Al Schmitt – vähän, mutta parasta

Mitä saadaan kun otetaan vanhaan ranskalaiseen kartanomiljööseen rakennettu huipputason studio majoituksineen ja täysihoitoineen, tuodaan sinne legendaarinen äänittäjä ja tuottaja kouluttajaksi, lisätään tusinan verran äänitysalan ammattilaisia eri puolelta maailmaa ja annetaan homman porista viikon ajan? Aika mielenkiintoinen soppa jolle on annettu nimi Mix With The Masters. Viime huhtikuussa miksaus- ja äänitysmestarina toimi Al Schmitt.

Olen jo vuoden verran pitänyt silmällä MWTM-seminaareja parikymmentä vuotta jatkuneen äänittäjän urani juhlistamiseksi, sopivaa kouluttajaa ei vain tahtonut löytyä. Kun Al Schmittin kurssi julkistettiin vuodenvaihteessa laitoin hakemuksen ja työnäytteet saman tien menemään ja sain viikon päästä tietää päässeeni mukaan.

Pääsin seminaarissa seuraamaan Schmittin työskentelyä ja tutustumaan hyvinkin perusteellisesti hänen työtapoihinsa. Hän ilmoitti aluksi että hänellä ei ole mitään salaisuuksia ja tämä pitikin paikkansa.

Al Schmittin työtavat ovat pysyneet pohjimmiltaan hyvin samankaltaisina viiden vuosikymmenen ajan. Ehkä parhaiten hänen äänitysfilosofiaansa kuvaisi termi: ”vähän, mutta parasta”. Tehdään hyvästä kappaleesta hieno sovitus, otetaan huippuluokan soittajat, laitetaan heidät legendaariseen äänitysakustiikkaan, käytetään vanhan ja uuden analogiäänitystekniikan hienoimpia laitteita, keskitytään tekemään suurin osa asioista ääni-tysvaiheessa tasojen seurailua myöten, ja prosessoidaan mahdollisimman vähän.

Schmittin työskentely perustuu huippuluokan mikrofonien ja mikrofonisijoittelun oikeaan käyttöön, ja miksauksessa sopiviin tiloihin joista useimmat ovat oikeita akustisia kaikukammioita. Äänen ekvalisointia hän ei käytä juuri lainkaan ja dynamiikkaprosessointi on tämän päivän mittapuun mukaan todella minimaalista. Ainoa myönnytys nykyteknologialle on digitaalisen tietokoneäänitysformaatin käyttö, nauhaa kun on nykyisin hankala saada. Äänitysohjelmiston omia prosessoreita hän ei käytä lainkaan. Tietokoneen sisällä hän ei halua edes yrittää miksata, summamikserinä toimii useimmiten iso Neven analogipöytä.

Miksauksessa suurin osa työstä on tilojen ja tasojen hienosäätöä, kaikki hänen äänittämänsä ja kurssilla materiaalina käsitellyt moniraidat soivat hienosti jo kun avaa äänipöydän liu’ut 0-asentoon – kateeksi kävi. Schmitt kertoi miksaavansa keskimäärin kolmisen kappaletta päivässä, tosin epäilen että avustajat ovat tehneet ennakkoon jo hiukan pohjatöitä.

Mikä mukavinta, Al Schmitt osoittautui erittäin miellyttäväksi ja virkeäksi herrasmieheksi jossa Los Angelesin rentous ja sulavuus kohtaavat New Yorkin suoraviivaisuuden. Viimeisen seminaaripäivän lounaan jälkeen sain jopa mahdollisuuden pieneen haastatteluhetkeen, jonka meni näin.

K: Ensinnäkin haluan kiittää tästä hienosta viikon seminaarista! Miltä sen vetäminen tuntui?
V: En ole tosiaan tehnyt mitään tällaista aikaisemmin. Pidin siitä kovasti ja opin itsekin todella paljon. Ehkä yllättävintä oli se kuinka hyviä osallistujien työt olivat! Kaikilla oli hyviä töitä vaikka laitteistojen laadussa olikin eroja. Kuitenkin eniten olin vaikuttunut siitä että useimmat osallistujat ovat alalla toimivia ammattilaisäänittäjiä jotka ovat valmiit sijoittamaan kurssiin aika paljon rahaa ja haluavat edelleen kehittää ammattitaitoaan.

