Sanaa legendaarinen käytetään aika paljon, mutta kitaristi Steve Cropper on soittanut kitaristina ihan oikeasti legendaarisissa sessioissa.
Ensimmäisestä levytyksestä on nyt 60 vuotta, ja matkan varrelle on mahtunut instrumentaaliyhtye Booker T & MG’s, yhteistyötä Staxin soul-artistien kanssa, kitaristin tontti alkuperäisessä Blues Brothers -elokuvan bändissä ja paljon paljon muuta.
Vasta 2021 syntyi toinen soololevy.
Steve Cropper vastaa Zoom-puheluun toimistoltaan Nashvillessa. Syy haastattelutuokion herumiselle on Cropperin keväällä ilmestynyt uusi soololevy Fire it Up. Hän myöntää, että levyä tuskin olisi syntynyt ilman koronapandemiaa, mikä ei tarkoita väheksymistä, vaan päinvastoin Cropper pitää uutuutta toisena ”oikeana” soololevynään sitten vuonna 1969 ilmestyneen instrumentaalilevy With a Little Help from My Friendsin. Kahta ’80-luvun alussa omalla nimellään tekemäänsä levyä (Playin’ My Thang, Night After Night) hän ei tähän kastiin laske. Onkin totta, että uutuudella on enemmän yhteistä soolodebyytin kanssa kuin noilla kasarilevyillä.
– Groovet ovat samanlaisia. Uuden levyn kappaleet tulevat soulista, ja nuo rytmit ovat olleet olemassa aina. Tämä on musiikkia, joka saa tanssimaan, hän kuvailee.
Steve Cropper kertoo, että Fire it Up sai alkunsa, kun tuottaja John Tiven kuunteli heidän yhdessä työstämiään aihioita, jotka jäivät ylimääräisiksi Cropperin ja Felix Cavalieren 10 vuotta sitten ilmestyneeltä yhteislevyltä.
– John oli sitä mieltä, että niistä raidoista saa albumin. Minä taas sanoin, että siinä tapauksessa tarvitsemme laulajan, johon John tokaisi, että sellainen löytyy, nimittäin Roger C. Reale.
Cropper sanoo säveltäneensä aina yhteistyössä muiden kanssa. John Tivenin kanssa hän on tehnyt niin viikottain, ja uuden levyn kappaleet saivat alkunsa heidän tekemistään julkaisemattomista rytmi- ja sointuraidoista. Niihin Tiven ja Roger C. Reale tekivät suurimman osan sanoituksista ja nimistä.
– Jos sävellän jotain yksin, laitan sen sivuun ja jaan sitten muiden kanssa seuraavassa sävellyssessiossa. Olen nimittäin erittäin kriittinen omien juttujeni suhteen. Lähes kaikki levyn kappaleet rakennettiin aluksi luuppien päälle. Sen jälkeen luuppi otettiin pois, ja oikea rumpali soitti. Kukaan meistä ei ollut samaan aikaan studiossa, mikä oli tavallaan aika cool.
Sulkutilasta johtuen laulaja Roger C. Reale ei päässyt paikalle Nashvilleen, joten levyn promokuviinkin hänet leikattiin instagram-kuvista. Omat osuutensa hän lauloi iPhoneen.
– Se on aivan älytöntä, miten laadukasta jälkeä iPhonen mikillä sai aikaan. Levyn miksaajakin ihmetteli samaa asiaa. Ja sen lisäksi voi kuvata ja leikata omat videotkin, jo vuonna 1961 levyttämisen aloittanut Cropper päivittelee.
Cropper toteaa, että miksauksen jälkeen hän kuunteli levyn pari kertaa, ja oltuaan tyytyväinen antoi sen masterointiin. Näin hän on tehnyt aina. Tämän vaiheen jälkeen hän ei tuotoksiaan kuuntele muutoin kuin mitä radiosta sattuu soimaan. Nytkin katse on jo kohdistunut tuleviin projekteihin.
Ensimmäinen sessiokeikka oli Nashvillessa
Vuonna 1941 syntyneen ja Memphisissä varttuneen Steve Cropperin levytysura alkoi ’60-luvun alussa Mar-Keys-yhtyeessä. Hän kertoo, ettei ole musikaalisesta perheestä, vaan ainoastaan yksi sedistä soitti pianoa ja viulua. Tämä setä osti myös kitaran, jotta niille, jotka tulivat jammailemaan olisi soitin.
