Nayteikkuna

PaleFace – vapaus, vastuu, tasa-arvo

Suvaitsevaisuuden ja tasavertaisuuden puolesta puhuvan Palefacen reviiri on laajentunut kirjallisuuden ja näyttämöilmaisun pariin. Back to Square One ja Helsinki-Shangri-La ovat saaneet seurakseen Viidennen Maamme-kirjan, Ihmepoika A:n ja Suomen hauskimman miehen. Samaa tahtia kasvaa vastuu.


Artistilla on koroke, jolta puhutella yleisöään. Jos inspiraation lähteisiin kuuluvat ihmiset ja historia, tasapainottaa tätä erivapautta vastuu. Yhteiskunnan kommentointi on ollut Palefacen tärkeimpiä teemoja kolmella englanniksi ja kolmella suomeksi tehdyllä albumilla. The Pale Ontologist -debyytti ilmestyi 2001, suomenkielinen pelinavaus Helsinki-Shangri-La yhdeksän vuotta myöhemmin.

Huhtikuun lopulla nelikymppisiään viettänyt Karri Miettinen on kahden lapsen isä, jonka ruuhkavuosia rytmittävät musan teon rinnalla hankkeet kirjallisen faktan ja fiktion ja näyttämötaiteen eri muotojen sekä dokumenttien parissa. Vaihto englannista suomeen oli luonteva ja kauaskantoinen ratkaisu.

– Työni on pohjimmiltaan luovista umpikujista selviytymistä, toteaa Paleface ja lisää pohtineensa aihetta paljon kollegansa Asan eli Matti Salon kanssa.

– Ensin pusketaan kovalla draivilla johonkin suuntaan, kunnes maasto käy mahdottomaksi. Sitten katsellaan eri puolille ja valitaan uusi kurssi. Tästä oli pitkälti kyse, kun sain Studio Tanin (2007) keikkoineen hoideltua. Ilmaisu englannin kielen kautta oli tullut niiltä osin käsiteltyä.

Elämä muuttui muutenkin, kun pitkä ihmissuhde tuli päätökseen. Kompassia uusiksi kalibroidessaan Paleface iloitsi siitä, että pohjana oli kolme hyvin vastaanotettua albumia, paikoin hyvinkin tanakkaa radiosoittoa ja kymmeniä palkitsevia keikkoja.

– Tunsin kiitollisuutta saavuttamastani asemasta. Vaikka taiteellisesti pallo oli ehkä vähän hukassa, keikkaa riitti ja pääsin starttailemaan radiotoimittajan töitä.

Tärkeä tienviitta oli niin ikään 2007 ilmestynyt lastenlaululevy Ipanapa 1, jolle syntyi Lasse Kurjen tilauksesta kappale Hiphoppii englantii.

– Muistelin omia englanninkielisen päiväkodin aikoja, tein tekstin ja demotin biisin Mikko Myllyniemen kanssa. Koko juttu onnistui ja lättykin myi aika pian platinaa. Eka suomenkielinen juttuni – tai siis half-and-half – valoi uskoa jatkoon.

Samaan aikaan palasi into akustisen kitaran soittoon, ja Miettinen oli matkalla uuteen suuntaan ennen kuin huomasikaan.

– Tiettyjen kuplettien sanat olivat painuneet jo muksuna muistiin, kun hoilasimme niitä automatkoilla vanhempieni ja isoveljen sekä pikkusiskon kanssa. Meikäläiset työväenlaulut ja Woody Guthrien tuotanto alkoivat kiinnostaa, ja jonkin aikaa renkuteltua oli käsissä biisi nimeltä Perussuomalainen jenkka. Se käsitti ehkä 18 säkeistöä, mutta jossain vaiheessa Jopi (tuottaja Joel Attila) puhalsi pilliin. Pikku tiivistäminen tulikin tarpeeseen. Kohta valmistuivat myös Talonomistaja ja Syntyny rellestää. Muoto alkoi hahmottua.