K: Sijaintinsa takia tämä kurssi on hieno mahdollisuus erityisesti eurooppalaisille äänittäjille joita täällä olikin paljon. Onko tällaista koulutusta Yhdysvalloissa?
V: On muutamia lyhyempiä kursseja. Kuulun METAlliance-ryhmään jossa ovat myös Phil Ramone, Chuck Ainley, Elliott Scheiner, Ed Cherney, George Massenburg ja Frank Filipetti. Olemme järjestäneet joitakin kahden päivän viikonloppuseminaareja, joissa on useita aiheita: tietokoneen sisällä miksaaminen, jazzin äänittäminen, rockäänitys, analoginen miksaaminen…
Osallistujia on 20–30, heidät jaetaan neljään ryhmään ja he kiertävät kolmen tunnin sessioissa huoneesta toiseen. Siinä ei tietenkään voida mennä yhtä syvälle erilaisiin yksityiskohtiin kuin täällä. Tämä kurssi on aika uskomaton, laitteisto ja puitteet ovat todella hyvät. Yhdysvalloissa ei ole mitään tähän verrattavaa, en tiedä kenellä olisi varaa tällaisiin opetus- ja majoitustiloihin.

K: Jos palataan ajassa taaksepäin, kuinka aloitit äänittäjän urasi?
V: Olin todella onnekas. Sedälläni oli eräs ensimmäisiä yksityisiä äänitysstudioita New Yorkissa. Jo seitsemän vanhana ajoin viikonloppuisin metrolla kaupunkiin ja vietin viikonlopun sedän studiossa. Se oli todella kiehtovaa.

V: Muistatko vielä mikä siinä oli aluksi kiehtovinta?
K: Aluksi vain esimerkiksi se kuinka setäni äänitti isompia orkestereita. Pikkuseikat jäivät myös pikkupojan mieleen, kuten se että muusikot ottivat kenkänsä pois ettei jalan naputus kuuluisi ja osalla oli reikäiset sukat joista isovarvas pilkisti esiin. Tuollaiset hauskat yksityiskohdat!
Ja tietysti se miltä musiikki kuulosti ja miten laitteet toimivat. Tuohon aikaan musiikki kaiverrettiin suoraan 16 tuuman transkriptiolevyille, nauhaa ei vielä ollut käytössä; tuo tapahtui 1940-luvun alkupuolella.
Sen jälkeen en koskaan halunnut tehdä mitään muuta, haaveenani oli vain tulla äänittäjäksi jollainen setäni oli. Ja minua onnisti.
Kun sain ensimmäisen työpaikkani studiossa opin kaikki perusasiat studion pää-äänittäjä Tom Dowdilta, eräältä kaikkien aikojen parhaalta äänittäjältä. Hän opetti minulle kaiken.

K: Ja olet työskennellyt taukoamatta yli viisikymmentä vuotta! Pidät ilmeisesti edelleen työstäsi?
V: Rakastan sitä. Minulta kysytään usein koska jään eläkkeelle ja teen vastakysymyksen: miksi jäisin? Työni on niin hauskaa ja menen mielelläni töihin joka päivä. Valehtelen vaimolleni kun sanon että lähden töihin, ei se tunnu työltä!

K: Olet työskennellyt eräiden maailman tunnetuimpien artistien kanssa? Minkälaista valmistautumista tuollaisiin sessioihin vaaditaan? Tutustutko materiaaliin etukäteen, käytkö harjoituksissa, kuunteletko demoja?
V: Haluan kuulla kappaleet etukäteen. Yritän aina päästä kuuntelemaan yhtyeen harjoituksia, se on parasta. Saan käsityksen siitä mistä kappaleissa on kysymys, tutustun artistiin. Yritän saada selville mahdollisimman paljon siitä mitä hän odottaa projektilta, mikä ehkä arveluttaa ja pelottaa. Samalla alan suunnitella äänitystilannetta; haluavatko soittajat olla eristyksissä vai samassa huoneessa ja niin edelleen.
Yritän antaa artistin käyttöön kaiken ammattitaitoni. Kaikkihan riippuu artistista. Me vain tallennamme ääntä. Artistin täytyy olla tulokseen tyytyväinen, hänen nimensähän tulee levyn kanteen!

