Nayteikkuna

Michael Landau – kitaristi, säveltäjä, äänittäjä, tuottaja

Michael Landau vastaa puhelimeen Los Angelesissa tammikuun viimeisenä perjantaina. 2018 NAMM-messut ovat meneillään, ja Landau toteaa, että laitteistahan tuolla viikolla lähinnä keskustellaan. Niistä hän puhui osittain myös seuraavan puolen tunnin aikana, sillä syy soittoon oli Landaun uusi sooloalbumi ja sen tekeminen. 

 

Michael Landaun uusi levy Rock Bottom on tanakasti ja dynaamisesti soiva paketti. Kuulijan mieli vaeltaa välillä ’60-luvun lopun tunnelmiin, vaikka yleisilme toki tuore ja ajanmukainen onkin. Tekijä on levystään ylpeä, eikä syyttä. Ollaanko tässä myös oman ilmaisun juurilla?

– Kyllä. Viimeisen vuosikymmenen aikana olen soittanut omilla levyilläni aika paljon jazz-pohjaista instrumentaalimusiikkia. Vartuin kuitenkin Beatlesin, Led Zeppelinin, Creamin, Jimi Hendrixin ja Rolling Stonesin tahdissa, ja se tausta kuuluu tällä levyllä. Täytin juuri 60 vuotta, joten ympyrä sulkeutuu. Siksi halusin nyt rokata, vaikka en toki unohtanut jazz-sävyjäkään ihan tykkänään. 

Landaun Wikipedia-sivustolla hänen tittelikseen mainitaan muusikon työn ohella levytuottaja ja äänittäjä. Rock Bottomilla hän on pääosassa näissä kaikissa ominaisuuksissa. Levy tehtiin kokonaan Michaelin kotistudiossa, ja sillä soittavat hänen lisäkseen Teddy Landau (basso), Allan Hertz (rummut) sekä vanha kaveri David Frazee (laulu). Triona soitetut pohjat tallennettiin analogisesti leveälle nauhalle analogisen API Legacy -äänipöydän kautta. 

– Minulla on edelleen vanha Studer-nauhurini, joka toimii kahden tuuman nauhalla. Pari vuotta sitten laitoin sen kuntoon, ja pyysin veljeni Teddyn sekä Allan Hertzin äänittämään kanssani muutamia biisejä ihan huvin vuoksi. Niistä aika monet päätyivät tälle levylle. Toki levy viimeisteltiin Pro Tools -pohjaisesti. 

Soititko noiden alkuperäisten pohjien päälle paljonkin lisää kitaroita?

– Aika paljon kerrostelin, ja lisäksi lähes jokaisessa biisissä on urut. Kun teen päällesoittoja pyrin kuitenkin aina olemaan uskollinen biisin pohjien fiilikselle. Kappaleessa tulee aina olla todella vahva perusta, oli se sitten äänitetty triona tai pelkästään kitaralla ja rumpukoneella. Päällesoitoissa ei pidä heittäytyä vallattomaksi, ja siksi joudun joskus karsimaan kitaroita lopullisesta versiosta.

Sessiotyön ohella Michael Landau on aina tehnyt omaa musiikkiaan. Sen tyyli on vaihdellut Raging Honkies -yhtyeen rankasta rockista jatsahtaviin instrumentaali-levyihin. Uusi levy on ehkä jonkinlainen välimuoto noista kahdesta ääripäästä. Ja kuten kuvaan sopii, Landau kirjoitti itse suurimman osan Rock Bottom -levyn musiikista. 

– Joo, ehdottomasti. Teddy sävelsi joissain kappaleissa osan musiikista. David Frazee puolestaan kirjoitti noin 70 prosenttia sanoituksista, itse tein loput. Esimerkiksi kappaleet Getting Old ja Freedom myös sanoitin itse. 

Michael kertoo, että usein hänen omat kappaleensa saavat alkunsa joko kitarariffistä tai sointukierrosta, jonka hän on keksinyt soitellessa.

