihen omalta osaltaan ja soittaa sitten itse, omien pätevien valintojensa myötä, tähdentää basisti.

Voitko vielä kertoa siitä kohtalokkaasta onnettomuudesta 20 vuotta sitten?
– Kyse oli hyvin surullisesta päivästä. Neljä helikopteria kuljetti meitä  (Claptonin ja Vaughanin yhtyeitä ja henkilökuntaa) Alpine Valley´hin ja sieltä pois, kaksi päivää peräkkäin. Koska olen itse lentäjä, tarjosi yksi tuttu kollega minulle kyytiä koneessaan, joten luovutin paikkani kopterissa Stevie Ray Vaughanille. Kuulin onnettomuudesta vasta seuraavana päivänä, ja se oli minulle itsellenikin äärimmäinen shokki. Se, että en noussut tuohon helikopteriin, pelasti henkeni kirjaimellisesti. Hyvin traaginen tilanne, enkä tule koskaan unohtamaan tuota synkkää päivää.
(27.8.1990 Wisconsinissa, U.S.A:ssa, tapahtunut onnettomuus vei Stevie Rayn ohella mukanaan myös Eric Claptonin henkilökuntaa, mutta Vaughanin yhtye pelastui. Toim. huom.)

Mitä kuuluu Nathan Eastin soolo-cd:lle?
– Minulla on kyllä materiaalia, jota olen työstänyt sitä varten. Kun juuri viimeistelimme  Fourplayn cd:n, huomasin taas, kuinka vaativaa tuo todellisuudessa oikein on. Siihen liittyy niin paljon kaikkea… Suurin ongelmani on, että saan koko ajan kutsuja näille hienoille kiertueille ja studiotuotantoihin, joista en yksinkertaisesti vain voi kieltäytyä. Olen siis uhrannut näille oman levyni, ja se on konstikasta!

Eastin asennetta kuvaa se, että mies soitti keikan hymysuin jalka paketissa. Oire osoittautui myöhemmin katkenneeksi akilles-jänteeksi. Olisiko tästä jotakin opittavaa?

Lisää tietoa:
www.nathaneast.com
www.fourplayjazz.com

+ Mike Porcaron haastattelu on julkaistu Riffissä 5/2006

 

Vaikuttiko juttu kiinnostavalta? Samaa aihepiiriä käsitteleviä, laajempia artikkeleita löydät painetusta Riffi-lehdestä.

 

Riffiä myyvät Lehtipisteet, kirjakaupat ja hyvin varustetut soitinliikkeet kautta maan. Lehteä sekä irtonumeroita voi tilata myös suoraan kustantajalta näillä sivuilla olevan Riffi-kaupan kautta.

Ennen vuotta 2010 julkaistuja numeroita voi tiedustella suoraan toimitukselta s-postilla, taannehtivia lehtiä myydään niin kauan kuin ko. numeroa on varastossa.

Lehden digitaalinen versio vuosikerrasta 2011 alkaen on ostettavissa myös Lehtiluukkupalvelusta

 

 

 

23.10.2010
|
Matti Rinne
Tekninen toteutus: Sitebuilders Finland Oy