Robin Trower sai aikoinaan hyvän startin vuosikymmeniä kestäneelle uralleen. Paramounts-yhtyeestä tuttu soittokaveri Gary Brooker pyysi hänet bändiin Whiter Shade of Pale -hitin jälkimainingeissa vuonna 1967. Trower soitti Procol Harumin viidellä ensimmäisellä albumilla, kunnes erosi bändistä ’70-luvun alussa ja kokosi Robin Trower Bandin basisti/laulaja Jim Dewarin ja Reg Isidoren kanssa.
Kelataan takaisin tähän päivään. Englannista langan päähän saadun Trowerin tuoreella levyllä puolestaan ovat mukana rumpali Chris Taggart sekä laulaja/basisti Richard Watts, jotka on muutenkin nähty Trowerin live-triossa viime vuosina.
– Olin tehnyt tämän levyn jo puoli vuotta ennen pandemiaa, mutta se joutui siis hyllylle. Kun kuuntelin sitä uudestaan vuoden päästä, huomasin, että siinä on parannettavaa. Olin kirjoittanut uusia erittäin hyviä kappaleita, jotka halusin levyttää, joten pudotin heikompia pois niiden tilalta. Lisäksi pyysin Richard Wattsia laulamaan uudestaan joitain kappaleita ja parantelin myös soolokitaraosuuksia. Aika paljon hommaa siinä lopulta olikin, kitaristilegenda kertoo.
Soitit itse kappaleiden bassoraidat, kuten olet tehnyt ennenkin. Onko tämä asia, josta erityisesti pidät?
– Kyllä, koska kyse on juuri sen oikean bassolinjan löytämisestä. En pidä itseäni mitenkään erikoisena basistina, mutta itselleni on tärkeintä, että basso istuu mahdollisiman hyvin kitaran, rumpujen ja laulun kanssa. Livingston Brown (Waterboys, Ed Sheeran jne.) soitti kylläkin muutamalla raidalla.
Robin Trower kertoo, että hänen kappaleensa syntyvät aina sellaisen kitaraidean pohjalta, jota hän näkee tarpeelliseksi kehittää eteenpäin. Samalla hän alkaa luoda laulumelodiaa, jonka tekeminen kuulemma kestää aina pidempään kuin varsinaisen musiikin luominen. No More Worlds to Conquerin kappaleista Birdsong on levyn parhaimmistoa, hidas blues-tyylinen pala, jossa on hieno tunnelma.
– Siinä minua innoitti dokumentti ensimmäisestä maailmansodasta. Olin jo työstämässä sopivaa musiikkia, ja sanoitus istui siihen todella hyvin. Nimikappaleeseen puolestaan sain idean, kun näin dokumentin Aleksanteri Suuresta, se jäi mieleeni. Razor’s Edge kertoo meidän poliitikoistamme, ja Deadly Kiss puolestaan siitä, kun keskustelee ystävän kanssa, jolla on huumeaddiktio ja jonka toivoisi muuttuvan, Trower kertoo laulujen aiheista.
B.B, Albert ja Jimi
Robin Trowerin kitarointi on uudella levyllä maukasta. Pääosassa on tyylikäs fraseeraus, hyvät venytykset ja melodisuus nopeuden sijaan. Trower kertoo, että nuorena hänen isoin vaikuttajansa oli B.B. King, jonka soitossa ”jokainen fraasi oli melodinen”.
– Se inspiroi minua. Samoin Albert King, joka niin ikään soitti erittäin melodisesti ja sielukkaasti. Ja tottakai Jimi Hendrix, hän oli iso juttu vaikuttaja minulle.
Soitit tälläkin levyn Fender Stratocasterilla ja Marshallin vahvistimella, kuten olet tehnyt jo yli 50 vuoden ajan.
– Kyllä, se tuntuu yhdistelmältä, joka todella sopii minulle. Soitan Fenderin Signature-kitarallani, ja käytän studiossa kolmea erilaista Marshallin vahvistinta. Niiden yhdisteleminen tuntuu toimivan oikein hyvin. Käytän yhtäaikaisesti kahta noista kolmesta, pääosin 25-wattista ja 50-wattista Vintage Reissue -comboa, ja joskus taas 100-wattista nuppia jomman kumman kanssa. Toisen vahvistimista mikitän Shuren SM57:lla ja toisen nauhamikrofonilla. Soolosäröni tulee aina jostain Fultonen pedaalista, Trower luettelee.
Trower kertoo, että hänen ensimmäinen kitaransa Procol Harumissa oli Gretschin lankkumalli, joka vaihtui ensin Gibsonin SG Les Pauliin ja sen jälkeen muutamaan muuhun Gibsoniin. Mikä sai lopulta vaihtamaan Stratocasteriin?
– Ihan vain kokeilin sellaista yhtenä päivänä, ja kiinnyin heti sen laululliseen luonteeseen. Sen jälkeen hankin oman straton ja sillä olen mennyt kaikki nämä vuodet.
Procol Harum oli peruskoulu
Robin Trowerin soolouran tunnetuin albumi on 1974 ilmestynyt Bridge of Sighs. Albumi teki Trowerista jopa stadion-luokan artistin, ja myös kolme seuraavaa soololevyä myivät Yhdysvalloissa kultalevyn verran. Onko Bridge of Sighs -levystä tullut sinulle jopa jonkinlainen taakka?
– Ei missään nimessä. On vain hienoa, että minulla on noin vahva levy; olen tehnyt musiikkia, jossa on edelleen voimaa tänäkin päivänä.
Eikä tyylisi ole kauheasti muuttunut vuosien aikana?
– Eipä ole, ei. Tosin soolosoittoni on kyllä nyt melodisempaa kuin alkuvaiheessa. Silloin kyse oli enemmän intohimosta, kun taas viimeisen 15 vuoden aikana olen soittanut sielukkaammin, Trower toteaa.
Gary Brooker valitettavasti menehtyi alkuvuodesta. Miten katsot aikaasi Procol Harumissa nyt?
– Suurella lämmöllä. Se oli hienoa aikaa olla rock’n’roll-bändissä. Minulle Procol Harum oli tavallaan peruskoulu: opin miten tehdään levyjä ja minkälaista kiertue-elämä on erityisesti Yhdysvalloissa. Ja tietenkin se avasi minulle oven tähän omaan soolouraani. Ellei Gary olisi pyytänyt minua bändiin, niin en olisi tässä nyt, Robin Trower kiittää.
•••
Tämä artikkeli on julkaistu alunperin Riffin printtinumerossa 3/2022. Vastaavan tyyppisiä musiikin tekemiseen syvällisesti uppoutuvia juttuja julkaistaan jokaisessa Riffin printtinumerossa. Jos pidit juttua hyödyllisenä tai viihdyttävänä, voit tukea Riffin tulevaa julkaisutoimintaa kätevästi ostamalla itsellesi vaikka tuoreen printtinumeron tai tilaamalla lehden esimerkiksi kahden numeron tutustumistarjouksena.
Riffin voi ostaa digitaalisena näköispainoksena Lehtiluukkupalvelusta.
Printti-Riffiä myyvät hyvin varustetut soitinliikkeet sekä Lehtipisteen myymälät kautta maan. Lehteä sekä irtonumeroita voi tilata myös suoraan kustantajalta näillä sivuilla olevan Riffi-kaupan kautta.