– Soitan edelleen päivittäin, sillä pidän kitaransoitosta niin paljon. Ihan soittelusta ne biisit siis yleensä lähtevät. Ainoastaan Freedomin melodia oli minulla olemassa jo ennakkoon, ja tiesin, että haluan tehdä siitä bluesmaisen kappaleen. 

Olet myös miksannut levyn itse. Miten on, miksaatko mielellään omaa musiikkiasi?

– Alunperin palkkasin ammattilaisen tuohon hommaan. Mutta sitten muutaman biisin kuultuani päätin, että teen myös tuon homman kotistudiossani. Olen nimittäin tosi tarkka balansseista sekä laulujen ja kitaroiden efekteistä; minulla on niistä hyvin vahvat mielipiteet. Siksi oli parempi tehdä homma itse, vaikka siihen menikin aikaa, koska en ole ollenkaan niin nopea kuin pro-miksaajat. 

 

Yhdellä mikrofonilla

Kitaravahvistimen mikittämiseen studiossa Michael Landau käyttää useimmiten vain yhtä mikrofonia, ja toteaa, ettei ole kovin suuri ”multi-miking” -fani. Suurin osa levyn kitaroista äänitettiin – yllätys, yllätys – Shuren SM 57:lla. 

– Lisäksi minulla on pari Royerin mikkiä, joista pidän. Mikrofoni on siis yleensä joko SM 57 tai Royer R-122V. Suurimmaksi osaksi kitarat on soitettu vanhojen Marshallin kaappien kautta, joissa on alkuperäiset Greenback-kaiuttimet. 

Kompressoitko kitaraa heti äänitysvaiheessa?

– En koskaan kompressoi kitaraa äänittäessä. Tiedän, että monet tekevät niin, mutta itse haluan äänittää aina ilman sitä. Miksatessa käytin kompressoria jossain määrin ehkä noin 30–40 prosentissa levyn kitaroissa. Lisäksi bassoa on jonkin verran kompressoitu, samoin laulua jo äänitysvaiheessa (UA 1176).

Michael lähettää vielä haastattelun jälkeen listan, josta käyvät ilmi levyllä käytetyt laitteet. Toinen käytössä ollut kitarakaappi oli Kerry Wrightin umpinainen 4 × 12, jossa on vanhat Celestion G12-65 -kaiuttimet. Mitä tulee vahvistimiin, hän soitti levyllä Suhrin Badger 35- ja Bella-nupeilla, ’50-luvun Bassmania muistuttavalla Dumble Slide Winderilla sekä Fenderin ’64 Princeton Reverbillä. Jälkimmäisen kanssa oli käytössä kaksi vanhaa Marshall-kaappia (kahdeksan ohmin kuormalla).

Poor Dear -kappaleen kitarasoolossa vahvistimena oli lis-tauk-sen erikoisin laite, Newcombin Pathfinder eli 18 watin PA-nuppi, joka on muunnettu kitaravahvistimeksi. Sen ohella tuossa soolossa käytettiin Vemuram Shanks -fuzzia. Muita säröefektejä olivat vintage-aikaiset Fuzz Face ja Ibanez TS-808, samoin kuin uudempi Vemuram Jan Ray. Mitä tulee kaikuihin, niin Strymon Timeline, Dunlop Echoplex sekä Deluxe Memory Man 550-TT ajettiin erikseen API:n miksauspöydästä. Lexiconin PCM60 -räkkikaikua käytettiin myös levyn kaikuihin. 

Rock Bottomin takakannessa Michael Landau poseeraa Fender Custom Shop Stratocasterinsa kera, joka on varustettu kahdella Lollarin F-Spaced Imperial Humbuckerilla.

– Nuo mikrofonit ovat ”medium”-käämityt, ja siis sovitettu Fenderin tallan leveydelle. Sekä volume- että tone-säädössä on 500 kilon potikka. Minulla on siis tavallaan Gibsonin PAF-soundi, sillä nämä mikit säröytyvät aika miedosti, Michael selventää.

Stratojen ohella sävyjä haettiin vuoden ’75 Fender Jazzmasterilla sekä Fender Custom Shop Telecasterilla. Squirrels-kappaleessa kitara oli vuoden ’68 Gibson 335 (soolossa päällä oli vaihekytkin), kun taas ”Poor Dear”-biisin komppiraita on soitettu ’56 Les Paul Specialilla.