K: Missä studioissa työskentelet mieluiten?
V: Niitä on neljä tai viisi. Los Angelesissa suosikkini on Capitol, myös Village on hyvä. New Yorkissa työskentelen mieluiten Avatar-studiossa. Lontoossa on kaksi tunnettua studiota joista pidän: Abbey Road ja Air.
Olen työskennellyt monissa muissakin studioissa mutta ne eivät useinkaan yllä samalle tasolle enkä saa yhtä helposti aikaan haluamaani lopputulosta.

K: Miksi juuri nuo ovat suosikkejasi, mihin erityisesti kiinnität huomiota studiossa?
V: Soittohuoneen akustiikkaan, siihen miltä huone kuulostaa ja millaisia äänitystilanteita sinne voi järjestää. Miltä äänipöytä kuulostaa ja tuntuu, millainen muu laitteisto on, millainen on studion mikrofonivalikoima. Millaisia eristettyjä tiloja ison huoneen yhteydessä on. Kaikki tuo vaikuttaa kokonaisuuteen.
Pidän puisista huoneista joissa on mukava pehmeä saundi. En pidä vaimennetuista pienistä huoneista.

K: Studioissa jotka mainitsit on varmaankin myös erinomainen laitteistohuolto ja huoltohenkilökunta.
V: Se on tärkeää, laitteiden täytyy olla hyvässä kunnossa. Kun sessio lähtee käyntiin ja menee hyvin se täytyy pitää käynnissä, on sama onko kysymys sitten kvartetista tai 50 hengen orkesterista. Jos esimerkiksi äänipöytä hajoaa kesken kaiken ja joudutaan odottamaan vaikka kymmenen minuuttia tai tunti korjauksen ajan, homma pysähtyy ja tunnelman rakentaminen pitää aloittaa alusta. Joskus se ei onnistu enää samana päivänä ja pitää jatkaa seuraavana. Tähän kuluu turhaan studioaikaa. Tämän vuoksi kaikissa studioissa joissa työskentelen laitteet ja huolto ovat ensiluokkaisia.

K:  Tällä kurssilla meillä on ollut etuoikeus kuunnella näissä studioissa äänitettyjä moniraitanauhoja ja niiden äänityslaatu on monesti suorastaan ällistyttävä. Voisitko kertoa hieman siitä miten kehitit mikrofonitekniikat joilla noin puhtaaseen ja luonnolliseen lopputuloksen pääsee?
V:  Kun aloitin urani, kaikki oli kiinni mikrofoneista ja niiden sijoittelusta. Kaikki äänitettiin kerralla, ei ollut päällesoitto-mahdollisuuksia, ekvalisointia tai kompressointia. Täytyi vain opetella miltä eri mikrofonit kuulostivat eri soittimilla. Muistan kokeilleeni paljon esimerkiksi Western Electricin 639-mallilla (erikoinen monisuuntakuviomikrofoni jossa on nauha- ja dynaaminen elementti samassa rungossa). Laitoin sen vaikka bassoon ja kuuntelin. Usein yhteen mikrofoniin soitti myös kaksi tai kolme soittajaa ja ne piti saada kuulostamaan hyvältä ja hyvään balanssiin. 
Luulen että kysymys on siitä että opin aikoinaan tekemään asiat tuolla tavalla ja käytän sen vuoksi nykyäänkin vain vähän ekvalisointia tai kompressointia.

K: Voisitko kertoa hiukan suosikkimikrofoneistasi, aloitetaan vaikka laulusta?
V: Laulussa ehdoton suosikkini on U47 Telefunken, sitä yleensä kokeilen ensiksi. Seuraavaksi kokeilisin ehkä saksalaista Brauneria (VM-1). Varsinkin naisäänillä U67 toimii yleensä hyvin. Joillekin laulajille AKG C12 on juuri sopiva. Saatan käyttää myös Neumann 251 -mallia, se on mahtava mikrofoni! Useimmiten jokin noista toimii aina.
Jos olen työskennellyt laulajan kanssa aikaisemmin tiedän jo mikä hänelle toimii. Uuden laulajan kanssa yritän harjoituksissa etukäteen kuunnella minkälainen äänenmuodostus hänellä on ja miettiä valmiiksi pari hänelle sopivaa mikrofonia joita sitten testaamme äänityksessä.
Laulussa käytän Fairchildin kompressoria äänitysvaiheessa niin että se ottaa vain hiukan kiinni, ehkä 1dB verran.

