Nayteikkuna

Mount Mary – raskaita riffejä ja rosoa

Mount Maryn esteettiset esikuvat löytyvät 1970-luvulta, mutta pastissia ei haluta tehdä. Tärkeintä on luoda musiikkia, joka miellyttää bändiä itseään.

 

-Mulla alkoivat biisit purskahdella päästä, vuoden 2018 lopussa niitä rupesi tulemaan. Lähti ihan joku käsittämätön vyöry, niitä vaan tuli yökaudet, kertoo Maria Hänninen Mount Mary -bändin syntyyn johtaneista tapahtumista.

Mount Mary on laulaja-kitaristi Hännisen, kitaristi Petri Majurin, basisti Jukka Jyllin ja rumpali Otto Haapasen muodostama yhtye, joka itse kuvailee musiikkiaan ”new wave hard rockiksi”. Bändin tähänastinen ohjelmisto on kokonaan Hännisen kynästä. Kaikilla muusikoilla on vankkaa näyttöä erilaisista bändi- ja soittokuvioista, ja Majuri on tehnyt mittavan uran myös äänittäjänä ja tuottajana (Ikimuistoiset sessiot, Riffi 1/2020). Mount Mary julkaisi ensimmäisen pitkäsoittonsa tammikuussa 2021.

– Tapasin Petrin E-studion juhlissa, ja tuli puheeksi, että voitaisiinko tehdä jotakin yhteistyötä. 2019 laitettiin tämä bändi pystyyn, Hänninen sanoo.

– Minullakin oli bluesbändi hajonnut sisäisiin ristiriitoihin eikä ollut bändiä alla, Majuri lisää.

Bändi tarvitsi myös basistin, ja Hännisen mukaan ensimmäinen mieleen tullut vaihtoehto oli juuri Jylli.

– Ei tullut ketään muuta mieleen. Me olimme Jukan kanssa törmänneet usein, ja aina puhuttiin, että pistäisi jotain keksiä, Hänninen kertoo.

Sopiva rumpali löytyi toisella yrittämällä.

– Aluksi kokeilimme toisen rumpalin kanssa, mutta hänellä oli hyvin erilainen soittotyyli ja sitten hänelle tuli muita kiireitä. Olin ollut vierailemassa Oton bändin Liivit Boysin klubilla, ja mieleeni tuli, että Ottohan oli hyvä rumpali, että olisikohan hän kiireinen. Sitten otettiin Ottoon yhteyttä, ja hän lupautui. Se oli aika helppo synnytystarina, Hänninen sanoo.

 

Riffeistä se lähti

Hänninen kertoo sävellysten ja sanojen syntyneen vaivattomasti. Hän kuvailee prosessia padon murtumiseksi.

– Nyt vihdoinkin pääsi ulos joku tällainen raskaampi, joka on odottanut ulospääsyä vuosikymmenet. On ollut monenlaista ja monimuotoista, mutta tämä tällainen painava on varmaan kytenyt aina, Hänninen toteaa.

Mount Maryn musiikki on riffivetoista. Hännisen mukaan riffit konkreettisesti synnyttivät kappaleet. Hän arvelee yhden riffien putkahtelemiseen myötävaikuttaneen syyn olleen Majurilta ostamansa Gibson SG -kitaran.

– Sitä on kiva soittaa, se on niin kevyt. Olen soittanut sellaisilla ”haloilla”, joissa on paksut kielet. Ehkä riffejäkin syntyi helpommin, kun oli soittimena kerrankin ”ei-halko”, Hänninen sanoo.

Majurin mukaan kappaleet olivat jo treeneihin tuotaessa varsin valmiissa kunnossa.

– Sovitettiin me jonkin verran, mutta kyllä ne aika hallussa jo olivat. Jopa sävellajit oli rukattu sinne matalaan vireeseen, Majuri sanoo.

– Jotenkin tuntui, että pitää möristä ja möyrytä tarpeeksi alhaalla, joten pistin kitaran heti D-vireeseen, kun aloin tekemään näitä biisejä, Hänninen kertoo ja toteaa perään suuren merkityksen olevan myös bändikavereiden musiikillisella menneisyydellä. Siihen kuuluvat muun muassa Kingston Wall ja Havana Black -yhtyeet, joista kumpikaan ei ollut aivan höyhensarjalainen soundiensakaan puolesta.

