Epäilevä Tuomas vie maisemametallia Suomesta

Parikymmentä vuotta sitten kuultiin Pink Floydin The Division Bell -albumilla Stephen Hawkingin synteettistä ääntä. Nightwish jalostaa ideaa antamalla evoluutiota ylistävällä Endless Forms Most Beautiful -levyllään tärkeän puheenvuoron Richard Dawkinsille.


Uusimman Nightwish-projektin johtoajatus oli vahvasti tieteellinen, mutta levyn suorat ja epäsuorat kytkökset brittiläiseen evoluutiobiologi Richard Dawkinsiin heittivät jo ennalta levyn päälle ateismin varjon. Rajankäynti uskonasioiden parissa näyttäytyy läntisen maailman eri puolilla eri valossa.

Asiat ja motiivit asettuvat parhaiten mittakaavaan kun muistetaan, että vaikka Tuomas Holopainen syntyikin joulupäivänä 1976 pienelle paikkakunnalle koulu- ja kirkkoväkeä tuottaneeseen sukuun, on hänen isänsä koulutukseltaan diplomi-insinööri ja äitinsä ammatiltaan opettaja. Eikä bändin toistaiseksi parhaaksi albumiksi muodostunut Endless Forms Most Beautiful mikään varsinainen kapinan väline olekaan. Niin ei ollut koskaan tarkoituskaan.

– Olen aina ollut nimeni arvoinen eli epäilevää sorttia, Tuomas avaa.
– Kyseenalaistaminen tuntuu minusta ainoalta oikealta lähestymistavalta asioihin, ja täydellinen varmuus itse asiassa jotenkin ahdistaa… Tai siis totta kai jotkin asiat täytyy ottaa annettuina ja tietyt normit pitää hyväksyä, jotta yhteiskunta ja elämä yleensä pyörii. Eihän siitä mitään tulisi, jos meidän täytyisi toistuvasti epäillä vaikka painovoiman olemassaoloa!

Holopainen kiittelee kotikasvatustaan ja uskoo saaneensa lapsena Kiteellä veljensä ja siskonsa kanssa vakaat lähtökohdat elämälle.
– Annan kaiken krediitin isälle ja äidille siitä, että olen saanut kotoa vapaan tahdon sekä rohkaisua etsimiseen ja omien ratkaisujen tekemiseen. Vaikka tulenkin kristillisestä perheestä, ei meillä koskaan tuputettu mitään. Lisäksi kotoa kumpuaa omasta mielestäni erittäin vakaa ja hyvä moraalikasvatus. Siitä olen hyvin kiitollinen, oli se sitten uskontopohjaista tai ei.

Vuoden 2007 Dark Passion Play -albumilla mukana ollut biisi Meadows of Heaven tulkittiin tietyillä tahoilla suoraksi kristilliseksi viitteeksi. Tuomaksen mukaan tästä ei kuitenkaan ollut kyse.
– No, taivashan on hyvin poeettinen termi ja voi tarkoittaa moniakin asioita. Eikä ”Meadows of Heaven” -ajatus itse asiassa ole oma vaan My Dying Briden keksintöä, hän viittaa brittiläisen doom-yhtyeen levyltä Like Gods of the Sun (1996) löytyvään raitaan For My Fallen Angel.

Aihe sinällään saa Holopaisen silti syttymään, koska USA:sta kantautui uuden julkaisun tiimoilta jo etukäteen sangen omituisia tietoja.
– On jännää, että kun me ilmoitamme Richard Dawkinsin esiintyvän levyllämme, jengi rapakon tuolla puolen loukkaantuu verisesti ja alkaa polttaa tuotantoamme. Aika äärimmäinen reak-tio. En muista kuulleeni, että mainitsemasi biisi ja sille aikoinaan äänitetty gospel-kuoro olisi ajanut ateisteja vastaaviin tekoihin. Mutta Dawkinsin kymmenien tieteellisten kirjojen seasta suurin osa ihmisistä tuntuu tietävän Jumalharhan, ja sen sanomahan on joillekin ongelmallinen.

