Nayteikkuna

Kannut levytyskuntoon!

Ensimmäinen varteen otettava studiokeikka tuloillaan? 
Mitä pitäisi tietää ja tehdä, että sessioon tulisi valkattua oikeanlaiset kamat? 
Entä miten studiossa toimitaan ja rumpusetti valmistellaan niin, että se palvelee mikrofoneja ja äänitystilannetta mahdollisimman hyvin?


Riffi tivasi vastauksia polttaviin kysymyksiin Akun Tehtaan MixRoom-studion päällikkö Tomi Pietilältä, jonka intohimoinen ja pedantti asenne rumpujen äänittämiseen tiedetään. Eppu Normaalin hoviäänittäjänäkin tunnetun Pietilän suhtautumista kuvaa se, että miehen mielestä äänittämisessä ei ole erityistä kikkailun tarvetta – jos pannaan vaan äänilähde kuosiin.

 

Kotimaisten bändien akustishenkisiä keikkoja ikuistaneesta Kosketuksissa-televisio-sarjasta tunnetun Tomi Pietilän MixRoom-paja sijaitsee Akun Tehtaalla.

 

 
Studiopäällikkö Tomi Pietilä, mitä edellytät äänityksiin roudatulta rumpusetiltä yleisesti?

– Session aluksi uudet kalvot, sillä kolmen kesän kiertueilla palvelleet Pinstripet eivät ole paras lähtökohta äänityksiin. Telineiden pitää olla toimintakuntoisia, mukaan lukien se että viritysruuvit ovat asianmukaisesti huolletut, niissä on kunnolliset vaseliinit, ehjät kierteet ja kaikissa prikat paikoillaan. Lisäksi tietysti rummut itsessään ovat yksilöitä, joten niiden hankinnassa ja valinnassa on tarvittu onnea matkaan: ”tule tule hyvä setti, älä tule paha setti!”.

Mitä rummuissa pitäisi olla kohdallaan ennen kuin tartutaan tiskin potikoihin?
– Kaikki. Ja yleensä onkin, mikäli viritys ja muut toimenpiteet on tehty asianmukaisesti, sekä on käynyt tuuri tuossa ”älä tule paha setti”-jutussa. Mikrofonit ja kaikki siitä eteenpäin ovat äänen tallennuslaitteita; vaikka nykyään melkein kaikkea voikin muokata…

Palastellaan rumpusettiä osiin – millaisia vinkkejä tai varoituksia antaisit virvelin ja tomien suhteen?
– Virvelille tekee hyvää kun päästää mattoa löysemmälle, ja kalvoa myös. Mikäli tomeja on useampia kuin yksi, niiden tulisi kuulostaa samalta perheeltä. Yksi hyvä keino on virittää alakalvo siihen, missä runko soi. Sen jälkeen lyöntikalvo samaan, tai iso terssi alas, mikäli iskuun halutaan ”Down Town”-tyyppinen laskeva vire.

 

MixRoomin rumpuaarteisiin lukeutuva 15” × 5” Super-Ludwig vuodelta 1928 on ensiluokkaisessa kunnossa. Ennen vanhaan tehtiin mattokoneistotkin kunnolla – jokaiselle langalle on erikseen kiristysruuvi!

 

Entä bassorummun?
– Bassarin sointia ei saa tappaa pilkkihaalareilla ja muilla talvivaatteilla! Osuneen kalvovalinnan jälkeen bassarin sisään riittää villasukan kokoinen esine rikkomaan pinnoista heijastuvaa tärykaikua, joka tunnetaan yleisemmin putkilo- tai kori-pallo-efektinä.
Soittotyyliin liittyen bassarin soundi muuttuu yleensä selvästi jos soittaa nuija kalvosta irti tai kiinni, mutta joskus poikkeustapauksissa botnen vaimentuma nuijanhautaustyylillä polkiessa on olematon. Esimerkiksi Aku Syrjän uuden Pearl Legend -bassarin soundin pehmeys ja pyöreys pysyy yllättäen samanlaisena polkemistavasta riippumatta.

Mitä tulisi muistaa symbaalien osalta?
– Soitetaan hiljempaa sitä haitsua! Ylipäätään symbaalien käytön pitäisi olla luvanvaraista, koska niissä pätee rumpujakin enemmän ”tule hyvä, älä tule paha”-mantra. Hyviä symbaaleja ei tarvitse lyödä kuin käärmettä päähän, vaan ne syttyvät pienelläkin voimalla. Ja ne kyllä puskevat aina läpi.