K: Entä rummut?
V: Bassorummussa käytän (AKG) D-12:sta. Virvelissä on alla SM-57 ja yläpuolella (AKG) 452, samoin hihatissa. Käännän virvelin alamikrofonin polariteetin äänipöydästä. Tomeissa on AKG 414:t, padit päällä. Overheadeina kokeilen yleensä ensimmäiseksi omaa (AKG) C12-stereopariani. Joskus sen soundi on liian iso ja vaihdan 452:iin tai Royerin nauhamikrofoneihin.
Muut rumpumikrofonit pysyvät yleensä aina samoina.

K: Äänittämilläsi levyillä on eräitä mielestäni kaikkien aikojen parhaita kontrabassosaundeja. Mikä on niiden salaisuus?
V: Kontrabasso on suosikkisoittimeni ja keskityn siihen aina studiossa huolellisesti. Käytän siihen aina kahta mikrofonia. Olen käyttänyt Neumannin M149-mallia siitä asti kun se tuli markkinoille. Toinen mikrofoni on n. 30 cm:n päässä ylemmästä F-aukosta. Toinen on n. 30 cm:n päässä otelaudan päällä. Siitä saa saundiin selkeyttä ja mukavasti hiukan sormiääniä.
Molemmat mikrofonit ajetaan Summitin kompressorin (TLA-100) läpi. Säädän ne aluksi 0VU:hun ilman kompressointia ja sitten kompressoin kumpaakin mikrofonia aivan hiukan, ehkä yhden desibelin. Pidän Summitin putkisaundista.
M149 toimii hienosti myös flyygelissä, pallokuvioisena tai herttana.

K: Miten äänität sähkökitaraa?
V: SM-57 toimii aina! Viime aikoina olen käyttänyt paljon Royerin nauhamikrofoneja, myös Audio-Technicalla on pari uutta nauhamikrofonia (AT4080 ja 4081) jotka toimivat hyvin kitaroissa.
Jos kyseessä on päällesoitto ja iso rock-kitarasaundi saatan laittaa esim. U47FET-mikrofonin 30 cm:n päähän kaiutinelementistä ja U67:n tai U47:n pallokuvioisena n. viiden metrin päähän tallentamaan huonesaundia.

K: Entä akustista kitaraa?
V: Usein käytän Schoepsia, joskus Royeria. Se riippuu niin paljon soittajasta ja soittimesta… joskus AKG 452 tai Neumannin 140… ne kaikki toimivat hyvin. Sijoitus on todella tarkkaa ja riippuu paljon siitä minkälainen soittotapa ja soittoasento soittajalla on. Yleensä laitan mikrofonin siihen mihin olen tottunut ja menen kuuntelemaan. Sitten siirtelen mikrofonia pari senttiä eri suuntiin ja saundi saattaa yhtäkkiä loksahtaa kohdalleen ja herätä henkiin.

K: Kuinka lähestyt jousien äänittämistä?
V: Viuluissa käytän Neumannin U67:aa, samoin alttoviuluissa, pallokuvioisena aina kun mahdollista. Bassoissa on Neumann U47. Selloissa on yleensä nauhamikrofoneja, Royerit toimivat hyvin, samoin Audio-Technicat joita olen kokeillut viime aikoina.
On hyvä testailla erilaisia mikrofoneja. Työskentelen parin erinomaisen avustavan äänittäjän kanssa jotka ovat soittotilassa. Laitamme mikrofonit paikoilleen ja kun avaan äänipöydän liu’un tiedän yleensä heti tuleeko mikrofoni toimimaan vai ei. Jos ei, niin avustajani vaihtavat sen heti johonkin toiseen.

