Nayteikkuna

Ikimuistoiset Sessiot – Maki Kolehmainen

Äänitteitä, jotka kansa tuntee. Tuottajia, jotka ovat jääneet usein taustahahmoksi. Mielenkiintoisia tarinoita siitä, miten asiat johtivat toisiin asioihin ja päädyttiin ratkaisuihin. Kertojana Maki Kolehmainen.

 

Ai että naurattaa. Maki Kolehmaisen jutut nimittäin. Kolmekymmenvuotista uraansa taiteilijana juhlistavalta säveltäjä-tuottajalta irtoaa sen verran hauskoja tarinoita uraansa muistellessaan. Haastattelunauhaa purkaessaan kirjoittajan mieleen jää päällimmäisenä käkätyksen määrä. Aloittakaamme siis alusta. Tai ainakin jostain sieltä esihistorialliselta ajalta.

Maki Kolehmainen aloitti ammatikseen soittamisen jo 80-luvun lopulla. Kyseessä oli perinteinen pop/rock -bändi, jossa hän soitti kitaraa ja lauloi. Jossain vaiheessa yhtyeeseen liittyi  ammattilaistaustalla varustettu rumpali, jolla oli suurempia suunnitelmia. Hänen ajatuksensa oli, että viikonloppuisin tehtäisiin ammattikeikkaa ja viikolla omaa musiikkia. No, se ammattilaispuoli saatiinkiin nopeasti uomiinsa ja yhtye teki keikkaa Einin, Lea Lavenin ja Marionin taustabändinä. Homma oli kuitenkin sen verran intensiivistä, että viikolla ei jaksettu enää tehdä mitään muuta.

Tätä jatkui täyspäiväisesti kaksi vuotta, kunnes Kolehmainen päätti siirtyä tanssibändiin joka teki keikkaa ainoastaan pääkaupunkiseudulla. Osa näihin aikoihin eli vuosien ’90–’93 välillä silloisen biisintekijäkaverin Mika Mettälän kanssa kirjoitetuista kappaleista päätyi aikanaan myös Aika-yhtyeen Hear Me Now -albumille. 

Tästä päästäänkin näppärästi yhtyeeseen nimeltä Aikakone – Maki Kolehmaisen lempiluomukseen, joka oli aikoinaan kotimaamme suosituimpia yhtyeitä.

Bändiä perustaessaan Kolehmaisella oli monta esikuvaa, mutta kaksi oli yli muiden. ABBA ja Ace of Base. Kumpikin olivat ruotsalaisia ja kummassakin kaksi tyttöä ja kaksi poikaa. 

– Aluksi Aikakoneessa oli vain minä ja Alex. Sitten aloin miettimään, että olis kiva kun olis pari tyttöä mukana tanssimassa. Kun Sani tuli mukaan homma muuttui heti, koska hän oli niin hyvä. Oli vaan luonnollista että Sani alkoi laulaa liidejä, vaikka hän tuli alussa Veran kanssa taustalaulajaksi. 

– Aikakone on siinä mielessä oikea bändi, että se ei ole mikään levy-yhtiön kasaama juttu. Tehtiin biisit itse kuten myös soitettiin ja laulettiin ja pitkälle tuotettiin ne. Oltiin hirveen omavaraisia.

Yhdessä valtakunnan suosituimmassa yhtyeessä musisoidessaan Kolehmainen sai tottua siihen että pärstä oli vähän väliä esillä milloin missäkin mediassa. 

– Mun Aikakone-hahmo on alkanut elää omaa elämää. Musta on tullut semmonen elämää suurempi hahmo, jota mua on itsekin aika vaikea tunnistaa. Se on aika kaukana siitä mitä mä oikeasti olen.

 

 

 

Ace of Base

Maki Kolehmaisesta oli tullut jopa sen suuruusluokan hahmo, että hänet tiedettiin myös Suomenlahden länsipuolella. Olikin käynyt niin, että yhdestä hänen esikuvistaan oli tullut Aikakoneen fani.

– Kävelin vuonna 1999 Helsingissä Kaivopihalla ja yhtäkkiä puhelin soi. Toisessa päässä esitellään että, ”Hello is Maki there?” ”Yes.” ”This is Jonas Berggren from Ace of Base.” 

– Perkele, tää on joku radiopila. ”Is this somekind of a joke?”

– ”No, no, it’s really me. I’am huge fan of Aikakone!”

– ”No voihan perkele!”, pysähdyin ja nojasin seinään.

Kymmeniä miljoonia myyneen Ace of Basen biisintekijä kertoi olleensa Suomessa tekemässä jotain lanseerausta ja kuullut samalla Aikakonetta ja tykästynyt kovasti. Hallussa oli kaikki bändin levyt. 

– ”Ollaan tulossa Suomeen esiintymään ja ajattelin, että sulla Maki on pakko olla joku kannettava syntikka kun levy-yhtiö ei ollut löytänyt mulle sellaista”, Kolehmainen muistelee ensikeskusteluaan Berggrenin kanssa. 

Kun levy-yhtiö ei pystynyt hommaamaan ruotsalaiselle soitinta, oli hän tokaissut kuulemma että: ”Antakaa Makin numero, mä soitan sille!” 

Tämän kerrottuaan Kolehmainen kävelee studion tarkkaamoon ja palaa olallaan valkoinen Rolandin kannettava kiippari. 

