Eric Johnson – soundien tutkija

Kyllä maailmassa kitaristeja riittää, mutta vain harvalla on oma yksilöllinen, tunnistettava soundinsa ja tyylinsä. 
Tähän ydinjoukkoon kuuluu pienimpiinkin yksityiskohtiin tarttuvana perfektionistina tunnettu Eric Johnson.

Johnson vastaa puhelimeen hotellihuoneesta Kansas Cityssa. Ääni on hiukan käheä ja illalla pitäisi soittaa vielä pikkukiertueen päätöskeikka, mutta haastattelu päätetään kuitenkin tehdä.
Vaikka Johnsonin maine on kiistaton ainakin sähkökitaran eturivin soittajia seuraavien keskuudessa, hänen levyjään ei kaikista kaupoista löydy. Ehkäpä tilanne korjaantuu, sillä uusi jakelusopimus tuo hänen viimeisimmän julkaisunsa Up Close uudistetun painoksen täkäläisiin liikkeisiin.

Eikä niitä julkaistuja levyjäkään kovin usein ole tullut.
– Ei tähän mennessä, mutta seuraava levykin on jo työn alla, Johnson myöntää.

– Pari kappaletta on viimeistelty jo kokonaan ja muutama kesken. Niitä on soitettu keikoillakin ja tarkoitus on jatkaa ääni-tyk-siä kiertueen jälkeen. Up Close on jo pari vuotta vanha, mutta tein nyt suunnilleen puoleen kappaleista komppikitaran uusik-si ja toiseen puoliskoon remiksaukset.

Otetaanpa tarkempaan syyniin muutamia poimintoja levyltä. Avauksena on kaksi instrumentaalia, Awaken ja Fatdaddy.
– Ensimmäinen on tehty improvisoimalla. Äänitin pari raitaa taustalle ja kehitin juttuja niiden päälle ihan eteenpäin mennessä. Levyllä on myöhemminkin pari improvisoitua johdantoa pitempien kappaleiden edellä.

– Fatdaddyssa käytän nimikko-Stratoani Marshallin nuppiin ja 4 ×12-kaappiin. Tuo kappale on tehty kolmen miehen bändille, eikä siinä ole juuri kitaraa päällekkäisäänityksinä, vain vähän slidekitaraa mukana. Soolo on improvisoitu.

Fatdaddyn avausriffin erikoinen sointi syntyy siitä, että Johnson läimäyttää oikean käden keskisormella tuhdin särösoundin päälle oktaavihuiluäänet ja vaihtaa nopeasti plektratyöskentelyyn sekä hybridipikkaukseen plektralla ja sormilla.

Entäpä Arithmetic?
– Se on laulu, jonka kirjoitin ystävyydestä. Sehän on arvokkain asia, mikä meillä elämässä on. Pidän tästä kappaleesta, joka on eräänlainen sävelruno. Senkin soolo onnistui ensimmäisellä otolla. Minullahan on ollut tapana olla kriittinen soitostani ja tehdä korjauksia, mutta tähän en keksinyt mitään muutettavaa. Olen muutenkin menossa soittamisessani rehellisempään suuntaan enkä enää katso taaksepäin ja yritä muuttaa jo tehtyjä asioita, vaan suuntaan kohti tulevaisuutta. Ehkäpä tällä ajattelulla voin julkaista musiikkia vähän useammin kuin tähän asti, Johnson naurahtaa.

On the Way on kiva instrumentaali chicken pickingillä höystettynä. Sehän on sinulla ollut mukana keikoillakin?
– Niin, se kantrikappale. Pidän kovasti steel-kitaroinnista ja yritän tässä hiukan jäljitellä sellaista soundia ja soinnutusta.

Levyn lopulla on Hendrixin soitosta muistuttava A Change Has Come to Me.
– Minusta Hendrix teki tosi hienon version Dylanin Like a Rolling Stonesta ja samanlaista vibaa halusin tähän mukaan. Lopussa on vielä rummuilla ja komppikitaralla tehty kokeilu, joka sekin on improvisoitu.

Keikkabändiisi kuuluvat vain basisti Chris Maresh ja rumpali Wayne Salzmann, ei toista kitaristia. Suunnitteletko jo levytysvaiheessa, miten biisit soitetaan lavalla?
– Olen toisinaan pistänyt liikaa tavaraa levylle studiossa ja biisit tulevat hankaliksi soittaa livenä. Tämän levyn uudistamisessa otinkin joitakin raitoja pois, jotta biisit eivät ole niin täysiä. Tällä hetkellä setissämme on levyltä mukana Gem ja Fatdaddy ja Austiniakin soitamme toisinaan.

Hienosäädetty kalusto

Fenderin sinulle valmistama nimikkoversio Stratocasterista on aika arvokas soitin. Millaisen myyntimiehen puheen pitäisit, jos poimisit sen hyvät ominaisuudet?
– Tavoitteena oli palata 1950-luvun tyyliin ja kitara pohjautuu minulla olevaan ’57 Stratoon. Runko noudattelee sen ajan muotoa mahdollisimman tarkasti. Minusta kaulapuun leikkaussuunnalla on iso merkitys ja tähän valittiin säteittäin sahattu, jossa otelauta on hiukan perinteisempää litteämpi. Mikit ovat nykyaikaisempaa ajattelua ja ne on tilauksesta tehty tätä varten, tallamikki on tavallista kuumempi. Takalevy puuttuu kokonaan, koska minulla on tapana joskus iskeä vibran jouset soimaan. Minusta se on erinomainen soitin ja kaikilla keikoilla mukana. Levystä suurin osa on soitettu Stratolla, Johnson kuvailee kitaraansa.

