Nayteikkuna

Robby Krieger – Doorsista jazziin

Tähän haastatteluun halukkaita oli kuulemma paljonkin, onhan Robby Krieger John Densmoren ohella toinen vielä elossa olevista Doors-jäsenistä.  Manageriporras kuitenkin viestitti, että Doors-saagaan littyviä kysymyksiä ei saisi olla liiallisesti, sillä Robby Krieger haluaisi puhua nimenomaan uudesta levystään.
Tehdään siis niin.

 

Tyylilajiltaan Mascot-levymerkin julkaisema The Ritual Begins at Sundown on pääasiassa fuusiojazzia. Krieger onkin ollut jazz-fani aina Doors-ajoista saakka, ja hänen soololevynsä ovat olleet usein nimenomaan instrumentaalimusiikkia.

Uudella levyllä Robby Kriegerin kanssa soittaa muiden muassa vankkaa Zappa-taustaa omaavat basisti Arthur Barrow, rumpali Chad Wackerman, kosketinsoittaja Tommy Mars, trumpetisti Sal Marquez sekä pasunisti Jock Ellis. Levyn kappaleet syntyivät yhteistyönä, mikä on Kriegerille mieleinen tapa tehdä musiikkia.

– Olin säveltänyt kappaleita ystäväni Arthur Barrowin kanssa, ja kutsuimme mukaan joitain hänen kavereitaan, muusikoita, jotka olivat hänen ohellaan soittaneet Zappan bändissä. Niinpä kappaleita alkoi muotoutua yhteistyössä, mikä mielestäni on kaikkein paras tapa säveltää musiikkia, Robby taustoittaa langan päässä.

Biisit saivat marinoitua keikoilla kaikessa rauhassa yli vuoden ajan, sillä varsinaisesti ajatusta niiden levyttämisestä ei ollut.

– Olen tehnyt aikaisemmin soololevyjä, mutta mikään niistä ei ole myynyt kovin paljon. Sitten ostin studion, joten aloimme myös äänitellä juttuja. Siinä meni jonkin aikaa, mutta lopputulos on kyllä vaivan arvoinen, hän jatkaa.

Robby Kriegerin Horse Latitudes -studio on ns. vanhan liiton paikka, joka on rakennettu tarkoitustaan varten alusta saakka. 

– Ostin neliskanttisen rakennuksen, jonka rakensimme sisältä mielemme mukaan. Rakennus oli edullinen, mutta äänieristys, akustointi ja ilmanvaihto maksoivat tosi paljon.

Studio on varustettu sekä API:n että Neve V -sarjan äänipöydillä, joista jälkimmäinen on Westlake-studioiden vanha. Myös analoginauhaa käytetään Kriegerin pajassa edelleen.

– Meillä on kaksi Studerin ja MCI:n 24-raitaista nauhuria. Parasta on käyttää sekä nauhaa että Pro Toolsia samaan aikaan, koska editoiminen käy kuitenkin paljon helpommin digitaalisesti. Nauhan soundi taas on selvästi parempi. Harmi, ettei kovin monella asiakkaalla ole kuitenkaan varaa maksaa nauhasta.

 

Kuuma teema

Nostan uuden levyn kappaleista esiin pari omaa suosikkiani, Slide Home ja Hot Head, jotka ovat keskenään hyvin erilaisia. Ensinmainitussa pääsee esiin Kriegerin slide-kitarointi, jota hän on harjoittanut siitä lähtien kun ylipäänsä aloitti soittamisen.

– Slide Home oli viimeinen biisi, joka tehtiin, sillä levyltä tuntui puuttuvan vielä yksi kappale. Minulla oli valmiina soinnut, joihin Arthur halusi soittaa nauhatonta bassoa. Hänen studiollaan oli vanha Harmonyn kitara, ja se jostain syystä kuulosti tosi hyvältä slide-putken kanssa. Rummut tehtiin tähän biisiin elektronisesti, ja siihen päälle hieman perkussioita. Se on hyvin erilainen kuin levyn muu kama.

Hot Head puolestaan on bluesmaista sävyä sisältävä fuusiobiisi, ja biisin teema on levyn parhaimmistoa.

– Melodia oli minulla jo valmiina, ja saksofonisti Larry Klimas teki väliosan. Tempo oli aluksi tosi hidas, mutta lopulta teimme siitä nopeamman. Hyvä siitä tuli, ja levy-yhtiö laittoi sen ulos jopa singlenä, Robby kertoo.

Levyllä on myös yksi Zappa-kappale, mikä ei ole yllätys, kun ajattelee muusikoiden taustaa. Mutta miksi juuri Chunga’s Revenge?

