Nayteikkuna

Larkin Poe – sisarukset syvästä etelästä

Larkin Poe tekee modernia rootsmusaa, jossa säröinen lap steel ja sähkökitara soivat komeasti nuorten naisten komennossa. Tässäpä meillä upeita roolimalleja,  joiden musiikki löytää koko ajan suurempaa yleisöä.
Kesällä 2019 Rebecca ja Megan Lovellin bändiä kuultiin Suomessa Puistobluesin pääesiintyjänä ja haastattelu tehtiin silloin ennakkoon. Korona torppasi tämän vuoden juhlat, mutta muistellaan tovi mistä juteltiin 2019.

 

Törmäsin Larkin Poen musiikkiin ensimmäisen kerran YouTubessa viitisen vuotta sitten, minkä jälkeen sisarusduon profiili on noussut huomattavasti samalla kun tyylikin muuttunut omaleimaisemmaksi. Kun Puistoblues vahvisti Larkin Poen kiinnityksen, oli sopiva aika ottaa yhteys rapakon taa. Tavoitin Rebecca ja Megan Lovellin puhelimitse toukokuun alussa Floridan Jacksonvillesta, minne Amerikan kiertue poikkesi kyseisenä iltana. 

Nashvillessa nykyään majaansa pitävät, mutta Georgiasta, Atlantan lähistöltä kotoisin olevat Rebecca (laulu, kitara, banjo, mandoliini) sekä Megan (lap steel, dobro, laulu) aloittivat musiikinteon jo nuorena. 

– Synnyimme Tennesseessä, mutta kasvoimme pohjois-Georgiassa noin sadan kilometrin päässä Atlantasta. Soittamisen aloitimme todella nuorina, sillä vanhempamme laittoivat meidät klassisen viulun ja pianon tunneille. Kun sitten varhaisteineinä tutustuimme bluegrass-musiikkiin, aloimme ajatella musiikin tekemistä vakavammin. Itse aloin soittaa mandoliinia, kitaraa ja banjoa ja Megan puolestaan dobroa, Rebecca pohjustaa. 

Tiivis kiertäminen alkoi jo kouluvuosina, sillä vanhimman Jessica-sisaren kanssa perustettiin bluegrass-trio Lovell Sisters, joka kiersi bluegrass-festivaaleja tiiviillä tahdilla.

– Keikkailimme tavallaan harrastuksena viitisen vuotta. Olimme 15–16-vuotiaita, kun aloitimme, ja kiitos vanhempiemme, saimme tehdä niin. Vuonna 2010 Jessica halusi kuitenkin keskittyä muihin asioihin elämässään, ja silloin minä ja Megan perustimme Larkin Poen, hän jatkaa. 

Siirtymä hieman uudenlaiseen soundiin oli kuulemma ”orgaaninen prosessi”. 

– Tahdoimme uudelle yhtyeelle raskaamman soundin, jonka vuoksi itse aloin soittaa sähkökitaraa, kun taas Megan otti haltuun lap steelin. Sitten vain soiteltiin, ja alettiin säveltää kappaleita, joita päässä pyöri. Viimeiset seitsemän vuotta on ollut meille suurta löytöretkeä musiikin suhteen.

Sisarduon nimi löytyi sekin omasta suvusta: se otettiin siskosten iso-iso-iso-isoisältä Larkin Poelta, joka oli kirjailija/runoilija Edgar Allan Poen serkku.

 

Demot Garagebandilla

Larkin Poen monessa kappaleessa yhdistyy roots-henkinen sävellys moderniin tuotantoon, esimerkkeinä vaikkapa Venom & Faith -levyn Bleach Blonde Bottle Blues tai Blue Ridge Mountain. 

– Haluamme ehdottomasti kunnioittaa amerikkalaisen musiikin lähdetyylejä, esimerkiksi bluesia. Toisaalta olemme myös autenttisia sille ajalle, missä musiikkia teemme, aloittaa Megan. 

Kiertueilla Larkin Poen sisaruskaksikon täydentävät rumpali ja basisti. Studiossa asiat ovat kuitenkin syntyneet vain Rebeccan ja Meganin kesken.

– Meillä on ollut todella hauskaa tehdä viimeisimpiä levyjämme, sillä olemme löytäneet oman soundimme. Tuotimme itse sekä Peachin että Venom & Faithin, ja soitimme myös kaikki instrumentit itse. Rebecca uppoutui luomaan rytmejä ja soundi-paletteja. Sen vuoksi noilla levyillä on hieman modernimpi fiilis, mikä myös tuo intensiteettiä. Oli tilaa kokeilla kaikkia sointivärejä, vastaa Megan. 

