Chester Thompson – 30 vuotta tuurauskeikalla

Frankfurtin Musiikkimessuilla 2012 vieraillut Chester Thompson oli meriiteiltään tuon vuoden kekkereiden rumpali-nimistä kovimpia. Kapulamestarin työnantajia ovat olleet legendaariset rytmi-musiikin suunnan-näyttäjät Frank Zappasta Weather Reportiin, ja yli sadan albumin ansioluettelossa soivat klassinen, jazz, fuusio, proge, rock ja pop. Kaivoimme nyt Riffin arkistosta haastattelun, joka julkaistiin alunperin printtinumerossa 2012. Ajatonta asiaa soittamisesta ja muusikkoudesta.

Useimmat tunnistavat Thompsonin paremmin kansainvälisiltä konserttilavoilta kuin levyiltä, ja osaavat yhdistää hänet yhteen nimeen: Genesis.

Maailma on pullollaan hyviä rumpaleita; loistavia on vähemmän. Chester Thompsonin mielestä pelkkä tekniikka ei tee hyvästä loistavaa.
– Fiilinki ja tatsi ratkaisee. Tokihan olen itsekin harjoitellut hirveästi ja tarkkana, että tekniikka pysyy hallussa, mutta on paljon soittajia joilla on parempi tekniikka kuin minulla. Uusilla tyypeillä motoriikka voi olla uskomaton, ja soittamisesta onkin tullut huippu-urheilua, jossa jokainen sukupolvi on edellistä nopeampi ja vahvempi.

Thompsonin mukaan jokainen voi loputtomasti treenaamalla hankkia kuinka huimat soittovalmiudet tahansa, mutta jekku onkin siinä mitä taidoillaan tekee.
– Nuoret eivät ymmärrä jättää soittoon tilaa, paahtavat vain menemään. Joskus on tärkeämpää se mitä jätät soittamatta kuin se mitä soitat.

Thompson istui itse rumpusetin taakse poikasena, ja alkoi tienatakin soittamisellaan jo murrosikäisenä, 1960-luvun alussa. Nyt, 63-vuotiaana, hän voisi viettää jo vaikka 50-vuotistaiteilijajuhliaan.
– Siinä iässä soittaa aina itseään vanhempien, kokeneempien ja parempien kanssa. Se on hyödyllistä, oppii nopeammin ja enemmän. Vaikka rahakeikoilla soitettiin soulia, innostuin myös jazzista ja imin vaikutteita Max Roachin, Art Blakeyn ja Elvin Jonesin suunnalta.

Myöhemmin Thompsonille kolahtivat Bernard Purdien, Tony Williamsin ja Billy Cobhamin tapaiset nimet. Thompson uskoo, että oma erottuva tyyli voi alkaa hahmottua vasta ajan ja kokemuksen karttuessa. Hänen rumpali-idoleitaan yhdistää se, että kaikki ovat täysverisiä muusikoita.
– Sellainen ymmärtää rakenteet, muodot ja dynamiikan: miten tuetaan solistia kohokohdissa ja kuinka tuodaan biisi takaisin säkeistöön. Kukaan ei ole mahtava rumpali tekniikkansa perusteella, vaan vasta sitten kun soittaa sydämestä.

 

 

Ison koneen kuskina

Genesiksen tai Phil Collinsin lähtiessä kiertämään maailmaa toimintaa raamittavat raskas esityskoneisto ja esiintymistilanne, jonka pohjana on viimeisen päälle viilattu biisimateriaali. Itse kullakin olisi opittavaa niistä vaatimuksista ja vastuusta, joita tämän mittakaavan keikka muusikolta – varsinkin rumpalilta – edellyttää.

Stadionin kokoisen show-koneen kuskiksi valmistautuminen fyysisesti ja henkisesti vaatii kanttia. Kiertueita edeltävät bändin biisitreenit ja tuotantoharjoitukset ovat nekin viikkojen urakka mutta silti vain viime silaus, jota ennen omat pohjat on otettu haltuun. On treenattu metronomin kanssa ja ilman, ja biisit osaa unissaankin.

Suorituskyvyn ylläpito urheilemalla on tärkeää stadion-bändin rumpalille, muuten parin tunnin rutistus rannattoman yleisömeren edessä ei ennätä encoreen asti.
– Tosin monethan soittavat nykyään klubeissakin yhtä lujaa kuin urheiluareenoilla, että heille se on ihan sama, heh. Mutta ennen vanhaan rumpalin täytyi pidätellä klubikeikalla parin-sadan ihmisen edessä, ei siinä voinut mättää menemään.

