Kanteleen ja rumpujen yhdistelmä ei ole jokapäiväinen, eikä varsinkaan se, että niiden soittoa yhdistelee samanaikaisesti. Näin tekee Maija Kauhanen, joka tekee lisäksi hyviä kappaleitakin. Jutun paikka siis.
Maija Kauhasen ensimmäinen soololevy Raivopyörä ilmestyi 2017, tuottajanaan brittiläinen Colin Bass (Camel, 3 Mustaphas 3). Levy palkittiin vuoden 2018 Emma-Gaalassa vuoden etnolevynä, ja se sai myös ulkomailla hyvän vastaanoton.
Kauhanen toteaa, että Antti Paalasen ja Pekko Käpin tapaan hänkin on tullut kansanmusiikkipuolelta, mutta oma musiikki on kuitenkin ”tosi moni-genreistä”.
– Yleensä kansanmusafestivaaleilla olen se extreme-artisti. Kerran olin puolestaan Tavastialla lämppäämässä yhtä progebändiä, ja se oli tosi mahtavaa. Mutta yhtä lailla kansanmusiikkikeikat ovat mukavia, artisti toteaa.
Kantele valikoitui Maija Kauhasen soittimeksi aikoinaan siitä käytännön syystä, että vasemman käden pikkusormi oli katkennut, mikä rajoitti valintaa. Kauhasen pääinstrumentti on Saarijärven kantele, johon hän aikoinaan ihastui sen ”rapsakamman soundin vuoksi”. Soittimessa on seitsemän bassokieltä ja 16 diskanttikieltä.
– Oman soittimeni on tehnyt isäni Kari Kauhanen, joka rakentaa kanteleita myyntiinkin asti. Saarijärven kanteletta ei saanut ostettua silloin, kun teininä aloitin, joten isän kanssa alettiin sitten kehittämään sellaista. Tykkään imitoida kanteleella muita soittimia, esimerkiksi sähkökitarajuttuja ja toisaalta laululla puhaltimia. Eri soittimet ja soundit kiinnostaa, ja Sibelius-Lukiossa aloin soittaa myös muita musiikkityylejä kansanmusiikin ohella.
Ensikosketus rumpuihin tuli vasta aikuisena Sibelius-Akatemian opiskelijana, ja siitä heräsi kiinnostus kokeilla kahden soittimen yhdistämistä.
– Menin Sami Kuoppamäen rumputunneille, ja soitin myös kuubalaisia ja afrikkalaisia lyömäsoittimia. Rumpusetti tuntui ihanalta, ja aloin miettiä, että jos siitä ottaisi virvelin pois, niin pystyisin soittamaan kanteletta ja rumpuja samaan aikaan. Nykyäänhän kanteleen soittajat soittavat paljon seisten, mutta tuohon aikaan oli vielä tapana, että istutaan ja katsotaan sitä soitinta. Se oli niin hauskaa, että päätin jatkaa harjoittelua ja testailua, Maija kertoo.
Käärmeet pitää taltuttaa
Uusi soololevy Menneet sisältää vain Kauhasen tekemiä lauluja, siinä missä esikoisella oli enemmän perinnekappaleita. Kun pandemia iski, Kauhanen lähti sitä pakoon retriittiin Nuuksioon. Siellä syntyi esimerkiksi nimikappale Menneet, sillä koronan vuoksi ”kotiin jääminen” tuntui kummalliselta.
– Kun oli aikaa, eikä oikein mitään, niin mieleen alkoi tulla sellaisia vanhoja asioita, mitkä vaivasivat ja painoivat minua. Tuntui, että joka kerta, kun tein niistä kappaleen, sain jotenkin häivytettyä ne. Kun niitä vanhoja muistoja ja traumoja alkaa tulla, että kypärä päähän ja paistinpannu käteen, Kauhanen nauraa.
Nimikappaleessa on riffimäisyyttä sekä ”keittiöperkussioilla” soitettu väliosa.
– Rakastan riffejä ja sellaista junnaavuutta yli kaiken. Nuuksiossa ajattelin, että seuraan vain kaikkia intuitioita. Päädyin ostamaan emaliastioita nettikirppiksiltä. Studiossa ne olivat edessäni lattialla, ja soitin biisin väliosan perkussiot yhdellä otolla.
Levyn kappaleista vaikuttavin on Käärme, joka lähti ”kummallisesta kantelevireestä”. Laulu kertoo rajoituksista – sekä ulkopuolelta tulevista että päänsisäisistä.
– Kaivoin esiin yhden Saarijärven kanteleistani, ja se oli ajautunut johonkin kummalliseen vireeseen. Kappale lähti tuosta vireestä sekä groovesta, jota aloin harjoitella jaloille, hain biisiin vähän kitaramaista groovea. Teksti tuli lopulta tosi nopeasti, sillä minulla oli tarve tehdä biisi rajoituksista: siitä miten jotkut ihmiset ovat minulle kommentoineet, samoin kuin niistä asioista mitkä asiat oman pään sisällä rajoittaa. Ne on sellaisia minulle käärmeitä, Kauhanen kertoo.
Aivan kokonaan Käärme ei ole Kauhasen omaa lyriikkaa, vaan kappaleen väliosa on perinneloitsua.