Biisinikkari kertoo yllättyneensä koko uutisesta suuresti, eikä usko levyjen polttelijoiden itse asiassa lukeneen ensimmäistäkään Dawkinsin kirjaa tai edes kirjoitusta alusta loppuun.
– Ensireaktiona tuli, että onpa jengi lyhytnäköistä ja typerää. Tietämättömyys siitä oikeastaan päällimmäisenä puski läpi. Saimme muun muassa kuulla tehneemme kaupallisen itsemurhan, koska ”niin iso osa yhtyeen faneista on kristittyjä tai yleensä uskovaisia”. Marcohan (Hietala, laulu ja basso) tämän jo kiteytti osuvasti sanomalla, että jos tänä päivänä haluaa olla vaarallinen rockin tekijä, kannattaa unohtaa kaikki Saatanat ja viinat ja kutsua levylle evoluutiobiologi. Sitä jengi näköjään säikähtää!

Näin kärkevän kielteisen palautteen kohdentumista nimenomaan Yhdysvaltoihin Holopainen ei yllättynyt.
– Juuri sieltä tuli niitä kommentteja, että nyt on koko perheelle kolmelle keikalle ostetut liput palautettu ja bändin koko tuotanto haudattu pihan perille… Niin paljon kuin Amerikasta pidänkin, ihmettelen kyllä jossain määrin sikäläistä koulutusta. Vai miten muuten selittyy, ettei 45 prosenttia kyseisen liittovaltion asukkaista usko evoluutioteoriaan? Jotain on todella pahasti pielessä.

 

Äänitysten auvoa Kiteellä ja Oxfordissa

Tuomas ei olisi Tuomas, ellei Nightwishin kahdeksannen albumin maailmoja syleilevää teemaa olisi vedetty tappiin asti. Siinä missä itse Endless Forms Most Beautifulin nimi on lainassa Charles Darwinin Lajien synnyn (1859) lopusta, päättyy kiekko parisenkymmentä minuuttia ottavaan korskeaan proge-eepok-seen The Greatest Show on Earth, joka puolestaan lainaa otsakkeensa yhdeltä Dawkinsin avainteoksista.
– Kiinnostuin Dawkinsista kunnolla viitisen vuotta sitten, kun joltain lentokentältä ostettu The Ancestor’s Tale jätti niin vahvan jäljen, Holopainen muistelee.
– Sen jälkeen ahmin miehen muitakin kirjoja – suosikeiksi kohosivat The Magic of Reality sekä The Selfish Gene – ja tutustuin Christopher Hitchensiin sekä Brian Coxiin ja palasin aiemmin jo lukemani Carl Saganin pariin. Myös Esko Valtaoja tuli tutuksi samassa rykäisyssä. Olen jo ajatellut, että seuraavana vuoron saa Kari Enqvist. Kaikki etevät tieteen kansantajuistajat ovat minulle todella tärkeitä hahmoja, sillä heillä on ihmeellinen taito tehdä tieteestä suorastaan runollinen ja spiritualistinen kokemus.

Sikäli into ei ole mitään uutta, että kosketinsoittaja ja säveltäjä suunnitteli ennen musiikkiuraa itselleen ammattia luonnontieteiden parista Itä-Suomen yliopiston ympäristötieteellisessä tiedekunnassa.
– Kyllä, opiskelin hetken aikaa biologiaa. Siitä olin haaveillut kuuden vanhasta lähtien. Ja on minulle myös tullut aina Tiede-lehti, joten tietty palo näihin asioihin on kytenyt ihan pikkupojasta.

Holopainen tiesi jo levyä suunnitellessaan, että evoluutio tulee leimaamaan sekä koko prosessia että lopputulosta. Levyä veistettiin luonnon keskellä yhtyeen käyttöön vuokratussa leirikeskuksessa.
– Osin minua innosti eteenpäin tieto siitä, että muutkin bändiläiset ajattelevat näistä asioista hyvin samansuuntaisesti. Ja kyllä näitä aiheita sitten Röskössä leirinuotiolla ahkerasti puitiinkin.