Ennen jättikeikkaa Thompson lämmittelee puolisen tuntia Ddrum-sähkösetin ääressä, mutta kuuntelee kehoaan ettei tulisi huhkineeksi itseään puhki ennen lauteille nousua.
– Isolla keikalla käytän kahta bassorumpua, joita suosin tuplapedaalin sijaan aina silloin kun ei tarvitse itse roudata! Kaksi itsenäistä pedaalia iskemässä eri kalvoihin tuntuu paremmalta kuin tuplapedaali. Ja kun sattuu olemaan pitkät jalat, kahden bassarin kanssa ei ole ulottumisongelmiakaan. Olen aina myös istunut tosi korkealla. Yritin joskus laittaa penkkiä alemmaksi koska näin monien soittavan niin, mutta selkäni kipeytyi siinä asennossa pahasti.

 

 

Silmä kovana

Korvamonitorointiin Thompson käyttää nykyään Westone-merkkiä.
– Jos musassa ei tarvita klikkiä mutta bändi soittaa lujaa, laitan tulpat. Jos soitetaan nätisti niin kuin Jostlen kanssa täällä Frankfurtissa, en käytä tulppiakaan ja kuuntelen muita kulma-monitorista.

Klikkiympäristössä Thompson suosii 8-osasykettä, paitsi jos biisin kuulokuvan pitää olla yleisölle päin tosi rento – silloin klikki pelkille pääiskuille antaa enemmän vapautta fiilistellä.
– Philin ja Genesiksen kanssa klikki on aina Roland 808:n komppi, jollaisen kanssa on kiva soittaa koska sehän on osa biisiä eikä oikeastaan klikki ollenkaan.

Lavalla kaiken perustana on rumpalin ja basistin saumaton yhteispeli.
– Yleensä ne ovat bändin moottori, ja tänään Frankfurtissa meillä onkin varsin vääntävä diesel: rumpali ja kolme basistia! Thompson hoksaa ja hohottaa.

– Jossain uudessa musalajissa basistin rooli voi olla hyvin erilainen kuin perinteisesti, mutta minulle on aina tärkeätä katsekontakti, jolla varmistetaan että groove pysyy hollilla.

– Rumpalin ja basistin täytyy maalata samaa taulua ja kunnioittaa toisiaan, Thompson runoilee. – Rumpufilleille ei jää yhtään tilaa jos basisti tiluttaa täyteen joka neljännen tahdin lopukkeen. Yhtä ällöä on, jos rumpali tekee samoin. Kuunteleminen auttaa, mutta kun kaikki eivät kuuntele…

 

Neuvoja nuorisolle

Vuosikymmenien freelance-uran päätteeksi Thompson on ottanut itselleen päivätyön – hän opettaa rumpaleita yliopiston musiikkilinjalla Nashvillessa. Soittajien taso on korkea jo tullessa, ja opettajan tehtävänä on luotsata valmistuvat opiskelijat menestyksellisen ammattiuran alkuun.

Oppilailleen Thompson tähdentää, että rudimenttien ja treenauksen lisäksi pitää kuunnella paljon musiikkia – varsinkin sellaista joka ei ole omaa suosikkilajia. Jos aikoo elää soittamalla on avartavaa yrittää oppia ymmärtämään mikä on rumpujen rooli missäkin musiikkityylissä.
– Vain ani harva voi onnistua pärjäämään olemalla lyömätön yhdessä kapeassa tyylissä; minulle ja useimmille sellainen ei toimi.

– Vaikeinta on ollut opettaa keskittymistä, mikä on outoa. Oppilaani ovat periaatteessa aikuisia, mutta välillä tuntuu että ne ovat yhdeksänvuotiaita. Aika usein joutuu ravistelemaan, että ”hei, sun ajatuksesi ovat nyt jossain muualla!”

Thompson on jakanut oppilailleen myös malttiin ja työntekoon liittyviä viisauksia, joita hän itse imi suurimmalta musiikinopettajaltaan Frank Zappalta. Zappa opetti muusikkonsa totisesti harjoittelemaan.
– Jos Mothersien kanssa oli tosi vaikea kohta biisissä, niin hidastettiin ja hidastettiin – kunnes taittui. Se oli aivan mahtava harjoitusmenetelmä, jonka avulla kuka tahansa oppii mitä tahansa, kunhan toistaa tarpeeksi kauan! Zappan kanssa opinkin soittamaan ensin kaikki nuotit mitä on kirjoitettu, ja sitten Weather Reportissa opin mitkä pitää jättää pois.

