Nayteikkuna

Luis Conte – keikalle mennään soittamaan, ei esittelemään egoa…

Lyömäsoittaja Luis Conte on suomalaisille entuudestaan tuttu jo 1990-luvun legendaarisilta Hesperian karnevaaleilta asti, joita hän itsekin muistelee suurella lämmöllä. Tämä haastattelu tehtiin, kun mies oli Suomessa vierailulla Phil Collinsin Euroopan kiertueen mukana. Saimme audienssin mestarimuusikon juttusille ja pääsimme kertaamaan huikean uran vaiheita.

 

Soittamista Kuubalaissyntyinen Luis on harrastanut kuulemma niin kauan kuin pystyy muistamaan. Luisin kiinnostukseen musiikkia kohtaan kiinnitti huomiota hänen Havannassa asunut isoäitinsä, joka vieraili usein hänen kotonaan ja synnyinkaupungissaan Santiagossa. Niinpä tuliaisina joka vierailun yhteydessä tuli aina jokin uusi soitin, kunnes valikoima alkoi lopulta sisältää jo mittavan määrän erilaisia lyömäsoittimia marakasseista bongoihin ja kitaraan. Vaikka Conten vanhemmat olivatkin innokkaita musiikin harrastajia, oli  soittoharrastuksen alkamisesta kiittäminen isoäitiä. Kuubalainen musiikkiperinne tuli huomaamatta tutuksi muun muassa isoäidin Santeria-harrastuksen myötä. Isoäiti, joka siis oli Santera, otti Luisin monesti mukaan Bembeen (uskonnollinen seremonia), jossa Luis tavallisesti istui rumpujen läheisyydessä, koska piti rummuista tavattomasti. Monet kuvittelivat myöhemmin Luisin tuntevan hyvin useat sellaiset kuubalaisen musiikin mestarit, kuten Los Papines tai Matanca, koska hän oli Kuubasta kotoisin. Mutta suurin kiinnostuksen alue musiikissa vielä tuolloin oli kuitenkin blues, rock´n´roll ja The Beatles, joten kotimaan perinteen mestarit eivät vielä niinkään sytyttäneet. Harrastus kehittyi vanhempienkin myötävaikutuksella ja suostuipa Conten isä kustantamaan muutaman kitaratunninkin.

1960-luvun lopussa ja ’70-luvulla monet kuubalaiset pyrkivät pois maasta kommunismia pakoon ja samaa yritti myös Conten perhe. Luis oli kuitenkin ainoa, jolle hallitus lähtöluvan myönsi, joten vuonna 1970 vain hieman alle 15 -vuotias Luis joutui muuttamaan kotoaan pois yksin. Ainoa maa mihin Kuubasta tuolloin pääsi lentämään oli Espanja, jonka kautta Luis neljä kuukautta myöhemmin päätyi isänsä serkun luo Yhdysvaltoihin Hollywoodiin. 

High Schoolissa Luis pääsi soittelemaan kavereiden kanssa bändeissä. Erinomainen asia monella tapaa, sillä bändien kautta oli huomattavasti paremmat asetelmat jahdata tyttöjäkin… Asiat tärkeysjärjestykseen siis! 

Kitara vaihtui vähitellen lyömäsoittimiin, vaikka Luis ei edes ajatellut ryhtyvänsä muusikoksi ennen kuin valmistui high schoolista. Koulun jälkeen serkun nurkissa lorviminen alkoi ahdistaa ja työpaikka löytyikin puolitutun kaverin bändistä congan soittajana. Liksa keikasta oli huikeat 25 taalaa, mutta se tuli tarpeeseen ja näin ammatillinen ura sai alkunsa. Tässä vaiheessa Luis huomasi todella pitävänsä perkussioiden soitosta eniten ja alkoi metsästää kaupungin parhaita lyöjiä. Suurennuslasin alle joutuivatkin mestarit, kuten Mando Peranza, Mongo Santamaria ja Patato Valdez. Muutamien tuttujen kanssa Luis kävi silloin tällöin jammailemassa bata-rummuilla, joiden rytmit Kuubasta ja Bembestä, yllättäen, tuntuivat helpoilta, jopa itsestään selvyyksiltä. Rytmit ja soundit olivat kuin lapsuudessa opittu äidinkieli. Hieman ironista on, että silloin kun hän asui Kuubassa, häntä kiinnosti Amerikkalainen rockmusiikki. Kun hän asui Yhdysvalloissa, häntä kiinnosti Kuubalainen musiikki. Suomalainen ei kai olekaan ainoa, joka haaveilee aavan meren tuosta puolen. Ja kuten Luis Conte itse muotoilee:

– Musiikkia kuuntelee aivan eri korvin silloin, kun sitä ei näe! 

Amerikassa heräsi halu nähdä kuubalaisia mestareita, kuten Los Papines, Los Van Van tai Changuito. Suljetun maan suuria artisteja ei ollut kuitenkaan helppoa tavoittaa. Luisin piti matkata niinkin kauas asti kuin Suomeen nähdäkseen livenä muun muassa Los Papines ja monet muut Kuubalaiset legendat. Ja kyseessähän olivat tietenkin 1990-luvun alussa vuosittain järjestetyt Hesperian talvikarnevaalit,  joissa Luis taisi pariinkin eri otteeseen vierailla erinäisten yhtyeiden riveissä. Ja yllätys kylmän, harmaan ja talvisen Helsingin hotelliaulaan saapuessa oli melkoinen, kun respassa samaan aikaan jonottivat useat kaivatut Kuuban musiikilliset legendat. Kohtaamisesta oli seurauksena ainakin valtava sosiaalisen elämän aiheuttama univelkataakka ja sivussa muutama unohtumaton keikka ja klinikkakin. Hesperian talvikarnevaalit olivat monessakin mielessä unohtumattomia tapahtumiaja kaiken muun ohessa Suomi oli tuolloin maailman lattaritähtien kohtaamispaikka, jollaista ei muualla ollut.

 

Collinsia korville...

Luis Conten yhteistyö Phil Collinsin kanssa alkoi useita vuosia sitten, kun Collins oli ilmaissut yhtyeen kosketinsoittajalle Brad Colelle halunsa saada perkussionisti yhtyeeseen. Bradilla ja Luisilla oli takanaan yhteistyötä jo 20 vuotta. Ensimmäinen kontakti uuteen työnantajaan oli vähintäänkin mielenkiintoinen johtuen Luisin vaimosta, joka ei puhelimessa uskonut soittajan olevan oikeasti Phil Collins, vaan arveli jonkun mauttoman pilailijan olevan asialla, lyöden luurin korvalle. Collins joutui siis soittamaan uudelleen ja vakuuttelemaan vaimolle, että soittaja oikeasti on Phil Collins joka haluaisi keskustella Luis Conten kanssa. Hän voisi vaikka laulaa puhelimeen, jos muuten ei uskoisi. Collinsin mielestä Luisin vaimo on metka tapaus...

Vaikka Phil Collins ja Chester Thompson ovatkin parivaljakko vuosikymmenien ajalta, ei kiertueeseen liittyminen aiheuttanut minkäänlaisia paineita. Luis painottaa, ettei suuri ego ole hyvästä. Musiikkia mennään soittamaan musiikin ehdoilla ilman egoilun tarvetta. 

– Paineita ei pääse syntymäänkään, jos keikalle menee vain soittamaan musiikkia. En edes ajattele asiaa siltä kannalta, että kenen kanssa olen menossa keikalle. Pohdin kyllä millaista soittaminen jonkun kanssa saattaisi olla kokemuksena, mutta paineita ei kannata ottaa. Totta kai paine olisi suuri jos ajattelisi vain pelkkiä nimiä ja sitä, keiden kanssa he ovat soittaneet. Soittaessa näitä asioita ei saisi ajatella. Perkussionistina lisään joukkoon ne värit mitä musiikki tarvitsee. Ehkä se sitten tarkoittaa vain esimerkiksi shakeria.