Tuomas myöntää halunneensa Endless Forms Most Beauti-fulille myös vastapainoa tyypilliselle, usein kliseiselle metallisanastolle.
– Siitäkin oli kyse. Meillä on aiemmin ollut teksteissä vahvoja fantasiaelementtejä, ja olen aina voinut luottaa siihen, että jos teen tekstin vaikka saunatontuista, niin kyllähän Marco siihen osaa suhtautua ja biisin vakuuttavasti tulkita. Vaikka ei niin omakseen tunsikaan. Ne ovat meidän roolimme tässä yhtyeessä. Silloin kun Marco tekstittää omillaan vaikka Tarotin juttuja, ote on toinen. Minun suhtautumiseni sanoittamiseen on romanttisempi. Nyt tiesin jo ennalta, että aiheeni sytyttää hänet aivan eri tavalla kuin aiemmat lyriikkani.

Bändiliideri luonnehtii levyntekoa ainutlaatuiseksi rupeamaksi. Paikka tuntui inspiroivan erityisellä tavalla brittiläistä multi-instrumentalisti Troy Donockleya ja Joensuuhun asettunutta hollantilaislaulajaa Floor Jansenia, mutta myös Hietala ja rumpali Kai Hahto viihtyivät. Holopaiselle, kitaristi Emppu Vuoriselle ja alkuperäisrumpali Jukka Nevalaiselle paikka oli tuttu jo lapsuudesta, Kiteen Karhu-poikien partioleireiltä.

– Halusin meille kaikille kunnon immersion tekeillä olevaan materiaaliin, ja sen kolmisen kuukautta veden äärellä puiden siimeksessä takasi. Elimme ja hengitimme tätä levyä, ihan kirjaimellisesti, Holopainen huokaa muiston äärellä. Ja koska määrätietoinen mies kerran oli niin innoittunut Dawkinsin työstä, päätti hän lopulta yrittää saada tämän mukaan levylle.

– Asiaa mietittyäni päätin, että käsin kirjoitettu kirje on oikea tapa lähestyä professoria. Kerroin, miten levymme päättävä biisi on hänen inspiroimansa ja kysyin, kiinnostaisiko tulla mukaan. Kolmisen viikkoa myöhemmin avasin Pariisissa hotellihuoneessa sähköpostiani ja olin pudota tuolilta, kun löysin Dawkinsin vastauksen! Hän oli käynyt Youtubessa tutustumassa yhtyeeseen ja lupautui innoissaan mukaan. Se oli uskomatonta.

Äänitykset järjestettiin prosessin loppupäässä Dawkinsille tutussa studiossa Englannissa.
– Viime lokakuussa matka vei keskelle ei-mitään Hats Off -studiolle, missä hän on nauhoittanut äänikirjansa. Dawkins oli valmistautunut hyvin, tehnyt merkintöjä printteihin ja kyseli ennen aloitusta mielipiteitäni painotuksista ja tauoista, Tuomas muistelee. 

Sessiot loppuivat hämmentävällä tavalla. Holopaisen retkueen kysellessä läheltä bussipysäkkiä tai taksitolppaa professori ilmoitti yksin tein kyyditsevänsä suomalaiset rautatieasemalle. Matkan päätteeksi hän sivuutti puheet korvauksesta viimeisen kerran.

– Oli erikoinen tunne istua Dawkinsin sähköauton takapenkillä se vajaan sadan kilsan matka junalle. Olin jo heti alussa ja matkan varrella yrittänyt kysellä, millaisesta palkkiosta sovitaan, mutta hän ei ottanut asiaan kertaakaan mitään kantaa. Vasta junaa odottaessa sain irti, että yksi valmis levy riittää.

 

Leppoisan levynteon jälkeen rooliasu niskaan

Nightwishin soundille olennaiset orkesteri- ja kuoro-osuudet toteutettiin edellislevyjen tapaan Pip Williamsin sovitusten pohjalta Lontoossa, mutta jo ennen niitä ja Dawkins-rupeamaa olivat Rösköön rakennetussa studiossa häärineet tutut tehokkaat ammattilaiset Tero ”TeeCee” Kinnunen ja Mikko Karmila. Loppusilauksen antoi myöhemmin Mika Jussila, hänkin tärkeä osatekijä Nightwishin äänikuvan muodostuksessa. Sävellys- ja sanoitusurakka oli tietenkin alkanut paljon, paljon aikaisemmin.

