Heikki Elo – lavealla siveltimellä

Säveltäjä, sovittaja, kapellimestari ja kosketinsoittaja Heikki ”Hexa” Elo kuuluu niihin kotimaisiin puurtajiin, jotka ovat mukana vaikka missä, mutta naamaa ei lehtien palstoilla riesaksi asti näe. Miten luonnehtisi ammattilaista, jonka skaala venyy popviihteen lisäksi kauas sen ulkopuolelle, tukkahevistä viulukonserttoon ja puhallinorkesterista pelimusiikkiin. Musamies?

Heikki Elo napattiin Riffin kuulusteluun talven kiertueruuhkan keskeltä. Matin ja Tepon juhlakiertue on päättymässä ja Jari Sillanpään suuri show-kiertue alkamassa, ja toimena molemmissa sovittaminen, orkesterin johto ja pianistin hommat. Aha, Elo taitaa olla siis näitä iskelmäviihdemiehiä?
– En ole koskaan pitänyt itseäni sellaisena, olen sielultani rokkari. Kaikki lähtee Hurriganesista, Deep Purplesta ja Led Zeppelinistä, Heikki Elo napauttaa.

Uskotaan. Rokkarin sielun omaava Elo vaikuttaa silti syntyneen kroppaan, jolta luonnistuu vähän muukin. Porilaissyntyisen Elon isä soitteli saksofonia big bandissa, ja Elo muistaa pyörineensä jazzfestareilla kolmivuotiaasta asti. Puhdas jazzmuusikkous ei kuitenkaan vienyt mukanaan.
– Lukioaikana olin vaihto-oppilaana Jenkeissä ja hinguin jo Berkleen kouluun opiskelemaan, kunnes tuli muita houkutuksia. Huomasin, että tanssimuusikkona tienasi rahaa, ja rahalla pystyi hankkimaan kamoja.

Elo aloitti soittamisen alakouluikäisenä viululla. Myöhemmin mukaan tuli piano, joka muuttui sittemmin pääsoittimeksi.

Elon soittajanuran alkuvuosien rokkibändeistä mainittakoon Make Tommilan luotsaama porilainen Doora, ja 1980-luvun lopulta länsirannikon suomenruotsalaisista muusikoista koostunut Wild Force, joka teki pari albumia ja kävi kuvaamassa Hollywoodissa asti Renny Harlinin ohjaamia MTV-kelpoisia videoitakin. Europen ja Bon Jovin jalanjälkiä kulkenut hard rock -bändi ei kuitenkaan ottanut tulta, lupaavista lähtökohdista huolimatta.

Tähtien taustajoukkoihin

Heikki Elon omat lapset eivät ole musiikkiuralle lähteneet, ja isä veikkaa että saattoivat nähdä turhan läheltä muusikkouden eri puolia, joihin kuului esimerkiksi toimeentulon epävarmuus.
– Viimeisimmän kuukausipalkkani olen saanut joskus 1990-luvun alussa, Elo viittaa pestiinsä Studiotecin tuotepäällikkönä.

Audiolaitemyynti jäi uralla välivaiheeksi, sillä jo armeijan jälkeen Elo oli ehtinyt elättää itseään muusikkona ravintola- ja lavabändeissä. Myyntihommissa tavoitteet täsmentyivät: takaisin soittamaan – maksoi mitä maksoi.
– Harmitti esitellä laitteita kavereille, joille en olisi halunnut myydä yhtään mitään vaan soittaa heidän kanssaan! Se oli tärkein syy vakihommien lopettamiseen.

Sittemmin Elo on päässyt soittamaan näiden ”kaverien” ja monien muidenkin kanssa. Keikkaa ja levyä on tullut tehtyä Arja Korisevan, Tapani Kansan, Paula Koivuniemen sekä Jari Sillanpään rinnalla.

