Nayteikkuna

Yamaha AES500 & AES800 – Aika Eteviä Soittimia

Yamaha AES500 & AES800 – mikrofonien kytkennät
Yamaha AES500 & AES800 – mikrofonien kytkennät
 

Monien kitaristien ikuinen valinta liittyy kysymykseen Paul vai Strato? Yamahan vastaus on tarjota hiukan kumpaistakin, samassa soittimessa ja kukkarolle sopivaan hintaan. Rungoksi tarvitaan perinnettä ja katteeksi hauskasti oivaltavaa muotoilua. Tuloksena on toimivia perussoittimia, jotka riittävät hieman pidemmällekin ehtineelle pelimannille.

 

Yamahan AES500- ja AES800-mallien rungot on veistetty lepästä ja vaahterakaulojen otelaudoiksi on valittu ruusupuuta. Hinnakkaampi AES800-malli on lisäksi saanut kantensa koristeeksi mahonkia jäljittelevän pintakuvion. Tarjolla on testikitaran tapaan punertavaa sunburst-väritystä sekä ruskeasävyistä versiota samasta teemasta. Edullisempaa AES500-mallia valmistetaan kokomustana, kermanvaaleana sekä hopea- tai kultamaalilla silattuna.

Tasakantisuuden ja verraten korkean tallarakenteen vuoksi kummankin soittimen kaula on kallistettu hieman takaviistoon. Kiinnitys runkoon on hoidettu neljällä tukevalla ruuvilla, joille on omat erilliset metallivahvikkeensa rungon takapuolella. Liitos on jämäkkä, mutta jostain syystä rungon tasku on työstetty reilusti kaulaa leveämmäksi, joten kaulan sivun ja rungon väliin jää melkoinen rako. Kyseessä on tässä tapauksessa lähinnä kosmetiikkaan sekä mekaaniseen kestävyyteen liittyvä seikka, sillä sointi ei anna aihetta moittia liitostapaa. Tiukka istutus tukisi kuitenkin tehokkaammin kaulaa kiinni pitäviä pultteja.

Kummassakin mallissa on 22 huolella asennettua ja viimeisteltyä nauhaa, joiden malli on melko korkea ja harjaosa pyörehkö. Valinta sopii mainiosti kaulan muihin mittoihin ja soitettavuus on erinomainen.

Luotettavan tuntuiset ja täsmällisesti toimivat virityskoneistot ovat valmistajan omaa suunnittelua. Kummassakin kitarassa on reilusti taaksepäin kallistettu, erillisestä puukappaleesta veistetty lapa, joten erillisiä kieltenohjaimia ei tarvita.

 

Oman valimon antia

Metallitavaran osalta malleissa on jonkin verran eroja. AES500:n palkkimallinen talla toimii myös kieltenpitimenä ja se muistuttaa varhaisten Les Paulien ratkaisua. Kielet pujotetaan tallan läpi mikrofonien puolelta ja ne kiertyvät siis 180 asteen verran kääntyessään palkin ympäri ja kohti kaulan päässä odottavia virittimiä.

Palkin yläpinnassa oleva kiinteä harjanne on porrastettu valmiiksi eri kielten vaatiman kompensaation mukaan. Ratkaisu on toisaalta huoleton eikä vaadi käyttäjältä minkäänlaista paneutumista asiaan. Toisaalta lopputulos riippuu myös kulloinkin käytössä olevien kielten paksuudesta, edustaahan kiinteä intonaatio aina kompromissiä. Tässä tapauksessa mitat oli valittu sangen onnistuneesti, joskin g-kielen kohdalla asetus muistutti aivan teräskieliselle akustisille ominaista ja punotulle kielelle paremmin sopivaa mitoitusta. Vireisyys ei silti ollut lainkaan hullumpi tavallisen paljaan teräskielenkään kanssa. Aivan lukittu ei tilanne myöskään ole, sillä koko palkkia voi lisäksi lähemmäs tai kauemmas kummassakin päässä olevan säätöruuvin avulla ja korkeussäädöt löytyvät nekin palikan molemmista päistä.