– Levyn materiaali, tarinan kaari ja biisijärjestys tuli itse tehtyinä demoina valmiiksi huhtikuussa 2014, Holopainen kertaa. Pilottisinkuksi lopulta päätynyttä Élania hän piti biisinä, joka karsiutuu ensimmäisenä, jos tarvetta tiivistämiseen ilmenee.

– Se oli huvittavaa. Meillä oli Röskön valmistava osuus jo kääntymässä lopuilleen, kun ilmoitin olevani kappaleen kanssa vähän kahden vaiheilla. Troy ja Marco pöyristyivät, koska heidän mielestään se oli yksi nipun parhaista. Huomasimme, että olimme monesti lopettaneet treenit juuri Élaniin, ehkä soittaneet sen päivän päätteeksi parikin kertaa, ja aina oli kaikille jäänyt hymy huulille.

Kappaleessa kaikuvat melko selvinä Tuomaksen tunteet toisen metallibiisejä maailman huipulle säveltävän Holopaisen suuntaan.
– Joo, myöntää hän ujon puoleisesti.

– Ei ole mikään salaisuus, että Amorphis teki minuun aikoinaan valtavan vaikutuksen, ja tätä kappaletta ekoja kertoja bändin kanssa soittaessa tuntui Esan henki leijuvan porukan yllä. Toivottavasti myötämielisenä! Riffi viittaa aika vahvasti sille suunnalle, mutta olin siihen niin tyytyväinen, etten voinut jättää käyttämättä.

Niin taitavaksi kuin Tuomas onkin suurten massojen ja draaman kaarien hallinnan kanssa harjaantunut, on hän ennenkin havainnut olevansa sinkkuvalinnoissa jotain toivottoman ja keskinkertaisen väliltä.

– Élan on nyt toinen levy-yhtiön mielestä ilmiselvä sinkku, jonka itse olisin heivannut. Amaranthin kuviohan oli Dark Passion Playn aikaan ihan vastaava, nauraa mies tänään.

– Toisaalta, sinkkujen poiminta on siihen erikoistuneiden ammattilaisten hommaa. Itselleni tekstiltään hyvin läheinen ja tärkeä Edema Ruh oli omani ja bändin ehdokas ykkössinkuksi.

Vaikka Holopainen onkin paria poikkeusta lukuun ottamatta vastannut Nightwishin koko tuotannosta aina debyyttialbumi Angels Fall Firstistä (1997) lähtien, erosi biisintekovaihe tällä kertaa aiemmista. Takana oli orkesterin historian toinen merkittävä kokoonpanovaihdos, eikä tälle nimenomaiselle jouk-kueel-le ollut aiemmin räätälöity mitään.

Nyt oli mukana paitsi bändin parhaana laulajana yleisesti pidetty Jansen, myös moneen taipuva Donockley. Näistäkin muutoksista huolimatta Tuomas sanoo työnteon sujuneen ilman kitkaa.
– Tämän levyn teko oli näistä prosesseista toistaiseksi helpoin. Siinä oli rundattu Floorin kanssa pohjiksi vuoden päivät, eli hän oli sisällä porukassa ja minulla hyvä tuntuma hänen kyvyistään. Oli hienoa, kun kuuli biisinteossa päässään Marcon äänen ohella myös Floorin ja Troyn äänet. Ainoastaan oopperamaisia ”kovaa ja korkealta” -osuuksia tuli vähemmän kuin ensin olin ajatellut. Kun tarve vaatii, Floor vetää täysillä upeasti, mutta näillä raidoilla ei hänen trademarkilleen ollut tilaa.

Myös Donockleyn säkkipilliä kuullaan hillitysti, Tuomaksen mukaan samassa mitassa kuin Imaginaerumilla (2011), kun mies vielä oli mukana ulkojäsenen statuksella.
– Niissä pilleissä on sen verran läpipuskeva soundi, ettei sitä tahdo ylikäyttää. Troy on onneksi myös taitava laulaja, perkussionisti ja buzukin soittaja, joten niitä värejä pystyi heittämään pillien vastapainoksi äänikuvaan.

