Katja Lappi – maailmanlopun musadiktaattori

Putous, Siskonpeti, Nieminen ja Lahtinen Show… television suosikkisarjoista tutuksi tullutta pianisti-sovittaja-säveltäjä-kapellimestari Katja Lappia ei yllättäen nähty tv-ruudussa syksyllä 2018, jolloin tämä haastattelu tehtiin. Kalenterin oli nimittäin täyttänyt työskentely teatterissa, ”Maailmanlopun revyyn” musiikin parissa.

 

Katja Lapin syksy 2018 on kulkenut eri tahtiin kuin vuosikausiin, sillä hän ei ole ollut mukana yhdessäkään isossa tv-produktiossa. Putouksessa lähes alusta asti pianistina ja kapellimestarina työskennellyt Lappi joutui päällekkäisyyksien takia jättäytymään pois suosikkisarjan kymmenenneltä tuotantokaudelta.

Lapin matka miljoonayleisöjen tunnistamaksi tv-musiikkikasvoksi alkoi jo muskari-iässä. Musiikkiopistossa soittimeksi valikoitui sello, vaikka espoolaistytön intohimona olikin piano, jota hän jaksoi pimputella kotona omin päin kaiket päivät.

Lappi sanoo pitävänsä pienenä ihmeenä, että pääsi ilman muodollista piano-opetusta Sibelius-Akatemian Musiikkikasvatuksen osastolle – piano pääinstrumenttinaan.

Yllättävän moni MuKan käynyt on valmistuttuaan mennyt muihin kuin pedagogin hommiin, mutta Lappi päätti, että niin ei käy hänelle.

– Ajattelin, että kun tänne on päästy ja saadaan laadukas koulutus musiikinopettajaksi, niin sitä ruvetaan tekemään!

Valmistuttuaan Lappi onnistuikin sukkuloimaan musiikinopettajan päivätyön ja taiteilijauran välillä kymmenen vuotta, mutta jättäytyi tänä syksynä vapaaksi taiteilijaksi.

– Oli viimeinen hetki, muuten se jäisi kokeilematta, mikä saattaisi katkeroittaa myöhemmin, Lappi pohtii ja hymähtää perään, että jos vapaalla kentällä alkaa näyttää vaikealta, ainahan voi palata koululle raapimaan ikkunoita ja anelemaan, että ”ottakaa mut takaisin”.

 

Riihimäen kautta

Tapiolan lukion musiikkilinjan ja Espoon musiikkiopiston kasvatti päätyi kapellimestariksi kameroiden eteen Riihimäen kautta, kuinkas ollakaan.

– Olin valmistumassa MuKalta, kun minulta kysyttiin, kiinnostaisiko tulla Riihimäelle yhteen kesäteatteriproggikseen, johon tarvittiin pianistikapua.

Ja siitä se alkoi. Tutuksi tulivat saman tien Aku Hirviniemet, Niina Lahtiset, Janne Katajat ja koko ”Riihimäen mafia”. Samalla kun mainittu porukka alkoi nousta tv:n kautta koko kansan suosioon, pyöritettiin Riihimäellä ”puskateatteria ja muuta hömppää” muun muassa VIT-revyyn (Varsin Iloinen Teatteri) ja VSOP-improvisaatioryhmän puitteissa.

Television ”Vedetään hatusta” -improsarjaan vuonna 2010 pyydetty Aku Hirviniemi vihjaisi tv-tuottajalle, että heillä olisi VSOP:ssä tämmöinen Katja, joka voisi soveltua ohjelman bändin liideriksi.

– Myöhemmin tuottaja vastasi Akulle, että ”olen tsekannut muijan, se saa tulla”, Lappi nauraa toistaen sanatarkasti saamansa kutsun kameroiden eteen.

Ja siitä alkoi Katjan ”matka kohti pelkoa ja häpeää”, joka kuulemma jatkuu edelleen.

– Impro on ollut minulle mörkö, ja muutenkin olen ollut hirveä jännittäjä, jonka itseluottamus omiin tekemisiin opiskelu-aikoina oli pyöreä nolla. Aina kun jammailtiin opettajan kanssa tunnin alussa, kädet alkoivat täristä kun soolokohta lähestyi.