K: Vielä muutamia puhaltimia. Saksofoni?
V: Saksofonissa käytän yleensä U67:aa pallokuvioisena. Sijoitan mikrofonin useimmiten soittimen kellon ja soittajan suun puoliväliin, näppäinten yläpuolelle jossa saundi tuntuu olevan tasaisin.

K: Entä trumpetti?
V: Usein Royereita tai sitten U67:aa pallokuvioisena. Pasuunoissa Royerit toimivat myös hyvin. Niissä olen käyttänyt myös vanhaa RCA10001-mallia, iso nauhamikrofoni jossa on hieno paksu saundi. Tuota mikrofonia alkaa olla todella vaikea enää löytää mistään.

K: Jos siirrytään miksaukseen, olen ihastellut sitä miten hienon ja selkeän erottelun saat eri soitinten välille käyttämättä juurikaan ekvalisointia tai kompressointia. Miten se on mahdollista?
V: Erottelu… asiat täytyy ensinnäkin äänittää niin että yksityiskohdat välittyvät oikein. Miksauksessa laitan valmiiksi jopa kymmenen oikeaa kaikuhuonetta (monona) ja laulua lukuunottamatta syötän niihin vain yhtä soitinryhmää kerrallaan. Viulut ja ehkä alttoviulut menevät yhteen kaikuun, saksofonit toiseen, trumpetit, pasuunat, piano kaikki omiinsa. Laulussa käytän usein oikean kaikuhuoneen lisäksi Bricastia (M7).
Luulisin että se antaa äänityksiini eniten syvyyttä ja selkeyt-tä, en sotke eri soittimia samoihin kaikuihin. Se on varmaan tärkein asia erottelun kannalta.
Sen jälkeen kyse on vain tasojen säätelystä ja siitä että antaa eri elementtien loksahdella paikoilleen.

K: Äänitysteknologia on muuttunut valtavasti viime vuosina. Onko tämä vaikuttanut työtapoihisi?
V: Teknologian muutokset eivät paljonkaan ole vaikuttaneet työtapoihini. Minulla on äänitystiimissäni erinomaisia avustajia jotka pysyvät kärryillä kaikista uutuuksista ja kertovat niistä minulle, mitä uusimmassa Pro Toolsissa tapahtuu ja niin edelleen. Pidän kyllä uusien asioiden kokeilusta. Joskus vien uusia levyjä studioon ja yritämme avustajieni kanssa keksiä miten joku saundi on tehty.
Yritän oppia alasta koko ajan lisää. Tälläkin viikolla olen oppinut paljon kaikilta osallistujilta.

K: Käytät pääsääntöisesti Pro Toolsia äänitykseen?
V: Käytän pelkästään Pro Toolsia, en käytä nauhaa enää ollenkaan. Ensinnäkin hyvää nauhaa on lähes mahdotonta löytää enää ja toiseksi se nostaa äänityskustannuksia valtavasti. Useimmat artistit ja tuottajat haluavat nykyisin säästää kaikki otot joten nauhaa kuluisi kelakaupalla. Ja nauhan ja Pro Toolsin editointiominaisuudet ovat tietenkin valovuosien päässä toisistaan. Jos vaikka bassorummussa ja bassossa on jossain kohtaa pieni flämi, sen korjaamiseen menee 10 sekuntia Pro Toolsilla. Nauhalla pitäisi löytää paremmin soitettu kohta ja leikata se paikalleen mihin menee helposti ainakin puoli tuntia.

