Fairport Convention – akustisen bändin äänentoisto

Yli 40-vuotias englantilainen Fairport Convention on maailman pitkäikäisimpiä yhtyeitä ja folkrockin alalla todellinen instituutio.

Kun bändi vieraili heinä-kuussa 2011 Jethro Tullin kanssa Keitelejazz-festivaalilla, istuin juttelemaan kielisoittajien kanssa akustisten instrumenttien äänentoistosta. Artikkeli julkaistiin alunperin Riffin printtinumerossa 5/2011 ja lehden verkkosivuille se avattiin osana Riffin arkistovaliot -sarjaa, johon poimitaan vuosien varrella kertyneitä, ajattomia juttuja.

Akustisten instrumenttien vahvistaminen on kehittynyt paljon viimeisen parinkymmenen vuoden aikana, ja jos joku yhtye, niin Fairport Convention lienee nähnyt tässä asiassa tapahtuneen muutoksen.
Nykyäänhän käytäntö on yleensä se, että bändi, jossa on rumpali, vahvistaa akustiset soittimet pääasiassa tallanalus- tai magneettimikrofoneilla; tämähän on bändivolyymin vuoksi lähes välttämättömyys ja lisäksi helpottaa lavaliikkumista.
Kävi ilmi, että yhtyeen käyttämät soittimet ovat osin high end -laatua, mutta osin myös kenen tahansa kukkarolle sopivaa laadukasta perustavaraa. Myös soittimien ja miksaajan välinen signaaliketju on yhtyeen jäsenillä suhteellisen riisuttu, eli usein soittimet menevät suoraan DI-boksin kautta miksauspöytään.

Käsintehtyä ja sarjatuotantoa

Katsauksen aloittaa Chris Leslie, joka monien lauluosuuksien ja laulunkirjoituksen lisäksi hoitaa Fairportissa mandoliinin, buzukin sekä viulun tonttia. Hänen keikkamandoliininsa on Ozarkin Chris Leslie Signature -malli.
– Se on hyvä akustiselta perussoundiltaan eli toimii äänityksissä hyvin. Livesoinnissa se vahvistetaan Artecin aktiivisella tallanalusmikrofonilla, jossa on myös kolmialueinen graafinen eq-säädin. Soundi menee kuitenkin aina pöytään suoralla eq-asetuksella, koska systeemin lähtösoundi on niin hyvä.

Sekä Chris että basisti Dave Pegg käyttävät englantilaisen Fylde-soitinmerkin tilaustyönä tekemiä buzukeja, joissa on niin ikään englantilaiset Headwayn tallamikrofonit.
– Ne toimivat myös hyvin pelkän DI:n kautta pöytään kytkettyinä, ainakin miksaajat tuntuvat pitävän soinnista. Virittimenä käytän niin ikään Bossia, sitä valkoista pedaalia, mikä on mykistystoiminnonsa ansiosta aivan lyömätön keikka-peli, Chris kertoo.

Dave Pegg soittaa sekä Fairportin sähkö- että akustisilla keikoilla vain sähköbassoa, vaikka omistaakin muutaman laadukkaan akustisen bassokitaran.
– Keikoilla käytän Ibanezin SDG-sähköbassoa. Omistan kyllä kolme akustista bassokitaraa, joista yhden on tehnyt Englannin Coventryssa vaikuttava soitinrakentaja Rob Amstrong. Siinä on myös Headwayn mikrofonisysteemi, samoin kuin Eastmanin mandoliinissa, jota käytän. Bändimme suosii Headwayta ihan jo senkin takia, että ne valmistetaan lähellämme Englannin Banburyssa.

Peggin toinen mandoliini puolestaan on jo rakenteeltaan elektroakustista mallia.
– Se on Telecaster-muotoinen Godin, jota ei aluksi uskoisi hyväksi akustiseksi soittimeksi. Mutta sitä voi käyttää studiossakin, sillä soundi on omalla tavallaan oikein hyvä, koska soittimessa on eräänlainen resonoiva koppa. Mikrofonisysteemissä on volumen lisäksi kolmialueinen ekvalisaattori. Se on hyvä optio sellaisilla keikoilla, joilla voi tehdä vain linecheckin tai kun ei ole miksaajaa matkassa. Tällöin soittajalla on ainakin jonkinlainen mahdollisuus kontrolloida soundia ja kiertoherkkyyttä lavalta käsin.

