Ole kuin joki – Tigran Hamasyan maalaa jazzin uusia horisontteja

Muusikoiden arvostamasta Tigran Hamasyanista on tullut vuosien saatossa puhuttu nimi jazzin maailmassa. Pianisti-ilmiön musiikki on esimerkiksi poikinut taannoin tribuuttikonsertin helsinkiläismuusikoiden toimesta, ja yllättäen myös esimerkiksi raskaan modernin metallin ystävät ovat ottaneet hänet omakseen.

 

Innovaatio, uudet ideat ja niiden taidokas toteutus ovat musiikin suola. Tämän tietää myös armenialaissyntyinen pianisti-säveltäjä Tigran Hamasyan, joka julkaisi syksyllä 2020 kymmenennen albuminsa ”The Call Within”. Aluksi pelkällä triolla ja muutamalla valitulla vierailijalla toteutettavaksi tarkoitettu albumi sisältää kauttaaltaan läpisävellettyä ja -sovitettua musiikkia, jossa jälkituotantoa ja päällekkäisäänityksiä kuulee vain harvakseltaan.

– Pyrin aina säveltämään mielenkiintoista musiikkia, puskemaan itseni äärirajoilleni ja löytämään uusia horisontteja. Ne horisontit ovat aina mielessäni ja alati muuttuvia, mutta siitä minä juuri pidän. Jos pysyttelee vain omalla mukavuusalueellaan, niin kaikki pysyy samana. Sen sijaan voi olla kuin joki, joka virtaa aina, pianisti summaa visiotaan tuoreelle albumilleen.

Vaikka levy ei sisälläkään juuri yhtään improvisaatiota, on Hamasyan jazzmuusikkona taipuvainen keikoilla tulkitsemaan kappaleita yhtyeensä kanssa hieman vapaammin. Itsestään idearikkaan kuvan antava pianisti kertoo usein keksivänsä kappaleisiinsa niin paljon eri ideoita, ettei hän voi niitä mitenkään sisällyttää samalla albumille, vaan eri aihioita täytyy kehitellä eteenpäin.

– Minä väsyn usein soittamaan samoja juttuja, se ei tule minulta luonnostaan. Joten kaksi eri konserttiani eivät ole täysin samanlaisia. Kun löydän livenä jotain sellaista, mistä pidän, haluan katsoa, että mihin voin sen jutun viedä. Varsinkin, kun levy aina vangitsee kappaleet tiettyyn muottiin. Täytyy olla todella hyvä tekemään valintoja levylle: pitää olla hieman julma, ja ajatella, että tuosta täytyy tinkiä.

 

Metallivaikutteista jazzia

Tänä päivänä Hamasyan tunnetaan innovatiivisena soittajana, jonka musiikista nauttivat samaan aikaan sekä jazzin ystävät kuin myös hieman yllättäenkin raskasta modernia metallia kuunteleva yleisö. Erityisesti Hamasyanin vuoden 2015 ”Mockroot” -albumilla kuultava rytmiikka ja sävelkuljetus muistuttaa monia metallin kuuntelijoita ruotsalaisesta Meshuggahista, sekä kyseisen orkesterin innoittamasta, 2010-luvulla metallimusiikin status quoksi nousseesta djent-tyylisuunnasta. Kyseinen tyyli nojaa matalavireisyyteen, polymetriikkaan ja rytmiseen monimutkaisuuteen – kaikki elementtejä, jotka ovat kuultavissa Hamasyanin musiikissa.

Metallimusiikin vaikutus Hamasyanissa juontaa juurensa hänen nuoruuteensa. Lapsuuskodissaan oli musiikki aina läsnä; hänen isovanhemmillaan oli suuri kokoelma klassista musiikkia, hänen enonsa kuunteli paljon jazzia ja hänen isänsä soitatti kotona jatkuvasti rockia levysoittimesta. Niin Black Sabbathin, Led Zeppelinin kuin Queeninkin sulosoinnut tulivat nuorelle Hamasyanille tutuiksi siis jo nuoresta iästä lähtien.

– Lauloin Queenin kappaleita keksityillä sanoilla, koska en ymmärtänyt englantia. Eräs läheinen ystäväni, jonka kanssa kävin ala-astetta, sanoi, että muistatko kun lauloit sitä kaikkea, ja ihmiset luulivat, että osaat englantia, vaikka oikeasti lauloitkin siansaksaa, Hamasyan nauraa katseessaan muistojen tuomaa lämpöä.

Hamasyanilla on selvästi siis rockin kuuntelemisen tausta, jonka lisäksi hän tykkää myös edellä mainitun Meshuggahin lisäksi esimerkiksi huuruista matikkaprogea esittävästä Toolista, kaoottista sekoilumetallia  hakkaavasta Car Bombista, sekä futuristista ja teknistä metallia taituroivasta Animals As Leadersista. Viimeksi mainitun kokoonpanon palvottu moderni kitarasankari Tosin Abasi itse asiassa vieraileekin ”The Call Withinilla” kappaleessa ”Vortex”, joka juontaa sävellyksenä juurensa Hamasyanin teinivuosiin. Hamasyan ei kuitenkaan tunnusta itseään erityisen suureksi metallifaniksi.

