Uutta Rolandin kitarasyntikkaa mainostetaan soitontunnistukseltaan nopeimmaksi ikinä ja triggaamista kehutaan luotettavimmaksi kitarasyntetisoinnin historiassa. Nämä teesit voivat pitää paikkansa, mutta joko nyt ollaan vaativalle muusikolle riittävällä tasolla? Olipa niin tai näin, Roland on tehnyt pitkään ansiokasta työtä tällä saralla – siitäkin huolimatta, että laitteet eivät ole yltäneet mihinkään megasuosioon. Edellisestä Riffin testistä onkin kulunut aikaa 10 vuotta (kts. 4/2001). Tuolloin julkaistiin Roland GR-33. Vuonna 2004 laite päivitettiin malliin GR-20 ja tänä keväänä julkaistiin tuorein malli, testissä käynyt GR-55. Rolandin kehitystyö aiheen parissa alkoi jo 1977 mallilla GR-500. Omassa 1980-luvun lopun mallissani oli vielä melkoisia äänen konvertointi- ja seurantaongelmia, eivätkä ne äänetkään ihan autenttisilta kuulostaneet. Silti laite kelpasi mukaan keikoillekin. Niinpä tässä testissä kaksi asiaa kiinnostivat ylitse muiden. Ensinnäkin äänenseuranta eli kuinka tarkasti ja nopeasti kitaran kielistä lähtevät äänet pystytään muuntamaan synteesiääniksi. Toiseksi, kuinka laadukkaita ja käytettäviä soundit tätä nykyä ovat.
Tätä pohtii Jarmo Lehtelä Riffissä 7/2011 julkaistussa artikkelissa. • Kaikenlaisia vinkkejä löytyy sivulta
Vaikuttiko kiinnostavalta? Laitteen käyttötestin ja lisää vastaavia artikkeleita löydät painetusta Riffistä. Riffiä myyvät Lehtipisteet, kirjakaupat ja hyvin varustetut soitinliikkeet kautta maan. Lehteä sekä irtonumeroita voi tilata myös suoraan kustantajalta näillä sivuilla olevan Riffi-kaupan kautta. |