Urakka jäi luontevasti hautumaan, kun Karri lähti Villa Karo -stipendin turvin Beniniin uusien vaikutteiden äärelle. Vanha viisaus siitä, miten kauempaa näkee joskus paremmin lähelle, osoittautui matkan myötä todeksi.

– Koin voodoo-kulttuurin keskellä tietyn taivaallisen väliintulon. Rakastamieni mustien musatyylien lähteellä tajusin, miten tässä vedellään ihan samaa kamaa eri puolilla. Jenkkilän folktyyppi tai räppäri on suomalainen protestilaulaja on länsiafrikkalainen griot. Tavaritsien svoboda-seikkailut peilautuvat puuvillapeltojen orjien messuamiseen ja tiettyjä muinaisia viisauksia hoilataan kaikkialla. Tähdet menivät linjaan.

Paleface palasi kotiin kirkkaan vision kanssa. Perussuomalaisesta jenkasta tulisi Helsinki-Shangri-La ja saman nimen saisi suomenkielinen esikoislevy.

– Steen1 (Seppo Lampela) oli jo säikytellyt fanejaan laittamalla levynsä Varasta pomolta (2005) alkuun hardcore-biisin, ja minä kierrätin idean vetämällä oman lättyni kärkeen puhdasverisen kupletin. Talonomistaja lyötiin toiseksi, ja sen myötä starttasi tutumpi räppimeininki.

Kolmanneksi singleksi tekijät olivat kaavailleet Hilja Grönforsin kanssa tulkittua Kun saapuu elokuun yö -balladia, mutta kun levy-yhtiökonkari Timo Kuoppamäki kuuli masterin, hän kehotti valitsemaan Helsinki-Shangri-Lan. Loppu on suomalaisen kevyen musiikin historiaa. Listakakkoseksi noussut albumi myi platinaa ja sen nimiraita on yhä paitsi yksi Palefacen keikkojen kohokohdista, myös hänen suurin Spotify-hittinsä.

Suosion myötä kasvoi yhteistyöstä kiinnostuneiden määrä. Paleface harkitsee managerinsa Sami Peuran kanssa tarkkaan, mihin lähtee. Osallistuminen on haluttu pitää monipuolisena, ja niinpä Karria on kuultu helpommin arvattavien happeningien ohella esimerkiksi kotiutuvien varusmiesten kinkereissä ja valtion viranhaltijoiden eläköitymisjuhlissa.

– Minulla ei ole hengellistä vakaumusta, mutta olen esiintynyt Temppeliaukion kirkossa ja tehnyt yhteistyötä esimerkiksi Marjaana Toiviaisen ja Jaakko Löytyn kanssa. Meitä yhdistää turvapaikanhakijoiden asia. Samasta vakaumus-kuviosta johtuen en ole toistuvista kyselyistä huolimatta esiintynyt Rajatieto-messuilla.

Rasittavaksi pyynnöissään on osoittautunut vain kaksi huomionkipeää henkilöä.

– Pari vuotta sitten Frederik poltti hihansa, kun A&R-mieheni Jouni Tamminen kieltäytyi antamasta hänelle puhelinnumeroani. Vesa Keskinen puolestaan laittoi lupaa kysymättä kauppansa sloganiksi lainin ”Mistä halvimmalla saadaan”, jonka moni tuntee minun biisistäni.

Miettinen tietää, että musiikki ja artistikuva ovat kaksisuuntaisessa vuorovaikutuksessa.

– Siksi tulee pysyä skarppina. Paleface on hahmo, jolla on tietyt rajat. Ja se on ihan fine. Olen sujut karikatyyrini kanssa. Minua pidetään tyyppinä, jolla on omia ajatuksia ja vähän älliäkin päässä. Enkä ole julkaissut mitään, mikä hävettäisi itseä, vaimoa tai lapsia 20 vuoden päästä. Biiseissä kiroiluakin koe-tan vähentää.