Pedaalilaudastasi on kuvia netissä, omalla kotisivullasikin. Siinä taitaa olla sama levy pohjalla jo vuosikausien ajalta ja sisältökin on vaihtunut melko harvoin.
– Jotkut pedaaleista ovat aika vanhoja, esimerkiksi TC:n Chorus on heidän ensimmäisiä kappaleitaan ja Chandlerin Tube Driverilla on ikää, vaikka minulla on uudempiakin kappaleita. MXR 1500 Digital Delay on tosi vanha, se on peräisin 1980-luvulta. Käytän sitä, koska se toimii hyvin särön kanssa tuhoamatta soundia. Haluaisin viiveen, jossa olisi parempaa ohjelmoitavuutta, mutta kaikki kokeilemani tuhoavat särön.

– Äskettäin olen kuitenkin vaihtanut pedaalilautani sisältöä ja palannut vuosia sitten käytössä olleeseen järjestelyyn siirtämällä efektejä räkkiin lavan taakse, jolloin laudassa on vähemmän tavaraa.

Johnsonin laudassa on kaksi A/B-jakajaa, joilla hän ensinnäkin valitsee komppi- ja soolovahvistimien [Fender ja Marshall, vastaavasti] välillä ja kompissakin vielä puhtaan ja likaisen välillä. Näin hän voi vaihtaa soundin luonnetta kappaleen sisällä kertapolkaisulla ja erikseen vielä poimia pedaaleista lisämaustetta niin halutessaan. Tuleville keikoille Euroopassakin hän aikoo tuoda muutamia omia vahvistimia.

Olet tunnustautunut ikuiseksi hyvien soundien hakijaksi, minkä johdosta kaikki valitsemasi laitteet saavat hyväksymisestäsi erityisreferenssin. Tarjotaanko sinulle kokeiluun jatkuvasti uutta kalustoa?
– Kokeilen kyllä aika ajoin kaikenlaista, mutta en kovin usein vaihda laitteistoni kokoonpanoa. Monilla uutuuksilla en saa haluamaani soundia. Tiedän mistä pidän ja yritän pitää jutut mahdollisimman yksinkertaisina. Ennen käytin pelkästään analogisia laitteita, mutta nykyään minulla on joitakin digitaalisiakin. Mallintavia en kuitenkaan käytä, Johnson rajaa jyrkästi.

Millainen mielestäsi on hyvä kitarasoundi?
– Minusta kitaran pitää lähtiäisiksi kuulostaa luonnolliselta. Sen jälkeen voi lykätä lisää gainia ja mennä särön puolelle. Soinnin pitää olla joka tilanteessa siistiä ja särössä runsaasti harmonisia ylä-ääniä.

Soittotavassasi on pari tekniikkaa, jotka ajoittain tulevat esiin: hajotetut sointuarpeggiot ja oktaavihuiluäänien käyttö. Näistähän on tutkielmia youtubessa ja muualla netissä, mutta käytät niitä vielä laajemminkin.
– Soinnun sävelien levittäminen laajemmalle ei kuulosta tavalliselta kitaralta. Se on toimiva äänenkuljetuksen työkalu, ja siinä riittää edelleen tutkittavaa. Yritän kehittää ideoita melodisempaan suuntaan käyttämällä laajempiakin sointuja eikä pelkästään kolmisointuja. Up Closelta kannattaa kuunnella kappaletta Austin, jossa tein kovasti työtä saadakseni arpeggiot seuraamaan sointuvaihdoksia. Samoin Soul Surprisen väliosassa on sellaista aika lailla.

Haastatteluun varattu aika alkaa käydä loppuun ja Johnson täytyy päästää lepuuttamaan ääntään iltaa varten. Pakko kuitenkin kysyä, miksei hän koskaan ole tullut Suomeen keikalle – olisihan täällä yleisö odottamassa.
– Muistaakseni olen käynyt siellä kerran, Carole Kingin bändissä kauan sitten, mutten tosiaan omalla keikalla. Nytkin meidät myytiin muutamalle keikalle Keski-Eurooppaan, paikkoihin joissa olemme käyneet ennenkin. Mutta olisi kiva tulla käymään teidänkin maassanne.
 

Oheinen artikkeli on julkaistu alunperin Riffin printtinumerossa 3/2013. Vastaavia, musiikin tekemiseen uppoutuvia haastatteluita julkaistaan jokaisessa Riffissä. 

Riffiä myyvät Lehtipisteet sekä luonnollisestikin kaikki hyvin varustetut soitinliikkeet kautta maan. Lehteä sekä irtonumeroita voi tilata myös suoraan kustantajalta näillä sivuilla olevan Riffi-kaupan kautta. 
Ennen vuotta 2010 julkaistuja numeroita voi tiedustella suoraan asiakaspalvelusta s-postilla, taannehtivia lehtiä myydään niin kauan kuin ko. numeroa on varastossa.


Lehden digitaalinen versio vuosikerrasta 2011 alkaen on ostettavissa myös Lehtiluukkupalvelusta.

06.07.2016
|
Teksti: Timo Koskinen | Kuva: Max Grace
Tekninen toteutus: Sitebuilders Finland Oy