Nayteikkuna

Mistä on hyvät kitaravahvistimet tehty? – tekijät kertovat

 

Sähkökitara on tehty vahvistettavaksi. Vaikka soundi lähtee sormista – sekä kitarasta, sen kielistä ja mikeistä sekä efektilaitteista – vahvistimella on keskeinen tehtävä kuulijan korviin toimitettavan audiosignaalin muodostamisessa. Soitetaanpa hiljaa tai kovaa, puhtaasti tai säröllä, vahvistin siihen liitettyine kaiuttimineen päästää lopulta äänen kuuluville.

 

Kuka suunnittelee kitaravahvistimia ja mitä tekijöillä liikkuu mielessä kehitystyötä tehdessä? Frankfurtin musiikkimessuilla ainakin tavoittaa kätevästi valmistajat ja moni firma tuo paikalle tuotekehittelyosaston väkeä kertomaan uusista aikaansaannoksista.
Siispä sekaan vain ja juttusille alan miesten kanssa – ainuttakaan naista nimittäin ei vahvistimien maailmasta tavoitettu.
Brittiperinteen vahvuus Vahvistinmarkkinoiden lukemattomien merkkien joukossa on yksi, joka luultavasti ponnahtaa useimpien ensimmäisenä mielikuvana aiheesta: Marshall. Jo yli 50 vuotta toimineen firman selvästi erottuva logo on totuttu näkemään bändien kalustossa.


Marshallin kehitysosaston koordinaattori Peter O’Neill, miten homma teillä menee?
– Uuden tuotteen valmistelutyö kestää puolisen vuotta. Meillä on laaja verkosto, johon kuuluu artisteja sekä jälleenmyyjiä, ja lisäksi seuraamme keskusteluja netissä. Haluamme tietää, millaiset vahvistimet kiinnostavat kuluttajia ja mitä markkinoilla jo on. Lisäksi Jim Marshall oli kaukonäköinen ja rakennutti tehtaamme yhteyteen kokonaisen esiintymislavan, jossa voimme koeajaa vahvistimia todellisessa käyttötilanteessa, O’Neill summaa prosessin vaiheita.


Monet vahvistimien korjaajat ja putiikkivalmistajat ovat luoneet mainetta kustomoimalla Marshallin luomia konsepteja vielä viritetyimmiksi. Marshallin vastineeksi tällaiselle toiminnalle on kehitetty joukko artistien nimikkolaitteita, joissa modaukset on rakennettu vakio-ominaisuuksiksi. Perusvahvistimiinkin on tuotu ominaisuuksia lisäämään niiden monipuolisuutta:
– Useissa viime aikojen vahvistimissamme on ollut säädin, jolla voidaan leikata tehoa jopa alle prosenttiin huipusta. Olemme kehittäneet kanavien riippumattomuutta, ja aika monessa mallissa on omat säädöt kullekin kanavalle. Lisäksi olemme reagoineet viime aikojen pienitehoisia laitteita suosivaan trendiin.

 

– Toisaalta, Marshall on määritellyt oman soundin klassisen rockin historiaan, ja siksi meillä on ohjelmassa monia vanhojen speksien mukaan, mutta tasalaatuisemmilla komponenteilla rakennettuja uusintaversioita keräilijöiden haluamista malleista.

 

Brittimeininkiä lisää

Sen lisäksi että Marshall on ollut eurooppalaisen vahvistinteollisuuden soundillinen esikuva, firma on samalla ollut koulutusohjelma muualle myöhemmin siirtyneille laitesuunnittelijoille.
Suuri osa Blackstarin teknisestä ryhmästä on irronnut aikoinaan juuri Marshallilta, mutta on onnistunut melko lyhyessä ajassa kasvattamaan maineen omille laitteilleen.
– Meillä kaikki soittavat kitaraa, joten suunnittelemme vahvistimia itsellemmekin. Emme katso ja kuuntele, mitä muut tekevät ja pyri toistamaan toisten laitteita. Tavoitteena on, ettei olisi mitään Blackstar-soundia, vaan samalla laitteella saisi paljon erilaisia. Valikoimassamme on sekä monilla valinnoilla varustettuja ID-sarjalaisia että toisessa ääripäässä suoraviivaisia käsin juotettuja Artisaneja, Dan Wright kertoo vahvistimista.

Kaikissa Blackstareissa – paitsi Artisaneissa – joustavuutta tuo Infinite Shape Feature eli ISF-säädin, jonka tavoitteena on portaattomasti yhdistää brittiläinen ja amerikkalainen soundipaletti. Blackstarin väki ei vastannut kysymykseen, mitä ISF oikeastaan sisältää. Mutta salaisuushan se ei ole, sillä patentin GB2446188 sisältö on haettavissa netistä, samoin komponenttien tarkat arvot muista lähteistä.