– Tällä on vedetty Ace of Basen keikalla Olympiastadionilla.

Tästä puhelusta alkoi Berggrenin ja Kolehmaisen yhteistyö, joka ulottui Aikakoneen levyille asti. Maki muistelee hauskaa kohtausta äänityssessioista Ruotsin Göteborgissa. Elettiin selkeästi studiotekniikan murrosaikaa.

– Siellä oli Phonicin digitaalipöytä. Sani oli laulanut liidit ja sanoin Jonakselle, että vois tehdä stemmoja. Ne kattoo mua ihmeissään, what the fuck you mean? Mä menen hämilleni, ”you know harmonies.” ”Okei, Maki käy hakemassa kahvia, anna meille vähän aikaa.”

– No mitä hittoa mä jotain kahvia lähden hakemaan kun pitäis laulaa stemmoja? Emmä viitti kysyy, kun Jonas on kuitenkin ”the Man”. Kun tulen takas niin ne plärää manuaalia kohdasta ”How to make more tracks”. Se pöytä oli niin uusi ettei ne osanneet käyttää sitä. Ei jumakauta…, Kolehmainen räkättää. 

Sessioiden jälkeen matka jatkui Tukholmaan, jossa oli tarkoitus työskennellä Jörgen Elofssonin kanssa, joka on yksi Ruotsin arvostetuimpia biisintekijä-tuottajia. Kolehmainen soitti hänelle Göteborgissa tehdyn kappaleen, jolloin hän kääntyi Makin puoleen ja tokaisi: ”Is this a joke?”

– Se oli hänen mielestään niin kauhean kuuloista. Jonas Berggren on yksi parhaimpia biisinkirjoittajia, mutta kaikella rakkaudella, ei hän tuottaa osannut, sanoi Elofsson.

 

Jörgen Elofsson

Maki Kolehmainen on tehnyt työtä monen ruotsalaisen biisinkirjoittajan/tuottajan kanssa. Suuri osa yhteistyöstä on tapahtunut Jörgen Elofssonin kanssa. Maki muistelee hiljattain tapahtunutta biisintekosessiota, jossa kyhäiltiin kappaletta Matias Mikkosen levylle.

– Hänellä on sellainen tapa, että kun tavataan, käydään läpi kaikki kuulumiset ja sitten jauhetaan jostain yhteiskunnallisista asioista, kunnes mun pitää jossain vaiheessä keskeyttää, että ”Mites se biisi?” ”Odota vähän vielä”, ja juttu jatkuu jostain poliittisesta epäkohdasta. 

– Ja sit yhtäkkiä se sitten sanoo; ”Maki, tossa kitara, sä tiedät sun juttus, mä tiedän sun juttus. Aloitetaan. Tehdään prima vistana tää biisi, mä laulan, sä soitat soinnut.” Mä olin ihan paniikissa, että mitähän nyt tapahtuu? 

– Istuttiin kasvokkain ja otin kitaralla yhden soinnun. ”Onks tää hyvä sointu?” ”On”. 

– Ja me soitettiin se biisi alusta loppuun siinä samantien. Yhdellä otolla. Mä olin sen jälkeen ihan puhki, tilanne oli niin intensiivinen että se vei multa kaikki mehut. Mulla on vieläkin tallessa se demo ja se sävellys pääty sellasenaan levylle. Siinä oli kimppatekemisen korkein taso. Kahden jätkän yhteistyönä syntyy täydellinen biisi ilman mitään ennakkovalmisteluja. En suosittele kenellekään, ei välttämättä natsaa joka kerta.

Kolehmaisen mielestä myös studiotyöskentelyssä kannattaa antaa intuitiolle mahdollisuus ja aikaa. Tästä syystä hän ei pidä nykyään biisintekosessioista, kun monasti paikalle tulevat ihmiset tahtovat pysytellä omissa lokeroissaan. Hedelmällisintä olisi kun heitettäisiin kaikki tittelit ja historia pois. 

– Tällöin tullaan tilanteeseen jossa päästään avoimin mielin haastamaan itseään kaikessa siinä mikä kuulostaa omasta mielestä hyvältä. Ei silleen että, mulla on tää valmis biitti, jonka päälle aletaan tekemään. Ja sitten vielä silleen, että mikään ei kelpaa, vaan tehdään sen yhden tyypin ehdoilla. Ei se ole mitään yhteistyötä, ei kukaan silloin heittäydy ja luo jotain uutta.

Makin mukaan sessiot ovat silloin onnistuneita, jos onnistuu tapaamaan jonkun jonka kanssa  synkkaa ja yhteistyö jatkuu yli sessioiden. Hänellä on käynyt näin monta kertaa. 

– Itse sessioissa ei synny mitään, mutta sit jälkikäteen ollaan tehty yhdessä juttuja. Mä olen aina tykännyt siitä, että kun alat tekemään muiden ihmisten kanssa duunia, ja kyseenalaistat sun omat lainalaisuudet ja ravistat itsestäs pölyt pois. 

Biisisessiot amerikkalaisen Tina Harrisin kanssa ovat hyvä esimerkki lokerossa pysyttelemisestä. Harris tuli Suomeen Kolehmaisen kustantajan kutsumana. 

