Lyömäsoitintaiteilija ja -opettaja Janne Tuomi on monipuolinen muusikeri. Hän saattaa samana päivänä opettaa Tampereen musiikkiakatemiassa, olla lavalla vapaan improvisaation flowssa, ja sen jälkeen alle tunnin vaihtoajalla paukutella vielä sinfoniaorkesterin lyömäsoittajana. Jannen elämä on musiikin läpitunkemaa unielämää myöten.
Musiikista ja unista
Olet ollut lapsesta lähtien musiikin kanssa tekemisissä, ja nyt toiminut ammattilaisena artistin ja opettajan rooleissa pian 20 vuotta. Janne Tuomi: mitä musiikki sinulle merkitsee?
”Musiikki on mulle kaiken kattava elämäntapa. Mun ois todella vaikeeta olla ilman sitä. Jos mulla vaikka ei oo kahteen viikkoon keikkaa, niin kyllä mä tuun jotenkin levottomaks.”
”Vaikken tieten tahtoen kuunteliskaan musaa, niin äänimaailma on koko ajan läsnä mun elämässä. Kuuntelen arjen tunnelmia, ja tykkään kokeilla erilaisista esineistä lähteviä ääniä miettien millaisia musiikillisia asioita niillä vois tehdä.”
”Näen aika usein unia, että soittelen mulle tärkeiden muusikoiden kanssa. Sit välillä soittelen unissani aika yllättävienkin tyyppien kanssa, kuten Rolling Stones ja Grateful Dead.”
”Yleensä näillä unikeikoilla aina sattuu joku kommellus. Kerrankin Rolling Stonesin Keith Richards roudas keikan jälkeen mun kans kamoja alas lavalta kompuroiden rappusissa ja tiputtaen kapuloita käsistään. Mick Jagger huusi sohvalta (laulajathan ei nääs koskaan roudaa;-)) Keithille, että: ”Sä alat Keith olla vähän liian vanha noihin roudaushommiin.”
”Unissa oon ollu monet kerrat jossain sinfoniaorkesterin keikalla, missä mun nuotit on pieninä lappuina ympäri lavaa. Sitten mun pitää juosta etsien missä on minkäkin soittimen stemmalappu. Kerrankin yhdessä unessa kapellimestari Hannu Lintu oli vihaisena, kun mä hääräsin niiden nuottien kans pitkin lavaa”.
Improvisaatiosta
Olet aktiivinen myös improvisoidun musiikin alalla. Mitä improvisaatio on?
”Improvisaatiolla on paljon yhtäläisyyksiä puheen ja tarinankerronnan kanssa. Aina kun keskustellaan ja tarinoidaan, on kyseessä improvisaatio. Mä ajattelen, että improvisaatio on tarinankerronnan muoto, missä tarina muotoutuu tarinaa kerrottaessa.”
Miksi sä oot kiinnostunut improvisoidusta musiikista?
”Mä oon aika improvisatorinen luonne ylipäätään. Oon huono suunnitteleen etukäteen, ja tykkään tehdä asioita spontaanisti. Sitä kautta spontaanin musan tekeminenkin on luontevaa.”
”Musiikillista improvisaatiota tietty helpottaa se, että tekee koko ajan kaikenlaista musaa, on opiskellu klassista ja jatsia, ja soittanut mukana kaiken maailman jutuissa. Opiskelut ei kuitenkaan korvaa intuitioo, jota pidän tärkeenä osana improvisaatiota. Vapaassa improvisoinnissa pitää osata kuunnella ja seurata muita, reagoida ja tehdä musiikillisia aloitteita just sopivissa kohdissa. Sit tietty on ensiarvoisen tärkeetä, että soittajille tulee ideoita, joista ne musiikilliset tarinat sitten syntyy.”
Miten sä innostuit vapaasta improvisaatiosta?
”Jo pikkujätkänä, kun kuuntelin rokkia, niin omasta mielestä parhaat kohdat oli ne biisien loppurymistelyt, missä kaikki rämistelee ja tiluttaa. Mulla on ollu tietty kiinnostus asiaan aina.”
Jotkut sanovat musiikillisen improvisaation olevan opittujen fraasien kaavamaista yhdistelemistä. Toiset sanoo, että joissain improvisoinnin ”tiloissa” improvisoija on vain välittäjä, jonka kautta jokin häntä suurempi operoi täällä muotojen maailmassa. Mitä sä ajattelet?