 

Palefacen eri ilmeet

Modernia ja perinteistä aina luontevasti yhdistellyt Paleface esiintyi jo 2000-luvun alussa livebändin kanssa, ja malli vetoaa edelleen. Tänään orkesterina toimii folk- ja bluegrass-pohjalta operoiva Huolestuneet Kansalaiset, jonka juurevaan muottiin taipuvat uudenaikaisemmin toteutetut kappaleetkin. Studioon Miihkali Jaatisen ja Matti Pitkäsen täydentämä troikka suuntaa pian, ja ensimmäistä täyspitkää sopii odotella vuoden 2019 alkupuolella.

Työn alla on myös seuraava Palefacen omissa nimissä ilmestyvä levy. Sitten vuoden 2014 Luova tuho -albumin hän on julkaissut muun muassa raidat Emme suostu pelkäämään, Verta, hikeä ja kyybeleitä, Luonnonvoima ja Suomi100-avajaisjuhlaan tehty Eteenpäin sekä Antti Jokisen toissavuotisen Pahan kukat -elokuvan tunnuslaulu Palamaan. Näiden ympärille kiekkoa parhaillaan rakennetaan.

Täysin erilaisen toimintaympäristön tarjoaa Julkinen Sana, jonka Karri muodostaa Father Metron (Tommy Lindgren) ja Redraman (Lasse Mellberg) kanssa. Trion taustalla hyrisee kitaristi-säveltäjä Valtteri Laurell Pöyhösen luotsaama Ricky-Tick Big Band, ja formaatti on aivan muuta kuin kolmikon omimmat tyylit. Svengaavan jatsin päälle räppääminen starttasi marraskuussa 2011 Pöyhösen lähestyttyä Miettistä.

– Valtsu etsi vokalisteja ja ehdotti minulle parin spoken word -biisin tekoa, Paleface muistelee. – Sanoin heti sävellykset kuultuani, että ”tästä pitää tehdä täysiverinen räppilevy. Backpacker-staililla meitsi ja pari muuta vetämään!” Alkuun emmittyään hänkin innostui. Tuskin vähiten siksi, että uhosin saavani Tommyn ja Lassen mukaan.

Työt olivat tuskin alkaneet, kun Miettinen huomasi haukanneensa melkoisen palan. Koska materiaali oli jo sävelletty valmiiksi yli 15-henkiselle kokoonpanolle, ei räppien sovittaminen musan sekaan ollut vaivatonta. Pöyhönen onkin kiitellyt levyn miksannutta Antti Murtoa myöhemmin vuolaasti. Burnaa ilmestyi keväällä 2013 ja nousi listalla sijalle neljä. Seuraaja syntyi tasavertaisemmista asetelmista.

– Korottaa panoksii (2015) oli helpompi tehdä, ja homma etenee isoin askelin. Kokeilimme Radiogaalassa hiljan paria makeaa juttua. Valtsu oli meidän soolobiisejämme sovittaessaan kirjoittanut Lassen Kickstartissa olevat wobbler-efektit torvien soitettavaksi. Livenä pumpattua EDM:ää. Jumalauta, että kuulosti hyvältä! Eli nyt meillä on periaatteessa valmiudet vetää kipeitä dubstep-juttujakin oikeilla soittajilla. Studioon menemme kesäkuussa.

Moni kadehtii Palefacen asemaa, jossa yhteistyökumppanit voi valita eri lajien huippujen joukosta. Haasteena tulee, että oman persoonan puolet pitää tuntea hyvin. Tähän on Ricky-Tick Big Bandin kanssa pitänyt kiinnittää huomiota.

– Tajuamme keikoilla aina uudestaan, että jutun ehdoton vahvuus on positiivisuus. Yleisö on tosi hyvällä mielellä. Eli tässä on iso kontrasti siihen, miten noin 90 % suomi-räpistä käsittelee sitä, miten joku asia vituttaa.

Paleface haluaa itsekin pitää Ricky-Tickin keikoilla hauskaa ja laittaa paasaamiseen jo siksi sordiinoa. Eri foorumit, eri rekisterit.