Vahvistimen komponettien arvojen valinnoilla voidaan ratkaisevasti vaikuttaa soundiin ja säröytyvyyteen. Blackstar on reagoinut metallimusiikin suosioon suunnittelemalla rankkaan jyystöön kohdistetun valikoimansa HT Metal.
– Näissä ei tehty mitään kompromisseja, vaan sarjan kaikki mallit ja niiden kaikki kanavat on tarkoitettu metallisoundeille.

Firman väellä oli laajat käsitykset hyvästä metallisoundista, mutta kukaan ei halunnut kihisevää toistoa, vaan valittiin klassinen säröytyvyys, joka voidaan vielä kääntää erittäin aggressiiviseksi. Lisäsimme mukaan kohinasalpauksen, jottei ääritehoilla mennä liian häiriöiseen soundiin, Wright kertoo viimeisimmistä uutuuksista.

Vaikka Blackstar loi maineensa täysputkivahvistimilla, valmistaja on ottanut rohkean askeleen tekemällä ID-sarjan ilman putkia, mutta kuudella kanavalla sekä kuuden eri putkityypin vasteen emuloinnilla.
– Tekninen johtajamme Bruce Keir uskoi vahvasti, että digitaalitekniikka voi tuottaa samanveroisia soundeja kuin putket ja hän suunnitteli True Valve Power -kytkennän. Kukin asetus toimii yhteispelissä kaiuttimen kanssa, kuten putkivahvistimien kuormituksessakin tapahtuu. Tuotetta testattiin perusteellisesti, eikä sitä olisi tuotu markkinoille, ellemme todella uskoisi sen toimivuuteen.

ID-valikoima muuten täydentyi messuilla pienikokoisilla ID:Core-yksiköillä, joiden erikoisuutena on laajan stereovaikutelman emulointi.

 

Albion

Yksi vahvistinmarkkinoiden kokeneimmista toimijoista on britti Steve Grindrod, jonka urataustaan kuuluvat yli 20 vuoden pesti Marshallin pääsuunnittelijana ja kahdeksan vuotta Voxilla samoissa tehtävissä. Nykyään miehellä on oma tehdas Kiinassa, jossa valmistuu vahvistimia merkillä Albion (Albion Gulf Stream 15 -vahvistimen testi on julkaistu Riffin numerossa 2/2014) .


Taustahistorialla on tietysti merkitys uudenkin tuoteperheen rakenteissa, mutta Albion pyrkii silti kehityksessä eteenpäin.
– Suunnittelijan urani alkuvaiheessa tutkin Fenderin vahvistimia tarkoin ja pidän heidän parhaista malleistaan, erityisesti Tweed Deluxesta. Albion on summa kaikista itse aiemmin käyttämistäni vahvistimista: Fenderit, Vox AC ja Marshall Jubilee. Nyt yksi laite riittää minulle.

– Muutenkin käytän suunnittelussa mittapuuna omaa soittoani. Tyylejäni ovat klassinen rock, kantri ja folk. Siksi vahvistimessa pitää olla reilusti joustavuutta, muttei liian monimutkaisia säätöjä: vahvistimia kansalle. Urani alussa minulla oli tapana tehdä sokkotestejä omien suunnittelemieni laitteiden ja muiden valmistajien vastaavien välillä, mutta nykyään soundit ovat jo päässäni. Ja jos pitää kehittää laite jonkin tietyn soundin tuottamiseksi, minulla on alustava käsitys. Tosin hyvien soittajien soundissa on niin paljon muitakin osatekijöitä kuin vahvistin.

Tämän hetken mallistossa olevat Grindrodin vahvistimet eivät kuitenkaan kata yhtä tiettyä soundipaletin osiota: Albionit eivät ole metallivahvistimia, vielä, mutta siihenkin osastoon minulla on suunnitelmia. Tämän puolen on määrä valmistua myöhemmin tänä vuonna ja tavoitteena on, että näissä vahvistimissa gainia riittää, eikä säröpedaaleja tarvita, mies lupailee.

 

Hayden

Hayden on brittiläinen perheyritys, jonka vahvistimet ovat kokonaan putkilla varustettuja. Dan Gooday kertoo, millaisiksi ne halutaan tehdä.
– Täyteläinen, lämmin ja dynaaminen soundi on suosikkini. Uutta laitetta mietittäessä meillä on mielessä lähtökohta, joka halutaan saada mukaan kaikkiin laitteisiimme. Kuulumme selvästi brittiläisen soundin koulukuntaan. Isälläni on 32 vuoden kokemus vahvistimista, Trace Elliotilta jo ennen Haydenia ja Ashdownia. Ja onneksemme tiimiimme kuuluu lahjakas Dave Green, joka on työskennellyt Matampilla ja Orangella.