Samoihin aikoihin Vedetään hatusta -sarjan kanssa alkoi myös Putous, jossa Lappi vieraili jo ensimmäisillä tuotantokausilla jaksoissa, joissa tarvittiin säestäjää. Pian tajuttiin, että vakituinen, elävä yhtye toisi suoriin lähetyksiin lisää draivia, ja Lappi sai koota ohjelmaan housebandin riihimäkeläisten proggiksissa pyörineistä muusikoista. Sittemmin Putous alkoi kerätä miljoonayleisöjä ja juhli tosiaan tänä syksynä jo kymmenettä kauttaan televisiossa.

 

Adrenaliini virtaa

Katja Lappi pohtii, että tv-työskentelyn puitteissa on isoja eroja, jos vertaillaan vaikkapa parin tunnin suoraa viihdepläjäystä lauantain prime timessa ”Siskonpetin” kaltaiseen nauhoitettuun komediasarjaan.

– Minulle muusikkona niiden suurin ero näkyy adrenaliinin määrässä. Suoran lähetyksen kutina on omaa luokkaansa, ja sillä voi olla huonojakin seurauksia. Jos ei ole ihan tilanteen päällä, voivat esimerkiksi tempot lähteä aika lujaakin.

Klikki auttaisi, mutta suoran lähetyksen kyydissä ratkaisu on yllättävän epävarma. Bändin pitää kuitenkin olla koko ajan tilanteen tasalla tai mielellään vähän sen edellä.

Lappi kertoo, että suoran lähetyksen syke on niin nopea, että biisien pitää yleensä lähteä ilman tahdinlaskua ja loppua merkkiin. Lähdön näyttää kapellimestari ellei se lähde suoraan rumpalin fillistä.

– Kysymys on käytännössä siitä, ehtiikö ja muistaako se, jolla on biisin ”lähetysvuoro”, pistää klikkiä korvaan. Ja vaikka olisi ehtinytkin, joskus sitä klikkiä ei voi kuulla naurun ja taputuksen alta, ja sitten oltaisiin ongelmissa.

Lappi jatkaa, että nauhoitetut Vedetään hatusta ja ”Nieminen & Lahtinen Show” olivat muusikolle käytännössä pitkälti samanlaista toimintaa kuin suora Putous.

– Adrenaliinin määrä niissä oli ehkä vähän pienempi, mutta nekin taltioitiin elävän yleisön edessä. Ja vaikka mokia tuli niin talteen jäivät, ja uusiksi ei otettu.

 

Komentoja ja telepatiaa

Vaikka Putouksen sketsit ja hahmot eivät aina puhuttelisikaan, Katja Lapin bändin yhteispeliä ja -soundia on aina ollut ilo kuunnella. Siitä huolimatta että bändin alati pitenevä nimi on vaihtunut kaudesta toiseen – kuten Katja Lappi & Pojat miksi kiusaatte ja tuotatte vain harmin tai Katja Lappi & Keitä te ootte te nuoret pojat kun en mä tunne teitä – sama joukkue on työskennellyt yhdessä pitkään.

Lappi antaakin krediittiä bändilleen, jossa ”oikeastaan jokainen jäsen on kapu siinä missä minäkin”.

– Rakastan sitä, että olen saanut soittaa samojen muusikoiden kanssa kaiken maailman hömppäjutuissa jo niin kauan, että nykyään sitä elää ja hengittää toisten soittoa.

Lappi kuvailee, kuinka jostain soittajakumppanin fillistä tai kuljetuksesta aavistaa, että ”nyt tehdäänkin näin”. Toisinaan taas iskee bändiä itseäänkin hämmentävä telepaattinen hetki, jossa jokainen tekee samaan aikaan asian, jota ei oltu ennalta sovittu.

– Tietysti nopeat katseet ja viittomat auttavat, ja lisäksi meillä on mikkilinja bändin luureihin.

Kuunnellessa Lapin kertomuksia suoran lähetyksen sattumuksista käy ilmeiseksi, kuinka omanlaisensa sarka tv-soitanta onkaan musiikin kentällä. Kameroiden ristitulessa ammatin haasteet voivat olla varsin erilaisia kuin levyillä ja lavoilla – tutut selviytymiskaavat ei ruudussa toimikaan.

Esimerkiksi kesken suoraa lähetystä kapellimestarin korviin voi tulla ohjaamosta komento, että tiettyä kenraaliharjoituksessa päivällä vedettyä kohtaa ei nyt tulekaan, mutta ”soittakaa siihen jotain muuta”. Ja siinähän soitat, hatusta, miljoonayleisön edessä.