Uusia kieliä paikoilleen pujottaessa kannattaa olla huolellinen, sillä kielet eivät automaattisesti käänny tismalleen oikeaan suuntaan palkin läpi kulkevasta reiästä ulos putkahtaessaan. Hiukan vinosti kiinnityspisteestä harjanteen päälle ohjautunut kieli ei vielä vaikuta soittotuntumaan kovinkaan paljon eikä siihen kiinnitä välttämättä huomiota. Puristus tallaa vasten jää kuitenkin silloin liian hennoksi ja resonoiva kieli kuluttaa nopeasti tallan harjanteeseen harmillisen uran. Jos kielet asettaa paikoilleen huolella, ei ongelmia synny.

Hinnakkaammassa AES800-mallissa on perinteinen Tune-O-Matic-tyyppinen kaikilla säädöillä varustettu talla, mutta kielten kiinnitystapaan sisältyy omaa ideointia. Kielet pujotetaan rungon takapuolelle asennettujen metalliholkkien kautta rungon läpi ja julkisivun puolella ne ilmestyvät näkyviin kekseliäästi viuhkaksi asemoitujen metallihelojen kautta.

Elektroniikkaosastot ovat nekin hieman toisistaan poikkeavia. AES500:n tapauksessa sointi napataan talteen kahdella Yamahan omalla humbucker-mikrofonilla ja kolmivaihteinen valitsin tarjoaa ne tavanomaiset vaihtoehdot: jompikumpi mikrofoni erikseen tai molemmat yhdessä. Kummallekin mikille on oma voimakkuuden säätönsä ja kolmas hanikka huolehtii yhteisestä sävyn määrityksestä. Tone-säätöön yhdistetty kytkin puolittaa samalla kerralla kummatkin humbuckerit, joten tarjolla on paul-strato-akselille asettuvaan hybridi-kitaraan viittavia sointeja.

AES800:n mikrofonit ovat DiMarzion Q100-mallia, ja ne ovat valmistettu erityisesti Yamahaa varten. Mikrofonien valinta tapahtuu viisiasentoisella kytkimellä ja tarjolla on perusvaihtoehtojen lisäksi puolitetuin keloin synnytettäviä sekä vastavaiheistukseen perustuvia sointeja. Potikoista ensimmäinen vaikuttaa äänenvoimakkuuteen ja toinen puolestaan äänensävyyn. Kolmannen potikan funktio onkin hieman poikkeuksellisempi, sillä se säätelee yhdessä mikrofonivalitsimen asennossa kelojen vaiheistusta. Tarjolla onkin runsas ja monipuolinen äänimaailma.

 

Rohkeutta olla tuore

Yamaha on selkeästi tähdännyt edullisiin sekä monipuolisiin yleissoittimiin ja onnistunut siinä varsin hyvin. Parivaljakon sekä sähköinen että akustinen sointi sijoittuu jonnekin F- ja G-alkuisten nimien väliselle alueelle. Vaikka kaksikon pääpainotus onkin samantyyppinen, löytyy mallien välillä myös eroja.

AES500 taipuu monentyyppiseen tarpeeseen ja kitarasta irtoavat niin tuplakeloille tyypilliset paksut äänet kuin puolitetuin keloin tuotettavat ja lähtösignaaliltaan hieman hiljaisemmat yksikelasounditkin. Käyttökelpoisen ja yleishyvän äänimaailman sävyskaala on silti selkeästi pelkistetympi kuin hinnakkaammassa AES800-mallissa, jonka voimakkaat Dimarziot antavat muhkeata ja lämmintä humbucker-sointia koko rahan edestä. Tarvittaessa esiin saa myös kaivattua särmää ja purevuutta soundin pysyessä silti maukkaan sävykkäänä. Mikkien puolitus ja vaiheenkääntö antavat tällekin kitaralle huomattavasti lisää ulottuvuutta, jonka avulla aineksia löytyy niin terävään elämöintiin kuin maltiliseen tunnelmointiinkin. Säröillä soitettaessa Dimarziot tuottavat persoonallisen tumman soinnin ja omalaatuinen muhkeus säilyy kunnon murinoihin saakka. Potikoissa on sulavan täsmällinen tuntuma, ja sekä sävy että äänenvoimakkuus muuttuvat tasaisesti säätimen koko liikeradalla.

