Nayteikkuna

Abdissa "Mamba" Assefa – kun rummut puhuvat

Suomalaisen populaarimusiikin lyömäsoittajien huipulla ei ole tungosta. Yksi huipulle kavunneista on Abdissa "Mamba" Assefa.



– Mä näen mun homman maustamisena. Yritän aina soittaa sitä biisiä ja tukea sitä. Lisätä siihen hyvällä maulla asioita ja tukea sitä olemassaolevaa rytmiraitaa, eli täyttää sitä asiaa maukkaasti. Mä lisäilen hienovaraisesti juttuja, jotka vähän nostaa sitä soundillisesti tai rytmillisesti, aloittaa Mamba pohdiskellessaan toimenkuvaansa.

Etiopiasta kolmevuotiaana Suomeen muuttanutta muusikkoa ei voi syyttää ainakaan liiasta egoilusta, sillä itsensä kuvaaminen adjektiivein muodostui hänelle suhteellisen vaikeaksi tehtäväksi.

Vaatimattomuudessa etiopialainen ja suomalainen mielenlaatu eivät kuulemma poikkea toisistaan juuri ollenkaan – etiopialainen persoona on enemmänkin pidättyvä kuin räiskyvä.

Afrikkalaista pukeutumista ajatellessa mieleen tulee ensimmäisenä kirkas värikylläisyys, mutta Etiopiassa perusväri pukeutumisessa on valkoinen. Kyseessä voi olla Mamban mukaan heijastus luonteen pidättyväisyydestä.

Lyömäsoittimia mies on kolistellut jo kahdeksanvuotiaasta asti, mutta lopullisen perkussiivisen herätyksen hän koki 18-vuotiaana lomamatkalla Gambiaan ja Senegaliin.

– Lähdin reissuun just ennen inttiä. Siellä kolahti vahvasti djembet ja polyrytmiikka. Ennen matkaa olin settisoittaja, mutta reissussa käsirumpujen monipuolisuus laittoi miettimään asiaa uudelleen. Ne perkussiot oli vaan niin paljon rikkaammat.

Setti ei mennyt myyntiin kuitenkaan samantien. Armeijan jälkeen Mamba pääsi töihin Vantaan nuorisotoimen pyörittämään Vernissaan, jossa hän tutustui ghanalaiseen Danieliin. Sen jälkeen setti oli valmis myyntiin.

– Daniel oli mestarillinen djemben soittaja ja ylipäätään tietämys afrikkalaisesta rytmiikasta ja polyrytmiikasta oli mieletön. Tapaaminen tuli hyvään saumaan, pääsin soitossa eteenpäin, opin paljon käsi- ja lyöntitekniikkaa. Hänellä oli myös etelä-amerikkalainen kaveri, joka soitti congaa. Sitä kautta tutustuin myös siihen soittimeen.

Löytyykö soitosta Etiopiaa?

Mamba toteaa olevansa niin suomalaistunut, ettei sitä soitosta kuulu. Tausta näkyy korkeintaan persoonallisuudessa, jos se nyt soittoon jotenkin välittyy.

– Koen olevani ajattelussa aika länsimainen, olen kasvanut tässä musassa. Suhteellisen metristä palikkaa pukkaa, noin siis soitannollisesti. Tietysti afrikkalaisesta meiningistä olen yrittänut ottaa selvää. Kyllähän sitä paikallista fraseerausta ja muuta pitää opiskella, jos ei luontaisesti löydy. Iän myötä on tullut jonkinlainen taju ja maltti kuunnella oikeita asioita.

Mies teilaa harhaluuloni siitä että kaikki mustassa Afrikassa syntyneet ovat jotenkin erityisen rytmisesti orientoituneita. Valitsiko soitin hänet?

– En osaa sanoa. Soitin jo kahdeksanvuotiaana triossa, jossa paukutin bongoja. Kymmenvuotiaana sain rumpusetin ja siitä lähtien on ollut selvää että soitan rumpuja. Etiopiassa ei ole juurikaan käsirumpuperinnettä. Ainoastaan kumeita kirkkorumpuja. Kaikki rytmi taputellaan ja tömistellään. Esimerkiksi Keniassa ja Tansaniassa on rummutusta enemmän. Etiopialainen musiikki on melodisempaa ja sitä soitetaan lähinnä huiluin ja kielisoittimin.