– Pidän raskaasta musiikista, mutta tykkään siitä silloin, kun se on omaperäistä. Se, mitä Meshuggah on tehnyt, on aina ollut uniikkia, mutta siitä tuli jonkinlainen standardi, jota monen metallibändin tuntuu olevan hankala paeta nykyään.

Myös jazz astui jo varhain kuvioihin. Hamasyanin eno yritti varovaisesti tehdä nuorukaisesta jazzin ystävää soitattamalla tälle jazz-funk-albumeita, joihin lukeutui esimerkiksi Herbie Hancockin 70-luvun tuotantoa, josta nuori Hamasyan piti ilman sen kummempaa totuttelua. Näihin aikoihin Hamasyanin vanhemmat huomasivat, että lapsi piti musiikista enemmän kuin muista leluistaan, jonka jälkeen hänelle järjestettiin pianotunteja osaavien opettajien ohjauksessa. Jazzissa Hamasyan muistaa tykästyneensä erityisesti improvisaatioon.

– Silloinkin, kun kuuntelin rockia, niin tykkäsin aina keksiä samalla itse uusia melodioita. En koskaan tykännyt rakenteista siinä iässä, ja tykkäsin improvisoida. Tietysti myöhemmin minun oli opittava myös improvisoimaan rakenteiden sisällä, Hamasyan pohtii.

Aivot solmuun laittavan rytmiikkansa takia palvotulle muusikolle on kuitenkin lopulta musiikissa tärkeintä itse liha ja peruna – kappaleiden melodia.

– Melodinen sisältö on minulle tärkeintä, ja rytmiikka on vain yksi osa omaa sävelkieltäni. Säveltäessäni en mieti rytmejä, ja joudun myöhemmin avaamaan niitä muille ja analysoimaan itsekin, että mitä kappaleissa oikein tapahtuu.

 

Osaksi ikuisuutta

Osa syy Hamasyanin näkemykselle on hänen rakkautensa kansanmusiikkiin. Hänen sävellyksissään voi jazzin ja metallivaikutteiden ohella kuulla myös paljon kansanmusiikinomaisia melodioita, ja hänen kansitaiteessaan ja musiikkivideoissaan esiintyy paljon armenian inspiroimaa taidetta. 

– Kansanmusiikki on minulle kaiken musiikin pohja ja syvin musiikin muoto. Se on myös juurtunut syvälle säveltämiseen ja improvisaatioon. Voisin puhua asiasta tuntikausia – siitä, miten se musiikki on rakentunut, miten sitä sävelletään… Se on minulle kaiken musiikin alkulähde, Hamasyan kertoo silmät kiiluen, ja jatkaa:

– Se on samalla myös hyvä tapa oppia, miten lähestyä melodioiden säveltämistä. Jos kykenee esimerkiksi sovittamaan bulgarialaista folk-musiikkia ilman, että se muuttuu huonoksi, niin silloin on erittäin kyvykäs, koska sellainen on todella haastavaa. Ja kun huomaa, että sellainen musiikki ei tarvitse aina harmoniaa, niin pääsee syvälle siihen. Kansanmusiikin ymmärtäminen on elämän mittainen työ.

Innovaatiota ja uuden etsimistä rakastava Hamasyan on musiikista yhä samalla lapsen innolla puhuva tutkimusmatkailija, joka pitää musiikkia itsessään kauniina ja perimmäisenä elämän ja olevaisuuden ilmiönä. Oli kyseessä sitten jazz, metalli tai kansanmusiikki, arvostaa Hamasyan musiikissa jotain ajatonta.

– Kuuntelin hetki sitten Hilliard Ensemblen nauhoitetta vanhasta gregoriaanisesta laulusta. Olen kuunnellut sitä 14-vuotiaasta asti, ja aina kun kuuntelen sitä, niin olen sen pauloissa. En osaa täysin kuvailla sitä. Siinä musiikissa on jonkinlainen ikuisuuden piirre. Sitä kuunnellessa tuntuu, kuin olisi osa jotain ikuista. Se on juuri nyt minulle jännittävintä musiikissa – tuon ikuisuuden vangitseminen.

•••

Tämä artikkeli on julkaistu alunperin Riffin printtinumerossa 1/2021. Vastaavan tyyppisiä musiikin tekemiseen syvällisesti uppoutuvia juttuja julkaistaan jokaisessa Riffin printtinumerossa.  Jos pidit juttua hyödyllisenä tai viihdyttävänä, voit tukea Riffin tulevaa julkaisutoimintaa kätevästi ostamalla itsellesi vaikka tuoreen printtinumeron tai tilaamalla lehden esimerkiksi kahden numeron tutustumistarjouksena.

Riffin voi ostaa digitaalisena näköispainoksena Lehtiluukkupalvelusta.  

Printti-Riffiä myyvät hyvin varustetut soitinliikkeet sekä Lehtipisteen myymälät kautta maan. Lehteä sekä irtonumeroita voi tilata myös suoraan kustantajalta näillä sivuilla olevan Riffi-kaupan kautta.

23.01.2022
|
Samuel Järvinen
Tekninen toteutus: Sitebuilders Finland Oy