–  Osa raskautta on myös se, että on vähemmän kamaa ja ilmaa enemmän, Majuri toteaa.

Paitsi raskaus, Mount Maryn tavoitteena on ollut rosoinen soundi ilman liiallista silottelua.

– Oli vähän teemana, ettei ruveta hienostelemaan hirveästi, että annetaan niitä virheitäkin jäädä, Majuri kertoo.

– Mä taas rupesin nimenomaan hienostelemaan ja hankin 5-kielisen basson, Jylli sanoo.

– Niin, että pääset tarpeeksi alas, Majuri kuittaa.

 

Luontevaa ja helpon tuntuista

Jylli kertoo olevan mielenkiintoista soittaa basistina basistin bändissä.

– Mariahan on basisti itse. Monesti olen törmännyt siihen, että ihmiset sanovat, että ”soita tälleen ja vedä tälleen”, ja sitten sitä yrittää toteuttaa, mutta Marian kanssa meillä on jotenkin samanlainen kela musasta. Kaikki on luontevaa eikä tarvitse äärettömästi etsiä sitä, miten pitäisi soittaa, Jylli sanoo.

– Olen siitä iloinen ja onnellinen, että olet niin pitkän linjan basisti ja tottunut kuulemaan ja soittamaan. Ja osaat karsia. Mun demoilla oli liikaakin koukkuja ja koukeroita, osasit yksinkertaistaa ja tehdä jämäkkyyttä, Hänninen sanoo.

Myös Haapanen kehuu yhteistyön luontevuutta.

– On selkeitä biisejä ja demoja, joista saa itse koppia – niin kuin Jukka sanoi, on luontevaa. Ja mun mielestäni aika helpon tuntuista jopa. Ja tietenkin on, kun tuollaisten ammattilaisten kanssa pääsee soittamaan, Haapanen toteaa.

Hänninen kehuu rumpaliaan ja kertoo, että treeneissä Haapasella on usein ensimmäisenä näkemys siitä, miten uutta kappaletta pitäisi käsitellä.

– Kun tulemme kämpille ja rupeamme katsomaan jotain uutta biisiä tekemäni alkeellisen demon perusteella, niin Otto on aina tajunnut heti, mitä sille pitää tehdä, Hänninen sanoo.

Vaikka Mount Maryn tähänastiset kappaleet ovat kaikki Hännisen yksin tekemiä, niiden sovittaminen tapahtuu ryhmätyönä. Hänninen kertoo olleensa aluksi jossain määrin omien demojensa vanki ja sanoneensa herkästikin ”ei” muiden ideoille, mutta päässeensä siitä yli.

– Se on biisintekijän ensireaktio, mutta sä onneksi onnistuit nielemään sen aika nopeasti, Jylli kommentoi.

– No se on kiva kuulla, Hänninen toteaa.

– Se menee jotenkin helposti siihen, kun sä omistat sen biisin, olet tehnyt sen ja kuunnellut sitä, hän lisää.

 

Ei liiallista silottelua

Mount Maryn ensilevy näki päivänvalon alkuvuodesta, ja sitä ennen oli jo ehditty julkaista muutama sinkku digistriimeinä. Levyn julkaisi Ainoa Productions. Äänitykset tehtiin Majurin studiolla, joka sijaitsee bändin treenikämpän naapurissa Herttoniemessä. Hänninen ja Majuri kertovat yhteistyön sujuneen hyvin, toinen toistaan ruokkien.

– Petrin kanssa oli hyvä tehdä, kun hänellä on niin pitkä kokemus – vuosikymmeniä tuottajana, miksaajana, masteroijana… Petri saa aina soundin ruuvattua hyväksi, Hänninen sanoo.

– Kyllä se lähtee myös bändin hihasta se soundi. Ja on monta muutakin aspektia: D-vire ja se, että on tarpeeksi ilmaan sovituksissa. Siten saadaan raskas meininki, mahtuu niin sanotusti soundit sinne levylle, Majuri toteaa.