Edelliselle Peach-levylle Larkin Poe sovitti oman kuuloisekseen useammankin vanhan blues-kappaleen, kuten Black Betty (Lead Belly) ja Preachin’ Blues (Son House). Sysäys niiden levyttämiseen tuli osittain sisarusten videosarjasta, joka on YouTubessa ja Facebookissa kerännyt paljon seuraajia.

– Kun aloitimme Tip O’ The Hat -videosarjamme, monet siinä esittämistämme vanhoista blues-kappaleista saivat hyvän vastaanoton. Ne selvästi vetoavat ihmisiin. Siksi halusimme levyttää osan noista Peachille. Myös uudelle levylle sovitimme pari tällaista, mutta samalla halusimme esitellä enemmän omaa laulunkirjoitustamme, Megan jatkaa. 

Megan kertoo, että esimerkiksi sovitusten rytmiluupit ovat paljolti kotitekoisia. Näin ne eivät hyppää korville elektronisina, vaan tuntuvat luonnollisemmilta. 

– Rebecca teki kaikki nuo biitit Garagebandilla käyttäen paljon orgaanisia soundeja, joista sitten teki luuppeja. Mukana oli paljon jalan tömistelyä jaoven paiskomista, Megan to-teaa Rebeccan jatkaessa: 

– Haluamme toki osoittaa kunnioitusta alkuperäisartisteja kohtaan, mutta samalla pitää olla rehellinen itselleen. Siksi mukautamme näitä kappaleita hieman enemmän pop-laulun rakenteeseen. Se on paitsi mukavaa ja innostavaa, myös tuntuu meistä hyvin luonnolliselta. 

Äänittämistä ja miksausta Rebecca ja Megan eivät ole ottaneet harteillensa, vaan siitä on ollut vastuussa Roger Alan Nichols, jonka Bell Tone Recording -studiossa Nashvillessa Peach- ja Venom & Faith -levyt syntyivät. 

– Studiossa alamme soitella rumpupohjan päälle kitarat, lap steelin, laulut… meille se on kuin musiikillinen leikkikenttä. Saamme käyttää niitä soundeja mitä haluamme ja tehdä levyn mitä tykkäämme kuunnella, Rebecca kertoo.

 

Laulu ilman säröä, toivoi Elvis

Kun olen Larkin Poen levyjä ja kappaleita kuunnellut, olen siellä täällä havainnut erään modernin tuotantokeinon eli säröfiltterin läpi ajetun laulusoundin, mikä ei välttämättä kaikkia miellytä. Onko sillä haettu rahisevien savikiekkojen fiilistä vai onko kyse vain modernin ja muodikkaan tuotantokikan käytöstä?

– Teimme sitä enemmän aikaisemmilla levyillämme, emme niinkään näillä viimeisillä albumeilla. Se on trendikäs juttu, esimerkiksi Black Keys käytti sitä, mikä sitten innosti monia, ja mekin hyppäsimme kelkkaan. Mutta tämäpä kiinnostava kysymys, sillä kiersimme monta vuotta suuren puolestapuhujamme ja mentorimme Elvis Costellon lämppärinä ja säestäjinä. Kun sitten lähetimme hänelle levyttämiämme kappaleita, joissa laulua oli käsitelty säröefektillä, hän ei koskaan pitänyt siitä. 

Rebecca kertoo, että juuri Costellon palaute vaikutti siihen, että tästä tehokeinosta on sittemmin luovuttu.

– Muistan kun hän kirjoitti minulle sähköpostissa, ettei kuule ääneni karakteeria silloin kun siinä on säröä, ”neuvon teitä ehdottomasti välttämään sen käyttöä”. Se vaikutti meihin, ja nyt pyrimme puhtaampaan ilmaisuun, jotta ihmiset kuulevat, miltä äänemme oikeasti kuulostavat.

Myös harmonialaulu on yksi Larkin Poen tavaramerkeistä. Onko oma sisko stemmalaulajana erityinen etu?

