Nayteikkuna

E-Studio, V3 – maaseudun rauhassa, metropolin tuntumassa

Kaapelitehtaalla 2004 aloittanut ja vuodesta 2010 Pitäjänmäellä entisen Soundtrack-studion tiloissa toiminut E-Studio otti rohkean askeleen ja siirtyi kaupungin hulinoista Sipoon seesteiseen tunnelmaan.

 

Pontta muutolle toi Pitäjänmäen rakennuksen mittava korjausvelka, jota talon omistaja koetti kammeta vuokralaistensa kontolle. Talokaupoistakin siinä jo keskusteltiin, mutta kohteen rapistuneisuus, jyrkkä hintapyyntö ja tieto tontin vuokrasopimuksen lähestyvästä päättymisestä torppasivat osto- ja remonttiaikeet. Päädyttiin siis skannaamaan lähiseutujen myyntikohteita uuden studion rakentamiseksi.

Sipoon Gesterbystä löytyi sopiva kiinteistö, johon kuului näppärän asuinrakennuksen lisäksi myös pieni siisti hevostalli ylisille kunnostettuine kokoustiloineen. Tallistapa saataisiin mainiot raamit studiolle, kun ei sinne koskaan oltu hevostakaan ehditty tuoda.

Sijainti oli oiva. Gesterby on alle puolen tunnin ajomatkan päässä lähimmästä metroasemasta, vaikka miljöö onkin ehtaa maaseutua. Studiopäällikkö Jyri Riikonen ja äänittäjä/tuottaja/miksaaja Petri Majuri näkivät paikan potentiaalin. Kun yrityskumppanitkin lämpenivät ajatukselle, ryhdyttiin toimeen.

– Tämä oli ensimmäinen missä oli kaikki asiat olemassa ja kokoluokka oikea. Rakennettiin käytännössä vain yksi siipi lisää studioon, muuten tämä on ulkoasultaan alkuperäisessä kunnossa, Riikonen kertoo esitellessään tallista studioksi muutettua rakennusta.

 

Avaraa tilaa vaikka big bandille

Sisällä studiorakennuksessa kaikki on uutta ja raikasta. Runsasta luonnonvaloa tulvehtii niin soittohuoneisiin kuin miksaamoonkin. Isossa soittosalissa on myös korkeutta hulppeasti, mikä luo kelpo puitteet etä- ja tilamikkien käytölle. Suunnitteluvaiheessa päämääräksi asetettiin Pitäjänmäen vanhaa salia eläväisempi ja akustisille soittimille enemmän tukea antava sointi. Nyt voidaan jo todeta, että akustikko Kimpi Huismanin johdolla tuo asetettu tavoite myös saavutettiin. 

Lasisten liukuovien taakse sijoittuvat eriöt ovat nekin verraten suuria. Isoimpaan ”akvaarioon” mahtuu helposti flyygeli, mellevä rumpusetti tai vaikkapa puhallinsektio, ja näköyhteys pääsaliin sekä tarkkaamoon on esteetön. Esimerkiksi big band -kokoonpanon sijoittelu käy leikiten. 

Kokemus monissa eri studioissa työskentelystä auttoi parivaljakkoa suunnittelemaan käytännöllistä työympäristöä.

 – Osattiin esimerkiksi huomioida sellaisia asioita, että miten työn aikana liikkuu, aloittaa Riikonen, Majurin naurahtaessa perään: 

– Tietää mihin ite on jossain kompuroinut!

– Pieniä yksityiskohtia, jotka vaikuttavat paljon siihen millaista siellä studiossa on olla, täsmentää Riikonen. 

Samaa kokemusperäistä juurta ovat myös liukuoven tapaan liikkuvan diffuusoriseinän taakse soittotilassa kätkeytyvät piuhanaulakko ja tarvikehyllykkö. Sekä tarkkaamon sommittelu sellaiseksi, että äänittäjän ja tuottajan lisäksi siellä on tilaa muusikoillekin.

– Kuuntelun pitäisi olla tarkkaamossa sellainen, että siellä on hyvä myös soittaa. Että se käy helposti ja luurikytkennät sun muut on yksinkertaisia tehdä, Riikonen tähdentää. 

Ensimmäinen luonnos ei toki vienyt suoraan maaliin.

