Nayteikkuna

Scott Ian ja Anthrax – edelleen ajankohtaisina

 

Anthraxin kitaristi ja perustajajäsen Scott Ian oli hyvissä ajoin liikkeellä. Bändin tulevan albumin Worship Music oli määrä ilmestyä lokakuussa ja kesän alussa mies piipahti Suomessa levyä esittelemässä sekä kertomassa muutenkin kuulumisia. Pian tämän jälkeen Anthrax oli suuntaamassa sarjalle festarikeikkoja ja liittymässä Metallican ja kumppaneiden seuraksi Sonisphere-kiertueelle.

Jonkin ajan kuluttua kuitenkin bändin kerrottiin erottaneen vokalistinsa ja peruvansa sovitut keikat toistaiseksi uutta laulajaa etsittäessä. Levy on edelleen tulossa ja tiettävästi viimeistelty, mutta Dan Nelsonin laulut saatetaan korvata uudella äänellä.
Haastatteluhetkellä näistä uutisista ei vielä ollut tietoa ja kuultavissa olleilla biiseillä Nelson oli vielä mukana. Muut kokoonpanoon kuuluvat ovat konkarit Charlie Benante rummuissa ja Frank Bello bassossa sekä tuoreempi toinen kitaristi Rob Caggiano.
Metallica + Anthrax olisi ollut keikoilla oivallinen parivaljakko, sillä suunnilleen samanikäiset bändit olivat 80-luvulla Yhdysvaltain vastakkaisilla rannikoilla keskeisessä asemassa luomassa thrash metalliksi nimettyä lajia. Metallica on sittemmin vienyt musiikkiaan omaan suuntaansa, mutta Scott Ianin esittelemien ennakkopalojen perusteella Anthrax on edelleenkin ilmiselvästi thrashia.
– Minulle näiden uusien biisien kuuleminen ensi kertaa kokonaisena on melkein yhtä jännittävää kuin sinulle, Scott Ian on innoissaan.
– Levy on juuri miksausvaiheessa ja tuloksia lähetetään minulle sitä mukaa kun niitä valmistuu. Nyt kuultavana oli kuusi biisiä ja odotan vielä kahdeksaa. Näistä 14:sta on vielä valittava levylle päätyvät 10-11 ja laitettava ne mielekkääseen järjestykseen.
Mutta tietysti olet ehtinyt kuulemaan ja soittamaan biisien riffejä ja osuuksiasi monen monta kertaa.
– Rupesimme kirjoittamaan biisejä ja riffejä Charlien kanssa tammikuussa ’07 ja studioon mentiin marraskuussa ’08. Meillä ei ollut takarajaa levyn valmistumiselle ja haastoimme itseämme kirjoittamalla osia uusiksi kunnes kasassa olisi sellaista julkaistavaa tavaraa, jota halusimme. Roskiinkin meni paljon tavaraa, koska tarkoitus oli tehdä parempi levy kuin edellinen ja työ vain jatkui. Alkuvaiheessa meillä ei ollut edes laulajaa eivätkä Rob ja Frankie olleet mukana. Ongelmia oli Mount Everestin korkeudelta, mutta meidän ratkaisuna oli kirjoittaa musiikkia. Minulla on monta hattua Anthraxissa ja otin tehtäväksi hoitaa siinä ohessa kuntoon miehistöasiat. Välillä ei ollut yhtään kivaa, mutta musiikin valmistuminen piti touhua käynnissä. Nyt voikin jo sanoa, että vaivannäkö kannatti.
– Charlie soittaa kitaraakin ja hän on kasannut muistiinpanoja mp3-soittimelleen jo vuodesta ’03, kun taas minä en tallenna mitään. Kun riffi syntyy ja se jää muistiini, se on hyvä riffi – jos se unohtuu, se oli roskaa ja saa mennäkin hukkaan. Minun vahvuuteni on reagoiminen ja kun Charlie esitteli ideoitaan, keksin niiden perusteella miten osia yhdistellään ja millainen sovitus biisille tulisi.