Kummankin kitaran elektroniikka oli myös kasattu siististi ja häiriösuojauskin oli hoidettu tinkimättömästi. Ainoina teknisinä otsakurttujen aiheuttajina olivat molempien mallien mikrofonikytkinten tuottamat sivuäänet sekä AES500:n palkkitalla. Vaikka intonaation esisäätö onkin tehty jo tehtaalla tallan polveilevaa harjannetta valettaessa, olisi mukavampaa jos lopullisen trimmauksen mahdollisuus jätettäisiin käyttäjälle samalla tavalla kuin AES800:n kohdalla.

Viimeistelyjälki on kaksikossa kohdallaan. AES 800:n kalliimpi hinta tulee toki esiin myös tässä suhteessa ja esimerkiksi kannen mahonkia muistuttava kuviointi näkyy kauniisti ohuen lakan alta. Kirsikanpunainen väritys miellyttää silmää ja hieman poikkeuksellinen pleksin muoto sekä hauskasti viuhkaksi ryhmitellyt kielten pidikkeet tuovat nekin visuaalista piristystä. Edullisen hinnan asettamat rajat näkyvät kuitenkin esimerkiksi metalliosien kromauksessa, joka ei ole aivan samaa luokkaa kuin kalliimmissa instrumenteissa.

Perusasiat ovat Yamahalla joka tapauksessa hallussa ja kumpaakin kitaraa on ongelmatonta soittaa. Suhteellisen paksujen kaulojen profiili on onnistunut ja muoto tarjoaa pienikätisemmällekin soittajalle hyvät lähtökohdat ilmaisun hiomiseen. Mallikkaasti viimeistellyt korkeat nauhat antavat venytellä kieliä vaivatta, mutta toisaalta liika rutistus tuottaa helposti myös epävireisiä ääniä. Ylänauhoilla liikkuminen onnistuu sekin ilman ylimääräistä hampaiden yhteenpuristelua, vaikka kaulan liitosta ei erityisesti olekaan loivennettu äärimmäistä ylä-äänten hehkuttelua silmälläpitäen. Rungon pyöreä muoto istuu sopuisasti syliin ja seisaalta soittoon kitarat ovat mukavan keveitä.

Onkin mukavaa kohdata tälläisia kitaroita, jotka antavat sointipuolella reilusti enemmän kuin vain yhden perussoundin ja vieläpä inhimilliseen hintaan. Yamaha on onnistunut kehittämään joukosta erottuvat ja tuoreet mallit, säilyttäen silti vahvan kosketuksen perinnehenkeen. Se on hatunnoston arvoinen teko. Mutta luulisi silti, että näin piristävillä tuttavuuksilla olisi piristävämmät nimet kuin pelkät tylsät kirjain-numero-yhdistelmät.          

Mikrofonikytkimen asennot:

1: A- ja B -kelat sarjaan kytkettynä (humbucker).
2: B- ja C -kelat rinnan kytkettyinä + D-kela (vastavaiheessa C-kelaan nähden).
3: Molemmat mikrofonit humbucker-muodossa.
4: C- ja D -kelat rinnan kytkettyinä.
5: C- ja D -kelat sarjaan kytkettyinä.

Reverse Phase Control lisää D-kelan signaalia mukaan, toimii vain kytkimen kakkosasennossa.

Lisätiedot: F-Musiikki

 

Artikkeli on julkaistu alunperin Riffin nettispesiaalina numeron 3/1998 yhteydessä.

Vaikuttiko juttu kiinnostavalta? Samaa aihepiiriä käsitteleviä, laajempia artikkeleita löydät painetusta Riffi-lehdestä.

Riffiä myyvät Lehtipisteet, kirjakaupat ja hyvin varustetut soitinliikkeet kautta maan. Lehteä sekä irtonumeroita voi tilata myös suoraan kustantajalta näillä sivuilla olevan Riffi-kaupan kautta.

Ennen vuotta 2010 julkaistuja numeroita voi tiedustella suoraan toimitukselta s-postilla, taannehtivia lehtiä myydään niin kauan kuin ko. numeroa on varastossa.

Lehden digitaalinen versio vuosikerrasta 2011 alkaen on ostettavissa myös Lehtiluukkupalvelusta

 

 

21.07.2009
|
Lauri Laurila
Tekninen toteutus: Sitebuilders Finland Oy