Studioyrittäminen on kulkenut soittamisen mukana isommassa tai pienemmässä mitassa. Yhteys Sillanpäähän syntyi artistin levytuottajan Mika Toivasen kautta.
– Mika veti levytuottamisen rinnalla Siltsun rundeja ja haki mukaan toista kosketinsoittajaa, muistelee Elo, joka pyöritti noihin aikoihin omaa studiotaan samassa pitäjänmäkeläisessä kiinteistössä.
– Kun Mika ei enää ehtinyt käydä keikoilla, minä siirryin liidaamaan kiertueita pianistina. Vuonna 2001 tuotin ja sovitin Sillanpäälle albumin Hän kertoo sen sävelin, jolle Jari halusi tehdä ulkomaisia ikivihreitä isolla bändillä ja autenttisesti, alkuperäissovituksia kunnioittaen.

Sovittaa Elo onkin ehtinyt muutenkin paljon. Esimerkiksi 2000-luvun alussa TV2:n Jos sais kerran -musiikkiohjelman pianisti-kapellimestarina sai urakoida toistakymmentä uutta arria viikossa parin vuoden ajan.

Rytmi, harmonia, soundi!

Omia biisejään eri artistien levyille saadessaan Elo mielellään sovittaa ja tuottaa ne, ja tähän on syynsä.
– On käynyt niin, että olen tehnyt demon, jonka sisältämän biisin joku toinen on tuottanut levylle enkä ole ollut tehdyistä ratkaisuista lainkaan samaa mieltä. Se kirpaisee varsinkin silloin, kun itse ajatteli että ”tässä oli tämä ja tuo olennainen koukku” ja juuri koukut on otettu pois! Elo irvistää kuin tuskasta.

Elo veikkaa, että tällaiset tapaturmat juontuvat näkemys-erojen lisäksi joidenkin alalla toimivien kapeammasta tietämyksestä ja rajallisemmasta viitekehyksestä.
– Olen yrittänyt olla auki kaikille vaikutteille – myös soundipuolella, Elo jatkaa ja nimeää kosketinsoitannan tärkeimmäksi oppi-isäkseen Esa Kotilaisen.

Kotilaisen vaikutus on ollut suuri ja pysyvä, sillä Elo pystyy vieläkin näkemään silmiensä edessä kaikki Moogit, ARPit, viulukoneet ja muut laitteet, jotka syntikkavelho tapasi roudata kioskissaan 1970/80-lukujen vaihteen legendaarisille popjazz-kesäleireille.

Soundiaiheeseen päästyään Elo jatkaa, että hänelle rockissa kaikkien aikojen sankareihin kuuluvat esimerkiksi Peter Gabriel ja Queen.
– Night at the Opera ja Day at the Races ovat ylittämättömiä tuotoksia, myös soundin kannalta. Soundi on tärkeä!

Jazzpuolella kuuntelusuosikit löytyvät fuusiolaidalta, Steps Aheadin ja Brecker Brothersin maisemista.
– Ja Chick Corea on ollut vahva vaikuttaja omaan pianismiini. ”Soittajamusaa” on kieltämättä tullut kuunneltua paljon, makeita rytmisiä ja harmonisia juttuja. Omassa viulukonsertossanikin harmoniat menevät jazzin puolelle.


Studion pelisäännöt

Elo sanoo aikojen myötä tulleensa yhä vakuuttuneemmaksi siitä, että onnistuneeseen lopputulokseen johtavan studiotyöskentelyn ja -tuotannon avain on valmistautuminen: kaikki mietitään etukäteen ja studioon mentäessä epäselviä asioita on mahdollisimman vähän.
Tämä periaate on noussut entistä arvokkaammaksi nykypäivän tehokkuusajattelussa ja äänitebudjettien pienentyessä. Studioajan lyhentymisen ohessa kehitys johtanut myös monien soittajaryhmien käytön roimaan vähentymiseen: ne instrumentit, joiden stemmat voidaan kohtuullisella omatunnolla toteuttaa koneella toteutetaan koneella. Tämähän ei tietenkään kavenna kosketinsoittajan työsarkaa, mutta muiden kyllä.
– Itse tykkään mieluummin käyttää muusikoita, sieltä tulee aina ekstraa mitä ei osaa odottaakaan.