 

Ja eikun hommiin

Armeija oli käyty ja ensimmäinen kunnon kosketus perkussioiden maailmaan otettu. Baana oli auki ja töitä alkoi ilmaantua nopeasti.

Ensimmäinen ammattilaisrundi oli Mikko Kuustosen "Valon Valtakunta" -kiertue vuonna 1993. Siitä lähtien Mamba on työskennellyt täysipäiväisenä muusikkona. Kuustosen bändissä hän soitti sekasettiä, jossa oli perusrumpujen lisäksi perkussioita.

Ensimmäinen merkittävä levytys perkussionistina osui vuodelle 1997. Kyseessä oli Sami Saaren "Do Re Mi" -albumi ja bändinä Cosmosonic. Bändi, jossa hän soitti vajaat kymmenen vuotta.

– Kaikki oli uutta, eikä perkoille ollut juurikaan kysyntää. Sitten syntyi suomisoul, tuli Sirkesalo ja Saari. Olin siinä jengissä ekojen joukossa. Mutta olihan sitä musaa täällä soitettu; jollain keikalla Edward Vesala kysy, että "Missäs sä soitat?". Mä vastasin, että "Tommosta suomisoulia Sami Saaren kanssa". "Mitä vitun soulia? Me soitettiin sitä jo kuuskyt-luvulla", Vesala tiuskaisi. Tottahan se oli. Onhan noita käännösbiisejä levytetty paljonkin, mutta ei siellä lyöjiä ole paljoa ollut. Yleensä joku rumpali on vetäny raidat sinne.

Mamba toteaa, että uran alkuvaihe osui hyvään ajankohtaan.

– Tässä maassa on perkussiosoittajien kannalta kiitollinen tilanne – hyvässä ja pahassa. Kaikenkaikkiaan lyömäsoittajia on varmaan yhtä paljon kuin muitakin soittajia, mutta enimmäkseen klassisella puolella, ja hyviä soittajia onkin! Mutta pop/rock/jazz-puolella ennakkoluulottomasti ja laaja-alaisesti tekeviä soittajia on vähän.

– Joskus aikoinaan rock-puolella Mongo (Tapio "Mongo" Aaltonen) oli itekseen tehnyt niitä juttuja. Oikeastaan kaikki keikat. Tilanne oli otollinen. Kolikon kääntöpuoli on, ettei ole kilpailua. Olis nastaa jos olis kilpailua, joutuis olemaan vähän varpaillaan.

 

Töitä ympäri maailman

Haastattelun aikoihin (siis vuonna 2011) työllisyystilanne Mamballa oli hyvä, eikä miehen CV:tä selaillessa vaikuta siltä, että hän olisi liiemmin joutunut toimettomana olemaankaan. Suurin osa työhommista koostuu keikoista, mutta sessiot ovat lisääntyneet tasaisesti pikkuhiljaa vuosien varrella.

– Vaikka levyteollisuus on aika huonossa jamassa, niin yllättäen viime vuonna oli kymmenkunta levytystä. Tänäkin vuonna on ollut aika monta ja pari vielä tulossa. Viikkotasolla homma menee tietysti vaihdellen ja kausiluonteisesti. Syksyllä oli syys-joulukuun ajan "Tanssii Tähtien Kanssa" -ohjelma, jota tehtiin kaksi kertaa viikossa. Yksi treenipäivä ja suora veto sunnuntaisin.

– Nyt ei ole ollut opetusta tai teatteria, kuten viime vuonna. Pääasiassa viikot täyttyy treeneistä. Jonkin aikaa sitten tehtiin Katri Helenan levyä kahdessa kolmen päivän ryppäässä. Tällä viikolla oli Timo Lassyn uuden levyn äänitystä. Siihen päälle kaksi Jazzliiton rundia; Mikko Helevän "Groovin' Hammond" -kvintetin ja toinen Auteur Jazzin kanssa joulukuun alussa. 

Haastattelua edeltänyt viikko oli kulunut kyseisellä Helevän kiertueella, josta kolme vetoa oli Virossa ja loput Suomessa.

