Kun luen somessa artikkelin vaihdevuosistaan kertovasta teatteriohjaajasta, en ala saada minulle kohdistetussa mainosvirrassa ehdotuksia minua ehkä kiinnostavista näytännöistä tai jonkun toisen tunnetun ohjaajan elämäkerrasta, en esitystekniikan koulutuksesta sen paremmin kuin teatterin vapaista työpaikoistakaan, vaikka kaikki nuo mainitut asiat liittyisivät hyvin luontevasti lukemaani juttuun sekä elämääni ja persoonaani.
Alan saada mainoksia korvaushoidoista, sillä somen algoritmi hoksaa ikäni ja jutun otsikon, mutta ei tiedä lukemiseni syytä eikä kiinnostukseni täsmällistä kohdetta.
Algoritmin logiikka toimii Pienimmän Yhteisen Tekijän tasolla määritellessään mainosten kohdennusta (jota some-alusta itse tosin kuvailee kohderyhmälle tarkoin suunnatuksi ja hallituksi).
Esimerkkejä riittäisi vaikka kuinka. Kun vaikkappa selvitän jossakin uutistekstissä mainitun henkilön taustaa, alan saada häneen jollakin pintaliitostekniikalla yhdistettyjä lukusuosituksia – politiikkaan vanhemmalla iällään siirtyneen muusikon tapauksessa alkaa ruudulle vyöryä puoluepoliittista informaatiota heti seuraavalla koneen avauskerralla, mutta kyseisen muusikon soittamaa musiikkia pitää itse etsiä edelleen työllä ja vaivalla.
Tavaratalon kriisistä kertovasta uutisesta valpastuneena saatan tutkia heidän sivustoaan ihan vaan nähdäkseni, että mitä siellä oikeastaan sitten nykyään myydään, jos ja kun ei kerran ovipumppu enää veisaa hoosiannaa. Ja tuota pikaa alankin saada mainoksia kaikesta mahdollisesta tavarasta maan ja taivaan välillä, vaikka vierailuni sivustolla ei johtunut minkään tuotteen ostoaikeesta vaan ainoastaan yleisestä mielenkiinnosta itse tavaratalokonseptia kohtaan. Yrityksen historiikkia ei kukaan minulle hoksaa kaupata tai sellaisen äärelle linkillä johdattele.
Algoritmin analyysi ei riitä piirtämään oikeata kuvaa verkkosurfaajan motiiveista, persoonasta, toimenkuvasta tai kiinnostuksen kohteista, vaan se keksi PYT-tason yhteyden ja truuttaa sitten sarjalaukauksella henkilön kannalta epärelevanttia propagandaa vastaanottimen täyteen. Vanhanaikaista käytettyä tavarapyörää toripalstalta etsiskellessäni en kuitenkaan innostu edes pyöräliikkeen mainoksista, vaikka tematiikka onkin näennäisesti aivan sama.
En innostu, koska ostohaluni ei nyt vain kohdistu geneerisesti pyörään tai pyöräilytarvikkeisiin, vaan nimenomaan aivan tietynlaiseen lapsuudesta muistamaani kaupunkitsupparin pyörämalliin. Siihen kömpelöön kantikkaaseen ja raskaasti poljettavaan kolmipyöräiseen, joka muistuttaa muinaismaailmaisen akkainpyörän ja maitokärryn yhdistelmää.
Ja ei, upouusi solakkakoppainen hollantilaisfillari virtaviivaisine kuomuineen kaikkineen ei todellakaan aja samaa asiaa, enkä sellaiseen edes vilkaise. Koska en hamua sitä lapsuusmuistoa itselleni ajettavaksi, en edes kunnostettavaksi vaan ihan vain pihalle parkkeerattavaksi kukkaruukun jalustaksi.
Mutta kukkaruukkuja – saati sitten multaa ja taimia – algoritmi ei minulle ehdottele. Koska eihän sillä ole vainua ajatuksistani, ainoastaan lista eräänä iltapäivänä naksuttelemistani klikkauksista.
Algoritmi ei myöskään huomioi nettisurfaajan mielentilaa, ei ainakaan kovin onnistuneesti. Kun vierailen jollain aihepiiriltään tarkasti rajatulla sivustolla – vaikkapa sellaisella, jossa esitellään luonnonpuistojen patikkareittejä – saatan varsinaisen sisällön ohessa hyvinkin katsastaa myös kyseiselle sivustolle sijoitetut mainokset.
Mutta vain, jos ne liittyvät teemaan ja passaavat mielentilaani. Luontoretken ajatusta pyöritellessä hetki on yksinkertaisesti väärä kitarankielten, wunderbaumin tai kirjanpito-ohjelmiston markkinointiin. Jos joku keksisi tarjota juuri silloin uusia pohjallisia saappaisiin, niin saattaisinpa tarttuakin syöttiin.
Se olisi kohdennettua markkinointia, mutta sellaista tulee harvoin vastaan tiedon valtatiellä, jossa algoritmivetoiset sattumat vilistävät valtoimenaan.
Lukuterveisin,
Lauri Paloposki
Päätoimittaja