– Olen diggaillut viime aikoina nuoren polven jenkkiräppäriä nimeltä Logic. Kun hän sanoo ”everybody”, hän todella tarkoittaa kaikkia. Logicin kolmella levyllä on tosi energinen ja myönteinen sanoma. Sitä tahtoisin Ricky-Tick-juttuunkin vielä lisää. Kyllähän täälläkin moni hokee omaa ”everybodyaan”, mutta entä jos se ei katakaan esimerkiksi homoja tai suomenruotsalaisia?

Miettinen kamppailee ajan hengen puristuksessa, sillä jokainen tilaisuus ottaa kantaa hyvän puolesta on kullanarvoinen.

– Tämän päivän ilmiöihin kuuluvat oikeistopopulismi, someraivo ja vihapuhe, eikä meillä ole varaa jättää niitä huomiotta. Joten myös Julkisen Sanan positiota tulee miettiä. Mitä ”everybody” meille merkitsee? Ekan levymme raita Mitä sä pelkäät? käsittelee osin näitä asioita ja tiedän, että Tommykin painii jutun kanssa. Vaikka miehen upea Sininen kaupunki -albumi (2016) onkin äkkiä vilkaisten lähinnä rankkaa ihmissuhdetilitystä, niin kyllähän se voimakas ihmisoikeusaktivistin ääni koko ajan läpi kuuluu.

Palefacen aikaa vie myös näyttämömusiikki. Pään avasi ”satu-uskottava lastennäytelmä” AtomiAatos. Sitä seurasi Kansallisoopperan aloitteesta Timo Hietalan kanssa tehty Ihmepoika A, joka palkittiin Portugalin Young Audiences Music Awards -tapahtumassa parhaana lajissaan. Kymmenissä suomalaisissa kouluissa esitetty menestysmusikaali ravisteli myös vihamiehet hereille.

– Oulun ja Kainuun Perussuomalaiset nuoret yritti Oulun Läänin Kokoomusnuorten kanssa estää Ihmepojan esittämisen. Verovaroja ei saisi tuhlata ”Palefacen vaaralliseen ja politisoituneeseen vasemmisto-oopperaan” tai jotain vastaavaa. He olivat tunteneet piston sydämessään, koska tarinassa käsitellään muun muassa rasismia ja hallituksen leikkauspolitiikkaa!

Seuraavana tuli tamperelaisen Ahaa-teatterin lavalle toteutettu Betoniviidakko. Turussa saa puolestaan nyt syksyllä ensi-iltansa Tuomo Prättälän, Jori Sjöroosin ja Satu Rasilan kanssa tehty Varissuo-musikaali.

– On hassua, miten jotkin asiat terävöityvät, kun juttuja tekee päällekkäin. Voisi kuvitella, että se menee päinvastoin, vaan ei. Varissuota tehdessä nousi esiin teemoja, joita aion jatkojalostaa muissa hankkeissa. Vaikka joku kollaboraatio voi olla työläs ja viedä paljon aikaa, siitä jää aina jotain juttuja taskuihin. Räppäsin taas hiljan pitkästä aikaa enkuksikin, kun ensin fonisti Timo Lassy ja sitten trumpetisti Gunu Karjalainen pyysivät levyilleen. Se tuntui erilaiselta, mutta pirun hyvältä.

 

Suosion valot ja varjot

Karri Miettisen lapsuus oli rankka, sillä vakavat sairaudet söivät tarmoa ja altistivat kiusaamiselle. Identiteetti rakentui perheen tuella ja elämän tärkeiksi vakioiksi muodostuneiden levyjen ja kirjojen kautta. Karuista ja karaisevista kokemuksista Hämeenlinnan koulumaailmassa on voinut ammentaa myöhemmin, kun Paleface on huomannut tulleensa mielipiteidensä ja persoonansa tähden joillekin punaiseksi vaatteeksi. Mies myöntää kysyttäessä, että teki itsestään tikkataulun osin tietoisesti, mutta silti seurausten vakavuus yllätti.