– Vaikka tehtiinkin hommia kasvokkain, mentiin silti täysin hänen ehdoillaan. Minusta tuntui, ettei hän ollut valmis heittäytymään. Kun hänellä oli niin karmea repertuaari pohjalla, ei oikein uskaltanut sanoa siihen mitään. 

Loppujen lopuksi Harris tuli Suomeen vain yhden kappaleen takia. Love is the Answer päätyi Aika-yhtyeen ainoalle albumille. 

Kustantajista puheen ollen, Kolehmainen teki ensimmäisen kansainvälisen kustannussopimuksensa vuonna ’95. Se avasi hänelle aivan uuden maailman.

– Kaikki sano mulle, että olet tyhmä kun teet sen. Ehkä olin, mutta se johdatti mut tähän ruotsalaiseen biisintekomaailmaan. Pyörin studiossa Jörgenin kanssa, joka kysyi, että haluanko käydä Cheironissa, joka oli sen hetken maailman kovin tuotantopaikka. 

– Tottakai haluan. Mentiin sinne, laulukopista tuli nuori mimmi ja esitteli itsensä mulle: 

”Hello, my name is Britney Spears from America.”

– Kuka helkkarin Britney Spears?, mietin ja vastasin, että ”Hello, my name is Maki Kolehmainen from Finland.”

Muutaman kuukauden päästä Spearsin single ”…Baby One More Time” räjähti koko maailman tietoisuuteen. Kolehmaisen kaveri, Jörgen Elofsson teki samalle albumille Sometimes-kappaleen. 

– Oli kiva seurata, kun Jörgen pamahti samalla kaikkien tietoisuuteen. 

 

Aika: Hear Me Now, RCA 2001

Jätetään name-droppaus vähäksi aikaa. Aikakone oli neljän vuoden aikana julkaissut kolme huippulukemiin yltänyttä levyä. Ensimmäinen albumi myi sataneljäkymmentätuhatta, toinen 100 000 ja kolmas viisikymmentätuhatta kappaletta. Lienee syytä vielä kerran mainita, että Aikakone oli samaan aikaan yksi valtakunnan suosituimmista yhtyeistä. Kaikki, mitä Suomessa voi saavuttaa oli jo saavutettu. Looginen jatke tälle oli vaihtaa esiintymiskieltä ja suuntaa tavoitteet ulkomaille. 

Homma lähti liikkeelle Kolehmaisen ruotsalaisen kustantajan kautta. Hän ehdotti biisintekoa ruotsalaisten kanssa. Kolehmainen innostui yhteistyöstä niin paljon että päätti että Aikakone tekee englanninkielisen levyn. 

Oikeastaan englanniksi tekeminen oli aina ollut Kolehmaisen lähtökohtana. ”Kukapa ei haluisi tehdä englanniksi musaa ja valloittaa maailmaa?”, hän kysyy. 

– Suomenkieli tuli vaan siitä että joka puolella toitotettiin että pitää vetää suomeksi. 

Hear Me Now oli levy, jolla käytettiin eri biisintekijöitä ja uutta tuottajaa. Tuottaja oli norjalainen Ole Evinrud, joka oli tehnyt työtä muun muassa Ace of Basen kanssa. 

Loppuiko Kolehmaiselta paukut vai haluttiinko homma viedä uusille leveleille ulkomaisin voimin?

– Mä halusin, että homma elää. Oli halu oppia uutta ja saada uusia vaikutteita. Mä ajattelin myös, että kun alan tekemään ruotsalaisten kanssa niin pääsen lähemmäs mun yhtä tavoitetta eli maailmanlaajuista hittiä. 

Levy oli osiltaan paluuta Aikakonetta edeltävään aikaan, sillä osa kappaleista oli sävelletty vuosina ’90–’95 eli ennen yh-tyeen perustamista. Myös Jonas Berggren halusi osallistua levyn tekoon kahdella kappaleellaan.

– Kun tuollanen maailmanluokan tekijä tekee tuollaisen tarjouksen, niin totta kai mä katson sen kortin.

Kumpikin kappale äänitettiin, mutta…

– Ei me pystytty julkaisemaan niitä, kun ne ei laadullisesti täyttänyt Aikakoneen kriteerejä. 

Toinen biiseistä kuulosti ihan Beach Boysilta, eikä se sopinut Aikakoneelle ollenkaan. 

Millaista oli hylätä noin kovan kaverin tekemä biisi?

– Se olikin rankka päätös, jota mietin pitkään. Mä kuitenkin ajattelin, että meillä on se oma juttu, eikä ne teknisesti kuulostanut yhtään meiltä. Saatiin sitten takaportti toisen biisin nimestä, joka oli ”Last Day of ’99”. Sitä ei julkaistu oikeana päivänä, joka olis ollut tietysti vuosituhannen viimeinen päivä. Ilmoitin hänelle, että ei voida julkaista sitä enää seuraavana vuonna, mutta ehkä me julkaistaan se myöhemmin jossain kokoelmalla… ei ole vielä tullut sitä päivää.

– Oli myös kiva huomata, että on ne maailmantähdetkin ihan inhimillisiä. Henkilönä hän on aivan loistava ihminen. Kova talvisota-fani, jonka kanssa oli kiva turista niistä asioista hänen merenrantakämpässään.