 

Kapulanheittoa

Chester Thompson virittää rumpunsa, varsinkin tominsa, toisin kuin useimmat. Normaalisti alakalvo on löysemmällä kuin lyöntikalvo, millä hän saa enemmän alakertaa ja potkua ilman että tarvitsisi tinkiä kapulan tatsista. Jos halutaan retrompi äänikuva – kuten Phil Collinsin viimeisellä ”Up Close & Personal”-rundilla – hän nostaa alakalvon kireämmälle, jolloin saadaan rummusta vähemmän voimaa mutta enemmän melodiaa.
– Olen opiskellut viritystä viime vuosina enemmän, yritän löytää korkeuden jossa rumpu on vireessä itsensä kanssa. Pata-rummun soittajilta olen oppinut laittamaan sormen kevyesti kalvolle kun viritän, jolloin kuulen yläkerrannaisen, kuin kitarankielen oktaavit. Se auttaa löytämään vireen tarkemmin jokaisen ruuvin kohdalle.

Thompson suunnitteli Regal Tip -kapulamerkille nimikkomallinsa, jonka erikoisuutena on iso nuppi ohuessa varressa. Näin hän saa soundiinsa paljon ”puuta” ilman että kapula olisi paksu ja raskas.
– Kapulatekniikkani on kuin heittäisin kepin huoneen tästä päästä peräseinään, samoin ”heitän” sen rumpukalvoon. Erona on se, että liike loppuu sormiin. Ranteeseen ei saa lopettaa, sen jälkeen tapahtuu vielä paljon. Golfissakaan lyönti ei kanna jos lopetat kesken, palloa pitää seurata loppuun asti.

Sähköiset lyömäsoittimet eri muodoissaan ovat olleet Thompsonin työkaluja ja -kavereita kauan.
– Mitä soittofiilikseen tulee, akustisen voittanutta ei ole! Mutta soundien takia rakastan sähkörumpuja; jos löytyy vaikka joku ihan pöllö uusi soundi sitä huomaa yhtäkkiä soittavansa jollain uudella tavalla.

 

Uuden alussa

Chester Thompsonin viimeisistä maailmankiertueista on jo tovi. Sekä Phil Collinsin (2005) että Genesiksen jäähyväisrundien (2007) tiimoilta Thompson kävi Suomessakin, ja muistaa molemmat visiitit kysymättä. Samoin ensivierailunsa Suomeen Kulttuuritalolle 1970-luvun alkupuoliskolla Zappan riveissä.

Thompson kertoo olleensa aina kiinnostunut tutustumaan uusiin musiikinlajeihin. Erityisesti nyt kun ison mittakaavan rundit on pääpiirteittäin lusittu hän on intoutunut tutkimaan tyylejä joita ei ennestään tunne. Tällä hetkellä Thompsonin suosikkimusa tulee Brasiliasta, ja miehellä on parin nuoremman taiturin kanssa jazzpitoinen trio, jonka soittoa terävöitetään lattarimaustein.
– Sehän tässä on jännää, että tuntuu kuin olisin aloittamassa alusta – tässä iässä! Minulla on ihan oma bändi, jollaista ei ole aikoihin ollut.

Ensimmäistä albumiaan levyttävässä bändissä pianoa soittaa Joe Davidian ja pystybassoa Michael Rinne, joille Thompson povaa loistavaa tulevaisuutta muusikkoina.
Thompson nauttii nyt uudenlaisesta vapaudesta. Tuskin hän kuitenkaan pystyisi kieltäytymään, jos puhelin soisi ja pyydettäisiin taas kerran ison kelkan kyytiin?
– En varmaankaan… minullahan oli 1980-luvulla oma bändi läpimurron partaalla, tehtiin demoja joista ihmiset olivat innoissaan ja kaikki oli levytyssopimusta vaille valmista – paitsi että minä olin sidottuna Genesiksen rundaamiseen. Ja kun kotiuduin maailmanrundilta jäsenet olivat kaikonneet teilleen, joten emme saaneet palasia enää kohdalleen ja kaikki työ valui hukkaan. Siinä mielessä Genesis ei ehkä ollut minulle paras valinta, mutta olin sitoumukseni antanut ja tietysti pidin sanani.

 

Muuttuvat laulut

Chester Thompsonin rooliin niin Genesiksessä kuin Collinsin bändissä liittyy popmusiikin historian oudoin järjestely: Collins toteuttaa aina kaikki rumpuosuudet studiossa, mutta Thompson soittaa keikalla periaatteessa kaiken.
– Asennoidun tähän kuvioon niin, että olen ikään kuin soittamassa coverkeikkaa, Thompson heittää kuivasti. – Opettelin levyiltä biisit, joita minut oli palkattu komppaamaan, jotta he saattoivat esittää niitä faneilleen. Collins ja Genesis ovat minun näkökulmastani coverbändejä.