– Kukaan ei voinut vielä viisi vuotta sitten aavistaa, millaiseksi maalitus, vaino ja niihin liittyvä sonta voivat mennä. Minäkin olen saanut useita tappouhkauksia sekä keikoilla että Face-bookin välityksellä. Olen jutellut niistä kyttien kanssa, koska he haluavat tapauksista aina ilmoituksen. Eli suhtautuminen on hyvä ja linja selkeä. Lisäksi poliisista on tosin kommentoitu, että väkivaltaa tekevät ihmiset harvoin huutelevat aikeistaan etukäteen netissä. Jotenkin lohdullista, mutta toisaalta ei yhtään!

Aihetta käsitteli toissa kesän Emme suostu pelkäämään -biisi, jolla Paleface veti sittemmin voimiaan jo menettänyttä S.o.O.-uusnatsiporukkaa suoraan vastapalloon. Kappaleen suosio on tekijälle kirkas signaali sen merkityksestä.

– Emme suostu pelkäämään on saanut eri alustoilla lähes kaksi miljoonaa soittoa. Vastaaviin lukemiin ovat yltäneet vain vanhemmat biisini. Eli kyllä tällainen sanoma resonoi ihmisten mielissä. Jo tällä näytöllä kehtaan väittää, että musalla voi vaikuttaa asioihin.

Vastaava tekemisen tarve Karriin iski, kun rasisminvastaiseen Peli poikki -mielenosoitukseen piti syyskuussa 2016 järjestää pikavauhtia ilmaisia esiintyjiä.

– Kalenterini oli täysin tukossa, enkä osannut sanoa yhtä hyvin ”ei” kuin nykyään, mutta koin asian niin tärkeäksi, että suostuin. Ja minähän saatana organisoin sinne esimerkiksi sinfoniaorkesterin soittamaan Finlandia-hymnin! Tällaisia juttuja ei polkaise muutamassa päivässä kukaan kasaan edes isolla rahalla, mutta kun pyytää jengiä yhteisen hyvän äärelle, ihmeitä voi tapahtua. Johtuu ilmeisesti taustasta ja kotikasvatuksesta, että minusta jokaisen pitää ottaa osaa johonkin yleishyödylliseen. Tehdä välillä vapaaehtoistyötä, auttaa hyväntekeväisyyskampanjoissa, reagoida kansalaisaloitteisiin ja muuta vastaavaa.

'Massoille näkyvä aktivismi alkoi Palefacen osalta jo yli 15 vuotta sitten. Hänet oli buukattu esiintymään Puhdas elämä lapselle -konserttiin, jonka pääsponsori oli Chiquita-yhtiö.

– Olin juuri vaikuttunut jostain banaanivaltioita käsitelevästä kirjasta ja näin punaista, kun penskat heiluttivat yleisössä niitä puhallettavia banskujaan. Aloitin pitämällä pikku puheen siitä, miten tosi kaukana kasvavat hedelmät ovat Suomenkin kaupoissa yllättävän halpoja. No, sehän leikattiin tv-lähetyksestä veks. Samoin seuraava biisi, jonka aikana paljastimme bändin kanssa ennalta tehdyt paidat. Niissä oli vedetty punainen kielto-liikennemerkki Chiquitan logon päälle.

Miettinen repeää muiston äärellä hersyvään nauruun.

– Samaan aikaan tapahtuman tuottaja Lasse Norres kiehui kulisseissa raivosta. Ja viikkoja myöhemmin joku Chiquitan ”konsultti” tuli kertomaan brändin yhteiskuntavastuusta. Se oli aika kuumottavaa. Managerini Sami myy myös Don Johnson Big Bandin keikat, ja hän sai seuraavana vuonna niskaansa hirveän paskamyrskyn, kun Tommy ja kumppanit vetivät omalla Puhdas elämä -keikallaan vastaavan stuntin. Minun kohdallani kyse on siitä, että olen ihaillut skidistä asti palavasti Public Enemyä ja sitä, miten Chuck D (Carlton Ridenhour) nostaa epäkohtia esille. Siksi pidän tärkeänä, että tällaiset tilaisuudet hyödynnetään aina.