– Paljon myös pistokeikkaa. Se sopii mun luonteelle. Eilen olin Olli Ahvenlahden kanssa keikalla, viikkoa aikaisemmin Tuomon kanssa Virgin Oilissa, ja huomenna Jimi Tenorin kanssa Kouvolassa.

Levytyspuoli hoituu suurimmilta osin miehen omassa työhuoneessa, josta löytyvät kaikki soittimet ja äänitysvalmius. Paljon tilataan päällesoittoja filepohjalta. Nykypäivänä suurin osa pohjista tulee sähköpostilla ja raidat kasataan ympäri maailmaa soittajien edes tapaamatta toisiaan.

– Tämä on ollut erittäin kannattavaa kaikkien osapuolien kannalta. Kukaan ei liiku mihinkään, eikä kamoja tartte roudaa. Tietysti jos pyritään sataprosenttiseen livetilanteeseen, joka on ihanne, niin se on tottakai eri juttu. Mutta jos halutaan vain muutama shakeri ja congat, niin hyvin toimii. Teen nyt just Lontooseen yhtä juttua, brittiläinen tumma kundi, joka tais voittaa paikallisen Talent-kilpailun. Singer-songwriter, erittäin lahjakas ja loistava ääni. Sen tuottaja on siellä opiskellut suomalainen Teemu Hammaren. Pari biisiä on valmiina ja pari vielä pitäisi tehdä. Tommosia juttuja on tehty ympäri maailmaa.

 

Mamba-soundia

Verkostoituminen taitaa olla avainsana edellämainittuja töitä tavoitellessa. Tähän yhtälöön ei vaan sovi lyömäsoittajamme tietokonevastaisuus. Mies ei edes käytä tärkeimpiä netin markkinointikanavia, kuten Facebookia, MySpacea tai omia kotisivuja.

Miten nämä kaikki työt sitten haalitaan?

– Toi on todella hyvä kysymys. Mä teen aika paljon hommia tietokoneella, Pro Toolsit on otettu haltuun, jne, mut mä en jaksa yhtään istua sen ääressä himassa. Mä olen tosi huono itseni markkinoinnissa. Yleensä muhun otetaan yhteyttä. Joku kuulee soittoa jostain. Usein proggigset menee suusta suuhun, joku suosittelee. Eestissä 90-luvun lopussa oli paljon eri kuvioita. Keikkoja ja levyjä.

– Tai kun joskus kymmenisen vuotta sitten käytiin Saksassa isossa studiossa tekemässä Jussi Penttisen soololevylle rummut ja lyömät Samuli Kosmisen kanssa. Penttinen on erittäin lahjakas suomalainen laulaja ja lauluntekijä. Se poiki sen, että homman tuottaja ja studion omistaja Peter Hoffman innostui meidän soitosta. Hän otti meidät heidän proggiksiin mukaan. Siellä tehtiin sitten saksalaisen popmimmin Vanessan levy ja Jaw-nimiselle bändille rytmituotantoa. Mielenkiintoisia proggiksia.

Kun työtä tarjotaan, niin halutaanko Mamba-soundia, vai ainoastaan toimivaa raitaa? Hän myöntää haluavansa uskoa että yhteydenotto tulee hänen jonkin tietyn juttunsa takia. Oma soundi on kehittynyt vuosien varrella, ja se on hänen mukaan tunnistettavissa.

– Välillä tulee silleen että "Olenks mä soittanut tän raidan? Ei kuulosta multa". Sitä on tullut soitettua niin monella ettei muista kaikkea. Välillä sitä yllättyy iloisesti, että "Ai onks tullut soitettua tommonenkin?"

Mamba kertoo tilaajan kuitenkin haluavan luultavasti ne molemmat puolet. Lyömäsoittaja, joka tekee hommaa työkseen on varmasti työkaluiltaan paremmin varustautunut eri tilanteisiin ja pyrkii olemaan "up to date" tavaroidensa kanssa toisin kuin joku, joka ei tee sitä työkseen.

– Harrastaja ei välttämättä kiinnitä noihin asioihin huomiota. Sieltä tilataan myös sitä että "Sillä on hemmetin hyvänkuuloinen tamburiini ja sen lisäksi se tulee ihan hyvässä timessakin sinne raidalle". Siinä on monta tekijää verrattuna siihen, että "Kyl toi rumpali voi tulla vetämään siihen. Kai sillä on joku tamburiini siellä kämpällä". Tottakai se voi tulla, ja varmasti tulee ihan yhtä hyvällä timella sinne raidalle.

