Nayteikkuna

Yngwie Malmsteen - joka päivä jotain uutta

Yngwie Malmsteen Riffi
Yngwie Malmsteen Riffi
 

Yngwie Malmsteen on taas kiireinen mies. Elämä ei ole pelkkää soittamista, vaan kitaristitähden kuulumiset kiinnostavat monia ja julkisuuskuva täytyy pitää yllä.


– Aikatauluni on ihan kaheli, parissa päivässä pitäisi antaa yli 60 haastattelua, hän puuskahtaa puhelimen toisessa päässä. – Japanilaisten ja amerikkalaisten lehtien kanssa on mennyt koko päivä ja sama meno vain jatkuu.

Enpä voi kummemmin lohduttaa, Yngwie, koska tarkoitus on liittyä joukon jatkoksi ja esittää muutamia kysymyksiä sinulle vastattavaksi.
– Sopiihan se, ilmeisesti olen onnistunut tekemään jotain oikein, koska tähän on tultu. Ja Suomessahan minut on aina otettu hyvin vastaan, viimeksi soitimme Vaasassa ja aikaisemmin Helsingissä. Luultavasti tulemme taas Suomeen seuraavan Euroopan-kiertueen yhteydessä.

Aina meininki Malmsteenin ympärillä ei tietenkään ole samanlaista hullunmyllyä, mutta haastatteluhetkellä kaikki tietysti haluavat kuulla uudesta levystä Relentless, tuolloin vielä ilmestymässä parin viikon päästä.

Levystä ei ole ollut ennakkokuuntelua, joten saat nyt kertoa, mitä odotettavissa on.
– Musiikkia on aina vaikea kuvailla sanoin. Uuden levyn kuuntelija ei varmastikaan erehdy tunnistamisessa: se on epäilemättä Yngwie Malmsteenia. Tällä kertaa vielä turbona. Hullumpaa kuin aikaisemmin, soolot ovat hurjempia, biisit raskaampia. Tarkoitus oli viedä kaikkea äärimmilleen. Olen tehnyt tätä juttua jo kauan, mutta tuli palaa edelleen, siitä nimi Relentless.
– Levy kuitenkin poikkeaa edellisestä albumista siinä, että mukana on enemmän pitkiä instrumentaaleja, joissa on taustalla kuoro ja jousisektio, joskus lisäksi tablat ja sitar. Enemmän klassista kuin viime albumeilla. Ehkäpä instrumentaalit muistuttavat vanhasta Rising Force-albumista. Vaikka puhuin raskaammista kappaleista, ei tämä varsinaista heviä ole vaikka kappale Enemy Within meneekin jo metallin puolelle. Halusin vain tuottajana saada rankemman otteen ja rumpuihin Bonham-tyyppisen soundin. Ja laulan itse muutaman kappaleen levyllä, mitä en aiemmin ole juuri studiossa tehnyt.

Aiemminkin olet äänittänyt päällekkäin useita raitoja kitaraasi, miten teit uuden levyn kanssa?
– Kokeilin kyllä kaikenlaisia ja yhden kappaleen introon tulee monikerroksinen kitaraorkesteri, vähän kuin Brian Mayn tyyliin. Muutoin mennään kuten ennenkin. Paitsi että nyt minulla on oma studio, jossa pystyn kaikessa rauhassa tekemään asioita vähän kerrallaan ja lisäämään ja poistamaan osuuksia, näin koko albumi tehtiin. Avausraidalla Overture soitin itse kaikki soittimet, kitaran lisäksi rummut ja koskettimet ja muut. Kun aiemmin tein levyjä muiden studioissa ja studiopäivä maksoi 5000 dollaria, ei juuri voinut kuin mennä sisään ja soittaa. Rauhallinen oma ympäristö, jossa kaikki on valmiina paikallaan, on hyvin inspiroiva tekemiselle ja jos inspiraatioita ei ole, menen välillä tekemään muuta. Kiva järjestely ja luulisin tämän heijastuvan musiikkiinkin.

Vuosien ajan sinut on yhdistetty kiinteästi kahteen valmistajaan: Fender ja Marshall. Näilläkö levykin on tehty?
– Niin on. Kotisivullani oleva laitteistokuva on melko tarkkaan paikkansa pitävä, mutta nykyään minulla on vielä enemmän Marshalleja. Avaruuteen näkyy maan pinnalta kaksi ihmisen valmistamaa asiaa: Kiinan muuri ja Yngwie Malmsteenin Marshall-rivistö. Viimeksi kiertueella oli 30 vahvistinta ja 26 kaappia. Niistä vain tulee niin hyvä tunne. Ja nythän Marshall on julkistamassa minun nimikkovahvistimeni. Se esitellään NAMM’issa tammikuussa, mutta tarkempia tietoja en vielä tässä vaiheessa voi kertoa. Muutaman valmistajan kanssa on vireillä suunnitelmia muistakin laitteista – pedaaleja ja akustisia – mutta niistä ei vielä varmaa kerrottavaa ole.