Scott ohitti kysymyksen tehokkuudesta, siitä kuinka suuri osa riffeistä lopulta jää käyttöön, mutta kommentoi arviota siitä, että Anthraxille ominaista on rytmillisten ja usein perusjaon halki kulkevien riffien käyttö:
– Minusta bändissä olemme hyviä muusikoita, mutta asiat tehdään tuntumalla. En tunne teoriaa tai eri aika-arvoja, enkä osaisi nimetä mitä milloinkin tapahtuu – niin kauan tätä on kuitenkin tehty, että se vaivatta sujuu. Meillä on nyt energiaa ja odotankin, että päästään potkimaan kuulijoita persuksille ja näyttämään, että täällä ollaan taas.

Onko thrash metal sinusta osuva nimi teidänkin musiikille?
– Sehän ei ole salaisuus, että suurimmat vaikuttajamme alkuvaiheessa olivat Iron Maiden ja Motörhead. Toinen on hevibändi ja toinen rock’n’rollia. Tuleeko thrash näiden yhdistelmästä? Kun olin perustamassa Anthraxia, pidimme itseämme heavy metalina. Kun meitä sitten alettiin kutsua thrash tai speed metaliksi, en ruvennut väittämään vastaan, vaikka en tähän päivään asti ole koko hölmoä nimeä ymmärtänyt tai nähnyt tarvetta uudelle alalajille. Aina kun asiasta puhutaan, ei kukaan rupea sen kummemmin määrittelemään thrash metallia muuten kuin nimeämällä bändejä. Meille kelpaisi ihan hyvin kuuluminen samaan genreen kuin Iron Maiden.
Epäilemättä Anthrax on kuitenkin ensimmäisten joukossa thrashbändejä nimettäessä.

Scottin komppityö on uusillakin näytteillä järeää kuten aina, mutta kysytäänpä pari kommenttia muiden bändiläisten aikaansaannoksista. Esimerkiksi Fight ’Em Till You Can’t sisälsi melkoista rumputyöskentelyä.
– Tarkoitat varmaan sitä hullua keskikohtaa?, Scott arvaa.
– On tosi onni saada soittaa Charlien kanssa, koska minusta hän on minusta teknisesti paras rockrumpali. Biisiä tehdessä haluttiin laittaa hänet lujille ja saada tälle levyllekin jokin juttu, jota muut rumpalit saavat vain yrittää. Minunkin kitarariffini on vaativa, mutta Charlie on koko ajan rytmissä kahelin irrottelunsa keskellä. Viikko sitä treenattiin, studiossa vielä lisää ja menihän se lopulta. Tätä biisiä on soitettu jo livenäkin viime vuonna Maidenin kanssa ja vastaanotto oli hyvä.
Ja biisissä Bleed oli aika hämmästyttävä kitarasoolon aloitus.
– Se oli Robin tekemä kun itse olin flunssassa. Kun Charlien kanssa kuulimme hänen ensimmäisen versionsa, siitä tuntui puuttuvan jotain. Ehdotimme toisen kitaran lisäämistä harmoniaksi ja sen jälkeen tulikin täyttä asiaa. Tämä valmistui kymmenisen päivää sitten ja on minullekin vielä ihan uusi.

 

Tyrmäysisku komppikitaralla

Miten kuvailisit omaa soundiasi?

– Haluaisin, että komppisoundini iskee kuin Mike Tyson keskelle rintaa: todella tuhti ison nyrkin tömäys. Tosi raskas ja paksu ja tiukka alapää, särmää sen päällä, mutta silti erotteleva. Minusta monet tekevät virheen hakiessaan hevisoundia vääntämällä lisää gainia ja säröä; ei näistä ole kyse, vaan selkeydestä ja puhtaudesta. Liian pörisevä ei enää ole heviä; mitä vähemmän gainia ja silti raskautta, sitä enemmän erottelua.
– Uudelle levylle tehtiin useimpiin kappaleisiin komppiraidat vasemmalle ja oikealle, näiden lisäksi tietysti tukku muita päällekkäisiä kitaroita ja joihinkin kappaleisiin vastakomppi keskelle. Joka kappaleen pääkomppisoundi on yhdistelmä kahdesta: 80-luvun soundina Marshall JCM800 ja TC Electronicin boosteri + Jackson RR tai ’81 Gibson V parinaan joko Randall Kirk Hammett-nuppi tai EVH5150 tai VHT Deliverance. Isoihin voimasointuihin toimi Marshall ja EVH, muuten haettiin paras yhdistelmä tempon ja sävelkorkeuden mukaan. Efektinä oli mukana muutaman kerran MXR:n EVH Phaser ja Carbon Copy. Perussoundini tulee kitarasta ja vahvistimesta ilman pedaaleja – olen itse oma soundini. Toinen kitaristimme Rob kyllä käyttää enemmänkin efektoituja kitarasoundeja. Kiertueella käytän Randallia, joihin siirryin aikoinaan Dimebagin takia. Tulossa onkin Scott Ian Signature -etuastemoduuli.