Millaiset kalvot kannattaa valita äänityssettiin?
– Sopivat kalvot ovat sellaiset, joilla saa kyseessä olevaan projektiin toimivan soundin. Kokeilemalla selviää, miten eri vaihtoehdot toimivat missäkin rumpusetissä. Usein suosikiksi nousee karhea Ambassador. Kirkkaalla yksikerroskalvolla lopputulos on varsinkin tomeissa helposti räksähtävämpi, siinä atakin ja soinnin välistä tuntuisi puuttuvan jotain.
Joskus parhaiten toimii kaksikerroskalvo ja joskus Ambassador-tyyppinen maalattu yksikerroskalvo. Onpa varastossa sellainenkin setti, jossa samanlaisen soundin tuottamiseksi pienimpään tomiin pitää laittaa kirkas Ambassador mutta muihin Emperor!

Millaisia oletuksia tilanteen vaatimuksista on rumpaleilla, joilla ei ole kokemusta oikeista studiosessioista?
– Melko yleistä on, että virvelin matto on liian kireällä, minun makuuni. Liika kiristäminen johtunee siitä, että tomien resonointi on helpointa saada kuriin niin. Siinä on vaan se huono puoli, että se tappaa virvelin botnen, pehmeyden ja pyöreyden.

Mitä toivoisit rumpalilta soiton voimakkuudesta?
– Soittobalanssi olisi hyvä treenata haltuun kännykkätason tallentimella. Mikäli sellaiseen saa balanssin hyväksi, se toimii missä vain. Lujaahan osaa mättää kuka vaan, mutta tosisoittaja osaa lyödä paikkaan sopivalla voimakkuudella; ei pitseriaan kannata lähteä Bonham-asenteella.

Millainen rooli tilalla on rumpuäänityksissäsi?
– Tila merkitsee kaikessa äänittämisessä kaikkea! Tila materiaaleineen määrittelee, miltä mikäkin soitin kuulostaa. Sama soitin kahdessa eri tilassa kuulostaa ihan erilaiselta, jopa lähimikitettynä. Tätä voi kokeilla helposti siten, että liikuttelee bassorumpua huoneen eri kohtiin ja kuuntelee, miltä se missäkin kuulostaa.

 

Noble & Cooleyn messinkivirvelin ja vanhan Tama Starclassicin voimin tallennetaan rumpu-raitoja raskaan rokin levylle, jonka Iron Maiden -henkiseen rypistykseen varastohalli tuottaa tyylinmukaisen tilasoinnin. ”Diffuusorin” virkaa toimittaa punaisen pressun alle parkkeerattu Ferrari.

 

Olet tunnettu monikanavaprojekteistasi, miten niissä äänität ja sijoitat miksauksessa rumpukanavat kuulokuvaan?
– Olen ehkä vieläkin tunnetumpi ”liian useiden” rumpukanavien äänittämisestä, heh! Mikäli lopputulos korostaa rumpusetin osuutta saatan tehdä poikkeavia ratkaisuja, mutta pääsääntöisesti äänitän setin kuulijan näkökulmasta ja monikanavaa hyödynnän kuvaamaan tilaa. Rumpusetti on niin laaja kokoelma ääniä koko taajuuskaistalta, että kaikkea siitä lähtevää ääntä on vaikea, eikä aina tarpeellistakaan, välittää lopputulokseen.
Monikanavamiksauksessa pyrin sijoittamaan kuulijan äänikuvan keskelle. Se mitä mistäkin suunnasta tulee, riippuu sävellyksestä ja instrumentaatiosta. Haaveena olisi kyllä joskus tehdä monikanavajuttu, jonka pääosaa näyttelisi rumpusetti.

Kuinka paljon rumpusoundeja tuetaan tai korvataan kokonaan sampleilla, ja mitä on silloin huomioitava?
– Tämän ajan julkaisuissa sampleja käytetään melko paljon, se on suurimpia lajiriippuvaisia kysymyksiä. Minun kohdalleni osuvat tuotannot eivät yleensä sampleja kaipaa, mutta joskus tulee käytettyä mikäli tilanne niitä vaatii. Olen puoliksi vitsillä todennut, että ”kompressori on mun SoundReplacer”. Vaarallisinta samplejen käytössä on se, että siinä katoaa helposti soittajan tuottama, hallittu dynamiikka.

Viime aikojen vääntö AutoTunen, BeatDetectiven ja muiden korjailusoftien roolista studiotuotannossa ja musiikkiteollisuuden muutoksessa taitaa osua rumpuäänityksienkin kipupisteisiin?
– Näin on, esimerkiksi maailmankuulu luottokomppaaja Kenny Aronoff on todennut studioduuniensa vähentyneen merkittävästi. Ennen hänet tilattiin levyttämään niiden bändien kanssa, joiden rumpalit eivät itse osanneet soittaa tarpeeksi hyvin, mutta nykyään tuottajat virkkaavat epäkelvosta soitosta julkaisukelpoista. Etenkin metalligenre on surullisen kuuluisa ”beatdetectiveismin ja sampleismin” tuottamasta mitään-sanomattomuudesta.