”En oo koskaan ajatellut sitä tuolla tavalla. Monet filosofoi sitä, mitä improvisaatio on, ja voiko olla vapaata improvisaatiota, jos on käynyt soittotunneilla. Mua ei sellaiset pohdinnat kiinnosta. Mua kiinnostaa se, syntyykö improvisaatiosta hyvää musaa, ja se miten omalla soitollaan sais improvisoimastaan musasta parempaa.”
”Tekninen taituruus mahdollistaa laajemmat ilmaisutavat. Yritän aina keksiä vapaa improkeikoilla jotain, mitä en oo ennen tehnyt. Silti mulla ei oo mitään pakkomiellettä aina keksiä uutta. Pääasia on se, että musiikki olisi hyvää, mitä ikinä se sitten siinä hetkellä tarkoittaakaan.”
Mitä sitten on hyvä musa?
”Se ei ole tylsää. En tykkää kuuntelijana tylsistyä konsertissa. Esimerkiks klassisen musiikin saroilla joku minimalistinen musa voi olla kiinnostavaa, ja joku monimutkainen tylsää. Kun oon itse soittamassa yritän olla mukana musiikin virrassa, kantaa vastuun musasta, tukea muita soittajia ja tukea musiikin kokonaisuutta – musiikki syntyy soittajien kokonaisuudesta. Vaikka ois kuinka hyvä soittaja yksilönä, mutta on ihan kuutamolla mitä soittaessa tapahtuu, niin ei ole hyvä. Silti kuitenkin ristiriidat on hyviä juttuja musiikissa.”
”Mulla on Berliinistä hyviä oppimiskokemuksia näistä jutuista. Siä oon useesti soittanu pitkin poikin maailmaa olevien eri taustaisten tyyppien kanssa, jotka vaan kokoontuu lavalle improvisoimaan porukalla. Tällaiset soittokokemukset on ollu kehittäviä.”
Teet myös improvisoitua musaa yksin. Miten se eroaa bändin kanssa improamisesta?
”Soolokonserttien soittaminen on mulle vaikeinta, koska siinä toisaalta on kaikki valta ja vastuu ittellä, mutta toisaalta sitte myös pitää kaikki ite keksiä. Se on haastavaa, mutta mielenkiintosta. Ryhmässä, jos on hyviä soittajia, niin siinä ideoita sinkoilee. Porukassa asiat menee helpommin eteenpäin.”
”Soolokeikoilla ja -biiseissä mun on pakko vähän miettiä etukäteen muotorakenteita ja valitun soitinarsenaalin mahdollisuuksia, jokka molemmat vaikuttaa teosten muotoutumiseen. Lyömäsoittimissa on laaja kirjo erilaisia soittimia, jotka mahdollistaa monipuolisten äänimaailmojen muovailemisen.”
”Suuret linjat mä suunnittelen etukäteen, mutta yksityiskohdat improvisoin soittotilanteessa. Toki suuret linjatkin voi muuttua soiton hetkellä, jos tulee parempia ideoita. Vaikka mulla onkin jotain suunniteltua, niin lopulta annan biisien mennä siihen suuntaan mihin ne on menossa.”
”Suurimmassa osassa bändi-improista ei suunnitella mitään etukäteen – ei edes puhuta mitään etukäteen vaan aletaan vain soittaa. Joskus joidenkin kanssa tulee soiteltua samantyylisiä asioita, aivan kuten keskusteluissakin joidenkin kanssa aina puhutaan samanlaisia juttuja.”
Millaiset herätteet ovat hyviä vapaassa ryhmäimprossa?
”Herätteet voi olla mitä vain: rytmiikkaa, dynamiikkaa, sointivärejä, melodioita, jne. Soittajasta riippuen myös kehonkieli voi toimia impulssina. Lyömäsoittajana mä sitten yritän soittaa niihin sopivia juttuja.”
”Improvisoidussa musiikissa korostuu sisäinen ja ulkoinen kuuleminen. Sisäinen on sitä, mitä haluaa ilmaista. Ulkoinen taas sitä, mitä muut soittaa. Ulkoista kuulemista voi tehdä myös yksinään: voi vaikka kuunnella, mihin symbaalista soittamansa ääni haluaa mennä. Symbaalin eri paikoista tulee erilaisia ääniä, kun niitä soittaa eri voimakkuuksilla ja erilaisilla kapuloilla. Jos näin syntyneet soundit on mielenkiintoisia, ne ruokkii myös sisäistä kuuntelua.”