– Siellä oli muuten hauska juttu hänen autotallinsa kanssa. Vaikka olis ollut minkälainen ilma, autoa ei ikinä ajettu talliin sisään. Kysyin, että minkä takia hän ei aja autoa sinne sisään?

Se nosti vähän nolona sen autotallin oven ja se oli täynnä kulta- ja platinalevyjä. Lattiat täynnä arvolevyläjiä.

Albumi oli Maki Kolehmaiselle merkityksellinen levy, koska muiden kanssa työskennellessä hän oppi paljon uusia tapoja tehdä biisejä. Levy-yhtiö ei kuitenkaan uskonut bändin kansainväliseen menestykseen. 

– Eihän me saatu levy-yhtiöltä hirveästi tukea. No, totta kai ne suostu tekemään sen, olihan niiden vaikea sanoa ei bändille, joka on just myynyt 300 000 levyä. Niiden oli vähän pakko suostua siihen.  

No, eihän se ihan samaan malliin myynyt. Levyn tekeminen oli kuitenkin Makille myös henkisesti tärkeä levy, sillä se edusti hänelle ja toiselle bändin perustajajäsenelle Alexille paluuta alkuperäiseen linjaan. Suomenkieli oli aina ollut hänelle suosiosta huolimatta jonkinasteinen harharetki. 

– Mä en uskonut, että se levy menis niinkään hyvin läpi. Alkuun mä ajattelin että voitais käyttää ekan levyn pohjia ja vaan laulaa ne englanniksi.

– Jälkikäteen kun ajattelee, niin meillä oli myös se hirveä ongelma, että englanninkielinen ääntämys ei ollut ominta Sania. Plus, että mä olin liian altis niille vaikutteille, joita olin saanut biisintekijänä Ruotsista. Ja se kuului niissä biiseissä. Jos vertaa Aikakoneen kolmea ensimmäistä albumia, niin varsinkin kahdella ekalla (Tähtikaaren taa, 1995 ja Toiseen maailmaan, 1996) on aika uniikkia materiaalia. Kolmannella levyllä (Maa, 1998) mukaan tuli jo ruotsalaisia. 

– Ja nyt kun katsoo taaksepäin niin kaksi ensimmäistä albumia on myös äänitysteknisesti kaikkein korkeatasoisimpia. Ne kestää vieläkin päivänvaloa ja se näkyy myös keikoilla.

Kun levyn ympäriltä oli pöly laskeutunut, oli olo ristiriitainen. Aikakoneen mittareilla koettiin että oltiin epäonnistuttu. Toisaalta taas Hear Me Now -kappale päätyi Young Love -elokuvan tunnariksi. Biisi oli myös pitkän aikaa listaykkösenä. 

– Jos ajatellaan että kyseessä on englanninkielinen levy, niin sehän on tosi hyvin menestynyt. Sen jälkeen tuli kuitenkin sellanen fiilis, että ehkä tää oli nyt tässä – ainakin vähäksi aikaa. 

Biisinkirjoittajana Maki ei kuitenkaan lannistunut ”flopanneen” albumin jälkeen. Hänen ammattiinsa kuuluu jatkuva itsetutkiskelu. Koska mies kykeni samaan aikaan säveltämään esimerkiksi Tiktakille hittejä, ymmärsi hän, ettei menestymättömyys voi olla biiseistä kiinni. Tänä päivänä albumia kuunnellessaan häntä naurattaa.

– Kun se oli tietyllä tavalla semmosta sinisilmästä touhua. Osa materiaalista on ihan loistavaa, osa ihan hirveetä paskaa.  

Sillisalaatti on sana, jolla Kolehmainen albumia kuvailee. Hän näkee sen erillisenä osana Aikakoneesta. 

– Silloin ajattelin että tehdään tää silleen ruotsalaisittain, että se siis soundaa ruotsalaiselta. Nyt tarkasteltuna se oli virhe. 

Rock Me Baby -kappale kuulosti jopa niin ruotsalaiselta, että Ruotsin EMI Music Publishing tarjosi Kolehmaiselle rahakasta kustannussopimusta. 

Stefan Goldberg sanoi mulle, että ei ole kuullut Abban jälkeen näin hyviä biisejä. Mä vastasin, että toi on aika hienosti sanottu suomalaiselle jätkälle.  

Ja hirnuntaa aiheuttavat tarinat jatkuvat. Maki Kolehmainen kertoo loppuun eräästä Aika-yhtyeen harvoista ulkomaan keikoista. 

– Oltiin kerran BMG Eventissä Kreetalla 2000. Meidän keikka oli vähä kuin lampaat teuraalle -tyyppinen homma. Suomessa oltiin totuttu siihen, että lavalle mennessä jengi sekoaa. Nyt jengi ei seonnutkaan vaan istu siellä jäykkänä kuin Pohjois-Koreassa kommunistisen puolueen kokouksessa. Kylmät levy-yhtiötyypit katto vaan että mikäs poppoo tää on. Jopa Sanin ääni rupes värisemään. Mä olin että ei saakeli.

Aikan esiintymisen jälkeen lavalle tuli nuori amerikkalainen bändi nimeltä N’Sync, jossa johtohahmona kohtalaisen lupaava Justin Timberlake

–  Ne aloitti keikan toivottamalla, ”Hello Mr. Se ja se. Onnea syntymäpäivänne johdosta…” Otti yleisön saman tien haltuun. Oli hyvä oppitunti meille, että tässä on vielä vähän matkaa.