 

Miten soitinpaletti sessiokohtaisesti rakentuu

– Se onkin olennainen juttu, sillä ethän sä voi mennä yhden kioskin kanssa joka sessioon. "Mulla on nää kamat, oli biisi ku biisi". Eihän se niin mene, aloittaa Mamba. Kaikissa tilanteissa pitää osata niin sanotusti lukea liikennettä. Monesti kun tuottaja ottaa yhteyttä, niin heti silloin pyrin tiedustelemaan, että millaista musiikkia, onko lappuja, onko demoja tehty tai onko koodisanoja, että mikä meininki?

– Homma selviää aika nopeasti jo siinä ekassa puhelussa, että mitä ne haluaa. Ylipäätään jos mulle soitetaan, niin niillä on joku kuva, et mitä ne haluaa ja mitä mä pystyn toimittamaan. Toki soitin- ja soundiarsenaali on laaja, niinkuin lyömäsoittajalla pitääkin olla. Elektronisesta kattauksesta lähtien.

Tilausten laajuudesta toimii hyvänä esimerkkinä kansanmusiikki-duo Mimmit, jonka lastenmusiikki-levyä tehtiin Universalille isolla budjetilla. Albumin teemana oli matka maailman ympäri.

– Paljon soittajia, Peter Lerche tuottajana, joka sanoi, että sun pitäisi ohjelmoida banghra-rytmi, eli Intialaista dancehallia, mutta mukaan piti ottaa myös cajon, djembe ja sormipianosoundia Afrikasta, Uduja, erilaisia shakereita, yms… Se oli tosi kattava setti. Pitää siis olla valmiudet kaikenlaisiin tällasiin juttuihin. Tai jos halutaan, että mä soitan livenä siihen lomaan padilla jotain sähköisiä tai samplattuja soundeja, niin se on toteutettavissa.

Toisessa ääripäässä on sitten taas Briard, eli rokkimeininkiä. Tässä tapauksessa ensimmäinen ajatus ei todellakaan ole, että tähän pitää saada perkussioita.

– Se tuli sitä kautta että soitin Andyn leffan (The Real McCoy, 1998) soundtrackilla äänikollaasia kuvan päälle. Todella hauska sessio. Se diggas siitä meiningistä ja pyysi levylle mukaan. Sillä meni silloin tosi kovaa, ja kaikki oli tosi allright. Se näytti mulle kädestä pitäen, että miten pitää vetää. Menin avoimin mielin siihen sessioon, otin sinne suht' peruskattauksen. Paljon shakereita, tamburiineja, congat, cowbellseja, mitä nyt tommoseen pop/rock-sessioon tarvii. Vähän romua, crashereitä ja sellasta, jos tarvitaan rytinää mukaan.

Millaista soittoa Mambalta sitten tilataan? Kuten hän alussa selvitti toimenkuvaansa, hän jatkaa aiheesta syventäen.

– Monasti pop-sessiossa se voi olla vaan, että halutaan kertsiin vähän enemmän nostetta, tai siihen halutaan joku lisäelementti. Yleensä 1/16-, tai 1/8-osa tamburiiniraita on tällaisissa tilanteissa se lääke tai triangeliraita yhdistettynä shakeriin ja tamburiini sit neloselle. Ja se riittää. Siihen tulee yksi layeri lisää joka värittää ja kuljettaa sitä juttua sopivasti. Mä koen olevani sellaisessa ihan hyvä.

Mamba painottaa että tyylitajua pitää olla, että ymmärtää mitä kyseinen musiikki ja biisi kaipaa. Tarkoituksena ei ole vetää kaikkia opettelemiaan juttuja pöytään, vaan palvella musiikkia.

– Nää on semmosia juttuja jotka tulee kokemuksen ja iän myötä. Korvat kasvaa koko ajan, hän lopettaa.

 

Lady Gagasta Myrskyluodon Maijaan

Kuten kaikkien ammatti-freelancemuusikoiden kohdalla, jotka tekevät töitä "all around" -pohjalta, ei Mambakaan halua tai osaa nimetä lempimusiikkiaan. Musiikin tekeminen on suhaamista laidasta laitaan, yhtälailla kuin joidenkin asioiden tekeminen on kausittaista.

