Nayteikkuna

Rummut remonttiin osa 2 – moni kannu päältä kaunis!

Uudelleen pinnoittaminen on viisteiden korjaamisen ja runkojen lyhentämisen ohessa vanhojen rumpujen muokkaustoimista yleisimpiä. Selvitetäänpä kannattaisiko hommaan ryhtyä, ja millä ennusteella.

 

Rummut remonttiin -sarjan aloitusjaksossa lyhenneltiin rumpuja, viilattiin viisteitä ja tutkittiin sitä, kuinka rajunkin tällin saaneita rumpuja pystytään kuntouttamaan takaisin työelämään. Tässä jaksossa punnitaan pinnoittamista, joka on vanhojen rumpujen muokkaustoimista tyypillisimpiä.

Kumu-rummuistaan tunnettu Pekka Helanen on vuosien varrella tullut pinnoittaneeksi ja päällystäneeksi rummun jos toisenkin. Uusia Kumujakin saa nykyään wrap-pinnalla, mutta joskus verstaalle kävelee asiakkaita, jotka haluaisivat vanhaan x-merkkiseen settiinsä uutuuttaan hohtavan pinnan.

– Yleensä uudelleen pinnoittamisen yllykkeenä asiakkaalla on rummuston vanhan pinnan huono kunto tai sen ikävä väri tai kuvio – riippumatta siitä onko kyse maalatusta, lakatusta tai jo alun alkaenkin wrapatusta setistä.

 

 

Helanen selittää, että aidon, paksun muovipohjaisen pinnoitteen – wrapin – asentaminen runkoon omatoimisesti ei ole läpihuutojuttu, koska prosessin täytyy mennä oikein laakista. Wrap reagoi lämpötilaan, ja jos se ei ole kauttaaltaan liimattu, se saattaa pullistua rungosta ulos ajan myötä. Kunnolla asennettu wrap ei vaikuta soundiin haitallisesti, mutta rungosta osittain irti oleva pinnoite voi tuottaa ylimääräistä ääntelyä.

Helanen kiinnittää wrapit kontaktiliimalla, joka levitetään molemmille puolille, annetaan kuivua ja sen jälkeen asennetaan wrap paikoilleen.

Että noin helppoako se onkin? No ei.

– Jos pinnoitevuota menee yhtään vinoon tai siihen jää kupla tai vekki, koko homma pitää aloittaa alusta – eikä samaa wrappia voi toista kertaa käyttää. Lisäksi mokan sattuessa rummusta pitää poistaa vanhan wrapin paikoilleen sitonut liima, joka on hommana maailman ikävimpiä ja hitaimpia, Helanen varoittelee omatoimiasentajia.

 

Uutta kuosia

Wrappaaminen ammattilaisella teetettynä työnä ei ole halpaa huvia. Aito amerikkalainen Delmarin wrap maksaa jo tarvikkeena paljon, ja työkin on verraten hidasta. Varsinkin jos rummussa on ennestään wrap, sen poistaminen voi olla rankka urakka, vaikka siihen olisikin parhaat mahdolliset vehkeet, kuten Kumun verstaalla tunnetusti on. Näistä syistä Helanenkaan ei pysty hinnoittelemaan pinnoitustyötä etukäteen.

Onneksi pinnoittamista voi kuitenkin skaalata oman vaatimustason ja kukkaron mukaan. Jos on valmis vähän tinkimään lopputuloksesta, Helanen ehdottaa omatoimiselle rumpureiskalle paria kevyempää vaihtoehtoa. Omalla vastuulla voi esimerkiksi kokeilla wrapin kiinnitystä kaksipuolisella teipillä pelkästään saumakohdalta, asentaa sitten osat huolellisesti takaisin paikoilleen ja toivoa parasta.

– Ja ainahan voi käyttää ihan kontaktimuovikalvoa, joissa löytyy monenlaista kuosia. Se on toki paljon ohuempaa, ei tuota kovin ammattimaista jälkeä eikä kestä kolhuja, mutta rumpujen ulkonäkö muuttuu mukavasti.

 

Vaikka wrappaaminen onkin helpompi tapa pinnoittaa rumpuja kuin puunkäsittely hiontoineen, värjäyksineen ja lakkauksineen, haasteita siinäkin riittää – kuten pitävän, siistin limisauman teko lovettuine nurkkapaloineen.
 
 

Pinnoite vai vaha?