Joitakin vuosia sitten Digitech julkisti sinulle nimikkopedaalin Black-13, jossa oli mallinnettuja soundeja levytyksiltäsi. Käytätkö sitä?
– Minusta se on hyvä pedaali ja kuuntelepa tätä [Scott soittaa tietokoneelta pätkän kitararaitaa, jossa peräkkäin on kaksi eri kitarasoundia]. Nuo osat oli tehty Digitechin kanssa, joten on sekin ollut käytössä.
Nythän Black-13:n valmistus on lopetettu, joten aika näyttää tuleeko siitä keräilijöiden haluama vekotin.

Seuraava kysymys koski Scottin nimikkokitaroita Washburnin valikoimasta, mutta tilanne olikin muuttunut:
– Minulla tosiaan oli omat Washburnit monta vuotta ja ne ovat erittäin hyviä kitaroita, mutta ihan äskettäin olen siirtynyt taas Jacksonin käyttäjäksi. Vaihdoin aikoinaan pois Jacksonilta kun firma myytiin Fenderille, mutta kaverini Washburnilla sai lähdöt firmasta ja sopimuksenikin oli mennyt umpeen. Jackson Guitars täyttää 30 vuotta ensi vuonna ja apuani haluttiin vanhaan RR:aani perustuvan juhlamallin suunnitteluun. Tulossa on kaksi uuttakin mallia, joista toinen on samantapainen kuin tähänastiset, LP Juniorin ja SG:n inspiroima, toinen täysin erilainen on vielä salaisuus, joka julkistetaan luultavasti tammikuun NAMMissa.
Scottin komppityöskentely on sekä tarkkaa että voimakasta. Plektran [Dunlop Tortex] käsittelyn havainnollistamiseksi hän kaivoi pussista vanhan ja monista videoistakin tutun Jackson Soloistin, jossa otelaudan yläpäässä ei ole nauhoja ja upotus NOT erottuu kauas.
– Tämä oli aikoinaan lausunto: minä olen rytmikitaristi, enkä tarvitse ylimpiä nauhoja. No tietysti tarvitsen, mutta Anthraxilla on biisejä, jotka pystyn tällä kepillä soittamaan.
– Plektra peukalon ja etusormen väliin ja kielten suuntaisesti, oikea käsi osittain auki ja sormilla kevyt tuki kielistä tai kannesta, kämmensyrjä demppaa tallan vierestä. Monet muut suosivat plektralla alas iskemistä ja minunkin soittoni luullaan olevan sitä, mutta tosiasiassa käytän paljon vuoronäppäilyä; plektran nosto kuulostaa minulla yhtä tanakalta. Etusormen kynsikin osuu paljon kieliin ja joskus se on haljennut kiertueiden alussa ja on pitänyt paikata tai suojata pikaliimalla. Nyttemmin olen oppinut vähän hölläämään plektrankäytön voimakkuutta ja saan siten lisää dynamiikkaa mukaan.

Sormien lämmittelystä ennen keikkaa saadaan käytännön vihje:
– Minusta pelkät sormiharjoitukset ovat tylsiä, enkä välitä tehdä niitä. Pistän mieluummin Motörheadin tai Priestin levyn soimaan ja jammailen mukana. Tässä vinkki lukijoille: laittakaa Anthraxin levy pyörimään ja soittakaa sen kanssa.

