Trevor Wilkinson – brittiläisen kitarateollisuuden guru

Trevor Wilkinson tuntee kitarat virityskoneistosta vibrakampeen ja mikrofonista kokonaiseen soittimeen, onhan hän suunnitellut niitä työkseen jo liki kolme vuosikymmentä sekä omalle firmalleen että lukuisien yhteistyökumppaneiden lukuun.

Tapaamme Wilkinsonin kanssa Frankfurtissa hänen messuosastollaan, jossa meitä ympäröi iso valikoima hänen suunnittelemiaan tai hänen johdollaan valmistettuja sähkökitaroita merkeillä Fret-King, Encore ja Vintage. Niistä aika monien ulkomuodot tosin noudattavat hyvinkin tarkasti tuttuja linjauksia Fenderin ja Gibsonin klassikoista.
Niinkö siinä kävi, että näiden kahden tehtaan suunnittelijat onnistuivat jo yli 60 vuotta sitten kehittämään sellaiset muodot, ettei enää paremmaksi ole onnistuttu pistämään?
– En ajattele sitä niinkään, että homma meni oikein heti alussa. Nämä kaksi vain olivat ensimmäisiä markkinoilla, eikä valinnanvaraa ollut, Wilkinson arvioi.
– Enkä väitä, että nuo varhaiset kitarat olivat huonoja, mutta niissä oli paljon parantamisen varaa. Vioista huolimatta niillä soitettiin upeaa musiikkia, jonka kaikki tuntevat. Tosin kitarat luotiin silloin aivan toisenlaista musiikkia varten kuin myöhempinä aikakausina, puhumattakaan nykypäivästä.
Leo Fenderin ja Freddie Tavaresin ansioksi on luettava, että he kuuntelivat kitaristien toiveita ja toteuttivat niitä soittimissa. Se oli erittäin tärkeä ilmiö. Koska itsekin olen kitaroiden fani, ymmärrän heti ottaessani Stratocasterin käteeni sen mukavuuden ja hyvän tuntuman.
– Les Paulia taas vertaisin pienennettyyn kaarevakantiseen kitaraan, täytettynä puulla. Sen mikkivalitsin on hyvässä paikassa, mutta ihmettelen, miksi säätimet sijoitettiin niin kauas, koska nykymusiikissa niitä pyöritetään jatkuvasti. Stratossahan pikkusormi ylettyy mukavasti säätimille ja se onkin minusta paljon ergonomisempi.
Omissa suunnittelutyössäsi olet vähän kerrallaan kehittänyt kitaroiden pieniä yksityiskohtia. Tuntuuko, että edelleen olisi paljon parantamisen varaa?
– Kun aloitin tässä teollisuudessa, ensimmäinen tavoitteemme oli saada kitarat pysymään vireessä paremmin. Minua ja Floyd Rosea pidettiin kilpailijoina, mutta itse näin tuotteemme pikemminkin vaihtoehtoina saman asian tulkinnasta. Floydin ratkaisuhan oli erittäin etevä ja se antoi kokonaan uusia mahdollisuuksia soittotavoille. Itse taas pyrin korjaamaan Leonkin tietämiä monia vaivoja Stratocasterin vireisyydessä ilman että soittamisen tuntuma muuttuisi. Minusta tuntuukin, että kehittämämme satulat ja tallat sekä niiden materiaalit ovat tulleet niin hyviksi, ettei ainakaan niitä voi paljon parantaa. Edelleen voi toki hakea tapoja tehdä ne eri lailla.

– Kitarateollisuudella on aina ollut taipumuksena katsoa taaksepäin. Mutta nyt kun informaatio – oikea tai väärä – leviää salamannopeasti, käyttäjät keskustelevat foorumeilla pienistäkin soittimien osista ja suunta menneisyyteen tuntuu olevan sielläkin. Olen melko varma, että jos nämä asiantuntevan mielipiteen esittäjät oikeasti kokeilisivat vanhoja soittimia, he voisivat olla tyytyväisiä soundiin, mutta valmistuksen viat huomattaisiin heti.
Kitaroiden vaihto-osien valmistuksessa on ollut kaikenlaisia trendejä. Joskus ajateltiin, että messinki on hieno juttu ja sitä laitettiin joka paikkaan. Mainitsemasi lukitsevat vibrasysteemitkin olivat ihan huippua yhdessä vaiheessa. Millaisia trendejä on meneillään juuri nyt?
– Titaanista puhutaan aika paljon, samoin vanhoista alumiinisista peräkappaleista, Wilkinson tutkailee tilannetta.
– Uskon, että alumiinista voi tulla jotain. Olen käyttänyt sitä useasti, itse asiassa me olimme ensimmäiset, jotka aikoinaan esittelimme bassolle alumiiniset tallat ja meille naurettiinkin silloin. Sen sijaan titaani ja muut vaihtoehtoiset tallapalojen materiaalit ovat sellaisia, joista kuulee kyllä eron, mutta onko se parempaan suuntaan – muuttuuko toiston spektri vinoon? Minusta markkinoinnin ei pidä uskotella, että uusi asia on aina hyvä, vaan markkinoinnin pitää kertoa, mikä on valmis ja toimii. Ja koska kuunteleminen on subjektiivinen kokemus, en ole koskaan mainoksissani väittänyt, että tuotteeni kuulostavat paremmilta kuin muut.