K: Olen itse töissä äänittäjiä ja tuottajia kouluttavassa musiikkikorkeakoulussa. Mitä mieltä olet nykyisistä monista äänittäjäkouluista ja kouluttautumismahdollisuuksista?
V: (syvä huokaus…) Useissa kouluissa on mielestäni aika paljon ongelmia. Niissä ei opeteta kuinka levyjä oikeasti tehdään ja tuotetaan vaan vain joitakin yksityiskohtia esimerkiksi siitä kuinka jokin laite toimii. Se on varmaankin opetussuunnitelmien ongelma, mutta jostain syystä opiskelijat eivät saa oi-keaa kuvaa ammattitason käytännön äänitystilanteista.
Välillä saamme avustajiksi äänityskouluista valmistuneita opiskelijoita ja tuntuu usein siltä että heidän aivonsa pitäisi nollata ja ohjelmoida uudestaan (naurua).
Toinen asia josta olen paljon puhunut muiden äänittäjien kanssa on se, että kouluissa ei opeteta kunnolla tekemään muistiinpanoja ja dokumentoimaan sessioita. Kukaan ei osaa enää tehdä tarkkaa raitalistaa. Jos täytyy vaikka palata johonkin sessioon pari vuotta myöhemmin ja siitä on hyvät muistiinpanot, se on todella helppoa. Jos ei, niin kaikkien ottojen setvimiseen, siihen miksi jokin raita on tehty ja miten, menee ikuisuus.
Kouluissa pitäisi myös opettaa enemmän siitä miten laitteista pidetään huolta. Jo pienenä poikana setäni sanoi minulle, että laitteita pitää kohdella niin kuin ne olisivat sveitsiläisiä tarkkuuskelloja ja olisit itse kelloseppä. Jos laitteista pitää hyvää huolta ne pitävät hyvää huolta sinusta. Yritän itse kohdella sekä omia että studioiden äänityslaitteita niin kuin ne olisivat rakkaita lapsiani.

K: Minkälaisia ominaisuuksia alalle haluavalta vaaditaan, jotta hänestä voisi tulla hyvä äänittäjä?
V: Luonne on ensimmäinen ja tärkein, täytyy aina yrittää olla rauhallinen ja positiivinen vaikka olisi aamulla riidellyt vaimonsa kanssa töihin lähtiessä. Omia ongelmia ei saa tuoda studioon. Artisti täytyy aina pitää tyytyväisenä. On myös tärkeää olla avoimin mielin ja kokeilla uusia asioita jatkuvasti. Vaikka olisi tehnyt asioita samalla tavalla pitkään se ei tarkoita etteikö olisi mahdollisesti parempaa tapaa tehdä jotain.
Ja musiikin kunnioittaminen ja arvostaminen on todella tärkeää. On aika uskomatonta laittaa hyvässä huoneessa hienon soittajan eteen mikrofoni oikeaan paikkaan, mennä tarkkaamoon, nostaa liuku ylös ja saada se kuulostamaan samalta kuin huoneessa… Erilaisen siitä saa helposti mutta akustisen äänen tallentaminen mahdollisimman samankaltaisena on taidetta.

K: Mikä on seuraava projektisi?
V: Seuraavaksi menen tekemään levyä Leon Russellin kanssa. Odotan sessiota kovasti, olen tuntenut Leonin yli neljäkymmentä vuotta. Käytin häntä studiomuusikkona jo ’60-luvulla ollessani RCA:n tuottaja. Levylle on tulossa mahtavat soittajat ja siitä tulee varmasti hieno. Teemme levyn Capitolin A-studiossa.

K: Mitä teet studiotyön vastapainoksi vapaa-ajalla rentoutuaksesi?
V: Luen mielelläni paljon ja minulla on yleensä aina joku kirja kesken, pidän esim. Elmore Leonardin dekkareista ja James Lee Burken kirjoista. Keräämme vaimoni kanssa taidetta, opiskelen taidetta ja käyn gallerioissa. Kotona on kolme koiraa ja kissa, vietän niiden kanssa aikaa. Minulla on pari lastenlasta jotka pitävät minut liikkeessä. Katson myös mielelläni vaimoni kanssa ulkomaisia elokuvia.
Nuorempana harrastin paljon pesäpalloa ja yleisurheilua, vanhemmiten olen alkanut harrastaa pilatesta. Minulla on kotona myös kuntosali jossa treenaan säännöllisesti. Yritän liikkua tunnin verran joka päivä, vähintään viisi kertaa viikossa.

K: Kiitos paljon haastattelusta, toivottavasti saamme kuulla äänittämiäsi uusia levyjä vielä monien vuosien ajan!
V: Ilo oli minun puolellani!

 

Jälkihehkussa

Mikrofonitekniikat, analogipöydät ja täydellisen balanssin metsästys… nämä asiat pyörivät päässäni paluujunassa Pariisin lento-asemalle. Olo oli kuin olisi istunut viikon intensiivisessä masterointisessiossa, päivät olivat pitkiä ja materiaalia oli paljon. Pureksittavaa ja omien työtapojen uudelleen arviointia riittää vielä pitkäksi aikaa.