”Voi kuunnella vaikka yhtä ääntä, ja kuunnella mihin se ääni haluaa tulla taikka mennä. Voi kuunnella minkälainen fraasi siitä muodostuu, ja sitä kautta lähtee kehimään tarinaa kokoon. Ulkoinen ja sisäinen kuuntelu ruokkii toisiaan: niiden avulla soittaja hakeutuu symbioosiin soittimien ja soittokaverien kanssa.”
Millaista musiikkia syntyy vapaasti improvisoimalla?
”Minkälaista vaan. Improvisaatio ei ole genre, vaan kaikissa genreissä voi improvisoida tilanteesta, soittimista ja soittokavereista riippuen.”
Mitä ja keitä varten teet musaa vapaasti improvisoiden?
”Niitä varten, jotka haluaa sellaista kuunnella. On kiva tehdä musiikkia vapaasti improvisoiden. Omia äänityksiäni kuuntelen oikeastaan vain opiskelumielessä, että miks piti taas soittaa tuommoinenkin tuohon kohtaan, enkö mitään parempaa keksiny… hehhee…”
”En pyri musalla yleisön miellyttämiseen. Silti tavoitteena on, että yleisö sais jotain siitä musasta. Mun lähtökohta on, et ois jotain musiikillista sanottavaa, ettei mee ihan vaan jotain liirumlaarumia soitteleen. Satsaan niin, että musassa ois jotain sisältöö, että kuulijalla ois syytä tulla kuunteleen.”
Sähän myös opetat improvisaatiota?
”Opetan nykyään lähinnä Tampereen musiikkiakatemiassa ammattiopiskelijoille, joiden joukossa on kaikenlaisten soittimien soittajia. TAMK on klasarioppilaitos, joten suurimmalla osalla opiskelijoista on vankka tausta klassisessa musiikissa. Siitä seuraa omat haasteensa, koska nykyajan klasarimusan opetusperinteeseen ei enää menneiden vuosisatojen tapaan ole kuulunut improvisointi. On kuitenkin hyvin yksilöllistä, miten oppilaat suhtautuu improiluun ja millaisia ennakkoasenteita heillä on.”
”Klasariopiskelijoiden kanssa on mielenkiintoista yrittää saada soittoproggis läjään impropohjalta. Ne on joka kerta erilaisia jo siksikin, että opiskelijoiden muodostamissa kokoonpanoissa on mukana aina erilaisia instrumentteja.”
”Usein projektin lähtökohtana on joku teema. Ollaan esimerkiks pidetty taidemuseoissa näyttelyiden aiheisiin liittyviä improkonsertteja. Yleensä mä keksin proggiksen perusteeman, vaikkapa että mennään taidenäyttelyyn soittaan. Sitten mennään tutustuun siihen näyttelyyn, ja keskustellaan opiskelijoiden kanssa näyttelyn herättämistä tunnelmista, ajatuksista ja reaktioista. Porukalla pohditaan, minkälainen musa sopis siihen näyttelyyn. Tää kaikki ohjaa siihen, että saatais aikaan konserttikokonaisuus, millä ois merkityksellistä sisältöä”.
”Sitten me myös tehdään paljon improvisointiharjoituksia. Harjoitellaan muun muassa vuorovaikutusta, vastuunkantoa sekä rohkeutta tehdä aloitteita ja ratkaisuja.”
Miksi improvisaatio on hyvä asia muusikolle?
”Se parantaa tulkitsemistaitoja, vaikka soittais ihan vaan klassistakin musaa. Se myös lisää soittimen tuntemusta ja auttaa ylipäätään myös kamarimusiikillisessakin ilmaisussa. Kun soittaja ei tuijota nuottikuvaa, niin on keskittyneemmin läsnä oman soittimen äänessä, ja on paremmin symbioosissa oman soittimensa kanssa. Tää kaikki antaa suoruutta oman soittimen hallintaan.”