Se ole varjeltu salaisuus, että Marshall tekee nimikkovahvistimen Malmsteenille – itse asiassa laitetta odotettiin jo myyntiin vuoden ’10 aikana. Ennen yksityiskohtien julki tuloa on arvailtu, perustuuko uusi nimikkomalli 50-wattiseen 1987:aan vai 100-wattiseen 1959:aan. Pianhan se tiedetään.
– Melkoinen muutos aikaisempaan on se, että olen vaihtanut kitaramikkien valmistajaa. Käytin pitkään DiMarzioita , mutta nyt tein vuoden ajan suunnittelutöitä Seymour Duncanin insinöörien kanssa ja tuloksena on YJM Fury-mikit. Vuosien ajan olin luullut, että Stratocaster on häiriötön vain silloin kun käytetään heikkotehoisia mikkejä, joista tulee vain vähän harmonisia ylä-ääniä, mutta Duncanilla osoittivat, että häiriöttömyys ja teho saadaan yhtä aikaa. Uudet mikit ovat jo käytössä levyllä ja nyt tulee upea viulusoundi ja pehmeitä sävyjäkin. Fender alkaa asentaa näitä uusiin nimikkokitaroihini ja kaikki kolme mikkiä ovat erilaisia, magneetit ja käämityksen määrä on optimoitu juuri nimenomaiseen kohtaan.*

Kuvissa on nähty komea kitarakokoelmasi kotistudiosi huoneissa. Oletko edelleen kartuttanut määrää hankkimalla vanhoja Stratocastereita?
– En enää, enkä ole hankkinut lisää kitaroita vuosiin. Kiertueelle tavallisesti lähtee mukaan kuusi kitaraa. Nykyään enemmänkin kiinnostaa autojen keräily, juuri ostin yhden Ferrarin.

Bändisi on aina ollut melko kansainvälinen. Millaisia ominaisuuksia vaadit uusia jäseniä valitessasi?
– Olen aina lähestynyt musiikkia kuin klassiset säveltäjät, jotka laativat kappaleisiinsa kaikki osuudet ja orkesteroivat koko jutun, mies määrittelee. Itsekin haluan kontrolloida lopputuotetta ja niinpä biiseissäni on minun kirjoittamani laulumelodia ja sanat, suunnittelen rumpukompin ja niin edelleen. Tuntuu siltä, että lopputulos ei olisi minun, jos se ei ole itse tekemäni. Jossain vaiheessa olen aikoinaan ollut vähän laiska tai käynyt juhlimassa ja muut ovat saaneet laatia osuuksiaan. Se kaduttaa näin jälkeenpäin. Joissakin 10-15 vuotta sitten tekemissäni levyissä kuuluu tuhnuisuutta. Nyt teen valtavasti töitä kaikessa: sovitus, tuotanto, miksaus, kannen suunnittelu.
– Nykyään elän hyvin terveellistä elämää, ei mitään aineita ja täysi keskittyminen tekemisiin. Ja bändini muusikoiden täytyy olla hyvin kommunikoivia ja vastaanottavaisia, koska kerron heille, mitä tulee tehdä. Levyllä soitan itse bassoa, mutta keikkabasistin [Björn Englen] on osattava vaativat osuudet tarkoin. Koskettimissa minulla on ollut paljon soittajia, nykyinen [Nick Marino] on Serbiasta – todella hyvä. Ja laulajana on amerikkalainen Tim ”Ripper” Owens, rumpalina jo yhdeksättä vuotta ruotsalainen Patrick Johansson.

Olet haastatteluissa kertonut harjoitelleesi nuorena poikana kellon ympäri. Mutta kuinka paljon treenaat nykyisin?
– Jos harjoittelulla tarkoitetaan samojen asioiden toistamista aina vain uudestaan – enpä juuri ollenkaan, enkä ole niin tehnyt ennenkään. Nuorena soitin makuuhuoneessanikin kuin olisin ollut keikalla, yleisön edessä. Nykyään soitan aina kun mahdollista, Marshall on television lähelläkin ja soitan katsellessa. Täytyy pitää tuntumaa yllä – jos muutama päivä jää väliin soittamatta, se alkaa jo tuntua.
Vieläkö löytyy uusia asioita, joita et ole ennen soittanut ja rupeat oppimaan niistä?
– Siinäpä hassu juttu: joka päivä opin jotain uutta. Se voi olla kitaran kanssa tai vaikkapa joku tuotannollinen niksi tai öljysuotimen vaihtaminen Ferrariin. Joka päivä on uusi ja siitä syystä musiikkiin ei kyllästy koskaan, aina voi improvisoida jotain uudella tavalla. Klassisessa musiikissa on sääntöjä, joita ei tulisi rikkoa. Silti saatan kokeilla esim. sävellajin vaihdoksen E-mollista G-molliin – G-duurihan olisi kyllä looginen – mutta näin tuleekin virkistävä yllätys.

Vaikuttiko juttu kiinnostavalta? Samaa aihepiiriä käsitteleviä, laajempia artikkeleita löydät painetusta Riffi-lehdestä.

 

Riffiä myyvät Lehtipisteet, kirjakaupat ja hyvin varustetut soitinliikkeet kautta maan. Lehteä sekä irtonumeroita voi tilata myös suoraan kustantajalta näillä sivuilla olevan Riffi-kaupan kautta.

Ennen vuotta 2010 julkaistuja numeroita voi tiedustella suoraan toimitukselta s-postilla, taannehtivia lehtiä myydään niin kauan kuin ko. numeroa on varastossa.

Lehden digitaalinen versio vuosikerrasta 2011 alkaen on ostettavissa myös Lehtiluukkupalvelusta

 

 

04.02.2011
|
Timo Koskinen
Tekninen toteutus: Sitebuilders Finland Oy