 

Livenä, levyllä ja digitaalisena

Tulevista kiertueista puhuttaessa täytyy kysyä Scottin mielipidettä ympäristökysymyksistä; monet bändithän ovat olleet huolissaan keikkakaluston rahtaamisen ja soittajien itsensä reissaamisen aiheuttamasta kulutuksesta.
– Meidän tasollamme bändin jalanjälki on kohtalaisen pieni, Scott arvioi.
– Me emme kuljeta omia kamoja ympäriinsä, itselläni on matkassa kitarat ja vahvistinnuppi kun taas kaapit ja PA vuokrataan paikan päältä. Koko kalusto mahtuu kulkemaan bussissa, eikä tämän syynä ole ympäristösyyt vaan kiertuebudjetti, ja mahdollisimman vähän kaman kanssa kulkemiseen on totuttu jo 1980-luvulta lähtien. Meillä on sopimuksia laitevalmistajien kanssa ja saamme kaikkialle käyttämiämme merkkejä. Matkojen pituuksiin ja keikkapaikkojen toisiaan lähellä olemiseen ei voi vaikuttaa.
– Metallica on taas ihan toisenlainen tapaus, heillähän on rekkoja ja lentorahtia ja vaikka mitä. Minusta Live 8 -konsertti pari vuotta sitten oli aika ironinen: hyvän asian puolesta oltiin, mutta artisteja lennätettiin ympäri maailmaa yksityiskoneilla…
– Jotkut artistit Yhdysvalloissa ovat osoittaneet mielipiteensä muuntamalla keikkabussinsa biodieseleillä toimivaksi: Foo Fighters, Sheryl Crow, Willie Nelson ainakin. Se on hieno juttu ja ensi kiertueellamme voisimme tehdä niin. Meillä kuitenkin pitää olla varaa kiertämiseen ilman jättimuutoksia käytäntöön.
Anthraxin edellisestä studiolevystä on jo pitkä aika ja tässä välillä musiikin jakelu on muuttunut kovasti. Digitaalinen levitys ja internet kirvoittavat Scottilta muutaman kipinöivän kommentin.
– Tuntuu siltä, että kaikki mitä sanon ja soitan on kohta youtubessa ja internetissä. Toisaalta hienoa, mutta toisaalta iso ongelma. Esimerkiksi emme voi enää lähettää ennakkokappaleita levystä toimittajille ja radioille, koska jostain ne aina vuotavat. Artistille se on turhauttavaa, vaikka suuri osa faneistamme odottaakin levyn ilmestymistä ja ostaa sen. Mutta iso porukka ei osta ja varastamistahan se on. Metallibändeillekään ruoka ja asuminen eivät ole ilmaista ja jos ihmiset haluavat musiikinteon jatkumista, heidän on tuettava meitä ja lopetettava varastaminen netin kautta.
– Toisinaan tullaan sanomaan: ’Latasin juuri teidän viimeisimmän albumin – on rankkaa tavaraa!’. Ja minä kysyn: ’iTunesista varmaan, tai Amazonista?’. ’Eikä, torrentilla vaan’. Ja vielä tulevat minulle kertomaan! Silloin ei minulle ole väliä pitikö kuulija levystä jos työni on varastettu. Levy-yhtiöillä olisi enemmänkin mahdollisuuksia estää pääsyä musiikkia levittäville servereille, mutta ne eivät sitä tee. Metallican Lars sai vihat niskoilleen vastustaessaan Napsteria aikoinaan, mutta olen kyllä täysin samaa mieltä Larsin kanssa.
Levymyynnin pieneneminen pistää bändit soittamaan enemmän keikkoja.
– Meille se ei ole ongelma, koska olemme aina olleet kiertävä bändi. Koska alkuaikoinakaan emme päässeet radiosoittoon, piti lähteä tien päälle. Näiden vuosien jälkeen hankalaa on vain rahoituksen kerääminen levyn tekemistä varten.

Vaikuttiko juttu kiinnostavalta? Samaa aihepiiriä käsitteleviä, laajempia artikkeleita löydät painetusta Riffi-lehdestä.

 

Riffiä myyvät Lehtipisteet, kirjakaupat ja hyvin varustetut soitinliikkeet kautta maan. Lehteä sekä irtonumeroita voi tilata myös suoraan kustantajalta näillä sivuilla olevan Riffi-kaupan kautta.

Ennen vuotta 2010 julkaistuja numeroita voi tiedustella suoraan toimitukselta s-postilla, taannehtivia lehtiä myydään niin kauan kuin ko. numeroa on varastossa.

Lehden digitaalinen versio vuosikerrasta 2011 alkaen on ostettavissa myös Lehtiluukkupalvelusta

 

 

 

 

 

 

 

07.12.2009
|
Timo Koskinen
Tekninen toteutus: Sitebuilders Finland Oy