– Kyllähän me piirrettiin tämä varmaan neljä kertaa, vaihdettiin kulkusuuntia ja sijoitettiin tiloja eri tavalla…  

 

Petri Majuri ja Jyri Riikonen E-Studion tarkkaamossa.

 

 

Kuka viulut maksaa?

Tyypillinen levyprojekti sisältää viikon äänityksiä ja toisen miksauksia, ei kuitenkaan välttämättä peräkanaa.

– Tänä päivänähän tehdään hirveän paljon äänityksiä myös muualla, ja usein vain osa äänitetään täällä. Päällesoittoja tehdään ehkä kotona tai jossain pienemmissä pajoissa ja sitten se matsku tulee takaisin tänne miksattavaksi, Riikonen kertoo.

Studiolaskua ei aina kirjoiteta levy-yhtiölle.

– Hirveän monet tekevät master-diilejä, joissa artisti itse maksaa sen levytyksen vaikka julkaisija olisi iso levy-yhtiö, kertoo Riikonen ja toteaa, että suurin piirtein puolet studion varauksista on juuri tällaisia tapauksia.  

Musiikkiäänitykset ovat E-Studion toiminnan runko, mutta sen rinnalle kuutisen vuotta sitten aloitettu peliäänituotanto on jo merkittävä tekijä.

– Se on kasvanut koko ajan ja varmaan kasvaisi edelleen, jos sitä vaan kasvattaisi… Meillä kaksi kundia tekee sitä nyt täyspäiväisesti ja se oikeastaan riittää – suhde on hyvä: liikevaihdosta 60–70 pinnaa on musaa ja loppu sitten pelipuolta, Riikonen avaa. 

Pelimaailmasta on vain lyhyt ajatusloikka elokuvatuotantoihin, joissa E-Studion luontainen rooli on palvella nimenomaan isompien kokoonpanojen äänityspaikkana. Riikonen toteaa, että tämä toimii: muutaman filmin musiikkiäänitykset vuodessa on sopiva annos, eikä intresseissä ole sukeltaa elokuvien äänituotantoon syvemmälle – filmiteollisuus on kuitenkin pieni ala, jolla toimii jo monta vakiintunutta tekijää.

Levy- tai tuotantoyhtiön suuntaan toimintaa ei ole myöskään viety, vaikka omaa studiota työllistävä artistirosteri kuulostaakin kätevältä. Se vaatisi kuitenkin oman koneistonsa huolehtimaan myynnistä ja markkinoinnista sekä sopimusasioiden hoitamisesta.

– Nyt voi pitää fokuksen musassa ja keskittyä siihen kokonaan, tekemään vaan mahdollisimman hyvää duunia, Riikonen kuvailee, ja jatkaa:

– Pelipuolella meillä on 90 prossaa asiakkaista kansainvälisiä, ja jo pelkästään sen sopimusrumban pyörittäminen on monimutkaista ja aikaavievää, vaikka siinä myydään selkeästi vaan työtä.

E-Studion toimenkuvaan kuuluu pelin yleisen äänimaailman suunnittelu ja sopivien äänten tuottaminen, olipa kyse jonkun hahmon askelista, tuulen huminasta tai sortuvan sillan rytinästä. Jos pakettiin tarvitaan myös musiikkia, tehdään yhteistyötä säveltäjien ja artistien kanssa, jotka huolehtivat itse omista sopimuksistaan työn tilaajan kanssa. Näin jo pelkästään sen vuoksi, että filmi-, peli- ja musiikkituotannoissa korvauskäytännöt ovat niin kaukana toisistaan, että kaikkien kiemuroiden hallinta olisi kohtuuttoman työlästä pääasian ohessa. 

 

Ryhmädynamiikan puolesta

Avarat tilat on suunniteltu nimenomaan kokonaisten yhtyeiden taltioimiseen, vaikka päällesoitot ja yksittäiset täydennysraidat kuuluvatkin olennaisena osana prosessiin.

– Musiikin soittamista tässä yritetään pitää yllä – että bändit voi soittaa yhdessä ja se käy mahdollismman helposti, Riikonen avaa.

– Että on hyvä tilanne soittaa livenä purkkiin. Soundi on hyvä ja vuodot ei oo pahoja… sitä et saa missään päällesoittamalla raita kerrallaan siellä sun täällä läppärimeiningillä, täsmentää Majuri.