Ergonomiaa ja kohtuullista hintaa

Jotkut tuoreista kitaramalleistasi kuten Ventura ja Esprit ovat aika radikaalisti poikkeavia perinteisiin toteutuksiin verrattuna. Millaisia seikkoja haluat mukaan, kun lähdet suunnittelemaan kokonaan uutta ja omaa?
ja kitaran tasapainottamisessa hihnassa soitettaessa seisten. Lisäksi nämä kitarat asettuvat mukavasti vartaloa vasten ja käsi lepää mukavasti rungossa. Alallamme on ollut koko joukko… en sano epäonnistujia, vaan kokeiluja pelkän erilaisuuden nimissä ja lopputulos on ollut epämukavasti soitettava kitara. Tai muuten vain tuote, joka ei jostain syystä menesty – otan esimerkiksi erinomaisen innovatiivisen Ken Parkerin ja Fly-kitaran sekä Steinbergerin lavattomat bassot, jotka eivät saaneet soittajia luopumaan Stratoistaan tai Precisioneistaan. Keksijänä haluaisin luoda jotain ainutlaatuista, mutta realisti sisälläni kuitenkin jarruttaa villeimpiä unelmiani.
Monet suunnittelemistasi kitaroista sijoittuvat kohtalaisen edulliseen hintaluokkaan ja silti joukossa on tunnettujen soittajien kuten Thomas Blugin ja Jerry Donahuen nimikkomallit.
– Olen aina lausunut tämän yksinkertaistettuna: jos et pysty tekemään hyvää kitaraa 3000 eurolla tai kunnon mikkiä 100 eurolla, niin ei kannata yrittää. Sen sijaan on hieno saavutus, jos pystyt tekemään hyvin soivan kitaran 500 eurolla ja hyvän mikin 50 eurolla, Wilkinson määrittelee jämäkästi.
– Jerry on erittäin vaativa soittaja ja hän on ollut tyytyväinen valmistamaamme kitaraan heti ensimmäisen prototyypin perusteella. Kitaran soittamiseen, kuten vaikka golfin pelaamiseen, liittyy odotuksia varusteista – jos sinulla on hyvät varusteet, homman pitäisi sujua helposti. Kun kitara nähdään nimisoittajien käsissä, se alkaa heti kiinnostaa, mutta sen pitäisi minusta olla hankittavissa kohtuullisella hinnalla. Minusta ei ole tärkeää, missä kitara on tehty – olkoon Korea tai Indonesia – kunhan puut ovat hyvin kuivuneita, osat laadukkaita ja työn laatua valvotaan tarkoin. Hyvän ja huonon kitaran valmistuksessa on tasan yhtä paljon työvaiheita.

Trevor Wilkinsonin suunnittelemien Italia-kitaroiden testin voit lukea Riffin paperilehdestä 2/2014

Riffiä myyvät Lehtipisteet, kirjakaupat ja hyvin varustetut soitinliikkeet kautta maan.

Lehteä sekä irtonumeroita voi tilata myös suoraan kustantajalta näillä sivuilla olevan Riffi-kaupan kautta. Ennen vuotta 2010 julkaistuja numeroita voi tiedustella suoraan asiakaspalvelusta s-postilla, taannehtivia lehtiä myydään niin kauan kuin ko. numeroa on varastossa.


Lehden digitaalinen versio vuosikerrasta 2011 alkaen on ostettavissa myös Lehtiluukkupalvelusta

 

16.04.2014
|
Timo Koskinen
Tekninen toteutus: Sitebuilders Finland Oy