– Sillä kitaralla sain ensimmäiset äänet irti soittimesta. Gospel-musiikista pidin ja pidän edelleen, sillä siinä on hyvät vibat, mistä saa hyvät fiilikset. Booker T. & MG’s oli sekin mielestäni tanssimusiikkia soittavat bändi, me otimme blues-biisin ja teimme siitä tanssittavaa. Paljon rock-musiikkia meni minulta aikoinaan ohi, koska olin niin paljon r’n’b-maailmassa. Halusin tietää kaiken, mitä niillä radioasemilla soitettiin. Nykyäänkin pidän eniten vanhoista r’n’b-laulajista, kuten James Carr, Eddie Floyd, Jerry Butler.
Vaikka Cropper tunnetaan parhaiten kitaroinnistaan Stax-artistien, kuten Eddie Floydin (mm. Knock on Wood), Sam & Daven (mm. Soul Man) sekä Otis Reddingin kanssa, ensimmäisen keikkansa sessiomuusikkona hän teki RCA Studio B:ssä Nashvillessa. Se sijaitsee Cropperin nykyisen toimiston vieressä ja on nykyään museo.
– Ajoin tänne Memphisistä sessiota varten ja sitten takaisin. Tein monta sessiota myös RCA:n isossa A-studiossa. Nyt olemme Studio C:ssä, ja tämä toimisto taisi olla Chet Atkinsin masterointihuone jossain vaiheessa. Tässä rakennuksessa on tehty monen monta albumia, varmaan reippaasti yli sata artistia on levyttänyt täällä (mainitaan nyt vielä tähän, että Studio A:ta käyttää nykyään tuottaja Dave Cobb).
Mistä ne likit tulivat?
Steve Cropperin soittotyyliä kuvaavia adjektiiveja voisivat olla yksinkertainen ja täsmällinen. Rytmi on pääosassa, mutta samalla hän on luonut erittäin tarttuvia riffejä ja likkejä. Ammattinsa Cropper toteaa oppineensa vain ”olemalla paikan päällä”.
– Soitin aina ainoastaan sen, mitä artisti, äänittäjä ja tuottaja halusivat kuulla. Oli hyvä asia, etten kehittänyt soittoani pidemmälle, sillä saavutin tietyn pisteen ja pidin sen sellaisena. En koskaan oikeastaan opetellut soittamaan kitaraa, vaan enemmänkin opettelin vain käyttämään sitä työkaluna studiossa. Kaikki tietoni musiikista on kertynyt tekemäni työn kautta. Tykkään monistaa sitä mitä soitan. Keikalle tullessaan ihmiset ovat maksaneet lipusta, ja siksi haluan soittaa heille niitä likkejä, mitä he minulta odottavat, vaikka varmasti he hyväksyisivät sen mitä heille tarjoaisin. Konsertteja varten minun pitääkin kuunnella ja harjoitella.
Mistä nuo likit tulivat? Esimerkiksi Soul Manin intro on niin simppeli ja tarttuva?
– Ne vain tippuivat katosta soitettavaksi, Cropper aloittaa, ja jatkaa:
– En usko, että mietin asioita, vaan kanavoin niitä. Ne vain tulivat soittaessa mieleeni ja sormeni sitten soittivat ne. Teknisesti ottaen, kun nyt mainitsit Soul Manin, niin sen likki syntyi siitä, kun Isaac Hayes sanoi, että meillä on hitti huomisen sessiota varten, mutta en keksi siihen introa. Olisiko sinulla aikaa, ota kitara ja keksitään se. Ensin sanoin, että soita sinä jotain, mihin Isaac vastasi, että eikun soita sinä. No, sitten soitettiin yhdessä ja siitä se intro syntyi. Omasta mielestäni tuolla introlla ei ollut kovin paljon tekemistä laulun suosion kanssa, mutta nämä on kummia juttuja, sillä kaikki tunnistavat tuon laulun niistä ensimmäisistä kitarasävelistä, Cropper naurahtaa.
Minkälaista Otis Reddingin kanssa oli työskennellä?
– Se oli hienoa, teimme hyviä levyjä. Kaikkein antoisinta oli se, että hänen kanssaan ei riidelty juuri yhtään. Hänellä oli tapansa kommunikoida: jos hän lausui kappaleessa jotain väärin, sen vaan hyväksyi, sillä siinä oli niin paljon sielua ja fiilistä. Kuten Try a Little Tenderness -biisissä, hän lausui yhdessä kohdassa weary-sanan teknisesti väärin (wearied). Ei sellaisella ollut väliä Otisin kanssa.
Cropper kertoo aina pitäneensä Reddingiä kuin isoveljenään.