 

Vintiöt: Asiaa, BMG Ariola oy 1995

Vuonna 1995 Vintiöt oli jokaisen kansalaisen tietoisuudessa. Huumoriryhmän sloganit kuten ”Asiaa”, ”Rane on kingi” ja ”Tsiisus, mikä pjönttö” olivat pesiytyneet vahvasti nuorison käyttökieleen. Ja tottahan toki siihen saumaan piti tehdä myös levy. Aikaa ei ollut hukattavana. 

Asko Kallonen kysy haluttaisko tehdä Vintiöt-levy? No totta kai! Olihan siellä kuitenkin Samuli Edelmann ja kumppanit mukana. 

Levy on hyvä esimerkki nopeasta projektista, sillä Kallosen soiton jälkeen Vin-tiöt oli studiossa noin kahden viikon päästä. Aikaa äänityksiin oli varattu perjantaista maanantaihin. Neljä päivää kuulostaa aika lyhyeltä ajalta. 

– No kolme biisiä päivässä ja olihan niillä ne vitsit valmiina, vaikka kyllähän niitäkin muokattiin koko ajan siinä lennossa. Se oli silloin todella paljon vaikeampaa kuin nykyään.

 Oli siis tarkoituksella mietitty, että neljä päivää riittää?

 – Joo, tai ei sitä ryhmää saanut pysymään paikalla pidempään. Siitä se tais olla kiinni. Sessioiden ehdoton takaraja oli seurueelle maanantaiksi varattu Tallinnan risteily, joka viimeistään nosti Samuli Edelmannin koko kansan tietoisuuteen.

”Asiaa” oli Kolehmaiselle mielenkiintoinen levy siinä mielessä, että se oli vähän kuin rapin tekemistä. Trackit ja kertosäkeet oli tehty valmiiksi ja artistit vetivät juttunsa siihen päälle. 

– Sellaista oli harvemmin tehty Suomessa ja varsinkin mulle se oli ihan erilainen tapa tehdä kuin Aikakoneen tapauksessa. Mentiin aika paljon intuition pohjalta.

Biisiaihioita oli läjäpäin. Kuuntelun perusteella taiteilijat saivat valita niistä omansa. Mukana oli myös raitoja, joissa oli pelkkää puhetta. Lienee turha mainita, että tätä taidetta tuotettiin vahvasti kosteissa olosuhteissa.

Kuuntelemme kun Kari Hie… eikun Kaido Kuukap lauleskelee virolaisella aksentilla ”kukkerpallia”. ”Kaikessa sitä on oltu mukana”, Kolehmainen hymähtää.

– Levyn teon aikana naurettiin ihan saakelisti. Me käytännössä valvottiin koko äänitysten ajan. Se oli hieman erilaista levyntekoa. Tosi hektistä, kun piti koko ajan tehdä sitä hommaa ja pitää ryhmä jotenkin kasassa. Voit vaan kuvitella, kun tommonen huumoriryhmä tulee kaljan voimalla levyä tekemään. Oltiin aika rikki sen jälkeen. Kaverit pyysi meitä mukaan Viroon, mutta ei. Mentiin himaan nukkumaan. Voi olla että joku kävi jopa paikkaamassa jotain seuraavalla viikolla. 

Studion jälkeen levy viimeisteltiin Music Makersissa. Työ alkoi hirvittävällä editointisavotalla. Laulut oli äänitetty nauhalle ja samplattu siitä koneelle. Näissäkin sessioissa oli opettavainen puolensa.

– Siinä joutui tekemään tosi nopeasti. Ei voinut jäädä tuleen makaamaan, vaan piti mennä koko ajan eteenpäin ja keksiä ratkaisuja. 

– Sessiot on jäänyt mulle kuitenkin päällimmäisenä mieleen siitä, että Samuli Edelmann putosi laivalta mereen, mitä en ihmettele yhtään kun katto missä kunnossa ne lähti studiosta. Onkohan Samulin porttikielto Viikkarille vielä voimassa?

Kuinka usein tulee tätä levyä kuunneltua?

– Ei näitä tule kuunneltua, ellei joku laita jossain erikseen soimaan. Kun mä en ole masokisti. Eikä muuten tule Robinin ekaakaan kuunneltua…, lopettaa Kolehmainen mystisesti rakentaen oivan aasinsillan viimeiseen sessioon.

 

Robin: Koodi, Universal Music 2012

Robin oli artisti ja Frontside Ollie kappale, jotka palauttivat Maki Kolehmaisen koko kansan tietoisuuteen. Vaikkei Kolehmainen yksin homman takan ollutkaan, antoi hän kuitenkin kasvot Robinin taustatiimille. Maki oli Aikakoneen jälkeen ollut poissa kansan silmistä, mutta materiaalia oli syntynyt koko ajan läjäpäin. Esimerkiksi neljä Laura Voutilaisen albumia ja ties mitä muuta. 

Palaamme keskusteluun biisintekijän jatkuvasta oman työnsä analysoinnista. Kolehmainen on hyvä säveltäjä, mutta tulevaisuuden näkemiseen ei hänkään pysty. Hyvänä esimerkkinä on, että kun Robinin ensimmäinen single, Frontside Ollie julkaistiin, oli biisivalinta hänen mielestään väärä.