”Impro-opetus tukee klassisen muusikon ammattitaitoa. Tampereen musiikkiakatemiassa mun improkurssilla improvisaatio ei oo mörkö vaan luonteva osa muusikkoutta. Esimerkiks uudessa musassa, siis klassises nykymusas, on paljon teoksia, joissa on impro-osuuksia. Improkoulutus auttaa siihen, että sitten kun teoksessa tulee improkohta, niin muusikot ei soittais mitä sattuu, vaan niiden soittamat improvisaatiot sopis tunnelmaltaan siihen biisiin.”
”Mun missio improvisaatiokoulutuksessa on, että improilu ei oo mitään pelleilyä vaan vakavastiotettava tapa tehdä musaa, millä voi olla syvällisiä sisältöjä. Mun tunneilla ei hassutella ja pelleillä, vaan pyritään saamaan mahdollisimman hyvää musiikkia aikaiseksi. Se ei ole musiikkiterapiaa eikä musiikkileikkikoulua. Kunnioitan musiikkiterapeutteja ja muskariopettajia, mutta aikuisten kanssa tehdessä painopiste on musantekemisessä. Tää ei tarkoita, että musaa pitäis tehdä otsa rypyssä; kyllä sen tarttee olla kivaa ja hauskaa.”
”Mulla on myös muutaman tyypin kanssa suunnitteilla koulutuspaketti improvisaatiosta musaoppilaitosten opettajille. Musiikkioppilaitosten uusissa opetussuunnitelmissa puhutaan improvisoimisesta. Se tuo improvisaatiokasvatuksen osaksi myös vanhemman polven klassisen instrumentin opettajien työtä. Jos jotakuta häiritsee sana improvisaatio, niin improvisointia voi ajatella reaaliaikaisena säveltämisenä tai luovana hetkessä musisointina.”
Lyömäsoittimista ja niiden soundeista
Mitkä on sun suosikkiäänilähteet rumpusetissä, ja miksi?
”Mulle on muotoutunut estetiikka siitä, miten viritän rummut ja mitä symbaaleja käytän. Tällä tavalla kaikki on mielisoittimia silloin, kun ne on hyvässä vireessä. Pikkurumpua ja pikkurumputekniikkaa tulee kyllä treenattua eniten.”
”Symbaaleina mä käytän Amedian tuotteita. Niitä tuo maahan porilainen firma Jack’s drum- & audiostore. Firman omistajalla Jaskalla on hyvät valikoimat, ja hän pystyy hommaan mulle tilaamalla haluamani kaltaisia symbaaleja. Amedia tekee symbaalit vanhanliiton meiningillä käsin takomalla tehtaassaan Istanbulissa.”
”Kävin kerran kattomassa symbaalien tekoa Istanbulissa Symrna Symbals:n pajassa. Siä nuorin, alkutakomisia tekevä jannu, oli noin alle 10-vuotias. Vanhemmat ja kokeneemmat sit teki vaikeampia viimeistelyvaiheen juttuja. Tehtaalla oli yks päämestari, joka katto kaikki symbaalit läpi. Käsityön määrä ja laatu oli ihan mieletön.”
Vaikuttiko vierailu tehtaalla omiin soundikäsityksiin ja soittoon?
”Ei oikeastaan. Mutta kyllä se syvensi suhdetta symbaaleihin ja kaikkeen siihen, mikä vaikuttaa symbaalien soundiin. Mulle tehtiin siä tehtaalla yks symbaali mun kuvailujen perusteella. Kerroin tyypeille millasen soundin mä haluan, ja symbaalin viimeistely tehtiin sitte sen mukaan. Niillä oli paljon lähes valmiita aihioita, joista ne sitte viimeisteli mulle haluamani kuuloisen. Mulla on viäki käytössä toi symbaali. Se on 22-tuumainen matalavireinen ja herkästi syttyvä.”
Millaisia muita settikamoja sulla nykyään on?
”Mulla on 7 virveliä. Ne kaikki on vanhempia, 1960-70-luvuilta. Ne on Slingerlandeja, Rogersseja ja Ludwiggeja. Mä tykkään vintagekamasta niiden soundien takia. Yks virveli on Topi Pohjan n. 1980-luvulla valama pronssivirveli. Siinä on mainio omanlaisensa soundi. Eniten mää käytän Rogersseja.”
”Tomeja mulla on kaks settiä, joita mä käytän keikoilla. Molemmat on 1960-lvun lopun Slingerlandeja: jatsisetti ja rokimpi setti. Jatsisetin 18-tuumainen basari on soiva, ja rokimman setin 20-tuumainen on vähän dempattu, mutta ei kuollut. Tykkään, että rumpu soi.”