Mitä voisit paljastaa Eppu Normaalin levyjen rumpuraitojen rakentamisesta?
– Pantse Syrjällähän oli aikoinaan paljon erikoisia patentteja, esimerkiksi patarummut ”Voi kuinka me sinua kaivataan” -hittiin on soitettu virvelillä. Nauhoitus tehtiin tuplanopeudella, joten toistossa vire tippui melkoisesti. Akun oli oltava tarkkana, että osui oikeaan paikkaan.
Kerran Pantse rakensi sisällä soittavan Akun pedaalista pitkän akselin ja vipuvarren avulla talonsa kuistille sijoitettuun bassorumpuun osuvan nuijan. Soittotatsi oli ”hiukan” kulmikas, mutta eipähän tarttunut bassarin raidalle vuotoja!
Vanhoihin aikoihin verrattuna näissä uudemmissa levyissä, joissa itse olen ollut äänittäjänä ei ole teknisesti mitään kovin erityistä, ne on tehty mahdollisimman luomuna. Eppu Normaalissa erityisintä on jokaisen soittajan oma tyyli ja niistä muodostuva kemia. Se on jotain sellaista, mitä ei millään plugarilla, samplella tai Pro Tools -koodaamisella saavuteta!


Lontoosta Ylöjärvelle

Rumpusoundeihin vihkiytyneelle äänittäjälle tila on paljon tärkeämpi kuin mikitys 
tai mitkään miksauksen vippaskonstit. 
Tomi Pietilä on kartuttanut tilakokemuksiaan Akun Tehtaalla sijaitsevan oman pajansa lisäksi maailman huippustudioista kotimaisiin hirsiliitereihin.

Akustisia versioita Eppu Normaalin hiteistä tarjoileva Mutala nousi vuoden 2011 lopulla ilmestyessään Suomen albumilistan ykköseksi. Tupla-cd (ja tripla-vinyyli) sai nimensä äänityspaikalta, Mutalan seurantalolta, joka on Suomirockin ikonin kotipitäjän, Ylöjärven, kuuluisin kesähäiden viettopaikka.

 

Mutalan seurantalo Ylöjärvellä tarjosi verrattoman tilasoinnin akustisille Eppu-sessioille. Tuohon aikaan Aku Syrjän rummut olivat Kumut ja setin kumppanina messinkinen Ludwig 1920-luvulta. 

 

Ajatus Eppu Normaalin pitkään vireillä olleen akustisen levyhankkeen toteuttamisesta juuri tämän vanhan hirsitalon salissa kirkastui äänittäjä Tomi Pietilälle hänen omien häidensä jälkeisenä aamuna.

– Hääjuhlien soittokamoja pois roudaillessa sain päähäni laittaa rumpusetin keskelle lattiaa ja siitä se lähti. Mutalan salihan muistuttaa tosi paljon Air Studio 1:tä, molemmissa rumpu kuulostaa luonnostaan todella hyvältä. Eli Eppujen levyn äänityspaikka valittiin puhtaasti tilasoundin vuoksi. 
Tosin soittajilla oli Airissa lämpöisemmät olot, Mutala kun on virallisesti käytössä vain kesäisin. Hääsesongin ulkopuolella Eppu-sessioiden aikaan hirsitalossa oli hyytävän kylmä.


Asiakas on kunkku

Pietilällä löytyy vertailupohjaa Mutalan ja maailmankuulun lontoolaisen studiokompleksin välillä, sillä miehen muistissa on vahvasti tekninen tutustumismatka maailman ”The Studioon”. Matkan tarkoituksena oli omin korvin selvittää, minkä takia paikka on niin maineikas ja menestyvä, onhan suuri osa Lontoonkin isoista studioista jo joutunut naulamaan laudat ikkunoihin.

Pietilä kumppaneineen vuokrasi päiväksi käyttöönsä talon pienemmän (soittotila ”vain” 140 m2) pajan, Air Studio 1:n, jonka tarkkaamoa hallitsee 1980-luvun alussa Oxford Streetin alkuperäiseen Airiin rakennettu, 31106-etuasteilla varustettu kustomoitu Neve-äänipöytä.

Suomalainen Kumu-setti paistattelee legendaarisen Air Studio 1:n mikrofonikattauksen keskipisteenä Pietilän ja Esa Kaartamon soundinmetsästysmatkalla. Pelkästään rumpusetin äänittämiseen valjastettiin rapeat 37 kanavaa.