Nashvillessa halutaan vielä kitaraa

Michael Landau tuli tunnetuksi yhtenä Los Angelesin eniten käytetyistä studiokitaristeista 1980-90-luvuilla. Yhä edelleen Michael Landau tekee sessioita, mutta toki pääosin omasta studiosta käsin, kuten nykyään budjettisyistä tapana on.

– Varmaankin 90 prosenttia jutuista teen nykyään niin, että minulle lähetetään kotiin Pro Tools -sessio, ja annetaan hieman ohjeita ja suuntaviivoja siihen mitä tulisi soittaa. Onhan tämä hieman erikoinen tapa tehdä musiikkia, mutta tätä kai se tulevaisuus on. Ensi viikolla olen kylläkin menossa Nashvilleen soittamaan Tim McGrawin levylle. Siinä kaupungissa tehdään edelleen live-sessioita, ja nehän ovat kyllä mukavia. Aika paljon muutkin sessiopyynnöt tulevat nykyään juuri Nashvillestä, koska siellä tehdään yhä isoa rock-soundia, jossa on kitarakin mukana. Sitä ei nimittäin erityisen paljon nykymusiikissa tunnu olevan.

Kaipaatko vanhoja aikoja?

– Kyllä ja ei, sillä pidän kyllä kotoa käsin työskentelystä. Noissa ajoissa hienointa oli se, että koolla oli iso bändi; samalla siis näki paitsi ystäviä, myös hienoja muusikoita. Sain esimerkiksi soittaa paljon Jeff Porcaron kanssa. Olivat ne siinä mielessä hauskoja aikoja.

Kuinka paljon tekemissäsi sessioissa luetaan nykyään ihan nuotteja?

– Eipä juurikaan. Varmaankin 90 prosenttia lapuista on ihan vaan sointukarttoja, joskus ehkä on joku valmiiksi kirjoitettu melodialinja. Mutta välillä työskentelen elokuvatuottaja James Newton Howardin kanssa, ja kaikki hänen juttunsa on nuotinnettu. Se aiheuttaa hieman stressiä, koska en ole hyvä nuotinlukija, enkä ole koskaan sellainen ollutkaan. 

YouTubessa on levinnyt viime aikoina laulaja-lauluntekijä MILI:n video Dream Like a Skylark -kappaleesta, jossa olet mukana esimerkiksi Vinnie Colaiutan kanssa. Tuo biisi keinuu hauskasti välillä viiteen ja välillä kuuteen. Oliko tuossa haastetta?

– Ai, joko se on ulkona? Kyllä sitä hetki piti miettiä. Mutta itse asiassa tein suurimman osan noista kappaleista päällesoittoina studiossa Hollywoodissa, joten en ollut paikalla kun Vinnie soitti rummut. Hänelle se oli varmasti helppo juttu. Se biisi leijuu ja keinuu tosi komeasti, kun rytmi seurailee melodiaa, Michael muistelee tätä sessiota.

 

Ambient-kitaran mestari

Studiotyön ja oman musiikin ohella Michael Landau on soittanut jo pitkän aikaa laulaja-lauluntekijä James Taylorin kiertuebändissä esimerkiksi Steve Gaddin ja Jimmy Johnsonin kanssa. Taylorilla jos kenellä on monia hienoja ja legendaarisia lauluja. Tuleeko häneltä mitään ohjeita, mitä niissä tulisi soittaa?

– Se on meidän käsissä, mutta kun olemme tehneet tuota hommaa jo kauan, niin olemme toki omaksuneet tietyn soittotyylin noihin lauluihin. Hän on kuitenkin hyvin tarkka äänenkuljetuksissa ja sointukäännöksissä, niissä ei saa mennä liikaa ulos hänen musiikkinsa tyylistä. Vuosien aikana olen tavallaan säveltänyt omat osuuteni noihin biiseihin, ja ne soitetaan melko lailla samalla tavalla joka ilta. Jamesin laulut ovat todella hienoja, ja yhä edelleen nautin niiden soittamisesta. 