– Meillä menee neljästä kuuteen kuukautta uuden idean toteuttamiseen tuotantokelpoiseksi ja siitä vielä puolisen vuotta, niin toimitukset alkavat. Tähän välille mahtuu aika lailla työtä ja kuuntelua, meidän alallammehan muusikoiden mielipide ratkaisee. Sen sijaan pyrimme välttämään muiden valmistajien seuraamista, koska se vie helposti sivuraiteille. Toki tiedämme, mitä markkinoilla on, mutta päätökset ovat omiamme.

– Aloittelijan kitaran ja vahvistimen setti maksaa saman verran kuin pelikonsoli, ja minusta meillä pitää olla tarjottavaa siihenkin hintaluokkaan. Siksi edullisimmat vahvistimemme valmistetaan Aasiassa, mutta taas kotimaan tehtaan kalleimmat laitteet menevät jopa neljään tuhanteen asti.

 


Orange


Brittiläisellä vahvistinteollisuudella on niin vankka markkinaasema, että seuraavakin juttuseura on alan veteraaneja. Jo 17 vuotta Orangen pääsuunnittelijana toiminut Adrian Emsley kertoo, ettei heidän tarvitse kuunnella muiden valmistajien laitteita, koska firmalla on oma juttunsa. Tosin hänen referenssinsä on tuotettu toisen firman vehkeillä.
– Olen aina sanonut, että jos vahvistimesta ei lähde varhaisen 80-luvun AC/DC, se ei ole kunnollinen, Emsley naureskelee.

– Orange on alusta lähtien ollut erittäin äänekäs laite ja sama jatkuu edelleen. Meillähän on nykyään pienikokoisia Terroreita; voit laittaa sellaisen kassiin, ajaa keikalle ja kytkeä nupin paikan 4x12 kaappiin. Ja saat silti pääteastesärön ja tukevan soundin kohtuullisella volyymilla. Kätevää.

Emsleyn uusi suosikki firman vahvistimissa on alkuvuodesta julkistettu Dual Dark, johon hän halusi säröytyvyyden molemmille kanaville.
– Tämä vahvistin on kuin tyhjä kangas, jolle soittaja voi ruveta rakentamaan soundia. Toinen kanavista on kokonaan uusi, jolle tehtiin mahdollisimman laaja taajuusvaste ja sen keskialueen luonne on erilainen kuin aikaisemmin. Volyymin vaimennusta voidaan ohjata pedaalilla ja laitteesta lähtee nätti puhdas soundi, mutta toisessa äärilaidassa aivan massiivinen yliohjaus. Pedaalikytkin antaa lisäpotkua soolon esiin nostamiselle. Vahvistimessa ei minusta tarvitse olla liian paljon säätimiä, mutta kaikkien pitää olla tehokkaita. Tämä kolmen kaistan EQ tarjoaa erittäin laajasti säätövaraa.

 

Pienellä teholla – ja koolla

Putkivahvistimien suunnittelua ei ihan sellaisenaan opeteta oppilaitoksissa, varsinkin koska putkiteknologia on nykyelektroniikan katsannossa auttamattoman vanhentunutta. Monilla alalle tulevilla on toki taustalla elektroniikan tutkinto, mutta saksalaiselle Palmerille suunnittelevalla suomalaisella Markus Torvisella ei. Ikaalisten Käsi- ja taideteollisuusoppilaitoksesta kitaranrakentajaksi valmistuneen Torvisen kiinnostus hyviä soundeja ja vahvistimien sisältöjä kohtaan alkoi kuitenkin jo teini-iässä ja taito on tullut tutkimalla, tekemällä ja kokeilemalla.
– Minulla on melko vapaat kädet kehitellä, mitä haluan, kunhan vahvistimen hinta pysyy budjetissa. Vahvistimeen tulee saada hyvät komponentit ja esimerkiksi kondensaattoreista ei saa tinkiä, Torvinen luonnehtii nykypestiään.

Niinpä Torvisen ajatukset toteutuvat suuressa osassa Palmerin nykytuotantoa. Firman erikoisuutena hän nostaa esiin 15-wattisen Drei-nupin.
– Sen päätteessä on kolme erilaista putkea, joista jokaiselle on oma master volume. Kaikkien ominaisuuksia voi miksata keskenään sellaisen päätemuuntajan kautta, jota mistään muualta ei ole saatavilla.