– Oikeasti hän oli kuitenkin vain kuukauden minua vanhempi, mikä valkeni minulle vasta sitten kun luin hänen muistokirjoituksensa.
Mitä tulee instrumentteihin, niin Steve Cropper on aina tunnettu Telecaster-soittajana. Sen hän hankki studiohommia varten, sillä äänittäjät ja tuottajat pitivät sen soundista.
– Lukiobändissäni yritin soittaa enemmänkin jazzia, joten minulla oli Gibson Byrdland ja ES-175. Sitten hankin Fender Esquiren, josta siirryin Telecasteriin, joka oli kaksine mikkeineen monipuolisempi kitara. Kun soitin sillä sointuiskuja takapotkuille alaspäisellä, ei ylöspäisellä liikkeellä, niin tuo kitara tuotti juuri oikean soundin. Ja ainoa syy miksi noita iskuja soitettiin oli se, että ne tehostivat virvelirumpua ja saivat sen kuulostamaan levyllä isommalta. Kun soitan (Booker T & MG’sin) Green Onionsia jonkun toisen kitaristin kanssa, yritän aina neuvoa, että se sointuisku on alaspäinen, mutta se vain pitää sammuttaa tosi nopeasti, Cropper naurahtaa.
Bluesveljet
Steve Cropperin kohdalla ei voi myöskään ohittaa ilmiötä nimeltä Blues Brothers, jossa myös MG’s-basisti Duck Dunn oli mukana. Vuonna 1980 teatterilevitykseen tullut komedia kun esitteli blues- ja soul-musiikkia uudelle sukupolvelle.
– Saattaa olla, toteaa Steve ja jatkaa: John Belushi piti minua ja Duck Dunnia tosi kovassa arvossa, siitä kuuli monta kertaa, ja se oli hienoa. John ja Dan (Aykroyd) nimittäin fanittivat tosi paljon kaikkea sitä musiikkia mitä olimme tehneet. Kun menin Belushin taloon ensimmäistä kertaa, näin parhaan kokoelman vanhoja blues-levyjä, niitä oli tuhansia ympäri hänen toimistoaan.
Leffan ilmestymisen jälkeen Cropper & Dunn saivat kuitenkin selittää joillekin, miksi he soittivat kahden ”tyhmän koomikon” kanssa?
– Sanoin, että John on taitava näyttelijä, joka soitti vuosia rumpuja ennen koomikon töitään, ja Dan Aykroyd soittaa ihan oikeasti sitä huuliharppuaan. Sen jälkeen asenne muuttui. Voin olla ylpeä, että toimme kortemme tuohon kekoon, vaikka emme tuottaneet levyä. Mutta ehkä se oli minun idea, että soitetaan joku Sam & Dave -biisi. Belushi kysyi, että mikä? No vaikka heidän hittinsä, Soul Man. Siihen Belushi sanoi, että se menee liian korkealta, joten laskin sen neljännelle nauhalle. Nyt olen soittanut sitä 50 vuotta tuosta sävellajista, ja se on parempi kuin alkuperäinen, Cropper nauraa.
Näinpä. Rockin palkkasoturit -dokumentissakin haastateltu Steve Cropper on aina kokenut olevansa nimenomaan rivimuusikko, ”sideman”.
– En kuitenkaan soita rahan takia, vaan siksi, että rakastan musiikkia. Ja kuuntelen aina laulajaa sekä muuta bändiä, en itseäni. Kotona heitän kitarani nurkkaan, kunnes seuraavan kerran tarvitsen sitä. Siinä on se ero. Jos treenaisin enemmän olisin varmaan parempi soittaja, mutta jatkan tällä linjalla, Steve Cropper toteaa lopuksi.
•••
Tämä artikkeli on julkaistu alunperin Riffin printtinumerossa 3/2021. Vastaavan tyyppisiä musiikin tekemiseen syvällisesti uppoutuvia juttuja julkaistaan jokaisessa Riffin printtinumerossa. Jos pidit juttua hyödyllisenä tai viihdyttävänä, voit tukea Riffin tulevaa julkaisutoimintaa kätevästi ostamalla itsellesi vaikka tuoreen printtinumeron tai tilaamalla lehden esimerkiksi kahden numeron tutustumistarjouksena.
Riffin voi ostaa digitaalisena näköispainoksena Lehtiluukkupalvelusta.
Printti-Riffiä myyvät hyvin varustetut soitinliikkeet sekä Lehtipisteen myymälät kautta maan. Lehteä sekä irtonumeroita voi tilata myös suoraan kustantajalta näillä sivuilla olevan Riffi-kaupan kautta.