Thompson selvästi kärjistää, sillä perään hän toteaa ettei Collinsin levylle soittamia raitoja koskaan pyydetty kopioimaan liveversioihin sellaisenaan, vaikka tärkeät taitteet ja fillit pitikin plokata sovitukseen tarkasti.
– Kun biisejä soitettiin ilta toisensa jälkeen alkoi rumpusoundini omalla painollaan näytellä livenä biiseissä isompaa roolia. Ja muuttuivathan biisit muutenkin alkuperäisiin levytyksiin nähden vuosien mittaan. Niinhän se menee kaikilla, että ensin tehdään levy ja sitten aletaan tahkota biisejä kiertueella. Zappa teki tämänkin päin vastoin kuin muut: Frank toi uudet biisit aina ensin kiertueelle, kokeili niiden vastaanottoa yleisön edessä – ja vasta sitten ne purkitettiin.

 

Tavaramerkkisoundia tyynyillä

Palataan lopuksi vielä rumpuosuuksien muuntamiseen levyltä lavalle. Lisähaasteeksi voisi äkkiseltään kuvitella ainakin sen, että Collinsin rumpukattaus on popmusiikin omintakeisimpia ja sointi todella uniikki, siinä kun Thompson soittaa normaalin oloisella setillä ja soundilla.
– Jep, levyillä käytetään paljon sähkörumpuja ja rumpukoneita, ja Philillä on setissään ne kuuluisat konserttitomit, joita on jyrkästi kompressoitu. Mutta ei soundi ole lopulta kamoista kiinni, Philin soittotyyli on niin erottuva!

Thompson innostuu kuvailemaan kuinka kiertueelle harjoitellaan Philin ja Chesterin ”rumpujen kaksintaistelua” eli odotettua illan kohokohtaa. Se sävelletään niin, että miekkoset istuvat nenäkkäin hotellihuoneessa ja takovat kapuloillaan paria baarijakkaraa tai sohvatyynyä. Thompson nauhoittaa improvisaatiot läppäriinsä simppelillä mikillä, ja sovittaa pätkistä kiertueelle duettobiisin.
– Sieltä läppärin raidalta se Philin kuuluisa, kulmikas soundi kuuluu selvästi vaikka hän soittaa tyynyä tai tuolia, ja oma pyöreämpi soundini erottuu myös. Kaksi muusikkoa kuulostavat samaakin soitinta soittaessaan ihan erilaisilta, koska soundi lähtee aina soittajan omista näpeistä!

 

Pärinää kuudelta vuosikymmeneltä

1960-luvun alussa keikkailun aloittaneen Chester Thompsonin läpimurto kansainväliseen kastiin tapahtui vuonna 1973 hänen päästyään Frank Zappan Mothersiin. Thompsonin soittoa kuullaan legendaarisilla One Size Fits All ja Roxy & Elsewhere -albumeilla.

1970-luvun puolivälissä hän liittyi Weather Reportiin, minkä hedelmänä syntyi fuusiojazzin virstanpylväs Black Market, jolla Thompsonin rumputyöskentelyä säestää lyömäsoittimissa Alex Acuña.

Rokkaavaa fuusiojazzia diggaileva Phil Collins pestasi Thompsonin Genesiksen keikkakokoonpanoon 1977, kun laulaja Peter Gabriel lähti lätkimään bändistä, ja Collins peri Gabrielin paikan lavalla. Studiossa Collins hoiti rummut kuitenkin itse tästäkin eteenpäin.

Viitisen vuotta Genesiksen keikkakokoonpanoon liittymisen jälkeen Thompson löysi itsensä myös Collinsin kiertuebändin rumpupenkiltä, kun Collinsin sooloura ampaisi toisen omalla nimellä julkaistun albumin hittiosumien myötä uskomattomaan nousuun.

Saksojen yhdistymisen kunniaksi syksyllä 1990 Berliinissä kuvattu hieno Seriously Live -videotallenne esittelee Thompsonin ja suosionsa huipulla paistattelevan Collinsin työskentelyä parhaimmillaan. Tämän jälkeen kapulat otti joksikin aikaa Ricky Lawson, mutta Thompson palasi Collinsin ryhmään The First Final Farewell -kiertueelle 2005.