– Se on aina mysteeri, kun uusi levy tulee, että mikä kappale sieltä poimitaan esiin. Se on myös osa tän homman viehätystä. Ei voi koskaan tietää.  

Robinin debyyttiä alettiin työstää epätietoisuuden vallassa. Kolehmaisella oli Universalin kanssa sopimus, että kolmen vuoden ajan kaikki hänen artistinsa ja albuminsa julkaistaan heidän kauttaan.  Kuitenkin taho, jonka kanssa sopimus oli tehty, oli poistunut Universalin palveluksesta. Maki oli siis vähän aikaa ilman yhtiön puolista kontaktia. 

– Mä jouduin tekemään sitä levyä yksinään omalla riskillä, kun en tiennyt, haluaako uusi A&R jatkaa sitä sopimusta. Levy oli tehty melkein valmiiksi. Mä tein kaikki biisit. Jimi Constantine, Ville Alajuuma, Pekko Haimi ja Mats Stanfors ruotsista olivat tiimissä mukana.

Universalin palvelukseen oli astunut kaksi uutta A&R:ää, joiden kanssa oli tarkoitus palaveroida. 

– Sanoin Jimille, että tule mukaan, siitä tulee hauska palaveri. Perillä odotti kaksi voimansa tunnossa olevaa uutta kykyä. 

– Palaveri käynnistyi.”Mitä sulla olisi tarjolla?” 

– Käytiin muut artistit läpi, olin säästänyt Robinin viimeiseksi.

– ”Oisko sulla vielä jotain?” ”Joo, mulla olis tämmönen nuori kundi”, soitin biisin heille. 

Kumpikin nojaili seinään kädet niskan takana. Katsoivat toisiinsa ja: ”Ei me kyl tämmösestä olla kiinnostuneita. Mikä tää juttu oikein on?”

– Selitin mistä oli kyse, ja vastaus oli silti ”Ei kiinnosta”.

Kolehmainen totesi lakonisesti, että ”Sitten meillä on ongelma.”

– Kumpikin kaveri vilkaisi toisiinsa ja nojasi eteenpäin. ”Mikä ongelma, Maki?”

Oli Makin vuoro nojata taaksepäin. ”Te olette jo sainanneet ton jätkän!”

Ja taas toisiinsa tuijottelua. ”Ei me silti olla kiinnostuneita. Kato Maki, jos sä meet saunaan ja kiukaassa ei ole lämpöä, niin sinne on turha heittää vettä.”

– Okei, fair enough, mutta mä palaan vielä aiheeseen.

Kappale jonka Maki levy-yhtiön edustajille soitti oli Robinin myöhemmin breikannut Frontside Ollie. Seuraavaksi palaveroitiin Robinin isän kanssa. 

– Ehdotin, että menen yhden biisin kanssa McDonaldsiin, kun olin tehnyt Aikakoneella heidän kanssa duunia aiemmin. Faija vastasi, että mee mieluummin Hesburgeriin, joka on myös  Turusta. Mä myin niille 40 000 kokopitkää levyä. 

Oli uuden palaverin aika Universalilla. 

– ”Mitäs sulla nyt on Maki?”

– Kuule, kävi sillain että mä ostin sen saunan ja laitoin sen päälle. Nyt se on kuumana ja sinne voi heittää taas vettä. Otattekste tän vai teenkö mä tän, kun mä jo myin tätä levyä nelkyttuhatta kappaletta. Ja sittenhän ne kiinnostu siitä. 

Sinkuksi valittiin edellämainittu Frontside Ollie. Loppu onkin sitten musiikin historiaa.

– Se oli levy, johon me uskottiin. Ja tärkeä levy senkin takia, koska palasin sillä takaisin nuorisopoppiin joka meni helkkarin hyvin läpi. Sanoin levy-yhtiölle ekan levyn ilmestyttyä, että tehdään toinen levy heti putkeen. Sieltä sanottiin, että sä olet ihan hullu. En minä ole hullu, vaan te tulette myymään näitä levyjä paljon.

Ja näinhän siinä kävikin sillä Robinin kaksi ensimmäistä albumia myivät vuoden aikana miltei 200 000 kappaletta.

Miltä tuntuu kun Robin ei enää esitä vanhoja kappaleitaan, joihin sinäkin olet osallistunut?

– Mun mielestä se on täysin loogista, kun lähdetään tekemään englanninkielistä musiikkia. Niin mäkin tekisin. Ei se sitä kuitenkaan tekemättömäksi saa. Jos se lyö maailmalla läpi, niin ne biisithän saa uuden elämän kun miljardit ihmiset tulee katsomaan, mitä se on aiemmin tehnyt.

Robinin debyyttialbumi Koodi myi päivässä triplaplatinaa eli 60 000 kappaletta. Ilmestymisvuonna albumia myytiin Musiikkituottajien tilastojen mukaan yhteensä kaikkiaan 117 126 kappaletta. Seuraavana vuonna Robin valittiin Emma-gaalassa vuoden tulokkaaksi, Koodi vuoden pop-albumiksi ja Frontside Ollie vuoden biisiksi.

◆◆◆

 

”Tekee hyvää työskennellä muiden kanssa.”