 

 

Phil Collinsin show:ssa on rumpusooloja ja useasti Luis joutuu etsimään paikkaansa kahden rumpusetin välistä. Enimmäkseen soittamista on Chesterin kanssa. Joidenkin kappaleiden livetaustat ovat syntyneet jammailemalla. Esimerkkinä vaikkapa kappale ”Take me home”, jossa on tavallisesti kuultu rumpukoneita. Nyt koneista haluttiin luopua ja Chester ja Luis paikkasivat koneiden osuudet kahdestaan, kehitelloen lisäksi pieniä jamiosuuksia päälle. Yhtyeessä on muutenkin runsaasti tilaa ajatuksille.

– Minulla on paljon vapauksia. Chesterin kohdalla asia on hieman toisin. Hänen tehtävänsä on soittaa taimia ja toteuttaa suurelta osin myös levyjen alkuperäiset Phil Collinsin soittamat rumpuraidat. Monet Phil Collinsin levyille soittamat fillit ja kompit ovat niin vahvasti osa kappaletta, että niiden muuttaminen ei ehkä tekisi kappaleelle oikeutta. Niinpä Chesterin on soitettava hyvin monet kappaleet niin kuin ne ovat levyilläkin. 

Joissakin kappaleissa, kuten ”Can´t stop loving you” ei Luisillakaan ole paljon liikkumavaraa, vaan staattinen hiekkaputken rytmi jatkuu läpi koko kappaleen. 

– Toisella kädellä voi tietysti lisäillä asioita mielensä mukaan, kunhan hiekkaputkiosastolla tapahtuu koko ajan. Jossain vaiheessa mieleni teki kuitenkin vaihtaa väliosassa tamburiiniin, koska siinä on kirkkaampi soundi, eikä Phil kommentoinut mitenkään. Nyt on kulunut jo viisi vuotta, joten kai se sitten toimii, Luis nauraa. 

”Easy lover” kappaleessa puolestaan ei alun perin ollut mitään perkussioita. Keikoilla Luis soittaa siihen kuitenkin timbaleseilla ja kelloilla cha cha- tai guajira-tyylistä rytmiä ja homma toimii mainiosti. 

Vaikka Luis on työskennellytkin useiden todella lahjakkaiden ja hyvien artistien kanssa, on suhde Phil Collinsin bändiin kuitenkin jotain aivan muuta.

– Koska hän on muusikko, eikä vain pelkästään laulaja. Ja nimenomaan rumpali. James Taylorin kanssakin oli loistava suhde, koska hän on muusikko ja lauluntekijä. Mutta Phil on nimenomaan rumpali, ja se tekee koko hommasta aivan spesiaalia. Ja show:ssa on paljon rummutusta. 

Kiertueohjelmistoon on ilmestynyt myös vanha kappale nimeltään ”We wait and we wonder”, jonka Phil oli halunnut ohjelmistoon nimenomaan terrorismia käsittelevän tekstin vuoksi. Kiertuehan yltää myös Beirutiin ja Istanbuliin. Kappaleessa on skottiteema säkkipillisampleineen ja marssirumpuineen. Dramaattisia marssirumpuja soittavat Luisin lisäksi myös Chester ja Phil. 

– Se on niin hienoa, Luis huudahtaa: Artisti on vieressä ja soittaa samaa juttua! Kaikki me kolme ja lopputuloksena oli kokonainen marssikappale rumpuintroineen ja kaikkineen. 

 

Maailmanluokan mittakaavassa

Kun kiertuetta koottiin ja harjoitettiin ensimmäistä kertaa, kesti harjoitusperiodi yli kuukauden. Tälle kiertueen osalle harjoitukset kestivät vain kaksi viikkoa. Mutta kaksi viikkoa vain, koska sama kiertue lähes samalla ohjelmistolla kiersi maailmaa vuotta aiemmin. Kahdessa viikossa siis lämmitettiin jo tuttu show ja opeteltiin kaksi uutta kappaletta. Collinsin tapauksessa harjoitusrupeama on perusteellinen, sillä mukana on koko kiertuekalusto valoineen kaikkineen. Eli myös tekniikka treenaa bändin kanssa yhtä aikaa. 