Levy äänitettiin pitkälti livesoittona, ja se on Majurin termein ”vanhan liiton meiningillä nauhoiteltu”. Yhtä kappaletta kohden tehtiin korkeintaan kolme tai neljä ottoa, joitakin saatiin tallennettua heti ensimmäisellä yrityksellä. Sovitusten ideana oli pitää ne levylläkin sellaisina, että ne on mahdollista toteuttaa myös livenä.

– Sen takia ei ruvettu laittamaan esimerkiksi koskettimia joka biisiin, kuten musiikin tyylilajiin saattaisi kuulua. Meillä ei kuitenkaan ole keikoilla kosketinsoittajaa kuin joskus vierailijana, Hänninen sanoo.

Luontevuus ja vaivattomuus kuuluvat olleen myös levyntekoa leimaavat tunnelmat.

– Oli kiva laulaa, meni vaivattomasti. Petri ei koko ajan katkaise äänitystä, vaan vedettiin läpi niitä biisejä ja sitten kuunneltiin, mitä ehkä piti ottaa uusiksi. Eikä ruvettu niitäkään hiomaan ylisiisteiksi, Hänninen kertoo.

– Olemme onnellisessa asemassa siinä, että meillä on tällainen mahdollisuus, että voimme tehdä täällä omassa studiossamme. Monella bändillä ei ole tällaista, Majuri toteaa.

– Jos olisimme menneet maksulliseen studioon ja joutuneet viikonlopun aikana väsäämään hirveällä kiireellä, niin levystä olisi tullut paljon paskempi, hän jatkaa.

– Saimme tehdä rauhassa ja ilman liikapaineita, Haapanen lisää.

 

Featuring…

Levyllä on mukana kaksi vierailijaa: Hanoi Rocks -solistiuden jälkeen soolouraa tehnyt Michael Monroe soittaa huuliharppua kappaleessa ”Holy Matrimony” ja ruotsalainen multi-instrumentalisti Per Wiberg koskettimia kappaleessa ”Footprints in the Dark”. Kumpikin päätyi levylle aiempien yhteistyökuvioiden kautta.

– Oikeasti hemmetin hyvä huuliharppu, niin rokkaava! En olisi voinut kuvitella siihen ketään muuta kuin Michaelin, Hänninen kommentoi Monroen panosta.

Muun muassa Opeth-yhtyeestä tutun Wibergin Hänninen löysi pitkän yhteydenpidossa olleen tauon jälkeen Instagramin kautta. Tai Wiberg löysi Hännisen.

– Olin käynyt tykkäämässä jostain Wibergin kuvasta, ja hän laittoikin viestin, että ”Hi, I remember you!”. Hän sanoi, että jos joskus tulet käymään Tukholmassa, niin ilmoittele, Hänninen muistelee.

– Meninkin sitten Ruotsiin. Kävimme kahvilla, ja hän antoi mukaani ison kasan levyjä. Sitten joku ilta istuin kotona keittiössä ja päässäni alkoi pyöriä sellainen itämainen riffi. Tein pienen demon ja lähetin Wibergille. Kuulin päässäni, että siihen sopisi älyttömän hyvin, jos häneltä löytyisi koskettimista jotain soundia. Hän vastasi heti, että kyllä hän voisi soittaa. Niin hän sitten Tukholmassa äänitti oman osuutensa, kun me olimme saaneet tehtyä pohjat ja muun muutenkin aika lailla valmiiksi. Ja Petri miksasi koko kakun, Hänninen kertoo.

Mount Marylla on ollut suunnitteilla myös yhteiskiertue Wibergin Kamchatka-bändin kanssa, mutta toistaiseksi vallitseva tautitilanne on hidastanut hanketta.

 

Jos ei keikkoja, niin ainakin levyjä

Levy on saatu julkaistua, mutta keikat ovat Mount Maryllakin jääneet vähiin.

– Yksi keikka ehdittiin tehdä, Majuri sanoo.

– Tai kesällä oli ihan yksi radioshow, jossa vedettiin livenä puoliakustisesti pari biisiä, mutta oikeita keikkoja on ollut yksi ainut. Se oli syyskuussa On the Rocksissa, ja silloinkin oli koronarajoitukset päällä eikä sisään saanut ottaa kuin sata ja risat, Hänninen kertoo.

– Ja sekin oli reilun puolen tunnin keikka, Jylli lisää.