– Pikkucomboissa olen yhdistänyt ominaisuuksia Voxin etuasteesta ja Fenderin päätteestä ja soundi on minusta rehellinen ja sopiva useantyypisille kitaroille. Syy vahvistimien pieniin mittoihin on, että olen itse ollut tanssimuusikkona Suomessa ja lavoille ei useinkaan mahtunut suurta vahvistinta. Teimme prototyyppinä 100-wattisen nupin, mutta se ei herättänyt minkäänlaista kiinnostusta. Meidän mielestämme pienenkin vahvistimen äänen saa kuuluville.


Taurus

Puolalainen Taurus on ottanut perinteistä poikkeavan tavan toteuttaa kitaravahvistin: heidän valikoimassaan on sarja pedaaleja nimeltään Stomp-Head, jotka sisältävät polkimessa sekä etuasteen että päätteen, osa malleista putkietuasteella, osa analogielektroniikalla.

Mateusz Rybicki kertoo lisää:
– Puolassa ei juuri ollut vahvistimia 80-luvulla, joten firma perustettiin aikoinaan korvaamaan tämä puute. Alkuaikojen laitteet olivatkin perinteisiä nuppeja ja comboja, mutta suunnitelmat pienemmistä ja erilaisista yksiköistä syntyivät vajaa kymmenen vuotta sitten. Ajatus helposti kuljetettavasta ja vähän tilaa vievästä laitteesta lattialla oli houkutteleva. Kun suunnittelijamme Adam Kozakiewics kehitti ratkaisun pääteasteen ja kaiuttimen kuormituksen vuorovaikutukselle, Stomp-Head oli syntynyt. Putkiversioissa on kaksi putkea, joista toinen on etuasteelle ja toinen hallitsee tuota päätteen vuorovaikutusta.

– Olen itsekin bändissä ja käytän näitä vahvistimia keikoilla ja festareilla. Minusta tuntuma on sama kuin tavanomaisissa putkilaitteissa ja vääntöäkin riittää. Roudattavaakin on yksi laite vähemmän. Nämä eivät tietenkään sovi kaikille, mutta filosofiamme on, että vahvistimen tulee auttaa soittajaa toteuttamaan omat haaveensa soundista.

 

Moderni tulkinta klassikkosoundeista


Vaikka putkivahvistimilla tiedetään luontaisesti olevan jämäkät ja korvaa miellyttävät soundit, voi aina esittää kysymyksen: pääseekö nykyteknologialla rakennetuilla digitaalisilla vahvistimilla yhtä hyvään tulokseen tai edes lähelle? Ylitettävänä on uskottavuuden ja psykoakustiikan kynnykset, ja  on murtauduttava uudenlaisilla tuotteilla perinteisiin vakiintuneille markkinoille.

Saksalaisen Kemperin kehittämä profiloiva vahvistin on saanut jalansijan varsin nopeasti, noin kolmessa vuodessa. Tämä yllätti valmistajankin.
– Uskoimme aluksi, että vahvistimemme kiinnostaisi studiosoittajia, jotka tarvitsevat suurta valikoimaa erilaisia soundeja. Kävi kuitenkin niin, että niitä rupesi menemään sekä kotiäänittäjille että keikkaileville kitaristeille, Hans-Jörg Scheffler Kemperiltä kertoo.

Kemperin vahvistin tuotiin markkinoille sikäli keskeneräisenä, että siitä puuttui aluksi pääteaste ja ulkoisen ohjauksen mahdollisuuksia. Sittemmin on jo kehitetty versio pääteasteen kanssa ja messuilla nähtiin kehitteillä oleva pedaalikontrolleri. Valmistelutyö jo ennen ensimmäistä tuotejulkistusta oli kuitenkin ollut kattava.
Christoph Kemper käytti melkein kaksi vuotta profiloivan testisignaalin suunnitteluun. Signaali koostuu useasta osasta, jotka testaavat erikseen etu- ja pääteasteen sekä kaiuttimien käyttäytymistä. Tuloksena saadaan datapaketteja, joita voi sekoittaa keskenään ja niistä voi luoda yhdistelmiä, joita ei oikeasti ole olemassa.

Mikäli tarjolla olevien soundien lukumäärää käytetään mittapuuna, Kemper taitaa olla markkinoiden monipuolisin vahvistin.
– Laite on synnyttänyt käyttäjien yhteisöjä, joissa profiloidaan kaikenlaisia vahvistimia, editoidaan tuloksia sekä kehitellään kokonaan uusia. Tällä hetkellä tarjolla on noin 4000 profiilia ja vahvistimen muistiin niitä mahtuu kuutisensataa. Monet profiilien kehittäjät ovat selvästikin käyttäneet paljon aikaa ja vaivaa, ja minusta soundit ovat aivan erinomaisia, Scheffler vakuuttaa.