”Sitte tilanteen mukaan löytyy monenlaista kolisteltavaa, kuten tutuimmista nyt vaikka lehmänkellot ja bongot. Sit mulla on vanha 26-tuumainen ohutrunkoinen bassorumpu. Mä en ees tiä sen merkkiä, mutta siinä on tosi matala ja soiva soundi. Sitä mä käytän esim. duokeikoilla fonistin kanssa. Käytän sitä myös toisen bassorummun kans sillon, kun kokoonpanossa ei oo basistia. Kahdella basarilla saa aikaan mukavaa jyminää alapäähän silloin.”
Mitkä ovat ylipäätään tärkeimpiä klassisen orkesterin lyömäsoittimia?
”Pikkurumpu, marimba, vibrafoni, ksylofoni, kellopeli ja patarummut. Niitä joutuu treenaan aika paljon. Tietty on sitten triangeli, tamburiini ja lukematon määrä kaikenlaista kukkaruukusta auton pölykapseliin ja jarrurumpuun. Lyömäsoittimena voi käyttää melkein mitä vaan.”
Millaisia soundeja te etsitte sun lyömäsoitin-opiskelijoiden kanssa?
”Kaikkien oppilaiden kohdalla haetaan hyvää perussoundia. Sen tulis olla voimakas, soiva ja selkeä. Toi on aina lähtökohtana. Liikeradat ja kapulaotteet pyritään muotoileen sellasiks, että ne mahdollistaa hyvän soundin ja estää rasitusvammat ja asentovirheet. Varsinkin ammattiopiskelijoiden kans haetaan kappalekohtaisesti soundeja laajentaen käsityksiä eri tyylilajeista ja millaisia soundeja niissä haetaan. Tietenkin tarttee ottaa huomioon kunkin biisin karaktäärit yms.”
Käytätkö elektronisia lyömäsoittimia?
”Mulla on Rolandin SP-DS -rumpusämpleri, mutta en oo käyttänyt sitä vähään aikaan. Oon kyllä soittanut elektroakustisia biisejä taustanauhan kanssa, mutta sähkörumpuja en juurikaan käytä. Oon kokeillut aFrame-nimistä soitinta, ja se vaikuttaa ihan hyvältä. aFrame reagoi ihan kuin oikee kehärumpu, ja sen soundeja pystyy muokkaan aika paljon. Mun aika ja into ei oo vaan riittäny opiskeleen sitä hommaa. Oon kyllä välillä yrittänyt opetella elektronisen musan juttuja, mutta mulla ei hermot riitä, että oppisin softat ja nappuloidenvääntämiset.”
Monialaisesta muusikkoudesta
Soitat monenlaista musiikkia monenlaisissa kokoonpanoissa koko ajan. Miten sä oot noin monipuolinen?
”Koulutus on ollut tärkeää mun uralle: ilman hyviä ja avarakatseisia opettajia en olisi pystynyt tekemään asioita, mitä oon tehnyt ja nyt teen.”
Miten erilaisten musiikkityylien soittaminen toimii arjessa? Pitääkö orientoitua erikseen vapaan impron keikkaan ja klassisen musiikin konserttiin?
”Keskittyminen siihen mitä tekee, on se, millä asioista selviää. Vaatii keskittymiskykyä, että pystyy keskittyyn siihen, mitä on tekemässä. Koko ajan pitää kuunnella kaikenlaista musaa. Pitää olla tietämystä eri genreistä, ja pysyä kärryillä siitä, mitä musiikissa on tehty.”
”Mulla tuntuu olevan koko ajan monenlaista soitettavaa. On tuurauskeikkoja eri orkestereissa, joiden kanssa vedetään klassista orkesterimusiikkia. Kesällä 2018 olin mm. Kuhmon kamarimusiikkiviikolla sekä Tampereen filharmonian puistokonsertissa, jota konserttia pari tuntia ennen soitin perkussioita Pete Parkkosta säestäneessä Dumstuff-bändissä. Lyömäsoitinbändi Osuma Ensemblen kanssa äänitettiin alkukesästä levyä, jonka Alba julkaisee syksyllä. Jatsahtavaa musaa soitan tällä hetkellä bändeissä Rakka, Hannibal & Hot Heros, Tetrakthys sekä Hot Heros, jolta myös julkaistiin nyt syksyllä levy nimeltään Folk Jazz From Finland. Täysin improvisoitua musiikkia esitän Tapio-Tuomio-duossa sekä bändissä Quairós, jolta julkaistiin levy just kesällä.”