– Aloin googlaamaan käärmeloitsuja ja etsimään niiden tekstejä. Biisiin piti saada sellainen raivo, ja se onkin tehty ilman klikkiä. Tuottaja Helmi Camus laulatti minua tosi paljon, jotta uskalsin paahtaa biisin täysillä.
Levyn popmaisin kappale on Linnunrata, jota Kauhanen kuvaileekin kantelepopiksi. Se syntyi levyn kappaleista viimeisenä, kun biisejä levytyskuntoon hinkatessa pukkasi vielä uutta riffiä. Nuuksiossa mieleen tuli Azorit, jossa Kauhanen kävi keikalla 2018.
– Siellä oli niin kirkas tähtitaivas, etten ole sellaista Suomessa ennen nähnyt. Tuosta se Linnunrata-ajatus tuli. Biisin teksti tulee minun reissuistani, sillä keikkailin todella paljon ennen pandemiaa. Tuntui melkein siltä, että on enemmän jakanut sellaisia erikoisia hetkiä tuntemattomien kanssa kuin läheisten kanssa. Ja sitten ei koskaan näe niitä ihmisiä uudestaan, Kauhanen avaa.
Groove hajoaa, jos kaiken soittaa erikseen
Menneet-levyn äänitti ja miksasi Kauhasen keikkamiksaajana toimiva Samuli Volanto. Sessiot tehtiin hänen studiotilassaan Nokialla sekä parin kappaleen osalta Sound Supreme -studiossa Hämeenlinnassa. Kauhanen toteaa, että osa Menneet-levyn kappaleista taltioitiin samalla tavalla kuin hän keikallakin ne soittaa. Tärkeintä oli kuitenkin äänittää kappaleiden rytmielementeistä mahdollisimman moni samaan aikaan.
– Osa kappaleista on kokonaan live-ottoja, kun taas osassa soitin ensin jalat eli bassorummun sekä haikkaständissä olevan helistimen yhtä aikaa. Käärmeessä soitin kaiken yhtäaikaa. Jo keväällä testattiin Samulin kanssa sitä, miten kappaleet kannattaisi äänittää. Silloin huomattiin, että kappaleista häviää helposti ”groove”, jos kaiken soittaa erikseen. Jos nimittäin muuntelen jotain vaikka kanteleella, niin se vaikuttaa siihenkin mitä teen jaloillani.
Laulut tehtiin pääasiassa erikseen ihan käytännön syistä.
– Nyt kun oli uusia tekstejä, joita en päässyt keikkaamaan, niin huomasin, että se fokus ei ollut aina siinä laulussa, mikäli soitin samaan aikaan. Tai sitten tuli soundiongelma eli jos lauloin hiljaa, niin perkussiot vuoti liiaksi laulumikkiin.
Yhden naisen bändillään Kauhanen on keikkailut paljon niin kotimaassa kuin ulkomailla. CV:hen kuuluvat esiintymiset esimerkiksi maineikkailla Womad- ja Celtic Connections -festivaaleilla. Kauhanen sanoo, että oman äänimiehen kanssa keikkailu on ehdoton valinta, joskaan ei joka keikalla mahdollista.
– Yleensä jo soundcheck-aikani on tosi lyhyt, sillä ihmiset katsovat, että olen sooloartisti. En ehdi siinä ajassa kuin kantaa kamat lavalle. Lisäksi keikkapaikan teknikot ei aina edes tiedä, mikä on kantele. Talon miksaajille tulee monesti myös yllätyksenä se, että laulu ei olekaan se ainoa solistinen asia, vaan että se menee siellä biisin seassa. Sitten kun kuuntelen äänitystä tällaisesta keikasta, niin huomaan, että laulussa on esimerkiksi ollut delay koko keikan ajan. Joskus homma kyllä onnistuu talon miksaajankin kanssa, mutta aina ei, Kauhanen toteaa.
•••
Tämä artikkeli on julkaistu alunperin Riffin printtinumerossa 4/2022. Vastaavan tyyppisiä musiikin tekemiseen syvällisesti uppoutuvia juttuja julkaistaan jokaisessa Riffin printtinumerossa. Jos pidit juttua hyödyllisenä tai viihdyttävänä, voit tukea Riffin tulevaa julkaisutoimintaa kätevästi ostamalla itsellesi vaikka tuoreen printtinumeron tai tilaamalla lehden esimerkiksi kahden numeron tutustumistarjouksena.
Riffin voi ostaa digitaalisena näköispainoksena Lehtiluukkupalvelusta, josta löytyvät vuosikerrat 2010 alkaen.
Printti-Riffiä myyvät hyvin varustetut soitinliikkeet sekä Lehtipisteen myymälät kautta maan. Lehteä sekä irtonumeroita voi tilata myös suoraan kustantajalta näillä sivuilla olevan Riffi-kaupan kautta.
Taannehtivia numeroita voi tilata yksittäin tai vuosikertoina Riffin verkkokaupan kautta. Ennen vuotta 2010 julkaistuja numeroita on edelleen pääosin saatavilla, niitä koskevat kyselyt kannattaa tehdä sähköpostilla.