Perheen perustaminen on saanut Miettisen suhtautumaan artistin vastuuseen aiempaa vakavammin. Hän tietää kenen joukoissa seisoo, mutta joutuu samalla miettimään, aiheutuuko omista toimista haittaa läheisille.

– Koska koen olevani ”on the right side of history”, omatuntoni on sikäli puhdas. Yhtä tärkeää on myös katsoa, ettei tämä jonkinlainen asema tai suosio vaikuta tekemisiin. Kuuluisiko minun nyt tykätä Sampo Terhosta, koska hänestä tuli  kulttuuriministeri?

Palefacen tekemät moraaliset ratkaisut ohjaavat hänen valintojaan, ja kuten Yleisradion dokumenttisarja Laulu sisällissodasta, Ikitie-elokuvan musiikkikonsultointi tai rooli Suomen hauskin mies -leffassa ovat todistaneet, uskottavuus ja kontaktit ovat kasvussa ydinosaamisalueen ulkopuolellakin. Kehitystä säesti viime syksyn Viides Maamme-kirja, eli Ajatuksia suomalaisuudesta -teos. Seuraava kirjallinen laukaus on Kaisa Happosen kanssa tehty kokeellinen runokirja Re Vi Se, joka julkaistaan alkusyksystä.

– Olisin helpompi tuote myytäväksi, jos tekisin tietyt asiat eri tavalla. Mutta tähän ei kannata odotella muutosta. Nautin suuresti siitä, että kun tuon jonkun tärkeän jutun omaan feediini, se saa boostin kasvaa isommaksi. On upeaa kuulla ay-liikeihmisiltä ja aktivisteilta, miten tärkeänä he työtäni pitävät.

Helsingistä hiljan Tampereelle matkatessaan Karri osui samaan junanvaunuun Mikko Alatalon kanssa. Siinä kohtasivat Yhdentoista virran maa ja Helsinki-Shangri-La eli tasan 40 vuotta suomalaista kantaaottavaa musiikkia.

– Minun sukupolvelleni Mikko on Känkkäränkkä-setä, mutta meille kehkeytyi tosi hyvä juttutuokio. Hänen protestilaulutaustansa unohtuu monilta, kun täytyy muistaa vinoilla sinisistä silmälaseista.

Kenties sykli täyttyy uudestaan vuonna 2058. Silloin Paleface on se vanhempi valtiomies, jonka joku nuorempi tekijä muistaa esimerkiksi biisien Miten historiaa luetaan? ja Hiphoppii englantii tekijänä.

•••

Tämä artikkeli on julkaistu alunperin Riffin printtinumerossa 3/2018. Vastaavan tyyppisiä musiikin tekemiseen syvällisesti uppoutuvia juttuja julkaistaan jokaisessa Riffin printtinumerossa.  Jos pidit juttua hyödyllisenä tai viihdyttävänä, voit tukea Riffin tulevaa julkaisutoimintaa kätevästi ostamalla itsellesi vaikka tuoreen printtinumeron tai tilaamalla lehden esimerkiksi kahden numeron tutustumistarjouksena.

Riffin voi ostaa digitaalisena näköispainoksena Lehtiluukkupalvelusta.  

Printti-Riffiä myyvät hyvin varustetut soitinliikkeet sekä Lehtipisteen myymälät kautta maan. Lehteä sekä irtonumeroita voi tilata myös suoraan kustantajalta näillä sivuilla olevan Riffi-kaupan kautta. 


Ennen vuotta 2010 julkaistuja numeroita voi tiedustella suoraan asiakaspalvelusta s-postilla, taannehtivia lehtiä myydään niin kauan kuin ko. numeroa on varastossa.
 

Lehden digitaalinen versio vuosikerrasta 2011 alkaen on ostettavissa myös Lehtiluukkupalvelusta.

 
28.07.2019
|
Teksti: Petri Silas | Kuvat: Minna Hatinen
Tekninen toteutus: Sitebuilders Finland Oy