Ensimmäisenä harjoituspäivänä kasattiin laitteet ja varmistettiin, että kaikki toimii. Samalla tehtiin soundcheckit. Toisena päivänä mukaan tuli myös Phil ja bändi alkoi treenaata uusia asioita, muun muassa kahta kappaletta, jotka eivät olleet edellisen kiertueen ohjelmistossa: edellä mainittu ”We wait and we wonder” ja vanha Genesis-kappale, ”The Invisible Touch”. Tämän jälkeen yhtye treenasi koko show:ta ja läpimenoja. Phil Collins muokkasi kappalejärjestystä lennossa, jolloin esimerkiksi uusille kappaleille haettiin illan ohjelmaan sopivaa paikkaa. Neljän, viiden ensimmäisen päivän jälkeen treenit olivat Luisin mielestä etupäässä Philiä ja erityisesti valoja ja tehosteosastoa varten.

Collinsin bändissä kenellekään ei missään vaiheessa toimiteta materiaalia paperilla, vaan kaikki tulee esiintyjille etukäteen audiona. Tälle kiertueelle materiaali tuli edellisen kiertueen taltiointeina ja mahdolliset uudet kappaleet studiolevyiltä. Joidenkin kappaleiden introja tai lopetuksia joudutaan muokkaamaan livetilanteisiin paremmin sopiviksi. Vaikka Collins on pomo, riittää lavalla tilaa myös muidenkin musiikillisille ajatuksille. Toisinaan Collins saattaakin turvautua bändiinsä joidenkin ongelmien ratkaisemiseksi.

 

Perkussioiden soppamies

Lyömäsoittajan rooliin yhtyeessä ei Luisilla ole mitään valmista kaavaa. Mutta pääpiirteittäin Luis näkee asian kahdella eri tavalla, joista hän käyttää monien Amerikkalaisten kollegojensa tapaan soppavertausta: 

– Pop-musiikissa, eli ei kuubalaisessa musiikissa, roolini on kuin suola ja pippuri. Kappale voisi olla kuin keitto, johon lisäilen mausteita ja värejä tilanteen ja tarpeen mukaan. Mutta kun soitan kuubalaista musiikkia, ovat asiat aivan toisin. Kun puhutaan perinteisestä kuubalaisesta musiikista, ovat conga- ja timbalejutut, ja lyömäsoittimet yleensäkin, hyvin olennainen osa musiikin groovea. Rumpusetti tuli vasta myöhemmin. Silloin et ole enää vain suolaa ja pippuria vaan itse keitto! 

Luis on esiintynyt myös muutamien hyvin nimekkäiden brasilialais-artistienkin kanssa, kuten Djavan ja Sergio Mendes, mutta päällimmäisenä brasiliakokemuksena mielessä on 1980-luvun lopun muutamat keikat ja levytys Tania Marian kanssa. 

Ensimmäisten keikkojen kokoonpano oli vähintäänkin mielenkiintoinen, sillä siihen kuuluivat Luisin ja Tanian lisäksi, Alex Acuña ja John Peña. 

– Lava oli kuin tulessa. Kaksi keikkaa illassa, kolme iltaa putkeen. Aivan uskomaton meininki! Tein aika paljonkin keikkoja hänen kanssaan. Joskus settiä saattoivat soittaa Joey Heredia, Portinho tai Gregg Bissonette. 

Luis kehottaa olemaan avoin erilaisille vaikutteille ja myös ennakkoluuloton erilaisten soundien suhteen. Merkittävä silmät aukaissut kokemus matkan varrella oli nähdä ’70 -luvulla Airto Moreiran keikka. 