Vahvistimena Dave Pegg suosii niinikään Ibanezia, Promethean-comboa, jossa hän arvostaa helpon roudattavuuden ja riittävän tehon lisäksi laadukasta balansoitua lähtöä, sillä hänen bassosoundinsa tulee miksauspöytään suoraan vahvistimen lähdöstä.
– Siinä on 10-tuumainen kaiutin sekä aivan upea sisäänrakennettu DI-boksi. Combo on todella kevyt roudata ja tehoa tulee kompaktista koosta huolimatta 250 wattia. Olen jo vanha ja toinen jalkani vähän huono, joten sen roudaaminen myös suoristaa kävelyasentoani juuri sopivasti! Tällaisia vinkkejä et kuule saa ihan keneltä tahansa bändiltä, Dave nauraa muiden Fairport-kaverien kera.

Sähköisestä akustiseen

Yhtyeen pääasiallinen viulisti Ric Sanders tuli aikoinaan tunnetuksi nimenomaan sähköviulun käytöstä esimerkiksi Soft Machine -yhtyeessä, mutta nykyään hän soittaa Fairportissa tavallista akustista viulua.
– Soitin kyllä sähköviulua silloinkin, kun 1980-luvulla liityin Fairportiin. Aluksi sen virkaa hoiti viktoriaaninen harjoitus-viulu eli pelkkä kaikukopaton runko, johon laitatin Barcus-Berryn elektroniikan. Siinä minulla sitten olikin 100-vuotias sähköviulu, mikä on tavallaan aika harvinaista.

– Sitten tykästyin Zeta-sähköviulujen ulkonäköön. Sainkin heiltä sitten soittimen, kun kutsuimme Zetan kaverit kerran San Franciscossa keikalle ja juotimme heidät sen jälkeen humalaan, Ric nauraa kertoessaan endorsement-sopimuksen synnystä.

– Ja minä muuten sain hienon viisikielisen, kontratyyppisen basson, Dave muistuttaa väliin.

Zeta-viulun pienehkö akilleen kantapää löytyi sen mikrofonista, ja sitä hoidettiin omaperäisellä ratkaisulla.
– Soitimme paljon festivaaleilla Jethro Tullin kanssa, ja jos mikrofoni pääsi kastumaan, viulun ensimmäinen kieli meni mykäksi. Hoidin ongelmaa laittamalla vaseliinia mikrofonin päälle, ja olihan minulla sellainen sateenvarjo-hattukin Zetan logolla varustettuna, Ric nauraa.

Siirtyminen akustisen viulun käyttöön tapahtui luontevasti Fairportin bändisoundin muuttuessa enemmän akustiseen suuntaan 1990-luvun lopulla.
– Kun Chris liittyi bändiin, päätimme ryhtyä soittamaan viuluduettoja jossain biiseissä. Chris on akustinen viulisti, joten minunkin oli tuolloin luontevaa siirtyä sellaiseen.

– Akustinen viuluni on vahvistettu ihan samalla systeemillä kuin mitä Chris käyttää, eli L.R. Baggsin mikrofonilla. L.R. Baggs on viulumikrofonien parhaimmistoa esimerkiksi ulostulotehonsa suhteen. Meistä kumpikaan ei käytä mitään varsinaista esivahvistinta, mutta itse tykkään käyttää välissä hieman ekvalisaattoria, ja omistankin kolme MXR:n 10-alueista laitetta. Ne ovat aika vanhoja, mutta niin olen minäkin ja työskentelen yhä muusikkona, joten kaipa ne toimivat.

Ric Sanders ei sinänsä vierasta efektien käyttöä viulun kanssa.
– Tykkään toki käyttää esimerkiksi Roland Space Echoa ja uudempia Bossin digitaalisia malleja tai sitten phaseria, jota tosin Fairportissa ei oikein suvaita. Se sopiikin paremmin jazzrock-kamaan, Ric kertoo.

Myös Chris Leslie hienosäätää jonkin verran viulusoundiaan ekvalisaattorilla ennen signaalin menoa DI-boksiin.
– Leikkaan Bossin kuusialueisella eq:lla hieman vitos- ja kutostaajuutta, koska sointi on muuten aika honottava. L.R. Baggsin mikrofoneissa on kuitenkin sellainen kiva piirre, etteivät ne juurikaan muuta viulun soundia matkalla, vaan toistavat sen kutakuinkin luonnollisesti, hän huomauttaa. 

Laadukas magneettimikrofoni 

Pääasiallisen laulajan sekä kitaristin virkaa nyky-Fairportissa hoitaa sen ainoa alkuperäisjäsen Simon Nicol. Keitelejazzin keikalla hänen instrumenttinsa oli helposti roudattava keikkapeli, vaikka  ykköskitara onkin Santa Cruzin D-malli.
– Godin Acousticaster on helppo kuljettaa lentokoneessa, eikä sen katoaminen olisi mikään maailmanloppu. Santa Cruz-kitarassani on Fishmanin Rare Earth -mikrofonisysteemi, jonka kehitti ystävämme Mike Vanden. Hän halusi tehdä mikrofonin, jonka voisi helposti kiinnittää akustiseen kitaran ääniaukkoon ilman mitään kajoamista kitaran rakenteeseen.