– Ei ole mitään mitä mä diggaan eniten. Yritän olla avoin uusien juttujen kanssa. Ajoittain taas tykkään lukea paljon. Eritoten elämänkertoja. Diggaan niistä, missä on paljon viittauksia, varsinkin edesmenneiden tyyppien kirjat. Sellaisten jotka on itseoppineita, että ne on joutuneet kaivamaan ne jutut itse. Niillä on vahvat musiikilliset juuret, joihin ne viittaa usein. Niitä on kiva sitten kaivaa.

– Usein tulee löydettyä jotain, mitä ei tulis ajatelleeksi. Howlin' Wolfin elämänkerta tuli just luettua. Ajat olivat hyvin erilaiset silloin.

Kun soitetaan musiikkia all around -pohjalta, niin erilaisten musiikkityylien pitää olla edes jollain tasolla ja jollain tavalla hallussa. Miten se tietty musiikki kaivetaan esiin?

– Se on estetiikan taju. Tiettyyn musaan soitetaan tietyllä tavalla, fraseerauksella ja tietyllä soundilla. Kyllä semmonen taju pitää olla. Siitä olen usein tähdentänyt klinikoilla, että siinä musassa pitää olla sisällä. Että miten soitetaan tietynlaiseen musaan, millainen soitinvalikoima pitää olla.

– Jos mä lähden vaikka Aikakoneen keikalle, niin jos ei kovalevyltä tule valmiiksi ohjelmoituja juttuja, niin sinne pitää ottaa joku sähköpädi, vähän 808- ja 909-soundeja, handclappeja ja sellaista, sitten sekaan ehkä jotain orgaanista. Pitää osata lukea se tilanne.

Tanssii Tähtien Kanssa -ohjelman kohdalla tilanteen lukemista onkin riittänyt. Penkomisen määrä on huima, kun musiikki vaihtelee Lady Gagasta Myrskyluodon Maijaan. Millaisen työn näin laajan musiikkipaletin haltuunottaminen vaatii?

– Tangoa esimerkiksi olen soittanut hyvin vähän. Ohjelman kautta on saanut jonkun pintaraapaisun. Tärkeintä on pitää korvat höröllä ja löytää olennaiset asiat.

– Harva ehkä tajuu sitä, että kuinka paljon työtä bändi tekee tuon ohjelman eteen. Jätkät tekee uskomattoman duunin plokkaillessaan juttuja mitä kummallisimmista biiseistä ja tehdessään arreja niistä. Me ollaan trigattu Harrin (Ala-Kojola, ohjelman rumpali) kanssa niitä pannuja, ja sillä on Rolandin Handsonic ja sähkönen kickpedaali, että se pystyy soittamaan kokonaan sähköistä settiä. Mulla on kans Handsonic ja SPD-S (Rolandin Sampling Pad), mihin pystyn sämpläämään asioita. Niitä valmiuksia pitää olla, kun eteen voi tulla monenlaisia juttuja, vaikka perus-eurobiittiä. Meillä on se valmius. Voidaan toteuttaa.

 

Minä ja Tony Allen

Mamba ei ole hylännyt rumpusettiään täysin. Mies on perkussionismin ohella soittanut settiä ainakin Giant Robotissa, sekä norjalaisen Annien ja Färsaarelaisen Eivorin bändeissä. Kaikista rakkain settibändeistä on tällä hetkellä Jimi Tenorin yhtye.

– Tällä hetkellä ainoa bändi, jossa soitan settiä. Saa soittaa afrobeattia, joka on todella nastaa. Sen soittaminen on kiinnostanut siitä asti kun löysin Tony Allenin.

Mamba tapasi Allenin ensimmäisen kerran Funky Elephant -festivaaleilla 2003.

– Lämmiteltiin Allenia tilaisuutta varten perustetulla kokoonpanolla, johon kuului mun lisäksi Mäkysen Teppo, Kiviniemen Jukkis, Rantalan Kimi ja Hosni Boudali. Soitettiin pohjoisen afrikan matskua. Pääsin soittamaan Tonyn kanssa kun hän pyysi loppukeikasta mukaan. Soitin djembea ja shekerea. Keikan jälkeen takahuoneessa oli mahtava meininki.