Jonkinlaisena kiteytymänä kurssista ja Capitol-studion valtavasta muusikoiden ja äänittäjien ammattitaidosta mieleen jäi ehkä parhaiten Patrick Williamsin ”Aurora”-levy vuodelta 2010, Schmittin yhdessä viikonlopussa suoraan kahdelle raidalle tekemä big band -äänitys. Pitkiä, monimuotoisia sävellyksiä, yksi harjoitusveto ja useimmiten ensimmäinen otto. Ei ekvalisointia, muutama putkikompressori. Levyn saa tilattua netistä, YouTubesta löytyy muutamia kappaleita ja 
esittelyvideoita.

Kokonaisuutena olin seminaariin enemmän kuin tyytyväinen. Korkeasta hinnastaan (matkoineen viikkoon saa varata nelisen tuhatta) huolimatta kurssi oli joka sentin arvoinen. Kiitokset työpaikalleni Metropolian Pop/Jazzille ja ESEKille matkan tuesta.
 

Kuka on Al Schmitt?

Al Schmittin tuottajan ja äänittäjän ura on kestänyt jo yli 50 vuotta ja häntä pidetään eräänä maailman parhaista jazzin ja erityisesti laulun äänittäjistä. Hän voitti ensimmäisen Grammy-palkintonsa jo vuonna 1963 Henry Mancinin ”Hatari”-elokuvan musiikin äänityksestä.
Tärkeimpiä artisteja joiden kanssa hän on työskennellyt ovat mm.: Frank Sinatra, Elvis, Sam Cooke, Ray Charles, Natalie Cole, George Benson, Toto, Steely Dan, Jefferson Airplane, Robbie Williams, Diana Krall, Celine Dion, Paul Anka, Barbara Streisand, Michael Buble, Paul McCartney.

Schmittin äänittämistä levyistä 160 on myynyt Yhdysvalloissa kultaa tai platinaa. Grammy-palkittuja levyjä hän on äänittänyt ja miksannut 21, parhaiten äänitetyn levyn Grammyn hän on itse saanut yhdeksän kertaa. Kollegat ovatkin kuulemma ehdottaneet, että parhaiten äänitetyn levyn Grammy-palkinto pitäisi nimetä Al Schmitt Awardiksi. Schmitt on myös saanut kollegoiltaan lempinimen ”The Godfather of Sound”.

Koko 2000-luvun alun Schmitt on selkeästi keskittynyt isoihin jazzäänityksiin sekä erityisesti tekemään töitä sellaisten artistien kanssa jotka haluavat tavoittaa jotain 1950/60-luvun Capitol- ja Sinatra-sessioiden taianomaisuudesta ja saundista. Näistä ehkä parhaina esimerkkeinä ovat Diana Krallin levyjen lisäksi Robbie Williamsin ”Swing When You’re Winning” ja Paul Ankan ”Rock Swings”.

Tietoa verkosta:
Al Schmitt 

Mix With The Masters

Studios la Fabrique

Tämä artikkeli on julkaistu alunperin Riffin printtinumerossa 5/2012. Vastaavia, musiikin tekemiseen uppoutuvia haastatteluita julkaistaan jokaisessa Riffissä. 

Riffiä myyvät Lehtipisteet sekä luonnollisestikin kaikki hyvin varustetut soitinliikkeet kautta maan. Lehteä sekä irtonumeroita voi tilata myös suoraan kustantajalta näillä sivuilla olevan Riffi-kaupan kautta. 
Ennen vuotta 2010 julkaistuja numeroita voi tiedustella suoraan asiakaspalvelusta s-postilla, taannehtivia lehtiä myydään niin kauan kuin ko. numeroa on varastossa.


Lehden digitaalinen versio vuosikerrasta 2011 alkaen on ostettavissa myös Lehtiluukkupalvelusta.

 

 

10.07.2016
|
Haastattelu/teksti: Janne Viksten | Kuvat: Roberto Vigo/Zerodieci Studio
Genova
Tekninen toteutus: Sitebuilders Finland Oy