Bändillä oli sovittuna lisäkeikkoja syksyksi ja talveksi, mutta nyt ne ovat siirtyneet ”hamaan tulevaisuuteen”.

– Nyt jännitetään seuraavaa. Toukokuussa meidän pitäisi olla taas On the Rocksissa, Electric Boysia lämppäämässä. Mutta kun he tulevat Ruotsista, jos tulevat… Ja mikä tilanne muutenkaan on, ei voi tietää, Hänninen sanoo.

Treenaamista on kuitenkin jatkettu ahkerasti, ja bändin katse on tulevaisuudessa. Uutta materiaalia syntyy, ja toista levyäkin mietitään jo.

– Jos ei keikkoja ala tulla, niin kohta tulee uusi levy, Majuri muotoilee.

– On pakko hyödyntää aika tulevaisuuden tekemiseen. Sitä paitsi sitten, jos niitä keikkoja alkaa tulla, niin ei ehditä sitä levyä edes tekemäänkään. Että ainakin biisit hiotaan nyt keikkakuntoon, hän sanoo.

– Ja on tämä tärkeää myös ihan oman pään kasassa pysymiseksi, Jylli toteaa.

 

Omalla linjalla eteenpäin

Tulevalle levylle saattaa päätyä muidenkin kuin Hännisen tuotantoa.

– En ole mikään despootti. On puhuttu, että jos löytyy riffejä tai biisejä, niin kaikilla on yhtä lailla tilaisuus tuoda esille omia tuotoksiaan, Hänninen toteaa.

Olennaista on, että musiikin linja pysyy jatkossakin sellaisena, josta bändi itse pitää ja että homma on edelleen vaivatonta ja luontevaa. Tekniikassakin luotetaan vanhaan ja hyväksi havaittuun.

– Meillä ei ole mitään plaania. Ja tällainen minun ikäiseni henkilö kuin minäkin olen – ei siis mikään talent scouttien himometsästettävä – niin ihan vapaasti saa olla se, kuka on. Se kuuluu myös musiikissa, sitä ei ole kukaan puristanut muottiin, Hänninen toteaa.

 

– Eikä bändi ole workshop. Ei voi tehdä oikeasti hyvää bändiä niin, että ”meillä on tällainen bändi ja me soitetaan tällaista musiikkia”, että nyt perustetaan reggaebändi. On muiden tehtävä määritellä, mitä se musa on, Jylli sanoo.

– On myös täysin mahdoton arvioida etukäteen, mikä on vastaanotto. Musaa ei voi tehdä laskelmoiden. Ja kun tekee ilman laskelmointia, on täysin mahdotonta arvioida vastaanottoa, Jylli jatkaa.

Majuri toteaa luonnollisen ja itsemääriteltävän tavan tehdä musiikkia olevan Mount Marylle juuri se oikea.

– On hyvä, että tehdään näin. On helpompi seisoa tekemisten takana, hän sanoo.

– Olemme myös iloisia siitä, että vastaanotto on ollut hyvää. Ihmiset ovat menneet levykauppoihin tai tilanneet levyn, Hänninen toteaa.

•••

Tämä artikkeli on julkaistu alunperin Riffin printtinumerossa 2/2021. Vastaavan tyyppisiä musiikin tekemiseen syvällisesti uppoutuvia juttuja julkaistaan jokaisessa Riffin printtinumerossa.  Jos pidit juttua hyödyllisenä tai viihdyttävänä, voit tukea Riffin tulevaa julkaisutoimintaa kätevästi ostamalla itsellesi vaikka tuoreen printtinumeron tai tilaamalla lehden esimerkiksi kahden numeron tutustumistarjouksena.

Riffin voi ostaa digitaalisena näköispainoksena Lehtiluukkupalvelusta.  

Printti-Riffiä myyvät hyvin varustetut soitinliikkeet sekä Lehtipisteen myymälät kautta maan. Lehteä sekä irtonumeroita voi tilata myös suoraan kustantajalta näillä sivuilla olevan Riffi-kaupan kautta. 


Mount Maryn Facebook sivuille pääset klikkaamalla tästä.

13.06.2021
|
Teksti ja kuvat: Vilma Timonen
Tekninen toteutus: Sitebuilders Finland Oy