Eli kyseessä on magneettimikrofoni?
– Se on magneettimikrofoni, joka on suunniteltu nimenomaan akustiselle kitaralle. Mutta siinä on lisänä tavallinenkin mikrofoni, joten ulostulossa on kaksi eri kanavaa. Rare Earth oli ensimmäinen akustisen kitaran magneettimikrofoni, joka mielestäni todella kuulosti hyvältä. Systeemi on hieman kalliimpi kuin joillain kilpailijoilla, mutta mielestäni eron soinnissa myös kuulee.

– Tallamikrofonien soundista taas en ole koskaan pitänyt, mutta tuon Godinin kitaran kohdalla teen poikkeuksen, koska se on niin helppo roudata, Nicol selventää.

Fairportin alkuvaiheessa 1960-luvun lopulla soitit bändissä yhdessä Richard Thompsonin kanssa, ja tuolloin kuulemma yritit imitoida akustisen kitaran soundia puoliakustisella orkesterikitaralla?
– Kyllä, koska se oli bändissämme puuttuva elementti ja erotti siten oman soittoni Richardin soittotyylistä. Siihen aikaan ei oikein ollut akustisten kitaroiden vahvistamiseen sopivaa tekniikkaa, joten päädyin jäljittelemään sen sointia erilaisilla sähkökitaroilla. Laitoin siis vanhaan jazz-kitaramalliin hyvin paksut kielet akustisten kitaristien tavoin. Siinäkin kitarassa oli magneettimikrofoni, mutta eihän se tietenkään soinut akustisen kitaran tavoin, vaikka yritinkin soittaa siihen tyyliin.

Akustisen kitaran vahvistaminen taisi olla tuolloin aika haastavaa?
– Kyllä, koska silloin niitä piti soittaa isojen vahvistimien kautta, joten aina tuli ilmoille enemmän sähkökitarasointia. Nykyään kaikki on paljon paremmin akustisessa äänentoistossa, uusi teknologia on todella auttanut asiaa, Nicol toteaa.

Levy syntyi kokemuksella

Fairportin viimeisin levy on tänä vuonna julkaistu ”Festival Bell”, jonka yhtyeen toinen miksaaja John Gale äänitti nykykäytännön mukaisesti: rumpuosuudet tehtiin oikeassa studiossa ja kaikki muu äänitettiin Ric Sandersin talossa. Itse asiassa kukaan yhtyeen jäsenistä ei ollut soittamassa osuuksiaan samanaikaisesti, vaikka lopputulos varsin orgaaniselta kuulostaakin.
– Tuo oli meille todella erikoinen ja uusi tapa työskennellä, sillä Fairport on perinteisesti ollut bändi, joka on istunut yhdessä alas, tehnyt sovitukset, soittanut ne yhdessä levylle ja sitten lisännyt yksittäisiä raitoja päällesoittoina.

– Prosessi oli mielenkiintoinen, ja se vaatii paljon luottamusta muihin yhtyeen jäseniin. Lopputuloshan voi olla katastrofi, kun kukaan ei oikeastaan tuota ja viisi jäsentä soittaa kukin omat osuutensa omin päin. Mutta hyvin harvoinhan me enää kerromme toisillemme, mitä kenenkin tulisi soittaa; oikeastaan tiedämme, mitä kukin haluaa kuulla, joten vältämme karikot tuolla tavoin. Lopputuloksesta tulikin hyvin livesoiton kuuloista, Dave ja Ric arvioivat heille uutta työtapaa.
 

Fairport Convention -yhtyeen nettisivustolle pääset tämän linkin kautta (aukeaa uuteen selainikkunaan)

Oheinen artikkeli on julkaistu alunperin Riffin printtinumerossa 5/2011. Vastaavia, musiikin tekemiseen uppoutuvia haastatteluita julkaistaan jokaisessa Riffissä. 

Riffiä myyvät Lehtipisteet sekä luonnollisestikin kaikki hyvin varustetut soitinliikkeet kautta maan. Lehteä sekä irtonumeroita voi tilata myös suoraan kustantajalta näillä sivuilla olevan Riffi-kaupan kautta. 
Ennen vuotta 2010 julkaistuja numeroita voi tiedustella suoraan asiakaspalvelusta s-postilla, taannehtivia lehtiä myydään niin kauan kuin ko. numeroa on varastossa.


Lehden digitaalinen versio vuosikerrasta 2011 alkaen on ostettavissa myös Lehtiluukkupalvelusta.

 

25.09.2016
|
Timo Östman
Tekninen toteutus: Sitebuilders Finland Oy