Elolle studiotyön tärkeimpiä pelisääntöjä on pitää korvat auki ehdotuksille ja jättää soittajalle sekä vapautta että vastuuta. Vaikka sovittaja-tuottaja-kapellimestarilla itsellä olisikin tarkka mielikuva, kukaan tuskin pystyy yksillä aivoilla siihen, että kaikki on ”juuri oikein ja maailman parasta”.
– Jos haluaa soittajalta sen minkä hän voi tarjota, hänen käsiään ei voi sitoa. Totta kai voisin hoitaa koskettimilla itse jonkun bassostemman, mutta A-luokan basisti löytää luonteenomaisempia instrumenttilinjoja ja soittaa paremmalla taimillakin. Jos ympärillä on kymmenen ammattilaista, jotka handlaavat soittimensa, kannattaa kuunnella kaikki ideat, pienetkin.

Käytännössä nykyisestä studiotuotannosta valtaosa tehdään kuitenkin Elonkin tapauksessa jo kotioloissa. Elon mainitsema poikkeus säännöstä kertoo kummia aikojen muutoksesta:
– Kun tein musaa Angry Birds -peliin, siihen haluttiin aitoja instrumentteja joten se tehtiin studiossa alusta loppuun!

Puikko käteen

Elo sanoo, vähän leikillään, harmitelleensa että on ollut kiinnostunut ”liian monesta” musiikin alueesta. Keskittymällä olisi voinut päästä pidemmälle yhdessä lajissa. Toisaalta siveltimen laveus on taannut sen, että hommia kentän jollain laidalla on aina löytynyt suhdanteista riippumatta.

Kuinka paljon miehessä sitten on säveltäjää, sovittajaa, orkesterinjohtajaa, tuottajaa ja kosketinsoittajaa?
– Alussa tämä oli sataprosenttisesti soittamista, johon alkoi vaihe vaiheelta tulla muuta. Nykyään puolet on soittamista ja neljäsosa sovittamista. Sitten on tietysti tuotantoa, ja viimeinen 10 prosenttia sävellystä.

Säveltämisen – varsinkin vakavan säveltämisen – osuuden kasvattaminen toimenkuvassa onkin Elon kiinnostuksen kohteita, varsinkin kun tuli haettua ja saatua sävellysapurahaa.

30 vuotta kevyen musiikin parissa ovat tehneet tutuiksi ensin ravintolat ja tanssilavat, sen jälkeen äänitys- ja tv-studiot. Sitten kevyt musiikki kipusi konserttisaleihin, ja nykyään suosituimpien artistien kanssa kierretään jo jäähalleja ja Hartwall-areenoita. Elo kertookin havahtuneensa jossain vaiheessa siihen, että kotimaisella kevyen musiikin saralla ei pääse tästä enää hirveästi ylöspäin.

Piti siis lähteä ”eteenpäin”. Elo oli reilusti nelikymppinen pyrkiessään Sibelius-Akatemiaan, josta valmistui puhallinorkesterin kapellimestariksi toissa keväänä. Sotilassoittokuntien ohella hän on säveltänyt ja sovittanut esimerkiksi Avanti!-orkesterille ja Helsingin kaupunginorkesterille, ja johtaa Vantaan Viihdeorkesterin kompaktimpaa VVO Ensemble -kokoonpanoa.

 

Sivusta katsellen

Elo on vuosikaudet istunut aitiopaikalla kotimaisen kevyen musiikin kärjen tuntumassa ilman, että on itse tarvinnut julkkiksena patsastella. Hän on saanut tai joutunut katsomaan vierestä mitä vaikkapa tähdeksi tuleminen saattaa ihmiselle tehdä.
– On matkan varrella tavattu sellaisia, joilla ei pää kestänyt, vaikka lahjat olisivat riittäneet vaikka mihin.