 

Ymmärrettävää jatsia

Siinä kun suorissa tv-lähetyksissä näyttelijälle yllätyksenä annetuissa improtehtävissä soitanta etenee bändin näkökulmasta jonkinlaisen etukäteen sovitun linjan mukaisesti, samassa tilanteessa improteatterien livekeikoilla ravintoloissa ja klubeissa on soittajankin heittäytymisvaade paljon suurempi.

– Joku yleisöstä heittää aiheen näyttelijälle ja joku toinen huutaa perään musiikkilajin. Jos se on turkkilainen masurkka tai funkmetal niin eihän minulla semmoisista ole hajuakaan. Mitäs sitten tehdään? No, pyritään muodostamaan niistä hetkessä jokin mielikuva ja yritetään selviytyä näyttelijän kanssa maaliin!

Lappi luonnehtii, että se mitä hän musiikillisesti tekee on aikamoista kameleontin hommaa, mutta se sopii hänelle. Kaikkiruokaiseksi hän ei tunnustaudu, mutta monipuolisuus kiinnostaa.

Lappi kuvailee musiikkimieltymyksiään vanhahtaviksi, jos vertaa ikätovereihin.

 

– Kaverit kuuntelivat nuorena Spice Girlsia tai Guns N’ Rosesia, itse diggailin Beatlesia ja nykyään vaikka Diana Krallia, jota joku voi pitää imelänä, mutta joka edustaa minulle ”ymmärrettävää jazzia”. Olen aina digannut täyteläisistä harmonioista, ne saavat minut innostumaan.

Jossain vaiheessa iski voimakas musikaalikausi, ja Lappi kuunteli musikaalilevyjä ahmimalla ja kävi Broadwayta myöten musikaaleja katsomassa ja ihmettelemässä.

 

Törkeitä fillejä

Lappi tykkää jättää sovituksissaan tilaa soittajien tulkinnalle, ja vakuuttaa, että vaikka lappu olisi kuinka viitteellinen, se ei tarkoita että kapua laiskotti. Tutussa porukassa voi luottaa siihen, että saa mitä tilaa ilman, että kirjoittaa kaiken auki.

– Tykkään tehdä työn yhdessä soittajien kanssa. Kirjoitan komppilappuihin rakenteelliset asiat ja melodiakuljetukset, mutta loput jätän auki – rumpalin lappuun voin kirjoittaa, että ”törkein filli mikä lähtee”.

Lappi veikkaa, ettei kenelläkään voi olla syvällistä asiantuntemusta kaikesta maailman musiikista. Silloin poimitaan muutamia tunnistettavia asioita kulloisestakin tyylilajista, ja luodaan illuusio ja väite siitä.

– Usein tulee sellainen ”en kestä kuinka hyvä tästä tulikaan” -olo, kun muusikot ovat soitollaan panneet lihan ja nahan niiden luiden päälle.

Lappi on halunnut ympäröidä itsensä muusikoilla, joilla on asioista näkemys ja joiden kanssa on kiva olla ja tehdä töitä.

– Jos osaa tarjota panostaan, eikä ole mulkku, ja on kolmanneksi multi-instrumentalisti niin enempää ei kapu voi soittajalta toivoa, Lappi luettelee nauraen.

”Maailmanlopun revyyssäkin” Lapilla on bändi, joka täyttää speksit. Toinen kiipparisti soittaa puupuhaltimia ja kitaristi muun muassa luuttua, banjoa, mandoliinia ja viulua. Ryhmä pystyy tuottamaan livenä niin rikasta ja vaihtelevaa soundia, ettei sitä juuri tarvitse taustanauhoilla ryydittää.

 

Heittäytymisen taito

Linnanmäen legendaarisen Peacockin lavalla Katja Lappi hihkuu valokuvauksen lomassa riemua siitä, että pääsee pitkästä aikaa taas teatteriin. Monivuotisen yhteistyökumppaninsa Anna Dahlmanin ohjaamaan syksyn revyyseen hän sovitti kaiken musiikin, sävelsi, toimi harjoituspianistina treenien ajan sekä tietysti johtaa bändiä esityksissä. Harjoituksien kuluessa hänellä on tapana panna tarvittaessa ruotuun myös näyttelijät.

– Kyllä se yläasteen musaopettaja minussa herää, jos treenit alkavat mennä kikatteluksi ja pelleilyksi. Äkkiä se pedagogi sieltä ärähtää!

Musiikin harjoituttamiseen kuuluu tietysti myös lauluharjoitusten johto liideistä kööreihin.