 

Majesteettisen mikrofonivalikoiman lisäksi lelulaatikosta löytyi Fairchildin harvinaisia kompressoreja, ja soittotilasta tietenkin Bösendorferin flyygeli ja Hammond B3 -urut. Talon soittimien seuraksi kasattiin suomalaiset Kumu-rummut. Jo ensimmäiset lyönnit flyygelistä ja rummuista selvittivät, että maailman huippustudioissa akustiikka tarkoittaa muutakin kuin nätin sävyistä seinäkangasta.

Reissun tuliaisina saatiin tukku pohjaraitoja joilla soittaa muun muassa Esa Kaartamo. Sekä oivallus siitä, että kuolattavien laiteharvinaisuuksien ja hienon tilasoinnin rinnalle Air-studioiden kilpailuvaltiksi nousi ylenpalttinen asiakaslähtöisyys; esimerkiksi studioon viritetyn 5.1-kuuntelun keskikanavan toimimaton diskanttielementti vaihtui uuteen talon henkilökunnan toimesta alle viidessä minuutissa.


Isompi on parempi

Cd:n ja vinyylin perään Eppu Normaali julkaisee viimevuotisista akustisista äänityksistään erityisen Bluray-levyn, jolta löytyvät muun muassa 192kHz/24bit-masteroinnit Mutalan sessioista stereo- ja monikanavaversioina.

Pietilän mielestä taltioinnin akustisuuden aste tai pyrkimys luomu-äänikuvaan ei sinänsä nosta äänitystilalle asetettuja vaatimuksia, sillä iso hyvä tila on iso hyvä tila, ja sellaisen käyttäminen palvelee lopputulosta aina – musiikin tyylilajista riippumatta.

Tarpeen vaatiessa tilaa saa pienennettyä erilaisilla seinäratkaisulla, jolloin lähimikityksellä syntyy myös päin naamaa tulevaa soundia. Ja silti samaan aikaan on aina valittavissa myös tilan tarjoama isompi vaihtoehto.

– Toisin päin se ei onnistu, koska tila vaikuttaa oleellisesti rumpujen ominaissoundiin. Sama rumpu kuulostaa erilaisissa tiloissa erilaiselta. Ahtaassa bunkkerissa paukutettu rumpu kuulostaa harvoin lähimikkiinkään yhtä hyvältä kuin isossa puisessa salissa.

Pietilä korostaa, että yksi soinnin tärkeimmistä elementeistä on rumpalin kyky soittaa tilan edellyttämällä tatsilla ja kohtuuvolyymilla. Usein luullaan, että iso ja aggressiivinen soundi vaatii automaattisesti soittajalta kovan tatsin, mutta sen seurauksena rumpu vain hakataan tukkoon.
Pietilän settimikitys noudattelee pitkälti samaa kaavaa projektista riippumatta: mikkejä on, ja paljon.

– Joskus tulee tehtyä pienemmälläkin kanavamäärällä, mutta koska lopputuloksessa huomattavasti suurempi painoarvo on rummun valinnalla ja virityksellä, niitä tulee vaihdeltua enemmän kuin mikitystä.

Tomi Pietilä kertoo retkestä Air-studioille blogissaan.
 

•••

 

Tämä artikkeli on julkaistu alunperin Riffin printtinumerossa 4/2012. Vastaavan tyyppisiä musiikin tekemiseen syvällisesti uppoutuvia juttuja julkaistaan jokaisessa Riffin printtinumerossa.  Jos pidit juttua hyödyllisenä tai viihdyttävänä, voit tukea Riffin tulevaa julkaisutoimintaa kätevästi ostamalla itsellesi vaikka tuoreen printtinumeron tai tilaamalla lehden esimerkiksi kahden numeron tutustumistarjouksena.

Riffin voi ostaa digitaalisena näköispainoksena Lehtiluukkupalvelusta.  

Printti-Riffiä myyvät hyvin varustetut soitinliikkeet sekä Lehtipisteen myymälät kautta maan. Lehteä sekä irtonumeroita voi tilata myös suoraan kustantajalta näillä sivuilla olevan Riffi-kaupan kautta. 


Ennen vuotta 2010 julkaistuja numeroita voi tiedustella suoraan asiakaspalvelusta s-postilla, taannehtivia lehtiä myydään niin kauan kuin ko. numeroa on varastossa.
 

Lehden digitaalinen versio vuosikerrasta 2011 alkaen on ostettavissa myös Lehtiluukkupalvelusta.

 

 

05.08.2018
|
Teksti Tommi Saarela | Kuvat: Tomi Pietilän arkisto
Tekninen toteutus: Sitebuilders Finland Oy