Elon mielestä suuren yleisön loputon kiinnostus julkkiksiin ja monien omakin pyrky tähteyteen ovat seurausta siitä, että kuuluisuudesta nähdään vain säihkyvä julkisivu – ei sitä mitä julkisivun takana on. Yleisö näkee artistin esiintymistilanteessa, jossa hän kerää kaiken glorian, ei sitä kun ajetaan tuhansia kilometrejä ja tuskaillaan jonkun muun seikan kanssa, joka ”tulee paketin mukana”.

Kun konsertti on ohi, soittaja ottaa esiintymispuvun päältään ja siirtyy tietyllä tavalla arkeen. Artistilla päivystäminen ja varuillaan olo sen kun jatkuu.
– Kyllä sitä on mieluummin vähän taustalla kuin solistina, joka joutuu ottamaan vastaan kaikki ne velvoitteet ja murheet joita tähteys tuo, paparazzeista alkaen.
 

Telkkarista mykkäleffaan

Keikkabändien liidaamisen ja studiotuottamisen ohella Heikki Elo (50) on toiminut tv-ohjelmien kapellimestarina ja kuvaan sovitetun musiikin säveltäjänä tehden musiikkia Ylen dokumenteista MTV3:n draamasarjoihin.
Hän on orkestroinut musiikkia Jalmari Helanderin Big Game -suurelokuvaan, jossa Yhdysvaltain presidenttiä esittää Samuel L. Jackson.
Elo on johtanut useasti orkesteria Forssan elokuvafestivaaleilla, huippuhetkiä ovat tarjonneet esimerkiksi livenä säestetyt monumentaaliset mykkäelokuvat, kuten Charles Chaplinin Kaupungin valot tai Fritz Langin Metropolis.

Elokuvasäveltäjistä Elo ihailee esimerkiksi alan ikonin John Williamsin sävelkieltä ja tyylitajua, joka tuntuu toimivan pettämättömästi, ja venyy Tähtien sodan majesteettisista vyörytyksistä Tintti-animaation pienimuotoiseen ranskalaishenkiseen kepeilyyn.

Jyrän alla

Jostain Elo on onnistunut kaivamaan aikaa musiikin tekijärintaman edunvalvontaankin, luottamustoimina muun muassa Teoston ja Elvis ry:n hallitusjäsenyydet. Elon mukaan urakkaa riittää nyt ja vastakin muusikoiden ja musiikintekijöiden verotusasioiden korjaamisessa sekä isojen kotimaisten ja ylikansallisten mediatalojen vastavoimana tekijäpuolen oikeuksien puolustamisessa.

Elolla alkaa olla takanaan 30 vuotta ammattimuusikkona. 2000-luku on ollut ammattinäkökulmasta myllerrystä: ravintola- ja tanssimuusikkous alkaa käytännössä olla hävinnyt toimiala, ja äänitetuotannosta tuntuu kadonneen kohtuus ja kustannuslogiikka.

Elo mainitsee, että levykohtaisten budjettien romahtamisen lisäksi levyjä ylipäätään tehdään vähemmän kuin takavuosina. Kun levy-yhtiöt ovat keskittyneet satsaamaan harvempiin mutta varmoihin huippunimiin, töitä on jaossa kentällä paljon vähemmän. Äänitteiden tuottaminen nykyilmastossa alkaakin olla pahimmassa tapauksessa vain taloudellinen riski kaikille, ja parhaassa tapauksessa hauska harrastus.
– CD-levyjähän ei enää paljon myydä. Jostain iTunesista tekijät saavat jotain, Spotifysta eivät mitään, Elo heittää kuivasti.