– Aluksi soitimme sitä ihan vain huviksemme keikoilla, sillä Arthur sattui aikoinaan laulamaan juuri tätä kappaletta Zappa-keikoilla. Yhtenä päivänä Chad Wackerman tuli soittamaan studiolle, joten tuntui hyvältä idealta myös levyttää kappale, koska se oli hänellekin tuttu. Toki soitamme sen instrumentaalina, mutta toimii se niinkin.

Robby vahvistaakin käsitykseni, että kappaleiden perusraidat soitettiin kerralla sisään. Sen sijaan torvisektio ja kitara tallennettiin pääosin myöhemmin.

– Omista osuuksistani moni tehtiin päällesoittona, sama pätee kaikkiin torviosuuksiin. Yleensä perusraidoissa oli vähemmän porukkaa soittamassa kerralla.

Tässä vaiheessa keskustelu kääntyy aivan itsestään Robby Kriegerin tunnetuimpaan sävellykseen.

– Levyllä soittava torvisektio on mahtava. Trumpetisti Sal Marquez on myös vanha kaverini ’70-luvulta. Hän on soittanut Zappan ohella myös monissa jazzbändeissä, esimerkiksi Buddy Richin kanssa, jolla oli versio Light My Firesta. Sal soitti soolon siinä, ja sitä kautta tutustuimme aikoinaan eräissä jameissa.

Doorsin ensimmäiselle levylle tehty Light My Fire on noussut ”standardin” asemaan.

– Kun José Feliciano levytti biisin, se tavallaan hyväksyttiin jazz-piireissäkin. En oikeastaan aluksi pitänyt hänen versiostaan, koska siitä puuttui alkuperäinen intro. Hän soitti kappaleen aivan omalla tavallaan, ikään kuin MOR (”Middle of the Road”) -tyylisesti, ja myöhemmin opin siitä tykkäämäänkin. Sen jälkeen sen ovat levyttäneet esimerkiksi Minnie Riperton ja Stevie Wonder.

Onko kappaleen kuuluisa urkuintro myös sinun säveltämäsi?

– Tein intron sointukierron, joka on tavallaan aika erikoinen. Siinähän on alennettuja ja ylennettyjä sointuja, mitkä olivat siihen aikaan harvinaisia rockissa. Kun Ray (Manzarek) kuuli sen, hän sanoi yrittävänsä siihen jotain Bach-tyylistä juttua. Siitä se kuuluisa intro syntyi, mutta hauska seikka on se, ettei se alunperin ollut edes mikään intro, vaan väliosa soolojen perään, jolla päästiin takaisin säkeistöön. Kun tuottajamme Paul Rothchild kuuli tuon osan, hän kehui sitä ja sanoi, että laitetaan se myös kappaleen alkuun. Kappaleesta on muuten live-äänitys pienestä klubista San Franciscosta, jossa soitamme kappaleen alkuperäisellä tavallamme.

Light My Fire oli myös Robby Kriegerin aivan ensimmäinen sävellys. Siis jättipotti heti alkuun.

– Onkin ollut pelkkää alamäkeä sen jälkeen, Robby nauraa. 

 

Flamenco, slide, rock

Vuonna 1946 Los Angelesissa syntyneen Robby Kriegerin kitaransoitto alkoi ’60-luvun alussa hieman erilaisissa merkeissä kuin useimmilla. Isän levyhyllystä löytyneet flamenco-levyt innostivat treenaamaan flamenco-kitaraa opettajan johdolla muutaman vuoden. Tämä opettelu ei mennyt hukkaan Doorsin kohdalla, sillä Spanish Caravanissa tämä puoli Kriegerin soitosta pääsi kunnolla esiin.

– Ensimmäiset oikeat kitaratuntini olivat flamencoa ja folk-musiikkia. Soitin myös slidea akustisella heti alusta saakka, ja kävin kuuntelemassa kaikkia blues-äijiä, jotka tulivat Losiin keikalle. Sähkökitaran ostin vasta vuosi ennen Doorsiin liittymistä. Ensimmäinen kappale, jota soitin Doorsissa oli Moonlight Drive, ja siinä on hyvin epätavallinen slide-soolo, josta kaikki pitivät. Sen ansiosta taisin päästä bändiin, Robby naurahtaa.

Flamenco-kitaraa Kireger soitti levylle edellisen kerran Grammy-ehdokkaaksi nostetulla Singularity-albumillaan (2010). Soitin on jäänyt sittemmin vähemmälle, ja soittokunnon ylläpito on kuulemma oma lukunsa.