– Itselläni on kuoro- ja lauluyhtyetausta, ja olen kova stemmanatsi, Lappi hörähtää. – Kun toteutetaan omia sovituksia, sitä tietenkin korvat höröllä haluaa että ne kuulostavat juuri sellaisilta kuin on tarkoitus.

Toisaalta mikään ei mene teatterissa kuin juna, vaan musiikki muuttuu harjoituksien kuluessa ja tehtyä työtä saatetaan jopa hyllyttää. Lappi ymmärtää tämän täysin.

– Teatterissa treeniaikaa on kauemmin kuin tv:ssä, joten teat-terityö on pidempi ja isompi prosessi, minkä aikana asioiden kuuluukin muuttua.

Lapilla on ollut ilo kuulua työryhmiin, joissa jokainen uskaltaa tuoda ajatuksensa julki ja puuttua tarvittaessa kaverinkin tonttiin.

– On aina jännittävä hetki, kun kuulee käsikirjoitusta ekaa kertaa lukuharjoituksissa, miten näyttelijät antavat siihen oman sävynsä. Herranjestas, miten paljon kaikki muuttuu verrattuna siihen miten asiat päässään kuuli. Samoin tapahtuu biisille, kun sille saadaan laulaja joka heittäytyy. Ei siinä sovittajana muuta voi kuin todeta että ”pidetään tämä!”

 

Tatsia nakeille

Lappi sanoo, ettei ole joutunut puuttumaan soittajiensa kalustovalintoihin – eikä haluaisikaan.

– On tärkeätä, että soittaja saa valita kamat, joilla tietää että tulee valmista. Jos rumpali tulee setin kanssa, mutta tarvittaisiin myös pädi, niin hommataan kylkeen sellainen! Aikoinaan sähkökitara ja hilavitkuttimet lattialla olivat minulle ufo asia. Nyt olen oppinut, että sillä on merkitystä, minkälainen malli mihinkin tarpeeseen tarvitaan.

Lappi myöntää, ettei itse ole laiteorientoitunut soittaja, eikä tykkää ympäröidä itseään keikalla tai studiossa liialla kamalla. ”Tietty konmaritus” tekee kuulemma hyvää silläkin saralla. Tärkeintä on, että tatsi sopii ”nakeille”, ja että instrumentista löytyy lennosta laadukas akustisen sekä sähköpianon soundi.

– Minulle on helpompaa, jos on hyväsoundinen soitin, jolloin ei tarvitse kuin vähän efektiä perään. Säätäminen ei hirveästi kiinnosta.

NordStage on Lapin luottosoitin, jolla pärjää koko keikan, jos musiikin laji on suht perinteinen ja suppea. Jos skaala lavenee, napataan syntikka sen rinnalle.

– Syntikkani on Yamahan Motif. Periaatteessa kaksi kiipparia riittää kaikkeen, ainoastaan jos pitää soittaa urkuhommaa toisella kädellä samalla kuin pianoa, kolmantena voi olla Nord Electro. Putouksessa oli pääkiipparina digitaalinen flyygeli.

Mainittujen keikkakiipparien lisäksi Lapilla on kotonaan vielä ”hupivälineenä” Yamahan Tyros.

– Monta ideaa on syntynyt, kun olen leikkinyt Tyroksella jonkun irkkupillin tai jousiluupin kanssa. Kun höntsäfiilis iskee, niin on hyvä tietää että se on tuossa valmiina käyttöön.

 

 

 

Autotunen pauketta

Kun Lappi sovittaa televisioon tai teatteriin livebändille, esityskokoonpano rajoittaa luontevasti luovuuden rönsyjä. Nauhoitettavaan sketsisarjaan sen sijaan voi tehdä ihan minkä kuuloista ja -kokoista tahansa.

– Siskonpetin ensimmäinen kausi tehtiin aika aidon bändisoiton kuuloisena, samoin laulut. Sehän on komediaa, jossa ei ole hyvä jos alkaa viilailla ja korjailla niin, että Autotunet paukkuu. Mutta seuraavilla kausilla nälkä kasvoi: arrit rikoskumppanini Miikka Huttusen kanssa lähtivät lapasesta, kun tuli tarve tehdä paikoitellen ”leffamaisempaa” soundia.

Lapin kodin työhuoneessa tallennusvälineenä on läppäriin asennettu Pro Tools, joka on softana tuttu jo MuKan opiskeluajoilta.