Pinnoituskeissejä on monta sorttia, joista keskimääräisesti helpoin on lakka- tai vahapintaisen rummun wrappaaminen. Joskus vanha lakkakerros tosin voi olla niin paksu, että wrapin kanssa voi tulla kalvon istuvuusongelmaa, jolloin lakka pitää ensin hioa alta pois.

Vanhan wrap-pintaisen rummun wrappaaminen uudelleen sisältääkin sitten jo enemmän muuttujia. Suurin kysymysmerkki on, lähteekö vanha vuota pois suosiolla. Joskus se irtoaa vain sentin muruina ja sen jälkeen on vielä liiman poisto. Vanha wrap on kuitenkin pakko saada pois, muuten rummun halkaisija kasvaa liikaa ja kalvojen istuvuus heikkenee selvästi.

Kaiken kaikkiaan pinnoittaminen wrapilla on kuitenkin yleensä huomattavasti helpompi tapa uudistaa rumpujen ulkonäköä kuin uusi puunkäsittely hiontoineen ja värjäyksineen. Esimerkiksi vanhoihin maali- tai lakkapintaisiin rumpuihin Helanen ei lähtisi tekemään uutta lakkapintaa lainkaan.

– Jos sen haluaa tehdä kunnolla, pinta pitäisi kiillottaa, ja rungossa jo olevat reiät estävät sen, koska kaiken kiiltolakattavan pinnan pitää olla täysin sileää.

Helanen kertoo itse käyttävänsä lakkaukseen konetta, joka pyörittää rumpua, ja viimeinen peilikiillotus tehdään isoilla pyöreillä laikoilla. Jos runko ei ole ehjä, reiät kuluttavat laikkoja ja eikä rumpu reikien linjalta enää kiillotukaan vaan siihen jää selvät jäljet.

Jos lakkauksen kanssa tuleekin tenkkapoo, Helasen mukaan öljyvahapinnan teko vanhaan rummustoon onnistuu.

– Silloin setti voidaan myös värjätä uudestaan alkuperäisestä poikkeavalla värillä, Helanen vihjaa.

 

Kannut kääreisiin

Reilun parinsadan rummun valikoimaa vuokraava rumputeknikko Veka Salminen virittää ja huoltaa rumpuja työkseen. Pinnoittaminenkin on tuttua, tosin Salminenkin kauhistelee työmäärää.

– Urakka voi olla niin kova, ettei sitä oikein kannata tehdä tilaustyönä kenellekään muulle, varsinkaan kun ei omista käsityökaluja kummempia välineitä tuohon tarkoitukseen, Salminen toteaa.

Sen sijaan omiin tarpeisiin ja omaksi huvikseen vanhoja rumpuja voi ja kannattaa kyllä pinnoittaa. Niin teki Salminenkin.

– Olen aina pitänyt erityisen paljon Yamahan 9000-sarjan rumpujen soundista, joita valmistettiin Japanissa 1980-luvun taitteessa. Omistan aika kasan kyseisen sarjan puunvärisiä, lakattuja rumpuja. Se on ainoa väri jota sai puupinnalla, kaikki muut olivat wrap-pinnoitettuja ja aika perusvärejä.

Salminen oli jo pidempään keräillyt sieltä täältä näitä pinnoitettuja 9000-sarjan rumpuja, joita löytyikin valkoisella, mustalla ja jopa kromilla wrapattuina. Tarkoituksena oli tehdä niistä sopivan hetken tullen jokin erikoisemman värinen, yhtenäinen sarja.

Irtorumpuja yhdistäväksi tekijäksi Salminen arpoi lopulta Turquoise Ripple -wrapin, jollaista hän tilasi metritolkulla Delmarin pinnoitteita edustavasta saksalaisesta ST-Drums -firmasta.

Lopulta aika huikean kokoiseksi kasvaneen, bassarin ja kuuden tomin setin (22" × 14" -bassari, 12" × 8", 13" × 9", 14" × 10" ja 15" × 12" -räkkitomit sekä 16" × 16" ja 18" × 16" -lattiatomit) lisäksi hän päällysti vielä Yamahan vanhan 28-tuumaisen 14 tuumaa syvän marssibassorummun, jossa oli onnekkaasti samanlaiset pitkät virityspesät kuin 9000-sarjassa.

– Pinnoittamisen jälkeen asensin marssirumpuun vielä Yamahan alkuperäiset bassarijalat, joten sekin näyttää nyt täysin samaan sarjaan kuuluvalta bassorummulta.