Käsin vai koneellisesti
Keskusteluissa nousee usein esiin kysymys: onko käsin juotettu vahvistin parempi kuin piirilevyillä toteutettu? Piirilevyt ainakin mahdollistavat sarjatuotannon.
Steve Grindrod toteaakin:
– Ilman piirilevytekniikkaa ei olisi vahvistinteollisuutta. Mutta ihmistyöllä on silti edelleen tärkeä osuus vahvistimien valmistamisessa.
Dan Goodayn mielestä olisi hienoa tehdä enemmänkin käsin juotettuja laitteita, mutta se vaatisi tilanteen, jossa kokonainen tehdassali olisi täynnä työtekijöitä juottamassa komponenetteja, Jokaisen vahvistimen valmistuminen kestäisi yli kolme kertaa kauemmin ja hintakin nousisi vastaavasti.
Joskus aikoinaan oli tietenkin tilanne, jolloin kaikki vahvistimet koottiin käsin – koska muita tapoja ei ollut – mutta valmistusmäärätkin olivat vain murto-osa nykyisestä. Edelleenkin on vaativien soittajien ryhmä, joka haluaa vain parasta työtä, autenttisuuden tuntua sekä ehkä korvin kuultavaa eroa soundissa.
Näitä kuluttajia varten suuretkin valmistajat tekevät erikoiseriä laitteistaan käsityönä ja veloittavat niistä oleellisesti korkeampaa hintaa. Käsityö on tietenkin lukemattomien putiikkivalmistajien kilpailuvaltti, ja töihin saatetaan ryhtyä vasta tilauksen ja toivomuslistan tultua.

Entäpä se soundi? Kotimaisen Mad Professorin Harri Koskella on havainto:
– Teimme Old School 21:n prototyypin käsin juotettuna, ja soundi oli niin hyvä, että suunnittelija Björn Juhl halusi laitteen itselleen. Seuraava versio tehtiin piirilevyn kanssa ja tulos oli vielä parempi. Vahvistin on suunniteltu luonnostaan säröytyväksi, mutta sen saa puhtaalle soundille vähentämällä volyymia kitarasta.

Markus Torvinenkin vertailee käsin juotettua ja piirilevyvahvistinta keskenään.
– Jokaisesta uudesta laittesta tehdään useita prototyyppejä point-to-point-tekniikalla. Myöhemmin niitä verrataan tuotantolinjalta tuleviin piirilevylaitteisiin. Olen huomannut, että osien sijoittelulla on tärkeä merkitys loppusoundiin, koska tietyt komponentit liian lähellä toisiaan aiheuttavat vaiheen kääntymistä. Laaduntarkkailijamme on jo eläkkeellä oleva Wolfram, joka tarkasti tutkii jokaisen putkivahvistimen juotokset ja kytkennät sekä tehot, minkä jälkeen kitaristi soittaa vielä päivittäin kaikilla uusilla vahvistimilla.

Avauskuva vahvistimen sisältä: Tommi Posa
Kuvat Frankfurtin messuilta: Timo Koskinen & Lauri Paloposki
 
Tämä artikkeli on julkaistu alunperin Riffin numerossa 3/2014Juttu julkaistiin verkkoartikkelina uudestaan sen vuoksi, että siihen viitattiin Orangen uutuuslaitteista kertovassa uutisessa Frankfurtin Musiikkimessuilta 2015. 

Vastaavantyyppisiä, musiikin tekemiseen ja esittämiseen pureutuvia haastatteluita ja aiheeseen liittyviä artikkeleita julkaistaan jokaisessa Riffin numerossa.

Riffiä myyvät Lehtipisteet, Akateemiset kirjakaupat ja hyvin varustetut soitinliikkeet kautta maan. Lehteä sekä irtonumeroita voi tilata myös suoraan kustantajalta näillä sivuilla olevan Riffi-kaupan kautta. 
Ennen vuotta 2010 julkaistuja numeroita voi tiedustella suoraan asiakaspalvelusta s-postilla, taannehtivia lehtiä myydään niin kauan kuin ko. numeroa on varastossa.
 Lehden digitaalinen versio vuosikerrasta 2011 alkaen on ostettavissa myös Lehtiluukkupalvelusta.

29.04.2015
|
Timo Koskinen
Tekninen toteutus: Sitebuilders Finland Oy