Tätä mantraa Kolehmainen tykkää toistaa ja ainakin itse hän myös toteuttanut sitä uskollisesti. Eniten kansainvälistä yhteistyötä hän on tehnyt ruotsalaisten kanssa. 

– Mä opin Ruotsissa sen, että aina kun huoneessa on neljä ihmistä niin jaetaan krediitit neljän kesken. Ilman että siitä aletaan sen enempää keskustella. Niin se on paljon mukavampaa kaikille. Mistä sä pystyt sanomaan, että jos joku sanoo biisiin vaikka vain yhden sanan – mutta jos se on sen biisin avainsana, johon kaikki tarttuu. 

– Mutta ei näitä hommia rahojen takia tehdä. Ei kukaan noista tyypeistä. Tapasin Max Martinin 90-luvulla. Mä luulin sitä siivoojaksi, kun sillä oli niin epäsiistit vaatteet. Kauhtuneet verkkarit, joissa oli pussit polvissa ja liian monta kertaa pesty t-paita. Tyhjensi studion roskiksia. ”Toiko on Max Martin?” 

Denniz PoPista on tarina, että hänelle oli soitettu pankista, että ”Meillä on ongelma sun tilin kanssa.” ”Ei ei, kyllä siellä pitäis olla rahaa… ei voi olla miinuksella.” 

– ”Rauhoitu, se ei ole ongelma, että siellä ei ole rahaa vaan se, että siellä on liikaa rahaa. Se on suojaamaton tili ja siellä on kolmekymmentämiljoonaa kruunua rahaa.” Ei ne mieti sitä rahaa – eikä pidäkään. Jos tälle alalle haluaa, rahan tekemisen saa unohtaa.

– Ruotsalaisilta opin myös sen, että käytä vähemmän sointuja, haha…

Maki Kolehmainen palaa vielä kerran biisin tekemisen ihmeelliseen maailmaan.

– Totta kai biisintekijänä ketuttaa, jos joku juttu ei mene läpi, ja välillä hämmästyy kun jokin juttu menee läpi. Mä kuitenkin katson aina eteenpäin, ja yritän oppia virheistäni. Aina ei voi tehdä listaykköstä. Mutta siinä vaiheessa, kun en voi enää kehittää itseäni ja löytää jotain uutta, vähän kuin huippu-urheilua: jos tulokset alkaa laskemaan, niin sitten on aika lopettaa. En määrittele kappaleen hyvyyttä kuitenkaan listasijoituksilla, mutta jos mä tiedän sisälläni, että nää ei enää tästä parane, että selkeesti on jokin kulminaatiopiste saavutettu, mä lopetan. Niin kauan kun musan teko on hauskaa ja menee läpi johonkin, mä jatkan.

◆◆◆

 

…Neljäs ikimuistoinen sessio

Kolmen ikimuistoisen session lisäksi Maki Kolehmainen nosti esiin erään yksittäisen biisisession, jolla mies sai osakseen vähän erikoisemman tunnustuksen. Antaa Makin kertoa tarkemmin.

– Totesin Ilta-Sanomien haastattelussa, että harvoin biisintekijä saa tehtyä samaan aikaan valtakunnan pidetyimmän ja vihatuimman biisin.

Kyse on tietysti Kuuden vuoden kuuliaisuus -kappaleesta, joka tehtiin tilaustyönä Kurt Westerlundille eli Kurrelle. Westerlund soitti Kolehmaiselle ilmoittaen haluavansa tehdä kappaleen Sauli Niinistölle ja Jenni Haukiolle, joiden tuttu Westerlund on. 

– Totesin, että helvetin huono idea. 

– ”Älä sä siitä välitä”, vastasi tilaaja. Kappaleen sävellys valmistui viikkoa ennen vaalien toista kierrosta. Sanoja ei ollut. Apuun pyydettiin – tai siis rukoiltiin – Sana Mustosta, joka oli tehnyt muun muassa Robinin Frontside Ollien.

– ”Emmä kerkee, Maki. Olen juuri lähdössä mökille.” 

Mies odotti jo eteisessä ulkovaatteet päällä. 

”Pliis, tee nyt. Mä tarviin ne.” 

Hän suostui ja lähetti ne mulle, ja mä en edes avannut niitä. Näillä mennään.

Kurt Westerlundin piti tulla laulamaan kappale lauantaina, mutta mies oli jäänyt päiväksi jumiin Lontooseen lumimyrskyn takia. Laulaja pääsi paikalle sunnuntaina, joka oli päivä jolloin myös  presidenttikilpa ratkesi.

– Äänestys päättyi kahdeksalta ja Kurre pääsi studioon viideksi. ”Nyt on vittu kiire, jos meinaat antaa tän lahjaks niille ennen kuin vaalit päättyy. Olisi todella noloa antaa se heille sen jälkeen. Silloin meitä syytetään perseennuolemisesta!” 

Sanat kaivettiin mailista ja Kolehmainen luki ne ensimmäisen kerran.

– ”Nää on ihan hirveet, et sä voi laulaa näitä. Tästä tulee sanottavaa.” Silti se halusi vetää ne, Sanoin hänelle, että sä kannat sit vastuun… 

– Alettiin äänittämään ja naurettiin tuottajan kanssa. Tuottaja ei muuten halua, että hänen nimensä tulee kenenkään tietoon. Mä lupasin hänelle. 

