Nayteikkuna

Musiikkikritiikki ilmiönä, osa 2 – Tuumasta toimeen!

Kriitikko on yleisön palvelija siinä missä esiintyvä artistikin ja aivan yhtä usein keikalla tilauksesta. 
Ja yhtälailla kunnollinen valmistautuminen ja perusteelliset pohjatiedot ovat avain onnistumiseen.

Musiikkiarvostelun laatiminen alkaa tyypillisesti media-välineen toimeksiantona. Yleensä arvostelun julkaisija hoitaa arvostelijan akreditoinnin tapahtumaan. Yksittäiseen konserttiin alueellaan tunnettu kriitikko voi pääsääntöisesti vain saapua paikalle, mutta isoissa kaupungeissa tai festivaalikonserttiin mentäessä käytännöt ovat muodollisempia. 

Levyarvostelusta poiketen elävän musiikin esityksessä kaikki havainnot, esimerkiksi harmoniasta ja rytmeistä, ovat reaali-aikaisia. Monet kriitikot tekevät muistiinpanonsa perinteisesti kynää ja paperia käyttäen. Joku ottaa mukaansa kannettavan tietokoneen.
Osa luottaa muistiinsa ja laatii arvostelun ilman muistiinpanoja. Itse tapaan kritiikkiä laatiessani kirjoittaa huomiot konserttiohjelmaan.
Kun omat merkintätapani ovat muuttuneet vuosien saatossa rutiineiksi, hyvin pienimuotoisistakin viittauksistani saan palautettua mieleeni, mitä missäkin kohdassa konserttia ajattelin.

Joskus, lähinnä klassisen musiikin konserteissa, kriitikko saa hankittua ennakkoon esimerkiksi teoksen pienoispartituurin, mutta harva arvostelija ehtii tai haluaa perehtyä arvosteltavaan esitykseen näin yksityiskohtaisesti. Sitä tärkeämpää on kirjoittamisrutiini ja syvällinen ymmärrys siitä, mitä musiikissa tapahtuu teknisesti ja taiteellisesti. Tämä tieto karttuu koulutuksen, harrastamisen ja kokemuksen kautta. Ennen kaikkea havaintojen tekeminen ja kirjaaminen helpottuu rutiinin myötä.

Joskus arvostelua laatiessani jään miettimään jotain detaljia säveltäjän aiemmista tuotoksista. Konsertin aikana yksityiskohtaisten tietojen varmistaminen on hankalaa, joskin nykyaikaiset puhelimet ja kannettavat tietokoneet ovat parantaneet mahdollisuuksia. Klassisissa konserteissa myös ohjelmalehtisessä on paljon tietoa, mutta pääsääntöisesti kriitikko joutuu varmistamaan kaipaamansa tiedot etukäteen tai vasta kirjoitusta laatiessaan.

Kirjoitusteknisesti musiikkikritiikki on kuin mikä tahansa julkaistava kirjoitus. Kielen tulee olla värikästä ja rikasta, mutta samalla tarkkaa niin kieliopillisesti kuin sisällöllisestikin. Kovin vuolas kirjoitusasu ei palvele palstatilan rajallisuutta.

Musiikkiarvostelulle ei ole olemassa vakiintunutta rakenteellista kaavaa. Kritiikin voi aloittaa levyn tai konsertin kohokohdista tai esiintyjän esittelystä. Se voi myös noudattaa esityksen kronologiaa. Kritiikkiin voi sisältyä yleisökasvatuksellisia elementtejä. Yksi kriitikko pohjaa arvostelunsa musiikkianalyysiin, toinen taas tarkastelee tunnelmaa tai ulkomusiikillisia piirteitä.
Musiikkiarvostelujen pituus vaihtelee julkaisufoorumista riippuen, mutta esimerkiksi kotiseutuni maakuntalehdessä, sanomalehti Ilkassa, konserttikritiikin maksimipituus on n. 2000–2500 merkkiä (eli reilut puoli A4-arkkia pistekoolla 11 kirjoitettuna).
Rajattu tila vaatii kriitikolta priorisointia ja tiivistämisen taitoa.

Kritiikki, kuten mikä tahansa julkaistava kirjoitus, kaipaa kirjoitusvaiheessa toistuvaa uudelleenmuotoilua ja järjestämistä. Monesti 3000 merkin teksti mahtuu muokkaamalla 2000 merkkiin kaiken oleellisen tullessa kuitenkin sanotuksi. Tekstin hiomisen suhteen kritiikin laatiminen muistuttaa laululyriikan kirjoittamista.

Nopeus on valttia, koska arvostelun täytyy ilmestyä varsin pian konsertin jälkeen. Jos esitys on esimerkiksi perjantaina klo 19–21, kirjoittajan täytyy lähettää arvostelu taitettavaksi seuraavana iltapäivänä, jotta juttu ehtii sunnuntain lehteen.

Julkaistu kirjoitus on käynyt läpi monta vaihetta, jossa sitä on muokattu lopulliseen muotoonsa. Taitavan kirjoittajan kirjoitus on tasapainoinen ja kiinnostava – aivan kuten taitavan muusikon julkaisema singlekin.

 

Juttusarjan kirjoittaja on musiikinopettaja Etelä-Pohjanmaalta ja hänellä on yli kymmenen vuoden kokemus musiikkikritiikkona. Näkökulmaa kirjoittamiseen antavat filosofian maisterin tutkinto musiikkikasvatuksen alalta sekä omakohtainen muusikkous – Jaakko Laakson pääsoitin on piano, mutta sen ohella hän on myös multi-instrumentalisti, sovittaja/tuottaja, studioäänittäjä jne.

•••

Tämä artikkeli on julkaistu alunperin Riffin printtinumerossa 6/2012 ja se on osa kolmiosaista sarjaa, jonka edellisen osan löydät tämän linkin kautta ja viimeisen osan julkaisemme netissä heinäkuun seuraavana perjantaina. Vastaavan tyyppisiä musiikin tekemiseen syvällisesti uppoutuvia juttuja julkaistaan jokaisessa Riffin printtinumerossa.  Jos pidit juttua hyödyllisenä tai viihdyttävänä, voit tukea Riffin tulevaa julkaisutoimintaa kätevästi ostamalla itsellesi vaikka tuoreen printtinumeron tai tilaamalla lehden esimerkiksi kahden numeron tutustumistarjouksena.

Riffin voi ostaa digitaalisena näköispainoksena Lehtiluukkupalvelusta.  

Printti-Riffiä myyvät hyvin varustetut soitinliikkeet sekä Lehtipisteen myymälät kautta maan. Lehteä sekä irtonumeroita voi tilata myös suoraan kustantajalta näillä sivuilla olevan Riffi-kaupan kautta. 


Ennen vuotta 2010 julkaistuja numeroita voi tiedustella suoraan asiakaspalvelusta s-postilla, taannehtivia lehtiä myydään niin kauan kuin ko. numeroa on varastossa.
 

Lehden digitaalinen versio vuosikerrasta 2011 alkaen on ostettavissa myös Lehtiluukkupalvelusta.

Lisää nettiin avattuja haastatteluita voit lukea tästä.

 

 

13.07.2018
|
Jaakko Laakso
Tekninen toteutus: Sitebuilders Finland Oy