– Oli hienoa päästä siihen viereen. Kukaan ei soita kuin hän. Semmosta tatsia eikä groovea tai soundia ole kenelläkään. Kaikin puolin uniikki aijä. Tultiin todella hyvin toimeen. Kuriositeettina mainittakoon, että Tonyn sen hetkisessä bändissä oli koskettimissa Ranskalainen Jean Philip, jonka olin tavannut euroviisuissa Birminghamissa viisi vuotta aikaisemmin. Hän soitti ranskan edustusbändissä, ja meillä synkkasi tosi hyvin joillain jatkoilla ja sitten yhtäkkiä se on Tavastialla! Viime kesänä oli ilo ja kunnia päästä parille Tonyn ja Jimin yhteiskeikalle tuuraamaan!

 

Afrikkalaisen musan tiekartta

Kun päästiin afrikkalaisen musiikin merkkimiehiin kiinni, niin pyydän Mambaa listaamaan omasta mielestään tärkeimpiä afrikkalaisen musiikin keskuksia. Suomessa kuulee varmaankin eniten puhuttavan Senegalista, johon lienee syynä että Hasse Walli ja Sakari Kukko ovat tuoneet sieltä musiikkia ja muusikoita tänne.

– Onhan se maailmanlaajuisestikin yksi tärkeimmistä keskuksista. Dakar, siellä sykkii. Se on varmasti yksi keskuksista. En tiedä miten Nigerian Lagos nykypäivänä, mutta joskushan se on ollut afrofunkin keskus, 1960/70-luvun Fela Kutin meininki, ei paremmasta väliä. Länsi-Afrikassa on oma meininki ja Saharan Afrikassa omanlainen soundinsa.

Yhtä suosikkia ei Afrikasta löydy, mutta kaikkia edellämainittuja hän kertoo diggailevansa. Erityiseti Mbalax-rytmit saavat miehen kasvot loistamaan:

– Se on just sitä Senegal-Gambia -meininkiä, josta aikanaan siellä ollessa innostuin. Ylipäätään Afrikkalaisen musan ja funkin ristisiitos on todella uniikkia ja hypnoottista, mutta sähköistä. Sitten täytyy mainita bluesjuuret. Sitä on Afrikkalainen aavikkomusa, mitä Timbuktusta ja sieltä Saharasta tulee. Siinä ei itseasiassa lyömäsoittimet ole pääosassa, vaan enemmän se melodinen ja harmoninen maailma. Sehän on ihan bluesia. Niin bluesia kuin voi olla. Siitä tykkään todella paljon. Se on viimeisin mikä on kolahtanut. Se klangi, miten ne soittaa niitä perinneluuttuja; Gnawa-musassa Guembria ja nyky aavikkobluesissa ihan sähköskebojakin. Tinariwen yms. bändit! Se on ihan delta-meininkiä, mitä Howlin' Wolf ja noi on vetänyt. Tuolla on vaan ne juuret…

"Iän myötä on tullut jonkinlainen taju ja maltti kuunnella oikeita asioita."

•••

Tämä artikkeli on julkaistu alunperin Riffin printtinumerossa 1/2012. Vastaavan tyyppisiä musiikin tekemiseen syvällisesti uppoutuvia juttuja julkaistaan jokaisessa Riffin printtinumerossa.  Jos pidit juttua hyödyllisenä tai viihdyttävänä, voit tukea Riffin tulevaa julkaisutoimintaa kätevästi ostamalla itsellesi vaikka tuoreen printtinumeron tai tilaamalla lehden esimerkiksi kahden numeron tutustumistarjouksena.

Riffin voi ostaa digitaalisena näköispainoksena Lehtiluukkupalvelusta.  

Printti-Riffiä myyvät hyvin varustetut soitinliikkeet sekä Lehtipisteen myymälät kautta maan. Lehteä sekä irtonumeroita voi tilata myös suoraan kustantajalta näillä sivuilla olevan Riffi-kaupan kautta. 


 
10.01.2021
|
Teksti: Misha Koivunen | Kuvat: Juha Seila
Tekninen toteutus: Sitebuilders Finland Oy