Ainoa käärme paratiisissa oli lopulta Jukka Nevalaisen sairastuminen, josta olisi voinut seurata katastrofi, ellei Kai Hahto olisi pelastanut pulasta (ks. Riffi 06/14). Silloin tilanne oli vakava, mutta nyt juttu jo vähän huvittaa Holopaista – etenkin kun sitä katsoo samassa valossa kuin hankaluuksia Tarja Turusen ja Anette Olzonin kanssa.

– Näköjään säädön ja draaman määrä on Nightwishissä vakio, Tuomas hymähtää: Vaikka kuinka luulisi, että kaikki on nähty, jotain tulee aina eteen!

Holopaisen mukaan Nevalaisen tilanne vakiintui melko pian hänen saatuaan levättyä kunnolla. Uniongelmia oli kestänyt liki kymmenen vuotta, joten on oikeastaan ihme, että mies kesti näinkin kauan. Vasta Imaginaerum-rundilla Japanissa hän avautui aiheesta kunnolla ja ilmoitti kotiinlähdön olevan lähellä.

– Jukka on muusikko, kolmen lapsen isä ja liikemies, joka hoiti pitkään kaiken muun ohella myös sen bisnespaskan, jota kukaan muu ei halunnut tehdä. Lopulta joku kolmesta roolista piti feidata. Onneksi saimme Kaitsun kelkkaan. Nyt katsellaan hetken aikaa rauhassa, kunnes tilanne arvioidaan uudestaan. Jukka on intohimoinen, tunteella käyvä rumpali, jonka kanssa olen soittanut tämän bändin ekoista treeneistä asti, eli nämä eivät ole kenellekään helppoja ratkaisuja. Mutta nyt on kaikilla huojentunut olo.

Endless Forms Most Beautifulin tarinan tähän vaiheeseen asti saattoi Tuomas tehdä töitä oman ryhmän kanssa piilossa vieraiden katseilta, mikä sopii itseään erakkoluonteeksi aikoinaan kuvanneelle miehelle. Sitten oli edessä syklin vääjäämätön kehitysvaihe, tuttu osa rocklevyn elinkaarta. Kuin kotelosta siivilleen nouseva perhonen, muuntui tieteestä ja musiikista aikoinaan hullaantunut pikkupoika taas siksi salaperäiseksi maisemametallin ylipapiksi, jota miljoonat fanit kautta maailman palvovat.

Vähän kuin arvaamaton karnevaalitirehtööri Ray Bradburyn Paha saapuu portin taa -kirjassa tai King’s Menin kanssa Britanniaa 1600-luvun alulla kiertänyt bardien bardi, veti Tuomas silinterin päähän, hyppäsi vankkureihin karavaanin kärjessä ja johti joukot taas kerran tien päälle.

– Rundin alku USA:ssa on mennyt hienosti, mies raportoi Arizonan Phoenixistä lähes 40 asteen paahteesta.

– Ja tätä meillä on nyt edessä vähintään vuoden 2016 lopulle. Lähiaikojen henkilökohtaisia huippuhetkiä ovat kesän Suomen-keikat ja tietenkin joulukuun konsertti Lontoon Wembley Arenalla, jonka puitteissa meidän on tarkoitus saada Richard Dawkins lavalle kanssamme.

 

Tämä haastattelu on julkaistu alunperin Riffin printtinumerossa 3/2015Vastaavia, musiikin tekemiseen uppoutuvia ja sen liepeille kiertyviä haastatteluita julkaistaan jokaisessa Riffin printtinumerossa.

Riffiä myyvät Lehtipisteet sekä luonnollisestikin kaikki hyvin varustetut soitinliikkeet kautta maan. Lehteä sekä irtonumeroita voi tilata myös suoraan kustantajalta näillä sivuilla olevan Riffi-kaupan kautta. 
Ennen vuotta 2010 julkaistuja numeroita voi tiedustella suoraan asiakaspalvelusta s-postilla, taannehtivia lehtiä myydään niin kauan kuin ko. numeroa on varastossa.


Lehden digitaalinen versio vuosikerrasta 2011 alkaen on ostettavissa myös Lehtiluukkupalvelusta.

25.12.2016
|
Teksti: Petri Silas | Kuvat: Ville Juurikkala
Tekninen toteutus: Sitebuilders Finland Oy