Kappale editoitiin ja laitettiin valmiiksi. Kurre sai levyn käteen klo 19:30. Maki oli lähdössä kotiin, Kurre viemään levyä Jennille ja Saulille vaalivalvojaisiin Finlandia-talolle. 

– ”Eiku sun pitää lähteä mun mukaan sinne viemään sitä!” Mulla oli maiharit ja farkut päällä, en ollut mitenkään valmistautunut tuollaiseen. Westerlund oli tullut suoraan lentokentältä studioon ja halusi luovuttaa levyn ennen tuloksen julkistamista. 

– Sitten me mentiin sinne Taka-Töölöstä hirveessä lumisateessa. Juostaan yläkertaan, vastaan tulee Niinistön turvamiehiä. ”Tässä on Saulille neljä CD-R:ää…” ja tulos julkistettiin samaan aikaan. 

– Okei, levy oli annettu. Nyt mä lähden pois täältä kenenkään huomaamatta. Kuuluu huuto, ”Hei Maki, voitsä jotenkin kommentoida tätä voittoa?” ”Eijeijei, kysykää Kurrelta.” ”Eikun me halutaan sut tähän!”, ja ne veti mut siihen pöydän ääreen. Katoin, että okei, tää on Nelonen, ei sitä kukaan katso. Ne ottaa mun takin pois ja työntää siihen pöydän ääreen. Silloin huomasin, että ei tää olekaan Nelonen vaan YLE. 

– ”Mihin tää oikein menee?” ”Ykkösen suureen vaalilähetykseen. Kymmenen, yhdeksän, kahdeksan…” Mä jouduin sinne aivan pystymetsästä, mitenkään valmistautumatta. Kommentoin muunmuassa, että ”Aina kun olen päässyt äänestämään Saulia, olen äänestänyt Saulia.” Se kommentti on seurannut mua siitä lähtien. Tekevälle sattuu. 

Kaikesta biisiin kohdistuneesta vihapuheesta huolimatta ainakin Asko Kallonen kehui kappaletta. 

– Hän ei ymmärrä miksi sitä haukutaan. Ehkä kappaleen tekstimaailma saattaa kirpaista joitakuita, Maki pohtii. 

Biisin julkaisun jälkeen Kolehmaisen puhelin soi taukoamatta. 

– Mä jouduin sammuttaa sen. Alko tulla tappouhkauksia ja muuta. Monta päivää. Meidät haukuttiin ihan maan rakoon. Kun lähdettiin studiosta Finlandia-talolle, Kurre pyysi vielä tuottajaa laittamaan sen nettiin. Se laitto sinne kuvan ja sen biisin perään. Sit sinne alkoi tulee sitä ”palautetta”. Noin kolmetuhatta peukaloa alaspäin ja kolmesataa ylös. Mua nauratti. On se kuitenkin muutama satatuhatta kertaa siellä pyörinyt. 

Radio Helsingin Paskalista soitti biisiä hyvin paljon.

– Joo, ne pyysi mua sinne haastatteluun. Olisin mennytkin, mutta jostain syystä sitä ei koskaan tehty. 

– Ehkä me joskus vielä soitetaan se Senaatintorilla sinfonia-orkesterin kanssa. Väitän, että jokainen Helsingin hipsteri tulee silloin paikalle. Se mikä Youtubessa on kuultavissa on vaan demo. Kurren levylle päätynyttä versiota hinkattiin vielä pitemmälle. 

– Multa kysytään usein, että koska mä saan kutsun Linnan juhliin. Sauli ei vaan uskalla kutsua mua. Minkälaisia meemejä siitä tulee, jos mä menen kättelemään Sauli Niinistöä. 

– Menin moikkaamaan Pekka Haavistoa hänen vaalitilaisuuteen ja hän oli sanomassa mulle jotain. Mä kerkesin sanomaan hänelle, että älä vaan kysy multa vaalibiisiä. Jos haluat hävitä vaalit varmasti, mä voin tehdä sen. Hän repesi, ”Just sitä mä olin kysymässä.” 

– En varmaan tee, jos et halua hävitä vaaleja.

•••

Tämä artikkeli on julkaistu alunperin Riffin printtinumerossa 2/2019. Vastaavan tyyppisiä musiikin tekemiseen syvällisesti uppoutuvia juttuja julkaistaan jokaisessa Riffin printtinumerossa.  Jos pidit juttua hyödyllisenä tai viihdyttävänä, voit tukea Riffin tulevaa julkaisutoimintaa kätevästi ostamalla itsellesi vaikka tuoreen printtinumeron tai tilaamalla lehden esimerkiksi kahden numeron tutustumistarjouksena.

Riffin voi ostaa digitaalisena näköispainoksena Lehtiluukkupalvelusta.  

Printti-Riffiä myyvät hyvin varustetut soitinliikkeet sekä Lehtipisteen myymälät kautta maan. Lehteä sekä irtonumeroita voi tilata myös suoraan kustantajalta näillä sivuilla olevan Riffi-kaupan kautta. 


 

14.03.2021
|
Teksti: Misha Koivunen | Kuvat: Minna Hatinen
Tekninen toteutus: Sitebuilders Finland Oy