Hän toteaa, että yhteissoitto myös tuottaa luontaisesti yhtenäisen äänikuvan.

–  Kun on hyvä sali jossa soitetaan, niin siinä tulee semmoinen makea tila mitä on erittäin vaikea luoda millään digitaalisilla vermeillä.

Samalla moni sovituksellinen asia loksahtaa luontevasti paikoilleen.

– Kun soitetaan yhdessä, ihmiset kuulee saman tien miltä se kokonaisuus kuulostaa, täydentää Riikonen.

– Ei vedetä liian täyteen, annetaan tilankin soida, maalailee Majuri vuorostaan.

– Sitähän se on, yhdessä soittamista… että pystyy reagoimaan toisten tekemisiin koko ajan. Ryhmä tuo siihen aina heti jonkun kombinaation, mitä ei löydy mistään muualta, jatkaa Riikonen.

– Sieltä tulee välillä ihan loistavia ideoita soittajilta: että jos sen soittaisikin näin, vaikka se onkin kirjoitettu noin, Majuri kuvailee, ja Riikonen jatkaa:

– Hetkeen reagoimista: että joku linja kuulostaakin paljon paremmalta, kun vedetään yhdessä! 

E-Studiolla uskotaan, että vanhan koulukunnan metodeille on myös tulevaisuudessa kysyntää.

– Onneksi se soittaminen ei ole katoamassa minnekään, niin paljon meilläkin bändejä käy. Ja selkeästi on nähtävissä, että levy-yhtiötkin ovat alkaneet nyt huomata ettei tämä perinteinen tapa olekaan niin kallista, Riikonen kertoo.

Kerralla laskutettava studiosessio saattaa näyttää isolta menoerältä, mutta kokonaisuutena projektin kulut voivat jäädä murto-osaan, jos yhteissession tuloksia verrataan yksittäisiä trackeja ostamalla koostetun materiaalin hintaan. 

–  Loppujen lopuksi tämä on todella kustannustehokasta ajankäyttöä, Riikonen kiteyttää.

– Tulee valmista aika nopeasti, kun ei soiteta demoraitaa vaan se oikea, sujauttaa Majuri lopuksi.

 

Päätarkkaamon kivijalka on juuri ja juuri ikkunasta sisään mahtunut 52-kanavainen Studer A994 -mikseri, joka on sessioissa tarvittavien kanavamäärien käsittelyyn lyömätön peli. Tarkkaamon analoginen moniraituri saa nykyisin olla kuitenkin jo melko rauhassa – ei tosin suurten nauhakulujen vuoksi vaan sen takia, että nykymuusikoilla on taipumus kauhistua kun kuulevat, että uusintaotto todella pyyhkii edellisen pois. Kokonaan pois, no undo…

•••

Tämä artikkeli on julkaistu alunperin Riffin printtinumerossa 4/2019. Vastaavan tyyppisiä musiikin tekemiseen syvällisesti uppoutuvia juttuja julkaistaan jokaisessa Riffin printtinumerossa.  Jos pidit juttua hyödyllisenä tai viihdyttävänä, voit tukea Riffin tulevaa julkaisutoimintaa kätevästi ostamalla itsellesi vaikka tuoreen printtinumeron tai tilaamalla lehden esimerkiksi kahden numeron tutustumistarjouksena.

Riffin voi ostaa digitaalisena näköispainoksena Lehtiluukkupalvelusta.  

Printti-Riffiä myyvät hyvin varustetut soitinliikkeet sekä Lehtipisteen myymälät kautta maan. Lehteä sekä irtonumeroita voi tilata myös suoraan kustantajalta näillä sivuilla olevan Riffi-kaupan kautta. 


Ennen vuotta 2010 julkaistuja numeroita voi tiedustella suoraan asiakaspalvelusta s-postilla, taannehtivia lehtiä myydään niin kauan kuin ko. numeroa on varastossa.
 

Lehden digitaalinen versio vuosikerrasta 2011 alkaen on ostettavissa myös Lehtiluukkupalvelusta.

Lisää nettiin avattuja haastatteluita voit lukea tästä.

 

03.11.2019
|
Teksti: Lauri Paloposki
Kuvat: Ilona Savola
Lauri Paloposki
Tekninen toteutus: Sitebuilders Finland Oy