– Me vartuimme laulamalla paljon harmonioita, joten se on taatusti auttanut. Ja kun olemme kotoisin samasta paikasta, lausumme sanat samalla tavalla, joten äänemme sekoittuvat todella helposti. Siinä on paljon voimaa. Lisäksi kaikki on nykyään niin intuitiivista, että tiedämme oikeastaan jo vilkaisuista mitä toinen tarkoittaa. Siksi stemmalaulu on meille todellakin vaivatonta. Ainahan tuossa sisarusyhteydessä on ollut jotain erityistä, sillä vastaavia duoja ja trioja on vuosien varrella ollut paljon. Sitä rakastamme, Megan pohtii. 

Tip O’ The Hat -sarjanne videot ovat todella suosittuja Face-bookissa. Onko teillä jo ideoita tulevista cover-biiseistä, mitä aiotte sarjassa esittää?

– Pidämme tuon sarjan tekemisestä tosi paljon ihan jo oppimisen vuoksi. Aika monet noista cover-biiseistä ovat meille jotenkin merkityksellisiä, ja ovat aikoinaan muokanneet meitä artisteina. Mutta yhä enemmän saamme ideoita lauluihin videoiden kommenttikentistä, kun ihmiset postaavat toiveitaan. 

 

Lap steel soi parhaiten säröllä

Lopuksi puhutaan hieman soittimista. Megan soittaa vanhaa Rickenbackerin ”Bakelite” lap steeliä ja osoittautuu sille hyvin uskolliseksi.

– Itse omistan näitä kolme yksilöä, jotka on valmistettu joskus 1940-luvulta. Mutta tosiaan, nuo ovat ainoita lap steel -kitaroita, joita olen soittanut. Muutan viritystä lennosta, kun ei ole useampaa soitinta matkassa. Soitan yleensä avoimella G-virityksellä, mutta tykkään myös avoimesta D:stä. 

Tavaramerkkisi on tiheä särösoundi. Minkälaisia laitteita käytät soittimesi parina?

– Soitan normaalisti Fender Deluxe -vahvistimen kautta, joskus satunnaisesti käytän Vibroluxia. Pedaaliketju on aika simppeli, siinä on volume-pedaali, Rodenbergin TB Drive sekä kaiku- ja echo-pedaalit. 

Soitatko lap steeliä koskaan puhtaalla soundilla?

– Pidän säröstä lap steelin kanssa, ja lähinnä siksi, että tämä on aika kirkas instrumentti, koska on niin paljon metallia. Siksi haluan tukevoittaa soundia, Megan toteaa. 

Rebecca taas taitaa olla pohjimmiltaan Fender-soittaja mitä kitaroihin tulee?

– Kyllä, soitan lähinnä Stratocasteria. Olen kuitenkin avoin muutoksille, toisin kuin Megan, joka pysyttelee yhdessä soittimessa; minä taas menen vähän virtausten mukana. Mutta stratoja rakastan, ja niitä omistan kaksi. Tallamikrofonin olen vaihtanut humbuckeriksi, koska haluan vähän tukevampaa soundia. Toisaalta myös Jazzmaster on minulle tärkeä kitara ja soitan silläkin. 

Vieläkö akustiset instrumentit kuuluvat keikkojenne keinovalikoimaan?

– Kyllä, mutta eivät ihan niin paljon kuin haluaisimme. Osittain se johtuu siitä, että matkustaminen on hankalaa usean soittimen kanssa. Itselläni on banjo mukana, mikä on mukavaa. Haluaisin myös soittaa jälleen mandoliiniakin keikoilla. Ja ehkä Megan toisi myös dobron takaisin settiin, kuka tietää, Rebecca pohtii. 

•••

Arvion vuoden 2019 konsertista voit lukea tämän linkin kautta 

(Kuva: Juha Seila).

•••

Tämä haastattelu on julkaistu alunperin Riffin printtinumerossa 3/2019. Vastaavan tyyppisiä musiikin tekemiseen syvällisesti uppoutuvia juttuja julkaistaan jokaisessa Riffin printtinumerossa.  Jos pidit juttua hyödyllisenä tai viihdyttävänä, voit tukea Riffin tulevaa julkaisutoimintaa kätevästi ostamalla itsellesi vaikka tuoreen printtinumeron tai tilaamalla lehden esimerkiksi kahden numeron tutustumistarjouksena.

Riffin voi ostaa digitaalisena näköispainoksena Lehtiluukkupalvelusta.  

 
25.07.2020
|
Teksti: Timo Östman | Kuva: Larkin Poe
Tekninen toteutus: Sitebuilders Finland Oy