– Kymmenen vuotta sitten komppikäteeni alkoi tulla jännetuppitulehduksen oireita, mikä ei tietenkään ole flamenco-soiton kannalta hyvä asia. Siksi pitää aina treenata muutama kuukausi, jotta pystyn soittamaan sitä. Tein kyllä taannoin facebook-sivuilleni opetusvideon Spanish Caravanista. Olisi pitänyt treenata vähän enemmän, sillä soitan sen videolla hieman löysästi, Robby pahoittelee. 

 

Vahvistimessa pitää olla hyvä puhdas soundi

Robby Krieger on tullut tunnetuksi nimenomaan Gibson SG -soittajana, vaikka varsinaisesti ensimmäinen sähkökitara olikin SG:tä muistuttanut Melody Maker, jota Krieger käytti kahdella ensimmäisellä Doors-levyllä.

– Se oli Gibsonin halvin kitara, mutta aika hyvä kuitenkin. Myöhemmin ostin SG:n. Nykyään soitan ’67 Gibson SG:tä, jonka löysin 30 vuotta sitten kanikonttorista. Siitä on tehty Gibsonin Robby Krieger Signature -malli, jossa kaulan muoto on tosin ’61 Les Paul Juniorista. Nyt he tekevät toisen signature-mallin, joka vastaa täsmälleen omaa soitintani. Maalaan ne itse käsin, Krieger paljastaa. 

Käytätkö muita kitaroita?

– Lähinnä Gibsonia. Minulla on esimerkiksi muutama 335, joilla soitan. Käytän kyllä 59’ Fender Stratocasteria jonkin verran myös, samoin Coralin sitar-kitaraa. Sitä kuulee tulevalla levylläni, joka sisältää reggae-tyylistä instrumentaalimusiikkia.

Robby Krieger on varsinkin keikkakäytössä mieltynyt Fenderin Hot Rod DeVille -vahvistimiin, joissa on hänen mukaansa todella selkeä puhdas soundi, mutta tarvittaessa niistä saa myös riittävästi säröä.

– Minun mielestäni hyvässä vahvistimessa tulee olla hyvä puhdas ja selkeä soundi ilman säröytymistä. Toisaalta sen täytyy myös tarvittaessa mennä hyvin särölle. Pidän nimenomaan siitä DeVille-versiosta, jossa on neljä 10-tuuman kaiutinta.

Eli tykkäät siis vahvistimista, joissa on master volume?

– Tuossa vahvistimessa pidän master volumesta. Ei sitä välttämättä tarvitse olla, koska pedaaleilla pystyn luomaan säröä, ja niistä särösoundini enimmäkseen tuleekin. En halua, että särön suhteen on riippuvainen vahvistimesta, sillä keikoilla jouduin usein käyttämään myös vuokrafirmojen vahvistimia. Yleensä Hot Rod DeVille on aika luotettava, ja minulla on niitä keikoilla kaksi, joista toinen on vain varalla. Joskus kitarateknikkoni soittaa toisella komppia muutamassa kappaleessa. Studiossa asia on toisin, ja silloin saan särön vahvistimestakin käsin.

On aika lopetella haastattelua. Kysyn lopuksi, kuunteleeko hän nuorempia muusikoita, ja onko kenties joitain suosikkeja.

– Kaupungilla on kyllä nuoria soittajia, jotka ovat tosi hyviä – on sitten eri asia breikkaavatko he tulevaisuudessa. Haley Reinhart (mm. Scott Bradlee’s Postmodern Jukebox) laulaa meidän kanssa aina silloin tällöin, ja hän on ällistyttävä, monipuolinen laulaja. Tsekatkaa hänet, Robby suosittelee.

•••

Tämä artikkeli on julkaistu alunperin Riffin printtinumerossa 4/2020. Vastaavan tyyppisiä musiikin tekemiseen syvällisesti uppoutuvia juttuja julkaistaan jokaisessa Riffin printtinumerossa.  Jos pidit juttua hyödyllisenä tai viihdyttävänä, voit tukea Riffin tulevaa julkaisutoimintaa kätevästi ostamalla itsellesi vaikka tuoreen printtinumeron tai tilaamalla lehden esimerkiksi kahden numeron tutustumistarjouksena.

Riffin voi ostaa digitaalisena näköispainoksena Lehtiluukkupalvelusta.  

Printti-Riffiä myyvät hyvin varustetut soitinliikkeet sekä Lehtipisteen myymälät kautta maan. Lehteä sekä irtonumeroita voi tilata myös suoraan kustantajalta näillä sivuilla olevan Riffi-kaupan kautta.

 

22.08.2021
|
Teksti: Timo Östman | Kuva: Jo Lopez
Tekninen toteutus: Sitebuilders Finland Oy