– Ensimmäinen kerta kun näin Airton livenä, olin aivan äimänä. En ollut koskaan nähnyt kenenkään tekevän mitään sellaista, koska Kuubassa on eri jutut. Mutta Airton efektit, pillit ja varsinkin pandeiron soitto oli jotain, mitä en ollut ennen nähnyt. Joten aloin seurata brasilialaisiakin muusikoita ja kysellä asioita. Nuortenkaan soittajien ei pitäisi epäröidä esittää kysymyksiä. Jos olet juuri nähnyt vaikkapa bongomestarin soittavan, ei ole mitään väärää mennä hänen luokseen kysymään vaikkapa virittämisestä. Kysy, jos tekee mieli kysyä! Kukaan ei varmasti pure sinua siitä hyvästä. Ehkä kaveri haluaa kertoa, ehkä ei halua. Mutta kysymällä ei häviä mitään. 

Joten Luis näki ja kyseli paljon pandeironkin soitosta, vaikkei koskaan tunneilla varsinaisesti käynytkään. Perusasioiden oppimisen jälkeen osaa kiinnittää huomiota tiettyihin asioihin levyillä, kuten soundiin ja fraseeraukseen ja hioa siten omaa soittoaan. Luis painottaa eri soittimien ja musiikkikulttuurien juurien tsekkaamista, muttei koe mitenkään vääräksi käyttää niiden soundeja omalla, haluamallaan tavalla. Koska kyseessä on kuitenkin vain ääni, eikä sen käyttämisessä ole mitään väärää. Monesti Luis saattaa soittaa joitakin soittimia joistakin toisista soittimista opituilla tekniikoilla. 

 

Soittaminen vaatii avointa mieltä 

Luis itse on hyvin avoin persoona ja vaihtaa mielellään kokemuksia ja juttuja. Tästä sain oivan todisteen Conten edellisellä Suomen vierailulla Pori Jazzissa (Phil Collins big bandin kanssa), kun satuin itse olemaan takahuoneessa heti Gilberto Gilin keikan jälkeen, jonne myös Luis tuli. Aikaa kului ehkä vain noin kaksi minuuttia, kun oraaliset jamit brassimuusikoiden kanssa olivat jo täydessä vauhdissa ja rytmit vaihtoivat ”omistajaa”. Samanlaisia kohtaamisia Luisille tapahtuu kuulemma jatkuvasti eri puolilta maailmaa olevien lyömäsoittajien kanssa olkoon nämä sitten kotoisin Intiasta, Afganistanista, Marokosta tai Etelä-Amerikasta. 

– Sehän siinä onkin niin hienoa! Kuin välitön keskustelu. Rumpujen kieli on siksi niin hieno asia. 

 

Skarppina rundille

Monilla muusikoilla on omat päivittäiset rutiininsa. Luisilla on hyvin yksinkertainen filosofia: 

– Yritän olla väsyttämättä itseäni liikaa. En pidä huumaavista aineista ja alkoholinkin kanssa olen varovainen. Keikan jälkeen maistuu kyllä olut tai lasi viiniä ja ehkä hyvä Kuubalainen sikari. Toiset uupuvat kun bilettävät liikaa. Kiertueilla bilettämisen vaarana on, että jos väsyttää itseään liikaa, on jaloilleen pääseminen kiireisellä kiertueella todella vaikeaa. Tärkeää on myös syödä hyvin. 

Yksi kiertueiden rakkaista harrastuksista on aina ollut paikallisiin nähtävyyksiin tutustuminen. Pari päivää tämän haastattelun jälkeen ryhmä suuntasi matkansa Pietariin, missä Luis suunnitteli heräävänsä aikaisin ja menevänsä katselemaan kaupungit nähtävyydet. Myös kuntosali kuuluu ohjelmaan, jos hotellissa tai lähistöllä sattuu hyvä sellainen olemaan. Mutta ei suurilla painoilla, sillä pääpaino on aerobisessa liikunnassa. Kotioloissa kuntopyöräily kuuluu päivittäiseen ohjelmaan. Höyrykään ei ole kuulemma pahasta. 