Pajassa ja lauteilla

Monessa lajissa operoiva Heikki Elo ei halua nostaa yhtä yli muiden, vaan toteaa että kaikki iskelmästä rokin kautta taidemusiikin muotoihin ovat haastavia, koska niissä pätevät eri lainalaisuudet. Säveltäjä- ja sovittajaminän työmoraalista huolehtii kuulemma parhaiten deadline, joka on ”pahin vihollinen ja paras ystävä”. Tekijänä hän sanoo olevansa pitkälti vaistonvarainen.
– Vaikka olen käynyt kouluja, en välitä jos sovitusratkaisu on kirjan mukaan virheellinen, jos se kuulostaa hyvältä.

Elon laitekattaus on pelkistynyt takavuosista. Keskeisin työkalu on nyt iMac, Sibelius ja Logic Pro.
– Toisinaan alan tehdä arria suoraan softalla, mutta jos pyörittelen aihetta enemmän päässä on työkaluna kynä ja nuottipaperia, jolta siirrän materiaalin Sibeliukseen.

Kotipajassa koskettimistona voi olla Rolandin JD-800, Kawain ES4 tai jokin käsillä oleva masterkoskettimisto. Tällöin soundien lähteenä toimivat Logicin virtuaali-instrumentit, Spectrasonics Omnisphere, NI Kontakt, East/Westin samplet tai Sibeliuksessa toimiva Wallander NotePerformer.

Päivitystä odotellessa

Keikkakäytössä Elolla on uudenkarhea Kawain MP11 ja sen päällä Rolandin XP-80, joskus tuettuna läppärillä ja soundiplugareilla. Elo selittelee pelkistettyä lavakalustoaan sillä, että osaksi on viime vuosina tullut pianisti-liiderin rooli, joten synavelhoilusta ja soundiväreistä huolehtii yleensä toinen kosketinsoittaja.

Myös studiopuolen hommat ovat pitkään painottuneet sovittamiseen ja tuottamiseen, ettei aikaa ”nippelinvääntöön” enää oikein ole. Hyllyt ovat pullollaan vanhoja sormioita ja samplereita, joista ei ole tullut hankkiuduttua eroon mutta joita ei tänä päivänä tule juuri käytettyä.
– Fender Rhodes, Oberheimin OB-Xa ja räkissä Matrix 1000, Korgin EX8000, Rolandin samplereita ja muita räkkisynia, Elo esittelee.
– Pitäisi uusia vahvalla kädellä studion kalustoa, varsinkin jos aikoo tehdä leffajuttuja enemmän.

Elo oli parikymppinen tuore ja innokas kiipparisti, kun midi tuli syntetisaattoreihin ja äänitysstudioiden maailma mullistui kerrasta.
– Olihan se mahtavaa aikaa olla kosketinsoittajana studiossa. Nykyään ostat plugarin, josta saat kaksi miljoonaa valmista soundia. Silloin oli joku Yamahan DX7, joka kytkettiin pariin analogisyntikkaan. Ei ollut periaatteessa mitään soundeja, joten niitä opeteltiin tekemään ja hakemaan itse.

 

Oheinen artikkeli on julkaistu alunperin Riffin printtinumerossa 1/2015. 

Riffiä myyvät Lehtipisteet sekä luonnollisestikin kaikki hyvin varustetut soitinliikkeet kautta maan. Lehteä sekä irtonumeroita voi tilata myös suoraan kustantajalta näillä sivuilla olevan Riffi-kaupan kautta. 
Ennen vuotta 2010 julkaistuja numeroita voi tiedustella suoraan asiakaspalvelusta s-postilla, taannehtivia lehtiä myydään niin kauan kuin ko. numeroa on varastossa.


 

Lehden digitaalinen versio vuosikerrasta 2011 alkaen on ostettavissa myös Lehtiluukkupalvelusta.

 

29.05.2016
|
Tommi Saarela
Tekninen toteutus: Sitebuilders Finland Oy