Collinsin rundeilla Thompsonia on nähty ensimmäisestä tuoreimpaan laskien liki kolmenkymmenen vuoden jänteellä, sillä viimeisin Motown-covereihin keskittynyt Collins-kiertue Up Close & Personal tehtiin 2010.

Genesiksen yhdistetty paluu- ja jäähyväiskiertue Turn it on again tehtiin 2007, joten ”ison G:n” kanssa Thompson ehti lusia täydet 30 vuotta. Hän soitti kaikilla kiertueilla yhtä lukuun ottamatta: 1990-luvun lopussa Mike Rutherford ja Tony Banks tekivät yhden levyn ja rundin mittaisen flopin Genesis-nimellä, ilman Phil Collinsia. Tähän Thompson ei halunnut sekaantua, ja hyvä niin. Miehitykseen ei suostunut myöskään kitaristi Daryl Stuermer, Thompsonin aisapari ja toinen Genesis-kiertueiden vakiokasvo.

Vaikka Thompson ei ole koskaan saanut soittaa raitaakaan sen koommin Genesiksen kuin Collinsinkaan studiolevyille, hän esiintyy lukuisilla kummankin kiertueilta äänitetyillä livealbumeilla ja videotallenteilla. Niiden lisäksi Thompson on soittanut Genesiksen jäsenien Steve Hackettin ja Tony Banksin soololevyillä.

 

Aikansa kutakin

Genesis on oletettavasti viimeisen maailmankiertueensa tehnyt eikä työtarjouspuhelua Collinsiltakaan enää tarvitse päivittäin odotella, joten 63-vuotias Thompson on vapaa puhumaan suunsa puhtaaksi menneistä ajoista. Ja jotain tuntuu patoutuneen, vaikkei paljon ulos tihkukaan.

Vaikka moni Thompsonin kollega olisikin ollut onnesta soikeana päästessään Phil Collinsin tapaisen megatähden vakiotuuraajaksi, eläkeikää lähestyvä Thompson katsoo nyt taaksepäin miettien, että uravalintoja olisi voinut tehdä toisinkin. Yli sadalla albumilla esiintynyt Thompson on vähän näreissään siitä, että hänet tunnetaan lähinnä keikoilta – ja vieläpä siitä bändistä jonka levyillä hän ei edes soittanut!
– Joskus tuntuu, että olin Genesiksen mukana liian kauan, enhän ollut oikeasti bändin jäsen eikä minulla ollut siinä osaa eikä paikkaa. Nyt se on loppu eikä minulle kerry mitään tuloja takautuvasti niiltä ajoilta. 30 vuotta viuhahti ohi eikä käteen jäänyt mitään – joskus sitä miettii, että miksi tein tämän?

Thompsonin kuopus Akil on alalla, ja niittää mainetta komppikitaristina Jonny Langin bluesbändissä. Akil onkin saanut usein kuulla isältään klassisen varoituksen: ”älä tee niin kuin minä tein”. Poikaansa Thompson neuvoo pidättäytymään kuvioista, joissa ei pääse yhtyeen jäseneksi ja osalliseksi levytyssopimukseen.
– Tosin olihan Genesis hienoa aikaa, ja iso osa elämääni, mitä en toisaalta kadu. Opin paljon Phililtä, joka on musikaalisimpia rumpaleita joita tunnen. Kuinka joku osaakin kirjoittaa biisiin rummuille aina juuri sen oikean jutun, Thompson piristyy.

– Koko Genesiksen porukka ovat kivoja kavereita, eikä kenestäkään ole pahaa sanottavaa, managereistakaan. Minun olisi vain itse täytynyt osata pitää parempaa huolta urastani, siinä kaikki.

 

Oheinen haastattelu on julkaistu alunperin Riffin printtinumerossa 4/2012. Vastaavia, musiikin tekemiseen uppoutuvia juttuja julkaistaan jokaisessa Riffissä.  

Riffiä myyvät Lehtipisteet sekä luonnollisestikin kaikki hyvin varustetut soitinliikkeet kautta maan. Lehteä sekä irtonumeroita voi tilata myös suoraan kustantajalta näillä sivuilla olevan Riffi-kaupan kautta. 
Ennen vuotta 2010 julkaistuja numeroita voi tiedustella suoraan asiakaspalvelusta s-postilla, taannehtivia lehtiä myydään niin kauan kuin ko. numeroa on varastossa.


Lehden digitaalinen versio vuosikerrasta 2011 alkaen on ostettavissa myös Lehtiluukkupalvelusta.

03.07.2016
|
Teksti ja kuvat: Tommi Saarela
Tekninen toteutus: Sitebuilders Finland Oy