 

Omia keitoksia

Luis on julkaissut myös neljä sooloalbumia. Viimeisin levy, Cuban Dreams, ilmestyi vuonna 1999. Aiemmilla levyillä vieraili myös rumpaleita, kuten Alex Acuña, Jonathan Moffett, Carlos Vega ja Jeff Porcaro. Viimeisimmällä levyllä ei settiä kuulla lainkaan. Levy on hyvin kuubalaista perinnettä kunnioittava ja kokonaisuutena tarina kuubalaisen pojan kasvusta aikuiseksi mieheksi. Luis halusi levyn olevan enemmän tarina kuin audio-CD ja on itse lopputuloksesta erittäin ylpeä. 

Luisilla on kotonaan studio, jossa hän kirjoittaa ja testaa ideoitaan. Hän itse soittaa levyllä käytännössä kaikki lyömäsoittimet paitsi parissa guaguancóssa, joissa apuun tuli Michito Sanches. Seuraava levy on jo työn alla, mutta ilmassa on kuulemma luomisen tuskaa. Tyylistä ja suunnasta ei vielä tässä vaiheessa ole varmuutta.

 

Eläkää ihmisiksi

Viestinä kollegoille ja kaikille muillekin muusikoille Luis lausahtaa lopuksi terveiset terveiden elämäntapojen puolesta: 

– Pitäkää huolta fysiikastanne ja asenteestanne muuta maailmaa kohtaan. Ne ovat aivan yhtä tärkeitä asioita kuin olla hyvä soittaja. Ollakseen hyvä soittaja täytyy olla ensin kelpo ihminen, koska muuten elämässä pärjääminen ja muiden kanssa työskentely eivät onnistu. Joten harjoittakaa moraalianne ja ihmisyyttänne. Kukaan täällä ei ole toistaan parempi vain siksi, että osaa soittaa nopeammin kuin toinen tai että soittaa kuuluisampien artistien kanssa. Näillä asioilla ei ole mitään merkitystä, koska olemme tasa-arvoisia ihmisiä. Joten pitäkää rimaa korkealla, niin pärjäätte varmasti. '

•••

Grammy -palkittu lyömäsoittaja Luis Conte on perkussioiden mestari, jonka 30-vuotiseen uraan on mahtunut levytyksiä ja kiertueita useiden maailmantähtien riveissä, kuten Madonna, Eric Clapton, Phil Collins, Santana (Supernatural albumi), Celine Dion, Barbara Streisand, Ray Charles, Tony Bennett, James Taylor, Shakira ja Arturo Sandoval vain muutamia mainitakseni. Lisäksi Luisia ovat työllistäneet monet mittavat elokuvien sound trackit, kuten Mission Impossible, Rain Man, Waiting To Exhale, Coming To America, Drumline, Out of Time, Oceans 12 ja Disney-animaatio Tarzan. 

•••

Tämä artikkeli on julkaistu alunperin Riffin printtinumerossa 1/2006. Vastaavan tyyppisiä musiikin tekemiseen syvällisesti uppoutuvia juttuja julkaistaan jokaisessa Riffin printtinumerossa.  Jos pidit juttua hyödyllisenä tai viihdyttävänä, voit tukea Riffin tulevaa julkaisutoimintaa kätevästi ostamalla itsellesi vaikka tuoreen printtinumeron tai tilaamalla lehden esimerkiksi kahden numeron tutustumistarjouksena.

Riffin voi ostaa digitaalisena näköispainoksena Lehtiluukkupalvelusta.  

Printti-Riffiä myyvät hyvin varustetut soitinliikkeet sekä Lehtipisteen myymälät kautta maan. Lehteä sekä irtonumeroita voi tilata myös suoraan kustantajalta näillä sivuilla olevan Riffi-kaupan kautta. 


Ennen vuotta 2010 julkaistuja numeroita voi tiedustella suoraan asiakaspalvelusta s-postilla, taannehtivia lehtiä myydään niin kauan kuin ko. numeroa on varastossa.
 

Lehden digitaalinen versio vuosikerrasta 2011 alkaen on ostettavissa myös Lehtiluukkupalvelusta.

 
28.04.2019
|
Teksti ja kuvat: Juha Tanninen
Tekninen toteutus: Sitebuilders Finland Oy