– Äänitin raidat pitkään audiona, mutta nyt olen pyrkinyt tallentamaan niitä myös midinä, koska niitä pääsee studiossa helpommin muokkaamaan. Esimerkiksi Yle Leaks -sarjaan olen tehnyt musataustoja, jotka olen ihan itse äänittänyt ja miksannutkin tällä yksinkertaisella setilläni.

Tv-, teatteri- tai livekeikoille Lappi ei lähde plugarien ja läppärin kanssa, mutta ehkä sekin aika tulee.

– ”Heinähattu”-leffaa tehdessä piti alkaa ottaa koodaushommia haltuun ja hankkia kaiken maailman äänikirjastoja, silloin tajusin että voisihan niitä hyödyntää livenäkin. Se vain vaatisi vähän perehtymistä.

 

'Hitit mäsäksi

Kahdesti Venla-palkittu Siskonpeti lavensi Katja Lapin toimenkuvaa sovittamisesta säveltämisen suuntaan. Lapin työnkuva Siskonpetissä on hänen omien sanojensa mukaan ”musiikkidiktaattori”.

– Siskonpetissä musiikki on tärkeässä roolissa, ja kun on saanut kuulua alusta lähtien ohjelman sisällöntuotantotiimiin, on ollut helpompi lähteä toteuttamaan omaa tonttiaan.

Siskonpetin leimallisimpia musiikkiosuuksia ovat ”mash upit” eli biisikimarat, joissa yhdistellään luovalla tavalla johonkin teemaan tai tekijään ankkuroituvia hittejä uudeksi kokonaisuudeksi.

– Otetaan yhden biisin soinnut, toisen melodia ja vaikkapa kolmannen sanat. Ja mietitään, miten niitä voisi vielä rikastuttaa: no, sijoittamalla kaikki ihan eri musatyyliin kuin alkuperäiset! Lappi avaa metodia.

– Missään tapauksessa tarkoituksena ei ole raiskata alkuperäisbiisejä vaan löytää niihin kiinnostavia näkökulmia uusien sovitusten kautta.

Siskonpetin musiikeissa Lapin työtapana on ollut kirjoittaa ensin laulusovitus paperille, ja ruveta sitten ympäröimään laulua soitinsäestyksellä. Välillä taas on edetty impulsiivisemminkin.

– Jotkut demot olemme tehneet Lahtisen Niinan kanssa simppelisti laulamalla suoraan kännyköihin ja lähettämällä failit puhelimista miksaaja-Miikalle Sonic Pumpiin. Ja mitä siitä vaikka tempot heittelee ja ääni särisee, Miikka on joka kerta onnistunut upottamaan ne sessioon ja panemaan taimiin!

 

Haastattelusaa mainittu ”Maailmanlopun revyy”  on aikoinaan arvioitu myös Riffin nettisivustolla. Juttu aukeaa tämän linkin kautta.

•••

Tämä artikkeli on julkaistu alunperin Riffin printtinumerossa 6/2018. Vastaavantyyppisiä musiikin tekemisen eri aspekteihin pureutuvia haastatteluita julkaistaan jokaisessa Riffin printtinumerossa.  Jos pidit juttua hyödyllisenä tai viihdyttävänä, voit tukea Riffin tulevaa julkaisutoimintaa kätevästi ostamalla itsellesi vaikka tuoreen printtinumeron tai tilaamalla lehden esimerkiksi kahden numeron tutustumistarjouksena.

Riffin voi ostaa digitaalisena näköispainoksena Lehtiluukkupalvelusta.  

Printti-Riffiä myyvät hyvin varustetut soitinliikkeet sekä Lehtipisteen myymälät kautta maan. Lehteä sekä irtonumeroita voi tilata myös suoraan kustantajalta näillä sivuilla olevan Riffi-kaupan kautta. 


Ennen vuotta 2010 julkaistuja numeroita voi tiedustella suoraan asiakaspalvelusta s-postilla, taannehtivia lehtiä myydään niin kauan kuin ko. numeroa on varastossa.
 

Lehden digitaalinen versio vuosikerrasta 2011 alkaen on ostettavissa myös Lehtiluukkupalvelusta.

Lisää nettiin avattuja haastatteluita näet alempaa tältä sivulta ja voit selata niitä myös tästä.

 

15.12.2019
|
Teksti: Tommi Saarela | Kuvat: Tom Röllich
Tommi Saarela
Tekninen toteutus: Sitebuilders Finland Oy