 

Wrapatessa roiskuu

Salminen herää vertailemaan tämän syksyn pinnoitusurakkaansa edelliseen, josta on jo vuosia.

– Silloin wrap tuli eriväristen lakattujen rumpujen päälle, ja pohjatyö oli huomattavasti helpompaa. Lakkapinta piti kylläkin hioa karkeaksi jotta liima tarttui paremmin.

 

Nyt otti kovimmalle vanhojen muovipintojen irrottaminen ja sen jälkeen liimojen poisto. Jotkut pinnat oli liimattu niin tiukasti, että vaikka pinnoitteen saikin irti rummusta, liimapinta pysyi paikallaan. Lämmittäminenkään ei auttanut, joten Salminen joutui lopulta käyttämään maalinpoistoainetta, jolla sai liiman irti pieni pala kerrallaan.

– Sen jälkeen jouduin hiomaan rungon varmistaakseni, ettei maalinpoistoaine reagoi uuden liiman kanssa. Joissain yksilöissä oli käytetty pinnan kiinnitykseen ohutta kaksipuoleista teippiä, mikä oli myös erittäin hankala irrottaa rungosta.

Myös badgen irrotus oli Salmisen mukaan haastavaa. Se oli tiukasti kiinni kaksipuoleisella teipillä, ja lisäksi piti irrottaa badgen keskelle sijoitettua venttiiliä ympäröivä niitti eli eyelet. Ja sehän ei lähde irti ehjänä, vaan se pitää rikkoa varovasti vahingoittamatta badgea tai runkoa.

– Irrotin eyeletin ohutkärkisillä pihdeillä ja badgen ohuella mattoveitsellä, varoen samalla ettei metallinen badge väänny irrottaessa.

Uuden pinnoitteen kiinnittämiseen Salminen käytti myyjän suosittelemaa kontaktiliimaa.

Elämää nähneet Yamahan 9000-sarjan hajakappaleet saivat Veka Salmisen käsittelyssä uuden, kauniin ja yhtenäisen Turquoise Ripple -pinnoitteen.

 

– Pinnoite maksaa paljon, joten mitään taloudellista intressiä hommassa ei ole eikä rumpujen arvokaan siitä välttämättä nouse. Itseltäni tähän kului aikaa paljon enemmän kuin uskoinkaan, kaikkiaan parisen viikkoa – kymmenisen tuntia rumpua kohti pinnan irrottamisesta, liiman poistosta ja uudelleen pinnoittamisesta kasaamiseen, Salminen summaa esitellessään silti silminnähden tyytyväisenä upeannäköistä ”uutta” Yamaha-settiään.

 

Veka Salmisen Yamaha-rumpujen kokoelma nousee reilusti toiselle sadalle. 9000-sarjan ruskeat klassikot saavat toistaiseksi pitää pintansa.

•••

Tämä artikkeli on julkaistu alunperin Riffin printtinumerossa 6/2017. Vastaavan tyyppisiä musiikin tekemisen eri puoliin syvällisesti uppoutuvia juttuja julkaistaan jatkuvasti Riffin printtinumeroissa.  Jos pidit juttua hyödyllisenä tai viihdyttävänä, voit tukea Riffin tulevaa julkaisutoimintaa kätevästi ostamalla itsellesi vaikka tuoreen printtinumeron tai tilaamalla lehden esimerkiksi kahden numeron tutustumistarjouksena.

Riffin voi ostaa digitaalisena näköispainoksena Lehtiluukkupalvelusta.  

Printti-Riffiä myyvät hyvin varustetut soitinliikkeet sekä Lehtipisteen myymälät kautta maan. Lehteä sekä irtonumeroita voi tilata myös suoraan kustantajalta näillä sivuilla olevan Riffi-kaupan kautta. 


Ennen vuotta 2010 julkaistuja numeroita voi tiedustella suoraan asiakaspalvelusta s-postilla, taannehtivia lehtiä myydään niin kauan kuin ko. numeroa on varastossa.
 

Lehden digitaalinen versio vuosikerrasta 2011 alkaen on ostettavissa myös Lehtiluukkupalvelusta.

 
 
10.02.2019
|
Teksti: Tommi Saarela | Kuvat: Veka Salminen
Pekka Helanen
Tommi Saarela
Tekninen toteutus: Sitebuilders Finland Oy