Taylorin konsertteihin Michael Landau ottaa silloin tällöin mukaan jopa alkuperäisen ’63 Fiesta Red Stratocasterinsa, vaikka sen paikka onkin nykyään lähinnä studiotyössä. Fenderin toisinto tuosta kitarasta on kuulemma ”90-prosenttisesti yhtä hyvä”, joten silläkin homma hoituu. 

Sooloja ei James Taylor -keikoilla ole kuin muutama. Sen sijaan laulun taustalla maalaaminen on olennainen asia.

– Soitan paljon ambient/pedal steel -tyylistä juttua, mistä pidän erittäin paljon. Isoin sooloni on Steamroller-biisissä. Silloin kun James soittaa huuliharppua siinä, soolo on erityisen hieno, sillä hän on itseasiassa todella hyvä harpisti.

Keikoillaan Landau soittaa Fenderin vahvistimilla. Oman yhtyeen Euroopan kiertueella käytössä on kuulemma kaksi Hot Rod DeVilleä (”loud little beast”). James Taylorin kanssa hänellä taas on päävahvistimena pienempi Fenderin kombo, ja tällöin yksi Hot Rod DeVille toimii ”wet amp” -ominaisuudessa, eli siihen ohjataan vain efektit. Koska Taylorin konserteissa soitetaan huomattavasti hiljempaa, päävahvistin ei voi olla liian kovaääninen.  

– Omassa bändissäni vahvistimen pohjasoundi on aina hieman säröllä eli volume on siinä neljän-viiden tienoilla. Siitä sitten jatkan säröä pedaaleilla ja volume-polkimella. Sillä tavalla oman soittovoimakkuuden pystyy sovittamaan muiden kanssa.  

Onko tuo mainitsemasi ambient-kitarointi se mitä sinulta sessioissa yleensä  halutaan?

– No, siitä tuli minun juttuni ’80- ja ’90-luvuilla, ja sen avulla sain todella paljon studiotöitä siihen aikaan. Steve Lukatherilla, Dan Huffilla ja minulla oli prosessoitu kitarasoundi, mikä oli siihen aikaan uutta. Minut haluttiin usein laulajien taustalle maalaamaan juttuja hyvällä maulla.

Volume-pedaalin rooli sinun soundissasi on tainnut olla aika iso? 

– Todellakin, vaikka toki se ylimääräinen potikka vie aina vähän terää soundista. Ihan aina en sitä käytä, kuten en Rock Bottomin sooloissakaan. Kaiken kaikkiaan olen kuitenkin jo niin tottunut siihen, että siitä luopuminen olisi tässä vaiheessa vaikeaa. 

•••

Tämä artikkeli on julkaistu alunperin Riffin printtinumerossa 2/2018. Vastaavan tyyppisiä musiikin tekemiseen syvällisesti uppoutuvia juttuja julkaistaan jokaisessa Riffin printtinumerossa.  Jos pidit juttua hyödyllisenä tai viihdyttävänä, voit tukea Riffin tulevaa julkaisutoimintaa kätevästi ostamalla itsellesi vaikka tuoreen printtinumeron tai tilaamalla lehden esimerkiksi kahden numeron tutustumistarjouksena.

Riffin voi ostaa digitaalisena näköispainoksena Lehtiluukkupalvelusta.  

Printti-Riffiä myyvät hyvin varustetut soitinliikkeet sekä Lehtipisteen myymälät kautta maan. Lehteä sekä irtonumeroita voi tilata myös suoraan kustantajalta näillä sivuilla olevan Riffi-kaupan kautta. 


Ennen vuotta 2010 julkaistuja numeroita voi tiedustella suoraan asiakaspalvelusta s-postilla, taannehtivia lehtiä myydään niin kauan kuin ko. numeroa on varastossa.
 

Lehden digitaalinen versio vuosikerrasta 2011 alkaen on ostettavissa myös Lehtiluukkupalvelusta.

 

 
18.08.2019
|
Teksti: Timo Östman | Kuvat: Austin Hargrave
Tekninen toteutus: Sitebuilders Finland Oy