Kuulostaa vauhdikkaalta. Hot Heroksen ja Quaíroksen uuden levyn arvio onkin luettavissa Riffin internetsivuilla Mitenkäs sun ajankäyttö: treenaaminen, opettaminen, keikkailu ja perhe?
”Nykyisin treenaan niitä soittimia, millä on keikkoja tulossa. Jos on vaikka tulossa congarumpukeikka, niin sitten treenaan tatsin taas kuntoon. Perustyön oon tehnyt aikoinaan, ja keskityn aina tulevien keikkojen treenaamiseen. Pikkurumpu ja marimba on sellaiset perussoittimet, joita treenaan koko ajan. Niistä käsin on helppo sitten treenata kaikkia muita. Sitten tietty käsirummut on sellaisia, että niitä tulee soiteltua, ettei kädet ihan pehmene.”
”Oon tottunut, että kalenteri on pirstaleinen. Vaimolla on kans paljon menoja, ja me ollaan oltu 20 vuotta kimpassa saaden tähän asti aikataulut aina jotenkin järjestyyn. Lapset alkaa olla isoja, tytär täyttää nyt 15, joten mulle jää taas enemmän aikaa treenaamiseen.”
”Kun tytär oli pieni, niin mä olin isyyslomalla koti-isänä. Likka on pienestä asti altistunut kaikenmaailman japanilaiselle nykymusiikille, jota mä harjoittelin kiivaasti kotona mun A-kurssia varten.”
•••
Kuka on Janne Tuomi
Syntynyt musiikkityöläisten perheeseen Tampereella 1973. Aloitti pianon-soitoin 6-vuotiaana, mutta siirtyi pian lyömäsoittimiin.
Lyömäsoittimia Tuomi on opiskellut Tampereen konservatoriossa, Odensen Carl Nielsen Musiikkiakatemiassa ja Tampereen ammattikorkeakoulussa. Lisäksi Tuomea ovat opettaneet muun muassa Edvard Vesala, Ed Thigpen, John Bergamo, Bobby Previte and Noël Saïzonou.
Reilut kaksi vuosikymmentä kestäneen ammattilaisuransa aikana Tuomi on keikkaillut satoja kertoja eri puolilla maailmaa. Vapaan improvisaation ja jatsin ohella hän on soittanut klassista orkesterimusiikkia lyömäsoitinten tuuraajana ja ensemblen jäsenenä muun muassa Avanti!ssa, Viitasaarella Uuden musiikin aika -festivaaleilla, Tampere Biennalessa, Kuhmon kamarimusiikkifestifaaleilla, Tampere filharmoniassa ja Osuma Ensemblessa. Lisäksi hän on ollut mukana yli kolmellakymmenellä levyllä.
Freelancer-artistiuran lisäksi Tuomi opettaa lyömäsoittimia nykyään Tampereen musiikkiakatemiassa. Opettaminen on Tuomelle tärkeä keino kehittää soittamista ja auttaa tulevia lyömäsoittajia heidän pyrinnöissään.
Kotisivu: http://jannetuomi.blogspot.com
•••
Tämä artikkeli on julkaistu alunperin Riffin printtinumerossa 5/2018. Vastaavan tyyppisiä musiikin tekemiseen syvällisesti uppoutuvia juttuja julkaistaan jokaisessa Riffin printtinumerossa. Jos pidit juttua hyödyllisenä tai viihdyttävänä, voit tukea Riffin tulevaa julkaisutoimintaa kätevästi ostamalla itsellesi vaikka tuoreen printtinumeron tai tilaamalla lehden esimerkiksi kahden numeron tutustumistarjouksena.
Riffin voi ostaa digitaalisena näköispainoksena Lehtiluukkupalvelusta.
Printti-Riffiä myyvät hyvin varustetut soitinliikkeet sekä Lehtipisteen myymälät kautta maan. Lehteä sekä irtonumeroita voi tilata myös suoraan kustantajalta näillä sivuilla olevan Riffi-kaupan kautta.
