UralTone avasi uuden myymälän

|
Image
Image
 

Soitinlaite-elektroniikkaan ja putkitekniikkaan erikoistunut UralTone Amplification Oy avasi hiljattain uuden myymälänsä Helsingin Kalliossa. Tilaa on kaikkiaan kolmisensataa neliömetriä, joista reilut sata on myymälän puolta ja loput palvelevat varastona ja huoltotiloina.

 

Firman omistaja Mikko Kankaanpää perusti firman vuonna 2004 ja toiminta on kasvanut hiljalleen. Alkuun Kankaanpää kertoo hoitaneensa itse niin huoltopuolta kuin komponenttikauppaakin, mutta toiminnan laajentuessa on väkeä tarvittu lisää kummallekin rintamalle.

Viime vuodet huollosta on vastannut Teemu Sauer, ensin oman toiminimensä puitteissa, nykyisin suoraan UralTonen työntekijänä. Putkilaitteiden ohessa huolletaan myös vanhoja analogisyntikoita, joihin Riku-Sakari Kujanen on erikoistunut. Vanhat Moogit, Oberheimit ja Rolandin Junot ovatkin vakiovieraita tuolla osastolla.

Putkilaitteita ennenkaikkea
UralTonen toimenkuva painottuu putkilaitteisiin ja analogitekniikkaan niin komponettikaupan kuin huollonkin kohdalla. Esimerkiksi kitaravahvistimissa ei eroa tehdä perinteisten point-to-point-laitteiden tai nykymallien välillä.
– Kaikenlaisia putkivahvistimia korjataan, samoin putkilla toimivia hifilaitteita. Transistorilaitteita hyvin vähän, ja niistä lähinnä vintagea. Jonkin verran pedaaleita huolletaan myös, kuvailee Mikko Kankaanpää. 

Osia rakentajille
Kaupallisesti mitattuna suurempi osuus on kuitenkin audiopuolen komponenttimyynnillä, jonka volyymistä suuri osa suuntautuu omatoimisille rakentajille. Elektroniikan harrastus näyttää kasvaneen räjähdysmäisesti koko maassa ja valtaosa postimyynnistä lähtee maakuntiin. 
Erillisten osien lisäksi UralTonella on tarjota myös itse suunniteltu vahvistin, jonka voi ostaa täydellisenä rakennussarjana. Vahvistimen ympäröivän puukotelon joutuu kyllä itse hankkimaan, mutta sisuskalut metallirunkoineen kuuluvat UralTonen pakettiin. Samoin suomenkieliset rakennusohjeet, joita Kankaanpää kehuu niin selkeiksi, että toimivan vahvistimen saa kasaan, kunhan on malttia noudattaa ohjeita, normaali annos tervettä maalaisjärkeä ja kolvaus sujuu. Printatun ohjeen tukena toimitetaan cd-rom, jolta löytyy kuvia ja lisäopastusta. Hintaa paketilla on 330 euroa ja puukotelon valmistusta lukuunottamatta puuha on kuulemma niin sisäsiistiä, että se hoituu vaikka kerrostalossa.
Rakennussarjavahvistinta on myyty vuosien varrella useita satoja, ja perusmalli on pysynyt samana. Pieniä parannuksia on tehty matkan varrella, mutta kokonaan uutta mallia ei ole tehty sen rinnalle. Joitakin prototyyppejä kylläkin, sillä kysyntää tuntuisi Kankaanpään mukaan olevan. Jarruna taitaa kuitenkin olla se kuuluisa toisen romaanin kirjoittamisen tai seuraavan levyn tekemisen vaikeus. Etenkin, kun Kankaanpää myöntää tykkäävänsä soittajana itse juuri siitä nykyisestä vahvistimesta.
– Uusia malleja suunnitellessa sitä sitten kysyy, että onko tämä nyt sitten jotenkin parempi?

Tarvikkeet täydentävät paletin
Uuden myymälän myötä myös toimintaan otetaan uusia aineksia. Irtokomponenttien lisäksi muusikoita pyritään palvelemaan koko ajan monipuolistuvala tarvikevalikoimalla, johon kuuluu mm. kitarapiuhoja, pedaaleita, kitaran osia yms. muuta pikkusälää.

Lisätietoa: www.uraltone.com

 

Vaikuttiko juttu kiinnostavalta? Samaa aihepiiriä käsitteleviä, laajempia artikkeleita löydät painetusta Riffi-lehdestä.

Riffiä myyvät Lehtipisteet, kirjakaupat ja hyvin varustetut soitinliikkeet kautta maan. Lehteä sekä irtonumeroita voi tilata myös suoraan kustantajalta näillä sivuilla olevan Riffi-kaupan kautta.
Ennen vuotta 2010 julkaistuja numeroita voi tiedustella suoraan toimitukselta s-postilla, taannehtivia lehtiä myydään niin kauan kuin ko. numeroa on varastossa.
Lehden digitaalinen versio vuosikerrasta 2011 alkaen on ostettavissa myös Lehtiluukkupalvelusta